Herkästi räjähtävä, vaativa lapsi (lyhyt pinna - ei pinnaa ollenkaan)

että olisi mahdollista joku fyysinen pitkittynyt kiputila? Esim. lievä mutta päälle jäänyt korvatulehdus? Kipu voi saada ihmisen kauhean jännittyneeksi ja lyhytpinnaiseksi. (Tämä tuli vaan mieleen, en tiedä onko kuinka yleistä.)

Tosiaan, kyseessä on korvakierteessä vauvasta asti ollut lapsi ja edelleen, putkista huolimatta, parhaimmillaan 1 krt/vko käydään korvalääkärillä. Nyt on 3 viikkoa edellisestä käynnistä (ja lääkekuurista), tilasin nyt uuden ajan koska aloin itsekin vähän miettiä että johtuuko korvista, mutta en usko että pelkästään siitä. Tässä on niin voimaton olo ja jotenkin pelottaakin kun poika on sentään alle 4-vuotias vielä ja uskomattoman vahvatahtoinen ja suoraansanoen hankala.

ap

poika siirtyi pienryhmään mikä helpotti

erityislapsi osiosta (tarkkaavaisuushäiriö etc erityisyydet). Siellä varmaan joku osaisi arvioida (tosin maallikkona ja vanhempana tietenkin) pojan käytöstä.

Syy voi tosiaan löytyä sairastelusta tai sitten se on vain poikasi temperamenttipiirre, tai sitten se mahdollisesti voi viitana johonkin neurologiseen erityisyyteen. Tai sitten sieltä voi löytyä muita arvailuja mahdollisesta syystä.

kun esim. pukemiset ym niin hankalia.

Sensorisen integraation terapiasta voisi olla apua, pyydä toimintateraputin arviointi

Jos on, sitten syy voi löytyä sieltä - ehkä poika ei ole vielä tottunut olemaan siellä lapsiryhmässä. Miten päivähoidon henkilökunta ajattelee asiasta - oletko keskustellut heidän kanssaan?

Tarkistakaa ensin tuo fyysinen puoli ja se, että lapsi syö ja nukkuu normaalisti. Harjoitelkaa yhdessä vähitellen niitä vaikeita asioita. Kehu jo pienestäkin edistymisestä tai vaikka jo yrityksestä. Kysele lapselta milta hänestä tuntuu, ja opeta lapsi tunnistamaan ja nimeämään omia tunteitaan. Harjoitelkaa parempia tapoja toimia ongelmatilanteissa, rauhallisesti juttelemalla asiat etenevät paremmin. Päivään olisi hyvä mahduttaa niitä tekemisiä, joista lapsi nauttii. Liika-energiaa voi kuluttaa liikunnalla. Voisit tutustua kirjaan Muksuoppi.

Poika on perhepäivähoitajalla eli heitä on ryhmässä neljä hänet mukaanlukien. Luulisi että olisi tarpeeksi pieni ryhmä tai ehkä hän tarvitsisi jotain erityistä huomiota, mene ja tiedä.



Kiitos vinkistä, tuosta perheklubin erityislapsi-osiosta. En tullut ajatelleeksi vaikkakin olen jo pitkään ajatellut poikaani erityislapsena koska hän todellakin on erityinen (enkä tarkoita negatiivisessa mielessä, sillä vaan että hän poikkeaa niin paljon "normaaleina" pidetyistä lapsista). Täytyy poiketa sinne.



Ap

vaativa poika. Juuri 4 v hän oli siis aivan hirvittävän kamala. Elämä helpotti, kun hän alkoi oppimaan itsehillintää 5,5-vuotiaana.



Käytin kaikki konstit. Ihan kaikki. Eniten tehosi se, kun lopetin reagoimisen huutokohtauksiin. Missään nimessä en katsonut silloin silmiin, jatkoin vain muuta asiaa. Se, että hän ei päässyt vaikuttamaan huudolla, niin se tehosi.



Pitkällä tähtäimellä olen paljon harrastanut tunne- ja empatiakasvatusta. Joskus 5-vuoden tienoilla aloin vaatimaan, että hänen pitää yrittää hillitä itsensä. Kun se sitten alkoi onnistumaan, niin kehuja perään.



Nyt poika on 8 v ja hämmästyttää muita ihmisiä tunneilmaisullaan...Ja rauhallinen ja pitkäpinnainen on tänä päivänä. Mutta auta armias, jos räjähtää, niin sitten on oksat pois.

vaikka ryhmä onkin pieni. Siellä pitää sopeuttaa käytöstään jotta yhteiselo sujuu ja sosiaalinen kanssakäyminen voi stressata. Lapsella voi olla ikävä vanhempiaan hoitopäivän aikana.

Poika on ollut hoidossa jo pari vuotta eli kyseessä ei ole hoidon aloitusvaihe. Hoitajakin tuntuu monesti olevan kovin ihmeissään, hän ei herkästi sano jos on ollut jotakin "pulmia" mutta viime aikoina on sanonut useasti ettei oikein ymmärrä kun lapsi on niin herkillä koko päivän. Perhetilanteessamme ei ole tapahtunut mitään muutosta. Sama käytös jatkuu kotona. Raivoaminen, heittäminen, paiskominen, läpsiminen, pukemisen hankaluus (jos ei kenkä mene kerrasta jalkaan, hän heittää kaikki kengät niin pitkälle kuin pippuri kasvaa ja show on valmis). Mieheni oli kerran epähuomiossa laittanut terävät veitset väärään laatikkoon, liian alas, ja poika heitti veitset aivan suoraan miestä kohti! Tämä tapahtui sen jälkeen kun huomasin mitä tapahtui: lapsi veitset kädessä, sanoin että laita heti veitset pois, ne ovat vaarallisia.

