En eroa, koska ajattelen (liikaa?) muita ja muiden tunteita

Vierailija kirjoitti:

Saat vastauksen kysymykseen kun mietit oisiko läheiset onnellisia ja tyytyväisiä itsensä että sun puolesta jos tietäisivät totuuden siitä miksi jäät. Pahemmin satuttaa varastamalla muilta aikaa, mahdollisuuksia ja oikeuden totuuteen ajallaan. Mulle tapasi olisi pahempi petos kuin ero. Eihän ero edes ole petos. Teeskentely ja uskottelu on. Katkeroituisin pahasti jos tietäisin ettei minulta koskaan kysytty haluanko elää noin tai tahdonko että säälistä uhraudutaan. Mieluummin ero ja edes mahdollisuus hyvään suhteeseen miehen kanssa joka oikeasti haluaa mun kanssa olla. Vai haluaisitko säkin elää tietämättäs valheessa?

Ylimiellyttävät valheelliset ihmiset jotka näyttelevät toiselle ovat kuin pahanlaatuinen syöpä parisuhteessa. Sellaiset pitää leikata pois omasta elämästä. Menkööt muualle tekemään tuota.

Sulla on selkeesti omat rajat ja vastuut hukassa. Elät muita varten. Tarjoot heille elämääsi ja sen päätösvaltaa vaikka heillä on jo oma elämä ja päätösvalta siihen. Liika vastuuntuntosuuskin on huono juttu. Päätyy onnettomaksi kuramatoksi jonka toiveet ei vastasuudessakaan paljoa muita kiinnosta. Sanothan aina kyllä etkä ikinä näytä mitä oikeasti haluisit. Tommosella suistat sut  äkkiä mielenterveys ongelmiin, katkeruuteen ja uupumukseen. Ihmisellä on oikeus sanoa ei ilman syyllisyyttä vaikka se muita harmittaiskin.

Vierailija kirjoitti:

Samoja ajatuksia. En rakasta enää kumppaniani, niin kuin kumppania pitäisi rakastaa. Mutta ystävänä rakastan enkä halua tuottaa hänelle mitenkään pahaa mieltä. Ero suistaa hänet raiteiltaan ja jos hän voi huonosti, voin itsekin. 

Olen päättänyt jäädä. Mutta välillä katson kaihoten itselleen eläviä ihmisiä. Tuntuu ettei minulla ole oikeutta siihen. Jos lähtisin, vähintään karman laki kostaisi minulle. Olisin totaalisen paska ihminen, jos jättäisin kumppanini, vaikka koko ajan maailmassa ihmiset eroaa. 

Toisaalta ymmärrän, että arvokasta tämä kumppanuuskin on. Erossa saa aina jotain, mutta menettää myös. 

Huomaatko miten liiallisesta ja väärässä kohdassa uhrautumisesta johtuvan epärehellisyyden 'karma' tekee sinut onnettomaksi ja sulkee vankilaan? Olet siellä lopun elämäsi. Karman laki siis kostaa sinulle nyt sen ettet toimi oikein. Teet tunteitasi vastaan ja jätät kertomatta todelliset ajatukset. Samalla tuomitset kumppanin rakkaudettomaan kumppanuuteen kysymättä tahtooko hän. Ei se ole todellista hänestä välittämistä. Totuudella pääsee kaikille parhaimpaan ja kestävimpään lopputulokseen. Sekä hän että sinä saatte mahdollisuuden elää oikeasti ja löytää sen mitä suhteessa ei nyt ole tosiasiassa saatavilla kummallekaan.

Kyllä sinulla se oikeus on, et vain arvosta itseäsi tippaakaan tai rankaiset itseäsi jostain. Pelkäät seistä omilla jaloillasi, pelkäät muiden reaktioita itsenäisyyteen, otat niskoillesi ja syyllistyt liiallisesti asioista, joista ei pitäisi. Koko maailma tai yksikään aikuinen ihminen ei ole sinun vastuulla. Suosittelen käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa sillä ajatusmalli on haitallinen eikä ole ns. terveitsetuntoisen puhetta. Sen nurinkurisuutta on vaikea nähdä ja työstää yksin.

