Miksi ruotsin kieltä inhotaan niin paljon Suomessa? Miksi muut Pohjoismaat ei tunne samoin?
Itse olen syntyjään Porvoosta, ja oli täysin luonnollista että molemmat kielet eli rintarinnan yhdessä. Kaveriporukassa oli Minnaa, Maijua, Lindaa, Peppeä, Friddeä, Tiinaa, Magdaa, Currea, Leenaa jne. Ikinä en huomannut että olisi jotain eroavaisuuksia. Kieliä puhuttiin sekä että ja molempia sekaisin. Ainut hienompi ruotsinkielinen perhe oli aatelissukua ja asui suvun kartanossa. Siellä me nuoriso vierailtiin monet kerrat ja rassattiin mopoja pihalla. Seurusteltiin ja perheitä perustettiin ristiin rastiin. Itse olen suomenkielisestä perheestä mutta puhun ruotsia ihan luonnostaan. Nykyään asunkin Ruotsissa perheineni kun muutettiin töiden perässä.
Hyvin pärjää kun menee myös muihin Pohjoismaihin. Lapsillekin opetin ruotsin alusta alkaen. Suomi on Pohjoismaa, ja ainoa joka ei kuulu skandinaaviseen kieliryhmään. Mikä on niin kamalaa siinä että Suomessa opetellaan ruotsia ihan jo senkin takia. Kieli on nimenomaan yhdistävä tekijä! Mistä johtuu ruotsin kielen vainoaminen Suomessa? En ikinä ole kuullut vastaavaa esim. norjalaisen suusta. Kyllähän pohjoismaalaiset toisistaan vitsailee, mutta se on hyväntahtoista läppää.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Molemmin puolin ääriajattelijoiden fanaattisuus, ylimielisyys ja typeryys saa aikaan vaikka millaisia ilmiöitä. Ja niitä vielä lietsotaan ja ylläpidetään ahkerasti.
Mitä enemmän kiivaillaan, sitä vauhkommaksi ja tyhmemmäksi kekustelu muuttuu.
Koulua käydään tulevaisuutta varten. Jonain päivänä täysin suomenkielisen kunnan asukas voi olla työssä tai asemassa, jossa tarvitaan ruotsin kieltä.
Liiallinen lukkiutuminen omiin ahtaisiin näkökulmiin ei ole hyväksi koskaan. Liiallinen ajatukseton iänikuisten fraasien hokeminen ei ole hyväksi. Ne. jotka eivät suostu oppimaan, ovat saaneet liikaa tilaa ja siitä seuraa näitä vastakkainasetteluja, inttämistä ja irvailua, ei mitään rakentavaa eikä nykyajan tarpeista lähtevää.
Tässä ylläolevassa kommentissa ei ollut niin mitään rakentavaa. Pelkkää naiivia, muka äidillistä ja iänikuista hokemaa, joka yrittää asettaa vastapuolen typerään valoon. Mutta siinä kohtaa mennään vikaan, kun ei ymmärretä vastapuolen ymmärtävän menneisyyden yksityiskohdista enemmän kuin haastajansa.
Ruotsikieli on ok. Suomenruotslaiset vaan ovat liian etuoikeutetussa asemassa. Olen suomenruotsalainen ja inhoan ankkalammikkoelämää. Äidinkielenään ruotsia puhuvat luulevat olevansa ylivertaisia. Tutkikaa saaristokuntien eli suomenruotsalaisten edut, ei veroja edes makseta. Kalliiksi tulee tuon muka eliitinhienostelu.En arvosta heitä.
Vai niin. Miksi mainostat riistäjiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muissa pohjoismassa pakkosuomi kouluaineena?
Ei ole. Tuo oli aivan typerä kysymys. Suomessa on hyvä opetella yksi skandinaavinen kieli, koska se yhdistää meitä muihin ympärillämme oleviin maihin, Pohjoismaihin. Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta olen myös ylpeä pohjoismaalainen. Haluan kokea yhteenkuuluvuutta myös kielen suhteen. Ihmeellistä änkyröintiä sulta. On täysin perusteltua että opettelemme myös yhtä skandinaavista kieltä. Luulisi tuon olevan itsestäänselvää.
Ap
Suomi on pohjoismainen kieli. Se riittää pohjoismaiseksi kieleksi meillä . Miksi Pohjoismaissa ei opiskella suomea.
Miksi Ahvenanmaalla on suomen kieli kielletty? Miksi siellä ei opiskella suomea.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsikieli on ok. Suomenruotslaiset vaan ovat liian etuoikeutetussa asemassa. Olen suomenruotsalainen ja inhoan ankkalammikkoelämää. Äidinkielenään ruotsia puhuvat luulevat olevansa ylivertaisia. Tutkikaa saaristokuntien eli suomenruotsalaisten edut, ei veroja edes makseta. Kalliiksi tulee tuon muka eliitinhienostelu.En arvosta heitä.
