Yle. Runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
25-vuotiaan Heikki Hirvosen elämä lähti alamäkeen kannabiksen polttamisesta. Huumekuntoutuskoti Villa Hockeyn vastaava ohjaaja Jani Heino kertoo, miten hoitoon tulevat, runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
"Kannabis tyhmentää, vaikka on ruma sanoa niin", Jani sanoo.
Psykiatri Jussi Niemi-Pynttäri nostaa esille tutkimusalueensa: kannabiksen aiheuttamat päihdepsykoosit, jotka lisäävät riskiä sairastua skitsofreniaan.
Nuorten harmittomana "luonnontuotteena" pitämä aine on Inhimillisen tekijän keskustelijoiden mielestä mainettaan huomattavasti vaarallisempi.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/27/inhimillinen-tekija-nuori-kann…
Kommentit (1104)
Eräs sukulainen käytti useamman vuoden huumeita, tosin varmasti muutakin kuin kannabista. Nyt kun on päässyt kuiville ja ollut viitisen vuotta selvänä, niin tyhmentymisen huomaa kyllä selvästi. Aivotoiminta on jotenkin jäänyt sille tasolle, jolla se oli ennen kuiville pääsemistä. Esimerkiksi kommentointi ja kirjoittelu someen on nykyään ala-asteikäisen tasolla, kuten on myös luetun ymmärtäminen: tämä mies on nykyään todella hyväuskoinen ja hän uskoo ihan mitä vaan, mitä joku vaikka Facebookissa kirjoittaa. Paasaa sitten näistä "valaistumisistaan" muille. Onneksi hänellä ei sentään rahaa tai luottotietoja ole, muutoin joku huijaisi ne häneltä käden käänteessä pois.
Kun nähdään, annetaan hänen vain puhua ja paasata, koska ei hänen kanssaan väittelystä ole mitään hyötyä, on kuin apinan kanssa shalkkia pelaisi. On myös riidoissa milloin kenenkin kanssa milloin mistäkin syystä ja tulkitsee asioita täysin ihmeellisellä tavalla kuin maailma pyörisi pelkästään hänen napansa ympärillä. Esimerkiksi kun menin naimisiin ja vaihdoin poistyttönimestä, joka sattui olemaan myös tämän sukulaisen sukunimi, hän tulkitsi sen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi häntä ja hänen menneisyyttään kohtaan. Kuulemma en vain kehdannut olla saman niminen hänen kanssaan, koska hänellä on huono maine. Pakolliset ollaan tekemisissä, mutta muuten välit on kyllä menneet. Vaikutti myös ulkonäköön nuo vuodet, esimerkiksi hampaat häneltä putosi pois.
Tämä mies oli ennen nuorena ihan älykäs. Vanhempansa ja sisaruksensa ovat kaikki korkeakoulutettjua ja fiksuja ihmisiä.
Eräs sukulainen valitti useamman vuoden huumeista netissä. Nyt kun on päässyt kuiville ja ollut viitisen vuotta kirjoittelematta, niin tyhmentymisen huomaa kyllä selvästi. Aivotoiminta on jotenkin jäänyt sille tasolle, jolla se oli ennen kirjoittelun alkua. Esimerkiksi kommentointi ja kirjoittelu someen on nykyään ala-asteikäisen tasolla, kuten on myös luetun ymmärtäminen: tämä mies on nykyään todella hyväuskoinen ja hän uskoo ihan mitä vaan, mitä joku vaikka Facebookissa kirjoittaa. Paasaa sitten näistä "valaistumisistaan" muille. Onneksi hänellä ei sentään rahaa tai luottotietoja ole, muutoin joku huijaisi ne häneltä käden käänteessä pois.
