Miksi ruotsin kieltä inhotaan niin paljon Suomessa? Miksi muut Pohjoismaat ei tunne samoin?
Itse olen syntyjään Porvoosta, ja oli täysin luonnollista että molemmat kielet eli rintarinnan yhdessä. Kaveriporukassa oli Minnaa, Maijua, Lindaa, Peppeä, Friddeä, Tiinaa, Magdaa, Currea, Leenaa jne. Ikinä en huomannut että olisi jotain eroavaisuuksia. Kieliä puhuttiin sekä että ja molempia sekaisin. Ainut hienompi ruotsinkielinen perhe oli aatelissukua ja asui suvun kartanossa. Siellä me nuoriso vierailtiin monet kerrat ja rassattiin mopoja pihalla. Seurusteltiin ja perheitä perustettiin ristiin rastiin. Itse olen suomenkielisestä perheestä mutta puhun ruotsia ihan luonnostaan. Nykyään asunkin Ruotsissa perheineni kun muutettiin töiden perässä.
Hyvin pärjää kun menee myös muihin Pohjoismaihin. Lapsillekin opetin ruotsin alusta alkaen. Suomi on Pohjoismaa, ja ainoa joka ei kuulu skandinaaviseen kieliryhmään. Mikä on niin kamalaa siinä että Suomessa opetellaan ruotsia ihan jo senkin takia. Kieli on nimenomaan yhdistävä tekijä! Mistä johtuu ruotsin kielen vainoaminen Suomessa? En ikinä ole kuullut vastaavaa esim. norjalaisen suusta. Kyllähän pohjoismaalaiset toisistaan vitsailee, mutta se on hyväntahtoista läppää.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla huonomminkin: Islannissa on jäänteenä pakkotanska.
Ja sen seurauksena tuhannet islantilaiset luontevasti tulevat Tanskaan opiskelemaan ja asumaan, kun kieli ei ole ongelma. Islannilla (kuten Suomella) kun ei oman maan rajojen ulkopuolella pärjää.
Islanti on sentään asutettu alunperin mm. Tanska-Norjasta ja kieli peräisin tanskasta, mutta Suomessa se on toisin päin. Ruotsi oli alunperin suomalaisten asuttamaa ja vain aivan eteläisin osa goottien (Götanmaa). Sitten hupskeikkaa, Sveanmaan valloitti swenssonit ja vallattiin pohjoinen ja vallattiin lopulta koko Suomi aivan Inkerinmaalle asti. Palasen Norjaakin saivat (Trondheim). Ne jotka eivät puhuneet ruotsia, sai kokea loppunsa. Olipa sitten tanskankielinen Skånen seudulla tai suomalainen jossain muualla. Mutta me täällä Suomessa niin tykätään tästä lemmikki-palveluskoira-asetelmasta.
Vierailija kirjoitti:
kommenteistakin käy ilmi miten herra kansa vieläkin uskoo ylemmyyteensä. herra kansa etuineen on aivan pöyristynyt miten suomen rahvas noin loihee lausumaan. PAKKO RUOTSI LOPETETTAVA muuten ei ruotsi natoon.
Niin, kumppani on nyt vaihtunut. Nyt pitäisi opiskella ranskaa, koska naton viralliset kielet ovat englanti ja ranska.
Amerikkalaisen ystäväni mies on korkea upseeri natossa. Hänen mukaansa on suuri vaara, että Ruotsi ei pääse Natoon muuta kuin korulauseissa.
NATO halusi Suomen, eikä ainoastaan kriittisen asemansa takia, koska se ei oikeastaan ole merkittävä, pelkkä bonus.
"NATO-haukat" kunnioittavat Suomea. Suomen talvisodan aikaisia menetelmiä ja opetuksia käytetään edelleen USA:n sotataidon arktisten alueiden sotataidon oppitunneilla. Ne perustuvat Suomen sissisodan menetelmiin!
Mone jenkit kokevat, että eurooppalaiset Natomaat ovat hemmoteltuja pullamössöjä jotka vain olettavat että jenkit tulevat ja pelastavat heidät tarvittaessa. Ruotsista myös ajatellaan näin MUTTA ei Suomesta!