Väärää tietoa sulla.
Vierailija kirjoitti:
Onko muissa pohjoismassa pakkosuomi kouluaineena?
laitetaan pakkosuomi kaikille muille Pohjoismaille ja katsotaan kauanko ovat tyytyväisiä :)
Niin kauan kun pakkoruotsi on suomessa Ruotsia, ruosalaisia ja suomenruotsalaisia vihataan.
Ruotsia inhoavat vain ne, jotka eivät sitä osaa ja tuntevat täysin aiheetonta alemmuutta niitä kohtaan, jotka kieltä hallitsevat tai joille se on äidinkieli.
Olen kotoisin puoleksi ruotsinkielisestä kunnasta. Ruotsia en ole koskaan tarvinnut.
En kaveripiirissä, koska ruotsinkieliset lapset internoitiin omiin kouluihinsa.
En päivittäisessä elämässä, koska palvelut saa suomeksi.
Ruotsissa työskennellessäni yhteinen kieli oli englanti, koska oli ihmisiä useista maista.
Sellaisia ne ulkomaalaiset sitte on ! Ei tartte päästää Perus-Suomeen viemään meidän työpaikkoja, naisia ja pilaamaan arjalaista rotuamme. Nehän puhuuvakki kummallisesti.
En myönnä inhoavani. Enemmän vain ihmetteleväni. että miksi Suomessa esimerkiksi ainoaksi kaikilla koulu ja opiskeluasteilla ainoaksi pakollsieksi ja siten ohittamattomaksi oppiaineeksi on haluttu ja valittu alle 4% kieli, eikä esimerkiksi Suomessa laajimmin puhuttuna ja käyettynä kielenä suomenkieli, jonka oikein kirjoittamsiessa ja sillä luodussa kulttuurissa olisi paljon opittavaa itsellenikin vielä vuosikymmeniä koulu ja opiskeluvuosien jälkeen.
Myös esimerkiski matematiikan tai jopa liikunnan / terveyskasvatukselle saattaisi löytyä myös vähintään yhtä hyvät perusteet kuin sille, mikä ruostinkielelle ja sen opiskelemiselle on annettu. - Ja jolle varmasti vuosikymmeniä sitten on ollut ihan hyvät perusteet. esimerkiksi silloin kun Suomi oli kuuluin elimellsienä osana ruotsin valtakuntaan. Mutta kuinka kauan asiaa voi perusetlla historiallisella yhteydellä? - Voiko Venäjänkielisetkin vaatia samalla perusteella omaa kielelleen myös vastaavaa asemaa, vai sanotaanko vain, että voi voi olsi pitänyt hallita Suomea ja suomalaisia vähän kauemmin?
Toki sekin saa kokemaan turhautuneisuutta ja murhetta, että vaikka ruotsinkeieli on Suomessa ainoana kaikki koulu ja opiskeuaseilla pakolline ja ohittamaton oppiaine, niin tulokset ruotsinkielen oppimisessa ovat vuodesta tosieen verraten hyvin surkeat. Ja kuinka kalliiksi se käykään, että ruotsille on annettu nykyinen asema on asia, josta voisi jatkaa pidempäänkin mutta sanompa vain että useampi kymmenen miljoonaa €uroa saatettasiin säästää, jos vähän karsittasiin sen kautta tulevia pakollsia menoja.
Sekin saattaisi paikoin olla toki mukavaa, että ruotsinkieltä saattaisi kuulla ja kohdata muuallakin kuin avaamalla tv ta radio kanavan oikealla hetkellä ta käymällä paikallisessa n.n koulun luokassa. Mutta jottei esimerkiksi opiskelusta tulsi liian luontevaa ja mutkatonta niin itse ihmettelen yksinkertaine ja tyhmä kun olen niin en ymmärrä, että miksei kaksikielisiä oppilaitoksia ja tarhoja ole haluttu juurikaan perustaa niin, että toine käytössä oleva kieli olsi ruotsi ja toinen suomi tai toisin päin?
