Miksi ruotsin kieltä inhotaan niin paljon Suomessa? Miksi muut Pohjoismaat ei tunne samoin?
Itse olen syntyjään Porvoosta, ja oli täysin luonnollista että molemmat kielet eli rintarinnan yhdessä. Kaveriporukassa oli Minnaa, Maijua, Lindaa, Peppeä, Friddeä, Tiinaa, Magdaa, Currea, Leenaa jne. Ikinä en huomannut että olisi jotain eroavaisuuksia. Kieliä puhuttiin sekä että ja molempia sekaisin. Ainut hienompi ruotsinkielinen perhe oli aatelissukua ja asui suvun kartanossa. Siellä me nuoriso vierailtiin monet kerrat ja rassattiin mopoja pihalla. Seurusteltiin ja perheitä perustettiin ristiin rastiin. Itse olen suomenkielisestä perheestä mutta puhun ruotsia ihan luonnostaan. Nykyään asunkin Ruotsissa perheineni kun muutettiin töiden perässä.
Hyvin pärjää kun menee myös muihin Pohjoismaihin. Lapsillekin opetin ruotsin alusta alkaen. Suomi on Pohjoismaa, ja ainoa joka ei kuulu skandinaaviseen kieliryhmään. Mikä on niin kamalaa siinä että Suomessa opetellaan ruotsia ihan jo senkin takia. Kieli on nimenomaan yhdistävä tekijä! Mistä johtuu ruotsin kielen vainoaminen Suomessa? En ikinä ole kuullut vastaavaa esim. norjalaisen suusta. Kyllähän pohjoismaalaiset toisistaan vitsailee, mutta se on hyväntahtoista läppää.
Kommentit (453)
Ihmisillä taipumus vastustaa kaikkea pakotettua, ja sehän tässä on tilanne. Varsinkin kun kyseisetä kielestä ei ole mitään käytännön hyötyä, Suomessa pärjää suomenkielellä aina ja ulkomailla kielenä englanti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuota suomen- ja ruotsinkielisten toisistaan eristäytymistä ja vihaa toisiaan kohtaan hieman liioitellaan. On esim. paljon pareja, joissa toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen.
Suomen valtio ylläpitää segregaatiota kun meillä on erikieliset kunnat, koulut, varuskunnat, siirtolapuutarhat, nuorisotilat...ym.
Vaasassa ruotsinkieliset saavat mennä suomenkielisten nuorisotilaan, mutta suomenkieliset eivät pääse ruotsinkieliseen nuorisotilaan.
Onhan se inhottavaa kun vähemmistöillä on jotain omaa mitä sinä et pääse sikailullasi pilaamaan.

Onko kaikissa muissa maissa kielenä englanti ja vain Suomessa oma kieli? Huomaatko miten sulla meni pieleen?

Kuulostaa ihan puheelta mitä Etelä-Afrikan valkoiset totesivat mustalle enemmistölle kun nämä kyselivät miksi heidän oikeutensa ovat vähemmät.
Itse olen pakon edessä joutunut siis opiskelemaan buuri-ruotsia Suomessa.
Tiesitkö muuten että esimerkiksi ruotsalaiset ja tanskalaiset eivät luontevasti puhu toistensa kieliä?
Tiesitkö että kun Pohjoismaiden neuvoston kieleksi ehdotettiin englantia, jota kaikki osaavat ja jotta olisivat tasa-arvoisia keskenään, tätä ehdotusta vastusti "suomalainen" edustaja?
"RKP:n puheenjohtaja kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin karsastaa englannin käyttämistä pohjoismaisena yhteistyökielenä."
Vierailija kirjoitti:
Kielet ja kielitaito (OLI SITTEN. kuinka monta eri KIELTÄ hallussa, niin) on Aina. Hyvä asia!
" https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009944048.html "
Kaikille. (Kielen-) vihaajille,'pieniNÄYTE': sis.ulkomaista Kielineroutta ( suomen-) Kielen opetteluun ja osaamiseen. Ei huono..
Ei ole hyvä asia minkä tahansa kielen opiskelu.
Miksi puhut kielen osaamisesta kun me puhumme pakkoruotsin opiskelusta? Turhan kielen opiskelu on pois jostain tärkeämmästä. Siksi se on haitallista, eikä mikään hyvä asia.
