Lue keskustelun säännöt.
Oletko löytänyt oikean sielunkumppanisi?
En nyt tarkoita todella hyvää puolisoa vaan nimenomaan sitä sielunkumppania. Kaikki sen varmasti hieman omalla tavalla määrittää, mutta sellaisen the one and only -rakkauden.
Ja jos olet, oletteko kenties yhdessä vai mitä tapahtui?
Kommentit (113)
Nuorempana kuvittelin että löysin. Olemme edelleen yhdessä ja onnellisesti mutta en enää ajattele että tämä olisi ainutkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama. Luulin/luulimme löytäneet .... Molemmat väkivallan uhreja, kerrottiin siitä molemmat - kuinka paljon se pelotti se ulkona liikkuminen. Itse pääsin siitä eroon - no alkoholin voimalla aluksi; sit käsitin, et se jatkuva kännääminen ei kyllä auta. Hän ei sitten koskaan siitä "parantunut"; aina piti olla pari kaljaa ennenkuin uskalsi lähteä ns. ihmistenilmoille.
Ja kyllä, vieläkin joskus mullakin tulee se "olo", mut roheesti vain, tulta päin! :) (mitään teräaseita en ole käyttänyt, enkä käytä; tosin metsälenkillä tuli mieleen, et jos sieltä tulee vastaan vaikka äkäinen mäyrä, niin ei mulla ole mitään, mitä panna vastaan ....)
Löysin ensimmäisen sielunkumppanini 19-vuotiaana. Nykyään olemme naimisissa. Toisen löysin vähän ennen kuin täytin 30. Olemme ystävät ja samaa sukupuolta, ja muistutamme toisiamme hyvin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En usko tuollaiseen hölynpölyyn. Siis haloo! Ihmiset on vain ihmisiä.
Säälittävä tapaus 💔
Ei mun takia tarvitse sydäntään murtaa. 😁
En usko tuollaiseen romanttiseen hölynpölyyn. Ihmiset on sokeita kun ne uskoo kaikkea tuollaista ja etsii ja etsii eikä ikinä löydä ja sitten ne jää yksin murtuneina. Ei ole olemassa mitään yhtä ainutta oikea eikä sielunkumppaneita.
Näinhän se on. Säälittävää luulla että elämään on tarkoitettu joku toinen ihminen niinkuin puuttuvaksi palaksi.
Käyttäjä2875 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En usko tuollaiseen hölynpölyyn. Siis haloo! Ihmiset on vain ihmisiä.
Säälittävä tapaus 💔
Ei mun takia tarvitse sydäntään murtaa. 😁
En usko tuollaiseen romanttiseen hölynpölyyn. Ihmiset on sokeita kun ne uskoo kaikkea tuollaista ja etsii ja etsii eikä ikinä löydä ja sitten ne jää yksin murtuneina. Ei ole olemassa mitään yhtä ainutta oikea eikä sielunkumppaneita.
Näinhän se on. Säälittävää luulla että elämään on tarkoitettu joku toinen ihminen niinkuin puuttuvaksi palaksi.
Ei sielunkumppaniin uskominen mun mielestä tarkoita sitä etteikö olisi ihan omana itsenään kokonainen. En pidä sitä puuttuvana palana.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä on luullut aina löytäneensä sielunkumppanin. Arki astui taloon, ne olikin sukulaiset hänelle ne sielunkumppanit. Meissä ei mitään yhteistä, päinvastoin. Mutta suku veti häntä puoleensa enemmän ja aina löytyi heille aikaa, jopa meidän elämän uhalla. Öin ja päivin he sielujaan jakoivat. Minun sielu ulkoistettiin suvusta jo alkumetreillä. Kyllä ne sielunkumppanit osasi virittää soittoajat, pyynnöt ja tapaamiset juuri silloin kuin ei pitänyt. Sellasia sielunkumppaneita kannattaa välttää.
Just näin. Ihmiset vain kuvittelevat ja haluavat kuvitella oletetun sielunkumppanin olevan joku ihme ja sillä hetkellä pelastaja, ihanuus, täydellistä, ollaan samanhenkisiä, wau. Ihan typerä ajatus. Ihmisen aivot on ihmeelliset! Kaikkea sitä oletetaankin. Termi on ihmisen keksimä olettamuksiin perustuva, ja jos pitkä avioliitto onnistuu. Ei kyse ole sielunkumppanuudesta, vaan on osattu elää ja ymmärtää toista hyvin ehkäpä, ja selvitty ongelmista, haluttu elää yhdessä. Ei sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Ihmiset vain kuvittelevat ja haluavat kuvitella oletetun sielunkumppanin olevan joku ihme ja sillä hetkellä pelastaja, ihanuus, täydellistä, ollaan samanhenkisiä, wau. Ihan typerä ajatus. Ihmisen aivot on ihmeelliset! Kaikkea sitä oletetaankin. Termi on ihmisen keksimä olettamuksiin perustuva, ja jos pitkä avioliitto onnistuu. Ei kyse ole sielunkumppanuudesta, vaan on osattu elää ja ymmärtää toista hyvin ehkäpä, ja selvitty ongelmista, haluttu elää yhdessä. Ei sen kummempaa.
Termi on ihmisen keksimä, kyllä, kuten ihan kaikki muukin tässä maailmassa. Selkeästi siis et ole tavannut omaasi.