Vierakielisten lisääntyessä sitä toki mielessä käy myös, että kun Ruotsinkielisen kansanpuolueen nokkamies julisti vajaa viikko sitten, kuinka Suomessa on liian paljon rasisteja, niin mitä hän oikeastaan tarkoitti? Haluaako hän suomeen esimerkiksi venäjän arabian ja viron kielille Suomessa olevan vastaisuudessa samanlainen asema kuin nyt? - Vai halusiko hän näpäyttää Ahvenanmaata ja toivoen se olsi tulevaisuudessa myös alue, jossa opiskeltaisiin ruotinkielen ohella pakolliena oppiaineena suomenkieltäkin, vai mistä mahtoi kenkä puristaa? Kun en oikein ihan hirvesäti rasismia tunnista tai huomaa arjessani. Ennakkoluuloisuutta ja varautuneisuutta kyllä. Mutta siitähän ei saa osoittaa esimerkiksi ruotsinkieltä kohtaan muutoin vähintään raisisti ja siten tuomittava ja halveksittava rikollinen, ellei peräti työtön, jotka ovat tällä palstallo otettu maalitauluksi silloin kun pitää lydä ja haavoittaa jotain ryhmää erityisen satuttavasti ja loukkavasti
Tutustuppa historiaan, niin sinullekin valkenee se, että ruotsalaiset ovat avoimesti halveksuneet suomenkielistä kantaväestöä historian saatossa.
Suomessa vihataan suomenruotsalaisia ja ylistetään musliimeja. Tämä aika kummaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko muissa pohjoismassa pakkosuomi kouluaineena?
Se on pakkoruotsi vain tavallista tyhmemmälle, joka ei osaa kunnolla edes suomea. Kuten sinä.
Vierailija kirjoitti:
Tutustuppa historiaan, niin sinullekin valkenee se, että ruotsalaiset ovat avoimesti halveksuneet suomenkielistä kantaväestöä historian saatossa.
Tutustuisit itse.
Ilman kuulumistamme Ruotsiin ja siltä perittyjä lakeja ja yhteiskuntajärjestystä meistä olisi tehty samanlaisia maaorjia kuin venäläiset itse olivat vuoteen 1861.
Paljosta kiittäminen Ruotsia siitä mitä Suomi on tänä päivänä.
Nämä Ruotsin ja muiden pohjoismaiden vastaiset kirjoitukset ovat venäläisten trollausta.
Vanha provo mutta eikö kenenkään muun mielestä suomenruotsalaisen kielen ja tapojen opiskelu ole kulttuurista omimista? Enhän minä umpisuomalaisena laita mitään lapinpukujakaan päälle niin miksi viettäisin jotain Lucia-päivää? Tosi falskia nähdä sellaisia ihmisiä joilla ei ole mitään taustallista syytä ruotsin kielen paapomiseen ja silti haluavat olla jotain wannabe-suomenruotsalaisia, laittavat lapsensa kielikylpyihin jne. Miksi ihmeessä? Tämä on pelkästään suomenruotsalaisten etujärjestöjen lobbaama juttu ja he jakavat stipendejä ylläpitääkseen ruotsin kielen asemaa ja opetusta sellaisillakin paikkakunnilla joilla siihen ei ole mitään luonnollista syytä kuten vaikka itärajan tuntumassa. Jossain Vaasassa, Turussa ym ymmärränkin että asiakaspalvelun nimissä on hyvä osata molemmat kotimaiset mutta muuten menee ihan yli ja se "tässä sitä larpataan parempiosaisia" -fiilis on käsinkosketeltava.
Ja kyllä, osaan itse kyllä (riikin)ruotsia johtuen siitä että olen aikoinaan asunut Ruotsissa 6 vuotta mutta ei se tee minusta minkäänlaista suomenruotsalaisen kulttuurin puolestapuhujaa ikinä.
Itse aloin jokunen vuosi sitten seurata yliopistojen ja korkeakoulujen kiintiöitä.
Esim. Helsingin yliopiston lääketieteelliseen koulutusohjelmaan vaaditaan säännöllisesti ruotsinkielisiltä n. 10 pistettä vähemmän kuin suomenkielisiltä.
Suomenkielisiä sisään pääsee alle 5% kun ruotsinkielisiä pääsee yli 10%.
sisään pääsee suomenkielisiä alle 5% kun ruotsinkielisiä pääsee yli 10%.
Aloituspaikkoja suomenkielisille on 100 kun taas ruotsinkielisille lähes 40.
aloituspaikoista n. yli 25% on säännöllisesti ruotsinkieliseen ohjelmaan.
Suomenkielisistä akateemisia on alle 30% väestöstä kun taas ruotsinkielisistä on puolet enemmän. Eli vähintään jokatoinen ruotsinkielinen on käynyt yliopiston tai korkeakoulun.
Tätä kun olen joskus ihmetellyt, minulle on selitetty, että sinne saa hakeutua myös suomenkieliset jos osaa ruotsia. Ihme, että tämä sama ei toimi myös toisiapäin, että suomenruotsalaiset voivat aivan hyvin hakeutua suomenkielisiin koulutusohjelmiin samoilla periaatteilla, varsinkin kun suurin osa osaa myös suomea, jota puhuu 95% suomalaisista, mutta ilmeisesti ei.