Kun nähdään, annetaan hänen vain puhua ja paasata, koska ei hänen kanssaan väittelystä ole mitään hyötyä, on kuin apinan kanssa shalkkia pelaisi. On myös riidoissa milloin kenenkin kanssa milloin mistäkin syystä ja tulkitsee asioita täysin ihmeellisellä tavalla kuin maailma pyörisi pelkästään hänen napansa ympärillä. Esimerkiksi kun menin naimisiin ja vaihdoin poistyttönimestä, joka sattui olemaan myös tämän sukulaisen sukunimi, hän tulkitsi sen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi häntä ja hänen menneisyyttään kohtaan. Kuulemma en vain kehdannut olla saman niminen hänen kanssaan, koska hänellä on huono maine. Pakolliset ollaan tekemisissä, mutta muuten välit on kyllä menneet. Vaikutti myös ulkonäköön nuo vuodet, esimerkiksi hampaat häneltä putosi pois.
Tämä mies oli ennen nuorena ihan älykäs. Vanhempansa ja sisaruksensa ovat kaikki korkeakoulutettjua ja fiksuja ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Jaa yhdysvalloissa on saatu tutkimuksissa juurikin päinvastaisia tuloksia eli ne kognitiiviset taidot parani. Joku eui nyt täsääs propaganda jutussa täsmää.
Tutkimuksista usein saadaan sellaisia tuloksia, joita maksaja haluaa saada.
tunsin nuorena pari itä-saksalaista järjenjättiläistä, Thomas ja toisen nimeä en muista, oisko ollut Florian. Vihreissä maiharitakeissa kulkivat palestiinalaishuivit kaulassa, anarkistimerkit hihassa ja polttelivat piirissä budia illat. Aivan h**vetin velttoja kavereita :'D Molemmilla varmasti osteoporoosi jo tähän ikään mennessä jahka ovat hengissä, kun ruokavalio koostui kolmioleivistä ja hampurilaisista, mitään liikuntaa ei vahingossakaan harrastettu, eikä opinnot edenneet. Epäilen, että vatkasivat toisiaan salaa, koska yhtäkään tyttöä ei heidän seurassa näkynyt, koskaan. Mitään hyötyä näistä kahdesta ei tälle maailmalle ja muille ihmisille ole takuulla ollut koskaan. Paitsi, että ainakin mulle toimivat kävelevänä huumevalistuksena, joka on kantanut tähän päivään saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa yhdysvalloissa on saatu tutkimuksissa juurikin päinvastaisia tuloksia eli ne kognitiiviset taidot parani. Joku eui nyt täsääs propaganda jutussa täsmää.
Tutkimuksista usein saadaan sellaisia tuloksia, joita maksaja haluaa saada.
Joojoo, mutta toi pätee vain kannabis vastaisiin tutkimuksiin.
T. Pössyttelijä
Olisi kiva saada tästäkin tutkimustietoa eikä mutuilua. Kuinka moni hidas pilviveikko käyttää muitakin aineita? Onko aivoja kuvattu ennen ja jälkeen runsaan pössyttelyn? Onko lääkityksiä? Kuinka vahvaa pilveä käytetään?
Ei siinä, jokapäiväinen pössyttely varmasti passivoittaa koska ei sitä kovassa pilvihuumassa jaksa mitään ihmeellistä puuhailla. Niin tosin passivoittaa liika somen käyttökin. Tiktok nyt pahin.
Kannabista raivokkaasti vastustavat ovat usein lapsen tasolla kirjoituksissaan. Esimerkkinä tämän palstan kannabiskeskustelut.
En tiedä faktoista, mutta mun siskopuoli on käyttänyt kannabista melkein 30 vuotta. On todella rasittavaa kuunnella sen juttuja, luulee olevansa älykkö, mutta puhe tulee todella hitaasti ja lähes sammaltaen, ajatuksenjuoksu kiertää kehää. Välillä ihme taukoja. Sorry vaan mut ei kiitos tälle turvalliselle kannabikselle.