Sielu lepää tiettyjen ihmisten seurassa, kyllä, enemmän kuin jotkut taas saa aikaan pakoreaktion:).
Silti sellaiseen ihan kuin vakka ja kansi suhteeseen en edes haluaisi. Tylsää jonkun ajan kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se ei ainakaan ole mitään äkkirakastumista tai yltiöromantiikkaa, ennemminkin sellainen mitvit tää nyt on?! -tunne. Vähän niinku olisi nähnyt avaruusolennon ihmisten seassa, ja se avaruusolento sinut.
Kyllä olen. Kävin sitä ennen läpi yhden pitkän liiton, jossa kasvoimme klassisesti erillemme. Vuosien varrella sitä oppi tuntemaan itsensä paremmin ja myös sen minkälaista elämää ja millaisen kumppanin kanssa haluaa elää. Sielunkumppanini tapasin työpaikalla eikä yhteisen elämän aloittamista tarvinnut miettiä tai jahkailla. Kliseisesti sen vain tiesi ja elämän arvot sekä katsomus kohtasivat. Ennen en uskonut kumppanin voivan samalla olla rakastettu sekä paras ystävä, mutta olen kiitollinen, että olen sielunkumppanini kohdannut. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sen perusteella, mitä täällä on kuvattu, niin nykyinen kumppanini on sielunkumppanini. Minulla on myös hyvä ystävä, jonka määrittelisin sielunkumppaniksi tällä perustein. Tuntuu, että on sellainen hyvä luottamus ja olo, että oikeasti ymmärtää toista puolesta sanastakin, vaikka oltaisiin jostain ihan eri mieltä. On turvallinen olo ja voi luottaa toisen hyväntahtoisuuteen ja tukeen.
Olen löytänyt luottokortilleni kumppanin
Viihtyvät todella hyvin yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, 20vuotta ollut yhdessä sellaisen kanssa jolla on samat arvot, osin samat kiinnostuksetn kohteet ja ajatellaan aina kaikista tärkeistä asioista samalla tavalla. joku vaikka lastenkasvatus on helppoa kun molemat ajattelee samoin. Noista henkimaailman asioistakin ajatellaan samoin.
Ja on tunne että voin sanoa mitähyvänsä ja kertoa mitä hyvänsä ja toinen tajuaa. En nyt tietenkään sano vaikka että haaveilen duunikaverista koska en halua loukata, mutta on niin kiva tunne kun joku ihan pöljä asia ahdistaa tai harmittaa niin puolisolle voi uskoutua ja se ymmärtää ja välittää hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tavannut, nuorena. Kolme vuotta suhde kesti. Mikään sen jälkeen ei vaan oo ollut lähellekään. Mieli, järjenjuoksu, maailmankatsomus, seksi, jopa pukeutumisessa oltiin samoilla linjoilla. Toinen meistä sit kävi juomaan liikaa, siihen se kaatui. Edelleen olen silti kiitollinen kolmesta hienosta vuodesta. Kukaan ei oo yltänyt enää siihen, suhteita on ollut, mutta ei niin monella tasolla kuin tämä rakkauteni.
Olen kateellinen ihmisille jotka on saaneet nuorena kokea tuollaista. Ihan sama onko kuukauden, vuoden vai kahden vuoden suhde jos on kuitenkin kokenut sen.
Mäkin olen kateellinen, mutta ihan sama vaikka tuo olisi koettu vanhempana tai nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Taso, se mitä haluan nykyään, on korkealla, eikä sinne oikein kukaan yllä.
Kyllä, täällä korkealla ollaan! Etpä näytä yltävän tänne!
Mä oon kokenut löytäneeni oikein kahdesti. Ei mitään romanttista kummankaan puolelta. Se tunne molempien kanssa ensimmäisen kerran kohdatessa oli samankaltainen, enkä oo ikinä muulloin kokenut sitä. Alusta asti helppo ymmärtää toista vaikkei olisi edes kauaa tuntenut ja toinen tutun tuntuinen jo heti alussa. Eka petti luottamukseni, en ois voinut uskoa sitä. Toiseksi kohtaamani on mulle läheisempi kuin eka oli ikinä, ja hän on koko ajan entistäkin tärkeämpi. Koen olevani ihan hirveän onnekas ja kiitollinen että heidät tapasin, myös ensimmäisen, koska sellaisen kohtaaminen on kokemuksena upeimpia mitä tiedän. Vielä hienompi jos pysyy elämässä. En olisi uskonut että oikein kaksi saan kohdata.
Olen löytänyt yli 30 vuotta sitten. Olemme tahoillamme onnellisesti naimisissa, mutta silti vahvasti toistemme elämissä.
Kohtasimme, mutta pakenin. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sen jälkeen. Kohtaamisemme oli jonkinlainen vedenjakaja elämässäni. Kaikki olisi tietysti mennyt aivan toisin, jos en olisi silloin paennut. Pakenin tiedostaen, että tässä oli jotakin suurta, joka ravisteli minua perusteellisesti.
Ja kumpikaan ei ilmeisesti halua kehittyä niissä huonoissa asioissa paremmaksi edes suhteen ja sielunkumppaninsa vuoksi??? Tätä en ikinä ihmisissä ymmärrä.