Jos syöpä vain leviäisi ja siihen menehtyisi, niin miten se tapahtuisi? Ei vain herää enää yhtenä aamuna?

+

Kyllä se syöpä loppuvaiheessa on sen verran kroppaa tukkinut ettei siinä voi olla ilman jotain kipuja ja vaivoja. Ei voi noin vaan yhtäkkiä täysin oireettomana kupsahtaa syöpään.

Vierailija kirjoitti:

"Kiitos Jeesus, että otit isäni Taivaaseen. Miettikää ajoissa näitä asioita nuoret. Kuolet vain kerran ja voit valita, minne päädyt sen jälkeen. Katua ei voi."

Ohis, mutta minusta tällainen uskoon pelottelu vakavassa ketjussa on tilannetajutonta. Jos henkilö tai hänen syöpäsairas läheinen ei itse ole tullut uskoon, tällainen pelottelu ei auta asiaa.

Monet eivät halua edes uskoa Jumalaan, joka heittää väärin uskovat ikuiseen kärsimykseen. Sekin on monille lohdullinen ajatus, että kuoleman jälkeen ei ole mitään, ja elämämme on ainutkertaista. Toiset taas kokevat sen lohdullisena, että syntyisimme uudestaan ja saisimme uuden mahdollisuuden elää parempi elämä.

Tämä. Täysin epäasiallista ja tilannetajutonta tulla tuputtamaan uskontoaan tällaiseen ketjuun. Saisi hävetä.

+

Vierailija kirjoitti:

Mun äidillä kävi superhyvä tuuri, ihan muiden tutkimusten aikana huomattiin että on haimasyöpä (yleisesti pahimpia syöpiä, koska usein huomataan liian myöhään, suurin osa ei ole hengissä 5 vuoden päästä). Nyt se on leikattu, lähti ilmeisesti kokonaan pois se kasvain. Pitää vielä käydä muutama kuukausi sytostaattihoidoissa. Äiti on sytostaattien jälkeen kolme päivää huonossa kunnossa, sen jälkeen jaksaa tehdä normaaleja juttuja, vaikka niihin väsyy helpommin. Hiuksetkaan ei lähteneet, ei sillä että se olisi ollut joku iso juttu :D kipuja sillä ei ilmeisesti erityisesti ole, mutta ääretöntä väsymystä ja pahoinvointia sytostaattien jälkeen. Toivottavasti äiti kuuluu siihen pieneen prosenttiin, joka on elossa viiden vuoden päästä. Ei se ole vielä edes kuusikymppinen. 

Tämä meni nyt aiheen vierestä, mutta teki mieli vähän avautua kun ei ole oikein ketään kelle tästä puhua. 

Äidilläsi on kyllä käynyt hyvä tuuri :) Toivotaan tosiaan, että selviää. Käsittäälseni haimasyövästä selviämisen mahdollisuudet ovat parantuneet viime vuosina.

Oma äitini kuoli melko vasta haimasyöpään alle  60 -vuotiaana. Alle vuoden eli syövän löytymisen jälkeen. Oli siis jo levinnyt kun löydettiin. Oli kipuja, mutta ei mitään sietämätöntä ja lopussa kipulääke tehosi ja lähinnä nukkui. Lopulta nukkui rauhallisesti pois.

Monestihan on niin, että syöpää sairastava ravaa lääkärissä, eikä tautia kuitenkaan löydetä ajoissa. Miettikää vaikka Janita Lukkarisen tapausta. Ihmisellä on oireita, mutta niitä ei oteta vakavasti tai ne jätetään perinpohjaisesti tutkimatta.

Tässäkin ketjussa mainitut kuolemat, joissa syöpä todettiin "aamulla" ja henkilö kuoli "illalla" ovat todennäkösesti oireilleet jotenkin esimerkiksi väsymyksenä, mutta oireita ei ole osattu yhdistää syöpään.

Oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät valita mistään ja ottavat elämän miten se tulee. Niin kauan kuin jalat kantaa lähdetään ovesta ulos, vaikka välillä vähän heikottais ja pyörryttäis.

Iltalehdessä oli jokin aika sitten juttua hyväkuntosesta miehestä joka kävi säännöllisesti salilla. Eräänä päivänä olo oli tosi huono ja kunto vaan totaalisesti romahti. Sairasti kotona muutaman päivän. Sitten hänellä todettiin pitkälle edennyt b-lymfooma. Tauti saatiin hoidettua ja b-lymfoomassa on tietääkseni hyvä hoitovaste ellei tauti tule aidsin tai muun seurauksena. 

Ruumiinavaus on varma.