Käyttö on jo niin yleistä ettei tuollaiset ihan höpö höpö jutut mene läpi. Ne jotka ovat päättäneet vastustaa kannabista niin nehän uskoo tuollaiset jutut aina. Keksivät vielä itse lisää. Tuokin esimerkkitapaus oli vetänyt monenlaista muutakin mutta huomatkaa vain kannabiksen osuutta korostetaan. Samaan aikaan sitä sallitaan ja laillistetaan maailmalla. Jokin tässä ei nyt täsmää...
Kannabis on muita päihteitä vaarattomampaa, kertoo laaja EU-selvitys.
Huumeen vaarallisuus: Vaarallisimpia ovat ekstaasi ja kokaiini, joita seuraavat alkoholi ja heroiini. Vähiten vaarallinen huume on kannabis.
Riippuvuus: Pahinta riippuvuutta aiheuttaa tupakka, seuraavina tulevat heroiini, kokaiini ja alkoholi. Kannabis on tutkimusten mukaan vähiten riippuvuutta aiheuttava päihde.
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume1_en
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume2_en
https://www.duodecimlehti.fi/duo80438
"Tupakanpoltto ja alkoholin liikakäyttö ovat terveyden kannalta huomattavasti vaarallisempia kuin kannabiksen jatkuvakin suurkäyttö."
.
https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4kekannabis
.
https://yle.fi/uutiset/3-10650937
EU-parlamentti haluaa lääkekannabiksen Kela-korvauksen piiriin
.
Parlamentti kehottaa EU-komissiota ja jäsenvaltioita käsittelemään esteitä, jotka haittaavat kannabiksen käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin.
Parlamentti huomauttaa lauselmassaan, että "on todisteita siitä, että kannabis tai kannabinoidit voivat olla tehokkaita ruokahalun parantamisessa ja painonmenetyksen estämisessä hivin/aidsin yhteydessä ja että ne voivat helpottaa mielenterveyden häiriöitä, kuten psykoosia ja Touretten oireyhtymää, ja lieventää epilepsian sekä Alzheimerin taudin, niveltulehduksen, astman, syövän, Crohnin taudin, MS-taudin ja glaukooman oireita ja pienentää liikalihavuuden ja diabeteksen riskiä ja lievittää kuukautiskipuja".
Nuoruusiässä aivot ovat erityisen herkkiä alkoholin aiheuttamille vaurioille. Toistuva alkoholinkäyttö voi häiritä mesokortikolimbisen järjestelmän toimintaa ja aiheuttaa prefrontaalikorteksin ja hippokampuksen degeneroitumista eli rappeutumista. Humalahakuinen juominen (binge drinking) vaurioittaa laaja-alaisesti aivojen valkoisen aineen radastoja. Muisti ja oppimiskyky voivat heikentyä pysyvästi, ja runsaasti alkoholia käyttävä nuori voi jäädä pysyvästi vähäjärkiseksi.
.
Alaikäisenä aloitettu alkoholinkäyttö häiritsee aivojen kypsymisprosessia. Prefrontaalikorteksin ja hippokampuksen vajaatoiminta lisää impulsiivisuutta ja altistaa alkoholiriippuvuudelle. Alle 15 vuoden iässä alkoholia kokeilleilla onkin moninkertainen riski myöhemmän riippuvuuden kehittymiseen, verrattuna niiden riskiin joiden ensikosketus alkoholiin tapahtuu vasta täysi-ikäisenä. Mitä myöhempään ikään ensimmäiset pakolliset alkoholikokeilut saadaan siirrettyä, sitä parempi aivojen kannalta.
Sitten kannattaisi ottaa vähemmän ja kokeilla jotain turvallisempaa tekniikkaa. Mihin pyrkivätkään.
Näköjään niitä keskusteluja josta poistetaan viestejä. Tyyppi on käyttänyt useita huumeita ja kaikesta syytetään kannabista. Just joo mutkat suoriksi ja unohdetaan se mitä kovat aineet aiheutti. Ei vitja mitä tuubaa.
Eli runsas päihteiden sekakäyttö nuorena voi aiheuttaa jotain ongelmia? Eiköhän se ole itsestäänselvyys. Jos Heikki olisi käyttänyt vain alkoholia ja kuollut siihen, ketään ei kiinnostaisi.