Tutustu kirjaan Kiltteydestä kipeät. Se että sun henkilökohtaset päätökset aiheuttaa kielteisiä tunteita muissa ja ne kielteiset tunteet tuntuu susta ikävältä, ei tee sun päätöksistä vääriä tai huonoja. Eikä susta pahaa ihmistä. Opi kestämään että aina kaikki ei tykkää meidän päätöksistä tai oikein haluakaan että meillä on oma heistä eroava ja riippumaton tahto. Sellaista on elämä. Jos odottaa aina lupaa ja hyväksyntää muilta saa kyllä odotta hyvin pitkään.. Henkilön läheisyyskään ei anna heille suurempaa valtaa päättää sun asioita. Tuut huomaamaan että maailma ei loppunutkaan edes niillä jotka eniten suuttu

https://www.prisma.fi/tuotteet/110093637/valtavaara-kiltteydesta-kipeat…

https://www.bookbeat.fi/kirja/kiltteydesta-kipeat-75443

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että ajattelet myös muita ihmisiä. Nykypäivänä ollaan niin minäminä, että todella raikas tuulahdus. Esimerkiksi lapsen elämä muuttuu eron myötä radikaalisti ja sillä voi olla todella isoja vaikutuksia, vaikka joku jo kommentoikin että kyllä ne tottuu. Toisiin lapsiin ei toki suoraan vaikuta niin paljon kuin toisiin. Oikea ratkaisu riippuu tilanteesta ja en valitettavasti tekstin perusteella osaa muuta sanoa.

Toki ero muuttaa lapsen elämää radikaalisti, muttei välttämättä negatiivisesti. Negatiivisempi vaikutus lapsiin on vanhemmilta saatu malli epäterveestä parisuhteesta.

Tätä toistetaan joka paikassa, että huono parisuhteen malli on pahempi kuin ero. Meillä on viileä suhde, mutta olen silti itse ajatellut, että lapselle ero aiheuttaisi niin paljon negatiivisia muutoksia, että siihen nähden joku vanhempien kämppisparisuhde ei ole hänelle minkäänlainen harmi.

Minä uskon, että tämä muiden ihmisten eteen eläminen on useimmiten pohjimmiltaan itsekästä. Perustuu omiin tarpeisiin ja esimerkiksi uhrautumisen tunnelukkoon. Sillä uhrautumisella tyydytetään jotain omaa vääristynyttä tarvetta kokea itsensä korvaamattoman tärkeäksi. Ei uskalleta ottaa vastuuta omasta elämästä, kohdata ja kunnioittaa omia tarpeita ja tunteita. Sitten sitä puretaan tällaiseen muka-uhrautumiseen, joka harvoin on edes niiden ihmisten etu joiden eteen (näennäisesti) uhraudutaan.

Usein uhrautuja oireilee kuitenkin muilla tavoin ja saattaa huomaamattaan syyllistää niitä joiden eteen kokee uhrautuvansa. Koska minä teen sinun eteesi näin paljon, kyllä minulla pitäisi olla oikeus -ajatusmalli. Kuitenkin se on tapa kontrolloida toista. Uhrautuja päättää millä tavoin uhrautuu ja mitä odottaa siitä uhrautumisesta "korvaukseksi". Todellista dialogia ei käydä. Onnettomassa parisuhteessa riutuminen ei yleensä anna lapsillekaan tervettä mallia parisuhteesta ja aikuisuudesta, vaan lapsista saattaa kasvaa joko itsekeskeisiä ja muilta kohtuutonta uhrautumista odottavia tai toisaalta samanlaisia uhrautujia jotka eivät tunnista tai kunnioita omia rajojaan ja tarpeitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että ajattelet myös muita ihmisiä. Nykypäivänä ollaan niin minäminä, että todella raikas tuulahdus. Esimerkiksi lapsen elämä muuttuu eron myötä radikaalisti ja sillä voi olla todella isoja vaikutuksia, vaikka joku jo kommentoikin että kyllä ne tottuu. Toisiin lapsiin ei toki suoraan vaikuta niin paljon kuin toisiin. Oikea ratkaisu riippuu tilanteesta ja en valitettavasti tekstin perusteella osaa muuta sanoa.

