Yle. Runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
25-vuotiaan Heikki Hirvosen elämä lähti alamäkeen kannabiksen polttamisesta. Huumekuntoutuskoti Villa Hockeyn vastaava ohjaaja Jani Heino kertoo, miten hoitoon tulevat, runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
"Kannabis tyhmentää, vaikka on ruma sanoa niin", Jani sanoo.
Psykiatri Jussi Niemi-Pynttäri nostaa esille tutkimusalueensa: kannabiksen aiheuttamat päihdepsykoosit, jotka lisäävät riskiä sairastua skitsofreniaan.
Nuorten harmittomana "luonnontuotteena" pitämä aine on Inhimillisen tekijän keskustelijoiden mielestä mainettaan huomattavasti vaarallisempi.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/27/inhimillinen-tekija-nuori-kann…
Kommentit (1104)
Kannabiksen kieltolaki lähti USA:sta ja peruste oli rasistinen - kannabista pidettiin mustien ja latinojen päihteenä. Suomessa sama meno jatkuu vaikka lähes koko pohjois-amerikan manner on jo laillistanut. Kannabiksen vihaaminen kuin jokin vähäosaisen kansan huvi. Yhtään aidosti älykästä vastustuspuhetta en ole kuullut, valitettavasti. Vain kallua nistihuutelua. Outo ilmiö, eikö?
Vierailija kirjoitti:

Epävarmuus ja huono itsetunto. Anonyyminä turhautumat on helppo purkaa tuntemattomiin. Tässä tapauksessa kuka tahansa vastaantulija voi olla vetänyt aamusavut ja henkilö voi vihata kaikkea aivan vapaasti. Paineen lasku helpottaa, mutta juurisyy pysyy. Epävarmuus poistuisi kokeilemalla kannabista. Tiedon lisääntyminen kohottaa itsetuntoa.
Sanat ei riitä kertomaan miten hölmöjä kannabiksen käyttäjät ovat.
Vierailija kirjoitti:
Sanat ei riitä kertomaan miten hölmöjä kannabiksen käyttäjät ovat.
Jo iltalehden yleisöpalstalla näki että kannabiksen vastustajat ovat pulushakin pelaajia. Samaa se on tässäkin keskustelussa. Ei osata sääntöjä, kaadetaan kaikki nappulat ja lennetään parveen leuhkimaan voitolla. Mikään fakta tai esimerkki ei vaikuta. Kannabis sattuu olemaan vähiten haitallinen päihde. Siihen ei ole kuollut yhtään käyttäjää ikinä. Kovalla yrityksellä hehkutettu psykoosiriskikin on oikeasti pieni.
Akuutti päihtymys ei aiheuta kovin vakavia haittoja kun yli 100 000 myöntään käyttävänsä kuukausittain ja tuplasti enemmän vuosittain. Nuokin luvut ovat vain osa sillä läheskään kaikki eivät myönnä käyttöä. Sen ymmärrän kun sehän on vieläkin rikos ja joiden suhtautuminen kannabikseen on suorastaan hysteeristä. Turhaan kun yleisin laiton päihde josta on muuten pienimmät haitat kaikista päihteistä/huumeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat ei riitä kertomaan miten hölmöjä kannabiksen käyttäjät ovat.
Jo iltalehden yleisöpalstalla näki että kannabiksen vastustajat ovat pulushakin pelaajia. Samaa se on tässäkin keskustelussa. Ei osata sääntöjä, kaadetaan kaikki nappulat ja lennetään parveen leuhkimaan voitolla. Mikään fakta tai esimerkki ei vaikuta. Kannabis sattuu olemaan vähiten haitallinen päihde. Siihen ei ole kuollut yhtään käyttäjää ikinä. Kovalla yrityksellä hehkutettu psykoosiriskikin on oikeasti pieni.
Akuutti päihtymys ei aiheuta kovin vakavia haittoja kun yli 100 000 myöntään käyttävänsä kuukausittain ja tuplasti enemmän vuosittain. Nuokin luvut ovat vain osa sillä läheskään kaikki eivät myönnä käyttöä. Sen ymmärrän kun sehän on vieläkin rikos ja joiden suhtautuminen kannabikseen on suorastaan hysteeristä. Turhaan kun yleisin laiton
Perustelet päihteiden käyttöä - millään. Oletko ihan viisas?