Suomi on vaikuttavalla tavalla hoitanut maansa puolustuksen. Suomalaisia ja Talvisotaa verrattaan jenkeissä sotilaspiireissä Geronimon apassisotiin. Apasseja pidettiin "ihmiskunnan tiikereinä".
Jenkit pitävä kunniana, että suomalaiset liittyvät heihin. Kyse on yhtä paljon symboliarvosta kuin hyödystä.
Nato-haukat arvostavat suuresti suomalaisten osoittamaa maanpuolustutahtoa, sekä nykyistä että historiallista ja Simo Häyhä ja Lauri Törni (aka Larry Thorne, jota itse John Wayne esitti elokuvassa "vihreät baretit") on kovempi sana näissä piireissä kuin Abba.
Jenkit nyt muodonvuoksi surkuttelevat että voi ei! Ruotsi! Mutta todellisuudessa he eivät ole kiinnostuneita eikä pistä tikkua ristiin Ruotsin takia muuten kuin juhlapuheissa. Putin on hullu, hullua ei saa ärsyttää liikaa. Putin on sanonut että piru on irti, jos itämerestä tulee "Nato-meri" ja Jenkit eivät halua ärsyttää puttia ydinselkkaukseen jonkun Ruotsin takia.
Lisäksi ruotsalaisten kyvyttömyys huolehtia edes oman maansa sisäisestä turvallisuudesta nakertaa Ruotsin arvoa. Natolla ei ole halua tai motiivia toimia "järjestyspoliisina" sisällissodan partaalla keikkuvassa maassa ja kiristää muslimien tunteita.
Voi olla, että Ruotsi on jäämässä "pakko-puolueettomaksi" maaksi Itämerelle ja saa nyt kokea miltä tuntuu kun "pedon silmät" kohdistuvat vaihteeksi sitä kohti.
Ja ei, emme ole mitään velkaa Ruotsille: He itse luikahtivat EU:hun Suomen selän takana, vaikka piti mennä "käsikädessä".
Vierailija kirjoitti:
Tämä lanka sai minut ainakin suomenruotsalaisena pelkäämään ns. kantasuomalaisia paljon enemmän.
Hyvä luoja mitä kommentteja täällä. Uskomatonta vihaa. Lapsena suomenkieliset eivät halunneet harrastuspiireissä koskaan olla kavereitani, nyt ymmärrän miksi.
Mikä pelottaa? Että historia tulee suomalaisten tietoon? Suomalaiset ovat luonteeltaan liiankin ystävällisiä ja säyseitä, mikä on johtanut tähän, joten en ymmärrä mitä ajat takaa? Oma käytöstapa ei ole muiden automaatio..
Mainitsemissasi "muissa Pohjoismaissa" kielikunta on sama. He ymmärtävät toisiaan enemmän tai vähemmän. Suomessa edelleen valtaosa esimerkiksi kulttuurialan toimijoista, huutokauppakamareista (Hagelstam, Bukowski...) jne. toimivat suomenruotsalaisten johtamana. Rikkaimmat suvut yhä ruotsalaisia. Säätiöiden kirjanpitoa ei tarvitse julkistaa, el ankkalammella suhmuroidaan. Kukaan ei "vihaa" ruotsia, siitä ei vain rannikkoseudun ulkopuolella tai itärannikollakaan ole minkäänlaista hyötyä. Pahimpia suomen "halveeraajia" ovat persaukiset suomenruotsalaiset .Stereotypia pitää heitä bättre folk, mutta 90% on tavan tallaajia. He ovat itse suomalaisten mollaajia, ei toisin päin. Ei ketään edes kiinnosta. Sisäsiittoista väkeä, kauniit käytöstavat mutta paskanjauhajia ja selittelijöitä esim. kollegani. Miehet feminiinisiä. Kieli ei ole ongelma vaan ihminen joka sitä käyttää tässä tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä lanka sai minut ainakin suomenruotsalaisena pelkäämään ns. kantasuomalaisia paljon enemmän.
Hyvä luoja mitä kommentteja täällä. Uskomatonta vihaa. Lapsena suomenkieliset eivät halunneet harrastuspiireissä koskaan olla kavereitani, nyt ymmärrän miksi.