Toki ero muuttaa lapsen elämää radikaalisti, muttei välttämättä negatiivisesti. Negatiivisempi vaikutus lapsiin on vanhemmilta saatu malli epäterveestä parisuhteesta.

Tätä toistetaan joka paikassa, että huono parisuhteen malli on pahempi kuin ero. Meillä on viileä suhde, mutta olen silti itse ajatellut, että lapselle ero aiheuttaisi niin paljon negatiivisia muutoksia, että siih

Tämä on sitten se suhdemalli jonka lapsesi oppivat. Koetko eläväsi sellaista elämää, jota lapsellesi toivoisit? Jos vastaus on kyllä, niin ehkei suhde olekaan kovin huono vaikka intohimon kiihkein kipinä on kadoksissa. Jos taas suhde on aidosti onneton, niin mieti vielä onko tämä se malli jonka haluat lapsillesi opettaa. Se, ettei väärän kumppanivalinnan jälkeen ole enää lupaa uusiin mahdollisuuksiin, vaan kun puolisovalinta on kerran lukittu siinä pysytään vaikka hampaat irvessä hautaan asti.

Meille uskoteltiin, parempi sun on niin että valintasi teet ja naulaat sen kii

Älä riko kaavaa, älä näytä haavaa pure kiinni hampaat, laske jalat maahan hetkeksi taas, pian helpottaa

Tuut järkiisi taas ja annat vaan olla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että ajattelet myös muita ihmisiä. Nykypäivänä ollaan niin minäminä, että todella raikas tuulahdus. Esimerkiksi lapsen elämä muuttuu eron myötä radikaalisti ja sillä voi olla todella isoja vaikutuksia, vaikka joku jo kommentoikin että kyllä ne tottuu. Toisiin lapsiin ei toki suoraan vaikuta niin paljon kuin toisiin. Oikea ratkaisu riippuu tilanteesta ja en valitettavasti tekstin perusteella osaa muuta sanoa.

Toki ero muuttaa lapsen elämää radikaalisti, muttei välttämättä negatiivisesti. Negatiivisempi vaikutus lapsiin on vanhemmilta saatu malli epäterveestä parisuhteesta.

Tätä toistetaan joka paikassa, että huono parisuhteen malli on pahempi kuin ero. Meillä on viileä suhde, mutta olen silti itse ajatellut, että lapselle ero aiheut

Uusperheralliko molempien vanhempien taholta on lapselle oikea ja aito parisuhdemalli, joka luo turvaa? Näin ne erosta syyllisyyttä tuntevat aina selittelevät omaksi edukseen.

"Uusperheralliko molempien vanhempien taholta on lapselle oikea ja aito parisuhdemalli, joka luo turvaa? Näin ne erosta syyllisyyttä tuntevat aina selittelevät omaksi edukseen."

Terve uusperhe on parempi kuin sairas ydinperhe. Toki on mahdollista olla ihan yksinkin, ei se ole pakko väkisin olla ihan vaan "jonkun" kanssa.