Mielestäni kehumme poikaa maasta taivaisiin hienosti onnistuneista asioista ja etenkin yrityksestä. Liikunnasta hän nauttii suunnattomasti ja onkin motorisesti erittäin ketterä ja lahjakas lapsi.

Poika on tavattoman ihana ja rakas ja kuulee sen joka ikinen päivä, tuntuu vain niin neuvottomalle olo.

Hän on nyt 7v ja ekalla koulussa. Siis aivan samanlainen kuin teidän poikanne. Enään ei itke jos toiset lapset härnää tai kiusaa vaan lähtee pois. Mutta tuossa iässä tosiaan alkoi rääkymään kuin pikku kakara jos joku teki vähän kiusaa tai komensi. Täytyy tunnustaa, että tänä aamuna puin pojan puoli väkisin, koska olisi myöhästynyt koulusta muuten. Vitkuttelee ja kiukuttelee pukemisien kanssa.

Vieläkin jos ei saa tahtoaan läpi alkaa kiukutteluitku jolle ei meinaan loppua tulla. Huonakalut lentelee. Pikkuveljelleen hän välillä suorastaan vaarallinen. Muiden kanssa leikki ihan kivasti nykyään, mutta pikkuveli saa kokea kovia.



Minusta tuo on luonne kysymys ei kasvatus. Nuoremman pojan kanssa ei ole ollut mitään vastaavaa ongelmaa.



Olen yksinhuoltaja ja koen olevani tuon pojan vuoksi surkea äiti.

Positiivista on, että on pärjännyt koulussa ihan hyvin ja saanut pari kaveriakin. On tosi valikoiva kavereiden suhteen.

T.Ap

Kiitos vastauksesta. Ei ole mukava kuulla että jollain muullakin on ollut samanlaisia ongelmia mutta se tuntuu hyvältä, että joku oikeasti tietää mitä tarkoitan ja miten voimaton voi olo kasvattajana olla. Ja epäonnistunut äiti, tiedän tunteen. Kiva kuulla että poikasi on saanut kavereita ja osaa nykyään poistua hankalista tilanteista. Kaikkea hyvää perheellenne!

Ap :)

Täytyy tunnustaa, että tänä aamuna puin pojan puoli väkisin, koska olisi myöhästynyt koulusta muuten. Vitkuttelee ja kiukuttelee pukemisien kanssa.

Vieläkin jos ei saa tahtoaan läpi alkaa kiukutteluitku jolle ei meinaan loppua tulla.

Jos kyse on temperamenttipiirteestä, on lapsi ollut aina herkästi reagoiva.

Millainen lapsi oli nuorempana, vuosi pari sitten?

Olisko päivähoidossa tai jossain muualla tapahtunut jotain traumaattista - voisiko tuo olla stressireaktiota? kerroit kyllä, että kaikki on ollut pojan elämässä kuten ennekin eikä suuria muutoksia ole ollut. Millainen on parisuhteesi? Sen ongelmat voivat näkyä lapsessa.



Syitä voi varmasti olla monia muitakin.

10



i]On tosi valikoiva kavereiden suhteen.

[/quote]

Lapsi on ollut aina herkästi reagoiva. Vauvana oli tyytyväinen ainoastaan sylissä, jos silloinkaan. Keinutuolissa sylissä pitäminen ja keinuttaminen oli oikeastaan ainoa tapa saada hänet rauhoittumaan. Lapsi oli nuorempana, vuosi sitten, kaksi vuottan sitten, herkästi reagoiva silloinkin, mutta tuntuu että nyt kun pukemista/riisumista pitää opetella ja hoidossa asiat on tehtävä ripeästi ja melko omatoimisesti, niin ongelmat kasautuu. Kotona, vaikka sanoisin pojalle puoli tuntia aiemmin että pian lähdetään ulos, nyt vaatteet päälle niin sellaista hetkeä ei tule. Yritän hyvällä, sanon että haluatko pukea itse vai saako äiti auttaa. Ei, äiti ei saa auttaa, ja kun omat taidot ei vielä riitä kaikkeen, tulee raivokohtaus joka saa valtavat mittasuhteet.

Parisuhde on ollut puolitoista vuotta sama, enkä ainakaan näe siinä syytä vaikkakaan mikään suhde ei koskaan ole ongelmaton.

Ap

Aloimme huomata jotain outoa lapsen ollessa kolme vuotias. Puhuimme neuvolassa lapsen tunteiden käsittelyn olevan melkoista sirkusta, lapsi oli kova otteinen, itkuinen, ei niellyt kieltoja, säännöt oli kuin punainen vaate. Lapsen kasvaessa, lasta ei saanut puhumaan yms...ongelmat vain pahenivat, lapsi alkoi vetäytyä syrjään, omiin oloihin.

Lapsella diagnosoitiin masennut pari vuotta sitten. on nyt siis reilun 10 vanha.