Ei anna taas lainata. Saahan päihteen käyttöä perustella. Hitto alkoholeja saa mainostaa mutta tähän tarvitaan kätevä kaksinaismoraali. Ai että se on niin käyttis kun mitään muita perusteluja ei ole.
Kannabis aiheuttaa mm. masennusta, amotivastiota, psykooseja > skitsofreniaa, somaattisia sairauksia mm. keuhkot, aivot, erilaiset syövät, seksielämän kuihtuminen jne.
Mitä nuorempana, mitä enemmän, mitä THC-pitoisempaa, sitä varmemmin sairastut skitsofreniaan. Joo, laillistetaan vaan kannabis😵💫
Skitsofrenian ilmaantuvuus laskisi maailmassa 8-15%, jos kannabiksen käyttö loppuisi kokonaan.
Jos meinaat aloittaa, niin tutkipa ensin tutkimuksia ihQu aineen vaikutuksista.
Jos haluat elää pöpinä nyt ja vastakin, niin ei kun tupruttelemaan ja syömään kannabista. Ihana elämä odottaa😢
Jos laitan aloituksen kannabiksen hyvistä puolista niin se poistetaan nopeasti. Joku vissiin kuvittelee että kun kerrotaan huumeiden sekakäyttäjän haitoista niin ne uskottaisi kannabiksen haitoiksi. Suurin osa saa kannabiksesta vain sellaisia haittoja jotka aiheuttaa laki. Ihan puhtaasti aineena paljon vähemmän haitallista kuin laillinen alkoholi.

Saahan sitä perustella jos haluaa tehdä itsestään pellen.
Vierailija kirjoitti:
Jos laitan aloituksen kannabiksen hyvistä puolista niin se poistetaan nopeasti. Joku vissiin kuvittelee että kun kerrotaan huumeiden sekakäyttäjän haitoista niin ne uskottaisi kannabiksen haitoiksi. Suurin osa saa kannabiksesta vain sellaisia haittoja jotka aiheuttaa laki. Ihan puhtaasti aineena paljon vähemmän haitallista kuin laillinen alkoholi.
Kas kun et laita aloitusta ydinsodan hyvistä puolista ja sitten ihmettelet miksi p*skat poistetaan

Siis vertaat ihan oikeasti aikuisten kannabiksen käyttöä ydinsotaan? Ei se hyvin mene sinullakaan. Tietenkin kannabiksella on hyviä puolia. Eihän se muuten olisi yleisin alkoholin jälkeen. Aika pitkälle samoja asioita kummankin aineen päihtymyksellä haetaan. Miedomman ja vähemmän haitallisen käyttö noista kahdesta on oikein huumausainerikos. Perusteluna kaksinaismoraali kun ei parempaa syytä löydy.
Kannattaa tutustua ihan tutkittuun ja todennettuun tietoon kannabiksen haitoista ennen kun ylistätte sen mahtavuutta ja sen vaarattomuutta. Tietoa löytyy netistä ja tietenkin kirjallisuudesta, esim. Huume- ja lääkeriippuvuudet -kirjasta, kustantaja Duodecim.
Vierailija kirjoitti:
Jaa yhdysvalloissa on saatu tutkimuksissa juurikin päinvastaisia tuloksia eli ne kognitiiviset taidot parani. Joku eui nyt täsääs propaganda jutussa täsmää.
Voitko kertoa, mistä tutkimuksesta on kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on porttihuume, eli kaikki on kannabiksen syytä.
Porttiteoria on myönnetty keksityksi mutta sehän ei merkitse mitään kannabista periaatteesta vastustaville. Kuten sekään ei tee alkoholista porttiainetta vaikka suurin osa huumekokeiluista tehdään humalassa. Faktat ovat vain haitaksi kannabiksen vastustamisessa.
"On myönnetty".. kuka ja milloin?
Dea sen myönsi muutama vuosi sitten. Kun kannabiksesta ei löytynyt tarpeeksi haittoja millä perustella sen kieltoa niin niitä haittoja keksittiin. Oikeasti kannabis on sata kertaa vähemmän haitallista kuin alkoholi. Yhtään käyttäjää siihen ei ole kuollut ikinä koko maailmassa eikä se koukuta fyysisesti. Vähiten haitallinen päi
Haistapa sinä kilinkulli väitteinesi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tutustua ihan tutkittuun ja todennettuun tietoon kannabiksen haitoista ennen kun ylistätte sen mahtavuutta ja sen vaarattomuutta. Tietoa löytyy netistä ja tietenkin kirjallisuudesta, esim. Huume- ja lääkeriippuvuudet -kirjasta, kustantaja Duodecim.