Ja kai se on luonnollista, että useimmat lapsiperheestä eronneet tuntevat jonkinlaista syyllisyyttä, oli siihen aihetta tai ei. Minäkin, vaikka minun ex-puolisoni löi minulta hampaat sisään. Katsos kun ei se erohäpeä katso syytä. Se on kasvatettu jonnekin niin syvälle, ettei sinne järkiperustelut aina yllä. Ei ne lapset opi, että kylmään suhteeseen pitää jäädä kituuttamaan mutta väkivaltaiseen ei. Lapset oppii esimerkistä, että omilla tarpeilla ei saa olla väliä ja eroaminen on väärin. Silloin voi olla Iso kynnys lähteä sellaisestakaan suhteesta, josta oikeasti pitäisi lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon, että tämä muiden ihmisten eteen eläminen on useimmiten pohjimmiltaan itsekästä. Perustuu omiin tarpeisiin ja esimerkiksi uhrautumisen tunnelukkoon. Sillä uhrautumisella tyydytetään jotain omaa vääristynyttä tarvetta kokea itsensä korvaamattoman tärkeäksi. Ei uskalleta ottaa vastuuta omasta elämästä, kohdata ja kunnioittaa omia tarpeita ja tunteita. Sitten sitä puretaan tällaiseen muka-uhrautumiseen, joka harvoin on edes niiden ihmisten etu joiden eteen (näennäisesti) uhraudutaan.

Usein uhrautuja oireilee kuitenkin muilla tavoin ja saattaa huomaamattaan syyllistää niitä joiden eteen kokee uhrautuvansa. Koska minä teen sinun eteesi näin paljon, kyllä minulla pitäisi olla oikeus -ajatusmalli. Kuitenkin se on tapa kontrolloida toista. Uhrautuja päättää millä tavoin uhrautuu ja mitä odottaa siitä uhrautumisesta "korvaukseksi". Todellista dialogia ei käydä. Onnettomassa parisuhteessa riutuminen ei yleensä anna lapsillekaan terv

Niin. Eikä sitä näe sillä hetkellä itsekkäänä, kun se toisaalta on ja toisaalta ei. Hyvässäkin ihmissuhteessa pitää välillä tehdä jotain enemmän toisen eteen kuin itse saa, että on vaikea hahmottaa sitä rajaa, missä se menee normaalista hyvästä toiminnasta itsekkääksi läheisriippuvuudeksi. 

Monesti uhrautujat uhrautuvat sillä ajatuksella, että vielä joskus tulee heidän vuoronsa. Kun kaikkien muiden tarpeet on täytetty, tulee se hetki, kun heidän tarpeensa täytetään. Se on sitten katkera paikka, kun olet kymmenen vuotta ollut toiselle tukena ja apuna ja kun itse tarvitset tukea ja apua, tuo sama ihminen kääntää selkänsä ja toteaa, ettei häneltä saa apua. Kyllä sille suhteelle pitää antaa enemmän tasapainoa koko ajan jo alusta asti, ei saa itse ruveta tekemään ja kannattelemaan enempää kuin toinen, muuten syntyy valheellinen kuva ja kuvitelma asiantilasta. 

Ap:lle suosittelen eroa ja terapiaa, jossa käsitellään sitä, mitä lapsuudessa tapahtui, että hänestä kasvoi ihminen, joka ei tunnista omia tarpeitaan eikä koe niitä niin tärkeiksi, että niille pitäisi antaa mitään painoarvoa, joku anoppikin menee ilmeisesti edelle ja naapuri. 

- sinä et ole vastuussa ison joukon onnesta.

- sinun parisuhteesi ei voi olla heidän elämänsä onnellisuuden perusta

- sinun parisuhteesi ei ole maailmaa kannatteleva asia eikä eroaminen traumatisoi muita

- jokaisen tehtävä on elää itse omaa elämäänsä ja selvitä eteen tulevista haasteista. Etenkin ne aikuiset! 