Hyvä. Muuta ruotsiin.
Ei muuta, kun siellä suomenruotsalaiset eli snusmumriken svenska on alakastia.
Koska suomalaiset ovat juntteja ja Ruotsi-vastaisuus on yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa, miksi inhotaan vai inhotaanko. Itse pidän ruotsista ja Ruotsista. Tulen suomenkieliseltä Pohjanmaalta. Ruotsi on suomalaiselle aika helppo oppia ja helppo myös taito ylläpitää. On hienoa, että Suomessa on myös äidinkielenään ruotsia puhuvia. Ruotsin kieli liittää Suomea muihin Pohjoismaihin.
Höpöhöpö. Ruotsin kieli ei liitä Suomea muuhun kuin alistavaan historiaan, josta olisi jo aika päästä 2020-luvulla pois.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että ruotsin vihaajat ovat vain äänekäs vähemmistö. Suuri osa suomalaisista suhtautuu ruotsin kieleen neutraalisti tai jopa innostuneesti. Minäkin luen silloin tällöin ruotsinkielisiä kirjoja jotta kielitaito pysyy edes vähän yllä siitä huolimatta että en ole ruotsia tarvinnut kuin muutaman kerran elämässäni (poislukien opiskeluajat).
Ja jos ei osaa ruotsia, menee ohi länsinaapurimme aivan mahtava pop rock-karkkihyllystö. Ihanaa musiikkia tuhansia tunteja.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että ruotsin vihaajat ovat vain äänekäs vähemmistö. Suuri osa suomalaisista suhtautuu ruotsin kieleen neutraalisti tai jopa innostuneesti. Minäkin luen silloin tällöin ruotsinkielisiä kirjoja jotta kielitaito pysyy edes vähän yllä siitä huolimatta että en ole ruotsia tarvinnut kuin muutaman kerran elämässäni (poislukien opiskeluajat).
Lähde väitteellesi? Taitaa olla omassa päässäsi keksitty. Suurin osa suomenkielisistä toivoo pakkoruotsin poistoa.

Ruotsin kielen vihaaminen ja pakkoruotsin vastustaminen ovat eri asioita. Ainakaan minulla ei ole mitään Ruotsia, ruotsin kieltä, ruotsalaisia tai ruotsinkielisiä vastaan.
Ruoska-ruotsi olisi paljon kuvaavampi termi kuin pakko-ruotsi. Jos Suomi olisi aidosti kaksi kaksikielinen maa jossa suomen ja ruotsin kielen puhujia äidinkielenään olisi noin 50/50 esim suomi 49% ruotsi 44% muut 7%, ruotsi-ruoska-pakko olisi ymmärrettävää, koska "kaksikielisyys"... Näin ei kuitenkaan ole ja hyvä niin. Nykyisen muutaman prosentin vähemmistön etuoikeutettu asema on täydellinen muistutus siitä ajasta, kun Suomi oli osa Ruotsia ja eikä kukaan meistä oikeista suomalaisista halua takaisin osaksi Ruotsia. Eikä myöskään venäläisiksi. Olemme suomalaisia ja sellaisena haluamme pysyä. Paitsi ruoska-ruotsi pakottaja petturit
Moccamaster N24
Vierailija kirjoitti:
Älkää uskoko natalia-iiigoreita.
Ilman Ruotsia meillä ei olisi itsenäisyyttä, ei kristinuskoa, ei korkeakulttiiria ja sillä siisti. Venäläinen ja venäläiset eivät IKINÄ OLE TUONEET MITÄÄN HYVÄÄ SUOMEEN, pelkkää pahaa ja tuhoa.
Kristinusko tuhosi suomalaisen kulttuurin. Ilman Ruotsa, suomalainen kulttuuri ehkä olisi edelleen olemassa.
Me emme ole ruotsalaisia. Ruotsalaiset ovat vallanneet suuria suomalaisa maa-alueita.
Oletteko te pakkoruotsittajat aina yhtä vajaaälyisiä ja rasistisia suomalaisia kohtaan???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla huonomminkin: Islannissa on jäänteenä pakkotanska.