Ei ole sanottu vaarattomaksi vaan vähiten haitalliseksi. Ehkä jonakin päivänä näet eron noiden kahden asian välillä? Tieto tosiaan löytyy nykyään helposti. Siksi ihmetyttää hysteerinen kannabiksen vastustaminen.
"Runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään."
No, ilmeisesti avohoitopotilaiden mielestä tuo ei haittaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tutustua ihan tutkittuun ja todennettuun tietoon kannabiksen haitoista ennen kun ylistätte sen mahtavuutta ja sen vaarattomuutta. Tietoa löytyy netistä ja tietenkin kirjallisuudesta, esim. Huume- ja lääkeriippuvuudet -kirjasta, kustantaja Duodecim.
Ei ole sanottu vaarattomaksi vaan vähiten haitalliseksi. Ehkä jonakin päivänä näet eron noiden kahden asian välillä? Tieto tosiaan löytyy nykyään helposti. Siksi ihmetyttää hysteerinen kannabiksen vastustaminen.
Kymmeniä kannabispsykooseja pelkästään hus:n alueella viikossa ja näistä joka kolmas sairastuu skitsofreniaan. Ja yhtäkään näistä kannabispsykooseista ei olisi ilman kannabista. Kyse ei todellakaan ole vähiten haitallinen huume, vaan erittäin vaarallinen, petollinen ja haitallinen mielenterveyden tuhoaja.
Vierailija kirjoitti:
Kannabis aiheuttaa mm. masennusta, amotivastiota, psykooseja > skitsofreniaa, somaattisia sairauksia mm. keuhkot, aivot, erilaiset syövät, seksielämän kuihtuminen jne.
Mitä nuorempana, mitä enemmän, mitä THC-pitoisempaa, sitä varmemmin sairastut skitsofreniaan. Joo, laillistetaan vaan kannabis😵💫
Skitsofrenian ilmaantuvuus laskisi maailmassa 8-15%, jos kannabiksen käyttö loppuisi kokonaan.
Jos meinaat aloittaa, niin tutkipa ensin tutkimuksia ihQu aineen vaikutuksista.
Jos haluat elää pöpinä nyt ja vastakin, niin ei kun tupruttelemaan ja syömään kannabista. Ihana elämä odottaa😢
Miksi Hollannissa ei ole yhtään sen enempää skitsofreniaa kuin muuallakaan, vaikka siellä kannabis on ollut laillista käytännössä aina?
Minkä tahansa päihteen aiheuttama psykoosi voi johtaa skitsofreniaan, mutta puhdas kannabispsykoosi on hyvin harvinainen. Eniten on alkoholin ja sekakäytön aiheuttamia psykooseja. Miksi et ole huolissasi niiden aiheuttamista skitsofreniatapauksista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos laitan aloituksen kannabiksen hyvistä puolista niin se poistetaan nopeasti. Joku vissiin kuvittelee että kun kerrotaan huumeiden sekakäyttäjän haitoista niin ne uskottaisi kannabiksen haitoiksi. Suurin osa saa kannabiksesta vain sellaisia haittoja jotka aiheuttaa laki. Ihan puhtaasti aineena paljon vähemmän haitallista kuin laillinen alkoholi.
Kas kun et laita aloitusta ydinsodan hyvistä puolista ja sitten ihmettelet miksi p*skat poistetaan
Tilanne on siis edelleenkin se, että kannabis on vähähaittaisin päihde ja monipuolisin lääkekasvi.
Siis nämä tuhot tuntuisi olevan niin vakavia, että pitäisi ehdottomasti dekriminalisoida käyttörikos ja auttaa näitä itsensä kehitysvammaisen tasolle joutuneita. Eihän sairaita psykoosipotilaita voida poliisein jahdata vaan tämä on ensisijaisesti terveydenhuollon asia.
Tähän on jo puututtava koska tilanne on paha. Nämä tapaukset pitää saada terveydenhuollon piiriin, eikä rikosoikeuden piiriin!