Jos teillä on lapsia, huomautan, että huono parisuhde, kotona vallitseva ikävä ilmapiiri ja äidin onnettomuus traumatisoivat ja jättävät jälkensä lapsiin. Monet lapsista hurskastelevat eivät tunnu ymmärtävän tai halua huomioida, että vanhempien ongelmat ja normaalin parisuhdemallin puute aiheuttavat lapsille pitkäkestoisia ja pysyviä jälkiä. Asia pitäisi olla päivänselvä, mutta ehkä itse huonossa liitossa sitkutellessaan haluaa sulkea silmänsä millaiset jäljet ja vinouma se aikuisten surkea suhde jättää lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että ajattelet myös muita ihmisiä. Nykypäivänä ollaan niin minäminä, että todella raikas tuulahdus. Esimerkiksi lapsen elämä muuttuu eron myötä radikaalisti ja sillä voi olla todella isoja vaikutuksia, vaikka joku jo kommentoikin että kyllä ne tottuu. Toisiin lapsiin ei toki suoraan vaikuta niin paljon kuin toisiin. Oikea ratkaisu riippuu tilanteesta ja en valitettavasti tekstin perusteella osaa muuta sanoa.

Toki ero muuttaa lapsen elämää radikaalisti, muttei välttämättä negatiivisesti. Negatiivisempi vaikutus lapsiin on vanhemmilta saatu malli epäterveestä parisuhteesta.

Tätä toistetaan joka paikassa, että huono parisuhteen malli on pahempi kuin ero. Meillä on viileä suhde, mutta olen silti itse ajatellut, että lapselle ero aiheuttaisi niin paljon negatiivisia muutoksia, että siih

Ainakaan he eivät näe terveen parisuhteen mallia ja oppivat hyiseen ilmapiiriin. Aika huonot eväät antaa tulevaisuuteen. Tällainen ihminen saattaa itse aikuisena itse hakeutua huonoihin suhteisiin tai ei opi miten ollaan rakastavia puolisoita ja rakkaudellisesti yhdessä. Hän voi myös sabotoida onnea, koska hän tuntee olonsa kotoisaksi kalseassa ilmapiirissä. 

Ikäkriisi on yksi idioottimaisten ihmisten syy eroilla. Usein epävakautta jota ei haluta kenelläkään tunnustaa taustalla:

Jotenkin tuntuu, että ap joko.. ajattelee liikaa kulisseja, miltä eroaminen näyttäisi ulospäin ("kuinka pettyneitä vanhemmatkin olisivat") tai... ei pysty ottamaan vastuuta eroamisesta ja siksi on helpompi jättää se ikään kuin "muiden" syyksi.

Ei se ap muuksi muutu, parisuhde on kahden kauppa ja lasten elämä pitää järjestää, olitte yhdessä tai ette. 

Vierailija kirjoitti:

"Uusperheralliko molempien vanhempien taholta on lapselle oikea ja aito parisuhdemalli, joka luo turvaa? Näin ne erosta syyllisyyttä tuntevat aina selittelevät omaksi edukseen."

Terve uusperhe on parempi kuin sairas ydinperhe. Toki on mahdollista olla ihan yksinkin, ei se ole pakko väkisin olla ihan vaan "jonkun" kanssa.

Ja kai se on luonnollista, että useimmat lapsiperheestä eronneet tuntevat jonkinlaista syyllisyyttä, oli siihen aihetta tai ei. Minäkin, vaikka minun ex-puolisoni löi minulta hampaat sisään. Katsos kun ei se erohäpeä katso syytä. Se on kasvatettu jonnekin niin syvälle, ettei sinne järkiperustelut aina yllä. Ei ne lapset opi, että kylmään suhteeseen pitää jäädä kituuttamaan mutta väkivaltaiseen ei. Lapset oppii esimerkistä, että omilla tarpeilla ei saa olla väliä ja eroaminen on väärin. Silloin voi olla Iso kynnys lähteä sellaisestakaan suhteesta, josta oikeasti pitäisi lähteä.

Entä kun uusperhe ei olekaan terve ja se vaihtuu jatkuvasti. Oikea malli lapsille? Ihmekös on lapset nykyään mt-ongelmaisia nistejä.