Onko sinun jotenkin vaikea ymmärtää että osaaminen ei ole sama kuin opiskelu? Suomessa opiskellaan pakkoruotsia, mutta sitä ei osata, koska sen opiskelu ei motivoi. Turhan kielen opiskelu ei motivoi ja motiivi on opiskelun tärkein asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset kuvittelevat EU:iin ja NATO:on liittymisen jälkeen olevansa kovasti länsimaalaisia, mutta jotkut eivät halua oppia edes lähimmän länsinaapurinsa kieltä
Jännä että vedit NATOn tähän keskusteluun. Ruotsi ei edes ole NATOn jäsen
Miksiköhän ruotsalaiset eivät halua oppia edes lähimmän itänaapurinsa kieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä taipumus vastustaa kaikkea pakotettua, ja sehän tässä on tilanne. Varsinkin kun kyseisetä kielestä ei ole mitään käytännön hyötyä, Suomessa pärjää suomenkielellä aina ja ulkomailla kielenä englanti.
Onko kaikissa muissa maissa kielenä englanti ja vain Suomessa oma kieli? Huomaatko miten sulla meni pieleen?
Oletko kuullut turismista? Englanti tuppaa olemaan kohtalaisen globaali kieli, jota lähes kaikki kehittyneiden maiden ihmiset puhuvat välttävästi toisena kielenään. Sarkasmisuus ei sovi sulle.
"
Tuolloin annettiin kuningatar Kristiinan nimissä määräys, jossa määrättiin vangittaviksi kaikki lupakirjatta metsissä asuvat suomalaiset. Myöhemmin annettiin muita käskykirjeitä, joissa suomalaisten pirtit ja viljat määrättiin ilman tuomiota poltettaviksi ja hävitettäviksi.
Vuonna 1646 Fryksdalin kihlakunnan käräjillä annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä.Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla."
jaa-a, mistä mahtaa johtua.

No sinähän sen kiteytit.
Oikeastaan siedämme Ruotsia ja ruotinkieltä oikeinkin hyvin, johtunee itä naapurin toiminnasta viimeisillä vuosisadoilla..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuota suomen- ja ruotsinkielisten toisistaan eristäytymistä ja vihaa toisiaan kohtaan hieman liioitellaan. On esim. paljon pareja, joissa toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen.
Suomen valtio ylläpitää segregaatiota kun meillä on erikieliset kunnat, koulut, varuskunnat, siirtolapuutarhat, nuorisotilat...ym.
Vaasassa ruotsinkieliset saavat mennä suomenkielisten nuorisotilaan, mutta suomenkieliset eivät pääse ruotsinkieliseen nuorisotilaan.
Onhan se inhottavaa kun vähemmistöillä on jotain omaa mitä sinä et pääse sikailullasi pilaamaan.
Sinulle varmaan ihaninta kun tänään liputettan ruotsalaisuuden päivälle?
Kuulemma yhteisen historiamme takia; liputamme entiselle miehittäjälle? Jopa 2/3 osaa nuorista miehistä pakkovärvättiin Ruotsin lukuisiin sotiin satojen vuosien ajan. Ei siinä kyselty haluutko ja haluutko oppia ruotsin kieltä. Menet vaan siihen eturintamaan opettelemaan ja muista pysyä siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä taipumus vastustaa kaikkea pakotettua, ja sehän tässä on tilanne. Varsinkin kun kyseisetä kielestä ei ole mitään käytännön hyötyä, Suomessa pärjää suomenkielellä aina ja ulkomailla kielenä englanti.
Onko kaikissa muissa maissa kielenä englanti ja vain Suomessa oma kieli? Huomaatko miten sulla meni pieleen?
Oletko kuullut turismista? Englanti tuppaa olemaan kohtalaisen globaali kieli, jota lähes kaikki kehittyneiden maiden ihmiset puhuvat välttävästi toisena kielenään. Sarkasmisuus ei sovi sulle.
Te persuthan olette sitä mieltä, että Suomessa palvelua ei saa antaa esim. Suomea osaamaton tarjoilija. Huomaatko miten sulla meni pieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuota suomen- ja ruotsinkielisten toisistaan eristäytymistä ja vihaa toisiaan kohtaan hieman liioitellaan. On esim. paljon pareja, joissa toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen.
Suomen valtio ylläpitää segregaatiota kun meillä on erikieliset kunnat, koulut, varuskunnat, siirtolapuutarhat, nuorisotilat...ym.
Vaasassa ruotsinkieliset saavat mennä suomenkielisten nuorisotilaan, mutta suomenkieliset eivät pääse ruotsinkieliseen nuorisotilaan.
Onhan se inhottavaa kun vähemmistöillä on jotain omaa mitä sinä et pääse sikailullasi pilaamaan.