Vierailija kirjoitti:
Nuoruusiässä aivot ovat erityisen herkkiä alkoholin aiheuttamille vaurioille. Toistuva alkoholinkäyttö voi häiritä mesokortikolimbisen järjestelmän toimintaa ja aiheuttaa prefrontaalikorteksin ja hippokampuksen degeneroitumista eli rappeutumista. Humalahakuinen juominen (binge drinking) vaurioittaa laaja-alaisesti aivojen valkoisen aineen radastoja. Muisti ja oppimiskyky voivat heikentyä pysyvästi, ja runsaasti alkoholia käyttävä nuori voi jäädä pysyvästi vähäjärkiseksi.
.
Alaikäisenä aloitettu alkoholinkäyttö häiritsee aivojen kypsymisprosessia. Prefrontaalikorteksin ja hippokampuksen vajaatoiminta lisää impulsiivisuutta ja altistaa alkoholiriippuvuudelle. Alle 15 vuoden iässä alkoholia kokeilleilla onkin moninkertainen riski myöhemmän riippuvuuden kehittymiseen, verrattuna niiden riskiin joiden ensikosketus alkoholiin tapahtuu vasta täysi-ikäisenä. Mitä myöhempään
Siinäkö ne vaihtoehdot oli? Dokaa tai polttele, valitse näistä pienempi paha. Onko pakko valita kumpaakaan? Poikani ja kaverinsa eivät ole.
Meidänkin taloyhtiön hiekkalaatikolta löytyi kannabis-ruiskuja. Kumpa tämä hulluus loppuisi!
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti voisi myös puhua enemmän siitä, että monet mielialalääkkeet tyhmentävät. Psykoosilääkkeitä markkinoidaan ja tarjotaan nykyään masennus- ja unettomuustiloihin, vaikka ne tuhoavat harmaata aivomassaa.
Neuroleptien vaikutus aivojen volyymiin on kielletty vuosikymmeniä, kunnes toistuvat tutkimukset mm. elämillä johtivat siihen, että sitä ei voinut enää täysin kieltää. Siihen asti niiden vaikutus aivojen volyymiin nähtiin johtuvan skitsofreniasta ja sen pohjalta esimerkiksi tunnettu aivotutkija Nancy Andearssen esitti vanhan hypoteesin, että skitsofrenia on etenevä aivosairaus. Tämä siksi, että tutkimuksissa havaittiin aivojen surkastumisen olevan yhteydessä skitsofreenikoilla tyypillisiin kognitiivisiin puutosoireisiin ja mitä pahemmat kognitiiviset puutosoireet, sitä enemmän muutoksia aivoissa havaittiin. Andearssen joutui pyörtämään hypoteesinsa, kun makakiapinoilla tehdyissä kokeissa havaittiin samanlaisia muutoksia kuin skitsofreenikoilla, kun näille syötettiin neuroleptejä. Hypoteesit psykoosien aivoille vahingollisista vaikutuksista perustuvatkin itse asiassa hoidon aikaansaamille vaurioille aivoissa. On hyvin vähän tutkittu ymmärrettävästä syystä sellaisten potilaiden aivoja, jotka ovat olleet lääkkeettömiä. Järjestäen myös tutkimuksiin rekrytoitavien korkean psykoosiriskin potilaat ovat syöneet pitkän aikaa neuroleptejä tai muita psyykenlääkkeitä, kuten masennuslääkkeitä tai rauhoittavia. Näin ollen ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä siitä, että varsinaisesti psykoosi tai psykoosin vaikeusaste vaikuttaisi itsessään aivojen rakenteeseen. Toki krooninen stressi voi vaikutta kaikkien ihmisten aivoihin, mihin myös psykoosi liittyy.
Niin in että kiitos vaan suomen (onnellinenmaa) päättäjät suomen alasajosta jo 90-luvulta lähtien. Terv: 43vee