Ja sen seurauksena tuhannet islantilaiset luontevasti tulevat Tanskaan opiskelemaan ja asumaan, kun kieli ei ole ongelma. Islannilla (kuten Suomella) kun ei oman maan rajojen ulkopuolella pärjää.
Yksittäisiä kansalaisia asuu ympäri maailmaa,sinusta siis kaikki nuo kielet pitäisi olla pakollisia koulussa.
pari asiaa: kyse ei ole kielestä, vaan rkp:läisten rasisstisista etuoikeuksista. toisekseen, ruotsi ei ole kieli, vaan puhevika. pakkoruåttin opetus on jäänne jostain 1800 luvulta, ja tulisi lakkauttaa pikimmiten. ja lopuksi, ruotsissa ja ruåttalaisten kanssa pärjää vallan hyvin englannin kielellä. joten täysin turha kieli, kun parin vuosikymmenen päästä ruåttalaiset on vähemmistöä omassa maassaan. että sillälailla tänäaamuna.
Molemmin puolin ääriajattelijoiden fanaattisuus, ylimielisyys ja typeryys saa aikaan vaikka millaisia ilmiöitä. Ja niitä vielä lietsotaan ja ylläpidetään ahkerasti.
Mitä enemmän kiivaillaan, sitä vauhkommaksi ja tyhmemmäksi kekustelu muuttuu.
Koulua käydään tulevaisuutta varten. Jonain päivänä täysin suomenkielisen kunnan asukas voi olla työssä tai asemassa, jossa tarvitaan ruotsin kieltä.
Liiallinen lukkiutuminen omiin ahtaisiin näkökulmiin ei ole hyväksi koskaan. Liiallinen ajatukseton iänikuisten fraasien hokeminen ei ole hyväksi. Ne. jotka eivät suostu oppimaan, ovat saaneet liikaa tilaa ja siitä seuraa näitä vastakkainasetteluja, inttämistä ja irvailua, ei mitään rakentavaa eikä nykyajan tarpeista lähtevää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että ruotsin vihaajat ovat vain äänekäs vähemmistö. Suuri osa suomalaisista suhtautuu ruotsin kieleen neutraalisti tai jopa innostuneesti. Minäkin luen silloin tällöin ruotsinkielisiä kirjoja jotta kielitaito pysyy edes vähän yllä siitä huolimatta että en ole ruotsia tarvinnut kuin muutaman kerran elämässäni (poislukien opiskeluajat).
Lähde väitteellesi? Taitaa olla omassa päässäsi keksitty. Suurin osa suomenkielisistä toivoo pakkoruotsin poistoa.
Jopa Svenska folktingetin omissa gallupeissa pakkoruotsia vastustetaan ja nämä kyselyt on tehty ilmeisesti ruotsinkielisen rannikon alueilla.
Vierailija kirjoitti:
Molemmin puolin ääriajattelijoiden fanaattisuus, ylimielisyys ja typeryys saa aikaan vaikka millaisia ilmiöitä. Ja niitä vielä lietsotaan ja ylläpidetään ahkerasti.
Mitä enemmän kiivaillaan, sitä vauhkommaksi ja tyhmemmäksi kekustelu muuttuu.
Koulua käydään tulevaisuutta varten. Jonain päivänä täysin suomenkielisen kunnan asukas voi olla työssä tai asemassa, jossa tarvitaan ruotsin kieltä.
Liiallinen lukkiutuminen omiin ahtaisiin näkökulmiin ei ole hyväksi koskaan. Liiallinen ajatukseton iänikuisten fraasien hokeminen ei ole hyväksi. Ne. jotka eivät suostu oppimaan, ovat saaneet liikaa tilaa ja siitä seuraa näitä vastakkainasetteluja, inttämistä ja irvailua, ei mitään rakentavaa eikä nykyajan tarpeista lähtevää.
Opiskelen hyödyllisiä kieliä kuten saksaa ja ranskaa, en ruotsia
Vierailija kirjoitti:
Koska suomalaiset ovat juntteja ja Ruotsi-vastaisuus on yleistä.
Miksei ruotsalaiset opiskele suomea? Pakkoruotsin perustehan on yhteinen historia ja yhteiskuntarakenne.Vai onko se yhteinen vain suomalaisille?
Va ä ni n å kolkko bra ?