Kuulostaa ihan puheelta mitä Etelä-Afrikan valkoiset totesivat mustalle enemmistölle kun nämä kyselivät miksi heidän oikeutensa ovat vä
Vau, nyt oli sakea vertaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset kuvittelevat EU:iin ja NATO:on liittymisen jälkeen olevansa kovasti länsimaalaisia, mutta jotkut eivät halua oppia edes lähimmän länsinaapurinsa kieltä
Jännä että vedit NATOn tähän keskusteluun. Ruotsi ei edes ole NATOn jäsen
Miksiköhän ruotsalaiset eivät halua oppia edes lähimmän itänaapurinsa kieltä?
Miksi heidän pitäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"
Tuolloin annettiin kuningatar Kristiinan nimissä määräys, jossa määrättiin vangittaviksi kaikki lupakirjatta metsissä asuvat suomalaiset. Myöhemmin annettiin muita käskykirjeitä, joissa suomalaisten pirtit ja viljat määrättiin ilman tuomiota poltettaviksi ja hävitettäviksi.
Vuonna 1646 Fryksdalin kihlakunnan käräjillä annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä.Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla."
jaa-a, mistä mahtaa johtua.
No sinähän sen kiteytit.
Oikeastaan siedämme Ruotsia ja ruotinkieltä oikeinkin hyvin, johtunee itä naapurin toiminnasta viimeisillä vuosisadoilla..
Eikö itäisen naapurimme toiminta johtunutkaan läntisen naapurimme toiminnasta?
Kirjoittelet hirtoriaa ihan uusiksi. Useammin meiltä on sinne hyökötty kuin sieltä tänne länteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä taipumus vastustaa kaikkea pakotettua, ja sehän tässä on tilanne. Varsinkin kun kyseisetä kielestä ei ole mitään käytännön hyötyä, Suomessa pärjää suomenkielellä aina ja ulkomailla kielenä englanti.
Onko kaikissa muissa maissa kielenä englanti ja vain Suomessa oma kieli? Huomaatko miten sulla meni pieleen?
Oletko kuullut turismista? Englanti tuppaa olemaan kohtalaisen globaali kieli, jota lähes kaikki kehittyneiden maiden ihmiset puhuvat välttävästi toisena kielenään. Sarkasmisuus ei sovi sulle.
Kaikkialla Pohjoismaiden alueella, paitsi manner-Suomessa, englanti on pakollinen kieli koulussa.
Jos siis tapaat satunnainen toisen pohjoismaalaisen hän todennäköisesti ensimmäiseksi ehdottaa kieleksi englantia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuota suomen- ja ruotsinkielisten toisistaan eristäytymistä ja vihaa toisiaan kohtaan hieman liioitellaan. On esim. paljon pareja, joissa toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen.
Suomen valtio ylläpitää segregaatiota kun meillä on erikieliset kunnat, koulut, varuskunnat, siirtolapuutarhat, nuorisotilat...ym.
Vaasassa ruotsinkieliset saavat mennä suomenkielisten nuorisotilaan, mutta suomenkieliset eivät pääse ruotsinkieliseen nuorisotilaan.
Onhan se inhottavaa kun vähemmistöillä on jotain omaa mitä sinä et pääse sikailullasi pilaamaan.
Sinulle varmaan ihaninta kun tänään liputettan ruotsalaisuuden päivälle?
Kuulemma yhteisen historiamme takia; liputamme entiselle miehittäjälle
Muistelet aika kaukaisia asioita ja vieläpä melkoisella värikynällä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä taipumus vastustaa kaikkea pakotettua, ja sehän tässä on tilanne. Varsinkin kun kyseisetä kielestä ei ole mitään käytännön hyötyä, Suomessa pärjää suomenkielellä aina ja ulkomailla kielenä englanti.
Ahvenanmaalla eivät opiskele suomea, sillä se veisi resursseja muista kielistä. Suomessa opiskellaan ruotsia, koska jokainen kieli auttaa oppimaan muita vieraita kieliä. Aika hassua että samassa maassa voi olla samaan aikaan kaksi niin erilaisia väittämää voimissaan.
Ahvenanmaalla suomalainen on jostain oudosta syystä haukkumasana, vaikka ahvenanmaalaiset ovat itsekin suomalaisia. Hassua sekin.
Yliopistossa kaikkien oli pakko käydä virkamiesruotsi, ja läpipääsyvaatimukset olivat niin matalat että ei voi sanoa että sen jälkeen voisi toimia virassa ruotsiksi. Ja 100% sen kurssin opiskelijoista ei tule todennäköisesti koskaan tarvitsemaa ruotsia missään. Järkevämpää olisi opiskella kieltä johon on omaehtoinen motivaatio, saksa, espanja, kiina, japani, arabia.
Ei inhota. Vain heikkolahjaiset ja epävarmat persut vingahtelevat asiasta. Antaa persujen vingahdella.