Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsi mielestänne tuhma kun huutaa?
02.09.2008 |
Tunteitahan pitää saada ilmaista, mutta mihin rajaan saakka? Pitääkö kiukuttelusta olla vihainen? Kun lapsi jossain tilanteessa turhautuu ja huutaa (ei siis satuta toisia tai hajota tavaroita), kiellätkö huutamisen? Kerrostaloissa tiukempi linja naapureitten takia? Oliskos tuossa ikärajaa? Karjuvia koululaisia ei kylässä tai kaupungilla kauheasti näe, joten itsekontrolli alkaa pelata, mutta sallitaanko tunteenpurkaukset sitten kotona? Kun itse aikuisina korotatte ääntä, pyydättekö anteeksi?
Kommentit (7)
Jos kiukku ei kohtsillään mene ohi, niin selitän, että jos on paha mieli tai sattuu niin saa itkeä, mutta että äiti ei nyt jaksa ihan turhanpäiväistä huutoa kuunnella - ja kannan muksun omaan huoneeseensa raivoomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteista ei saa rangaista ja lapsella on oltava oikeus olla kiukkuinen, mutta ihan miten tahansa ei saa käyttäytyä ihan missä tahansa tilanteessa. Ei meillä kyllä yleensä tehoa lainkaan se että kieltää huutavaa lasta huutamasta, mutta pyrin katkaisemaan tilanteet kun alkaa näyttää siltä, että tästä ei tule loppua ja laitan lapsen vaikka itsekseen rauhoittumaan.
Jos minä rupean huutamaan niin tilanteet menee usein nauruksi kun pienempi lapsi tokaisee, että sano äiti kauniisti.
Saa huutaa innostuksissaan leikeissä, mutta jos jostain syystä pyydetään olemaan hiljempaa niin sitten pitää hiljentää.
Jos huutaa siksi että satutti varpaansa, ei ole tuhmuutta. Jos huutaa siksi ettei saa karkkia vaikka haluaisi, se on tuhmaa käytöstä.
Ihmisten ilmoilla ei saa huutaa.
Agression hallintaa harjoitteleva 3 vee saa huutaa enemmän kuin 7 vee.
Ja niin edelleen.
Ihmisten ilmoilla ei saa huutaa.
Agression hallintaa harjoitteleva 3 vee saa huutaa enemmän kuin 7 vee.Ja niin edelleen.
Pienellä huutavalla lapsella on yleensä joku hätänä. Jos isompi lapsi huutaa 'turhaan' niin syytä voi lähteä etsimään kasvattajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä esikoistyttö (2v) huutaa kaiken sanottavansa, joten huuto ei liity kiukkuun. Vanhemmat yritämme puhua normaalilla äänellä ja tasaisin väliajoin kehottaa tyttöäkin tähän, mutta hän on niin syttyvää sorttia että asia unohtuu parin sanan jälkeen.
Äsken kun olin wc:ssä ja tyttö roikkui ovella odottelemassa, vauva alkoi itkeä yksin toisessa huoneessa ollessaan ja kehotin tyttöä pitämään pikkuiselle seuraa. Hän meni vauvan viereen ja huusi täysin palkein EI MITÄÄN HÄTÄÄ VAUVA!!! Mistä tietenkin vauva säikähti ihan kamalasti - en tiennyt itkeäkö vai nauraa, muistin vaan taas että näitä sanallisia asioita täytyy vielä toistaiseksi miettiä ennen kuin antaa tuollaisia tehtäviä...
Kiukkuisena tyttö sitten kiljuu lasit (ja tärykalvot) särkevää järkyttävää kirkunaa. Siitä ollaan kielletty tai oikeammin sanottu, että mikäli haluaa kiljua, joutuu sitä tehdäkseen menemään toiseen huoneeseen - viereen ei saa tulla, koska se sattuu ihan oikeasti. Se joskus vie terän kiukusta, mutta toisinaan hän menee ja kiljuu toisessa huoneessa aikansa. Ja joskus taas muuttaa kiukun itkuksi tai paiskomiseksi. Niiden käsittely on vielä kesken: ei ole keksitty mitään selvää keinoa miten saisi tavaroiden heittelyn kanavoitua jotenkin ei-tukahduttavasti mutta vähemmän haitallisesti.
Omakotitalossa asutaan, joten muita asukkeja kuin omaa perhettä ei tässä tarvitse onneksi ajatella. Siinä nimittäin oltaisiinkin pulassa tuon megafoonin kanssa. :)
Meillä on iso talo ja iso piha. Tänne mahtuu ääntä.
Yritämme vain opettaa toisenlaisia tapoja ilmaista niitä ikävämpiä tunteita, jotka saavat huutamaan. Esimerkiksi meillä esikoinen huusi ja löi, kun koki, että kuopus kiusaa häntä tai että häntä kohdellaan lasten keskisissä riidoissa väärin.
Sanoin että huutamisen sijaan pitää tulla juttelemaan heti, eikä alkaa tapella. Nyt ei huuda enää.