Katsotteko vastakkaisen sukupuolen edustajia "sillä silmällä" kaupassa useinkin?
Toisessa keskustelussa joku toivoi löytävänsä vierelleen miehen, ja puheena oli paljon se, miten kauppareissulla katsellaan toisia kaupassakävijöitä. Sain mielikuvan, että moni katselee kaupassa käydessään miehiä/naisia ja arvioi heidän kiinnostavuuttaan.
Katseletteko useinkin Prismassa kärryjä työnteleviä "sillä silmällä"? Itse kuljen kaupassa aina listan seuraava tavara mielessäni ja katson ihmisiä juuri sen verran, että näen, että jossain liikkuu joku, etten törmää. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että ruokakaupassa voisi kiinnittää huomiota ihmisten puoleensavetävyyeen.
Millä mielellä sinä teet kauppareissusi?
Kommentit (115)
En kyllä arjen asioita hoitaessani kyyläile ketään sillä silmällä. Päinvastoin olen täysin uppoutuneena tekemiseeni ja yleensä kauppareissut ovatkin pikaisia käväisemisiä arjen muiden askareiden välissä. Siksi en ymmärrä yhtään näitä, jotka pysäyttelevät muita ja olettavat heidänkin olevan sillä silmällä asioimassa. Itse lähinnä ätsyynnyn tästä tunkeilusta. Pikkasen parempaa pelisilmää kanssaihmisille, eli jos et saa katsetta tai mitään merkkejä siitä, että toinen olisi muulla kuin maidonhakureissulla, niin anna olla. Ei jää sinulle epäselväksi, jos vastapuolikin on kiinnostunut.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ostan ruokakaupasta ruokaa ja yritän selvitä ostoksistani mahdollisimman nopeasti. Joten en, en ehdi katselemaan muita
Kovalla harjoittelulla olen itse päässyt siihen tilanteeseen että oikein tiukasti keskittymällä pystyn käyttämään sekä jalkoja että silmiä samaan aikaan. Suosittelen kokeilemaan, ei ole niin vaikeaa kuin kuulostaa!.
Kaikkia ei vaan kiinnosta katsella muita kaupassa tai monessa muussakaan paikassa.
En kaupassa enkä missään muuallakaan.
Vierailija wrote:
Outoa sakkia!
Missä sitten on paikka ja aika, jona katselette tai olette katselleet sillä silmällä vastakkaista sukupuolta. Timderikään ei ole kovin vanha, vai säkkipäässäkö olette löytäneet?
Ei ole kaupassa tullut löydettyä, muutenkin viimeisin oli ensimmäinen samalta paikkakunnalta, en häntäkään ollut nähnyt kuin somessa. Ennen tinderiäkin oli muita seuranhakupalveluita. Ja ennen vanhaan oli tanssipaikkoja tms.
Menen mielelläni lähi-Lidliin ostoksille viiden maissa, sinne tulee silloin virolaisia ja muita ulkomaalaisa raksakundeja ostoksille. Kaikki jokseenkin nuoria ja salskeita ja siistejä hyvinistuvissa työhousuissaan. Silmä lepää heissä usein, toivottavasti vaimo ei huomaa mitään.mä
M35
Kaupoissa ja kauppakeskuksissa on opittava olemaan kiireisen oloinen, katse puhelimessa, lattiassa tai kaukaisuudessa sekä resting bitch face, koska täytyy väistellä feissareita ja kaikenmaailman liittymämyyjiä.
No en todellakaan katso ketään kaupassa millään tavalla seksuaalisesti. Menen vain kauppaan hakemaan tarvitsemani tuotteet ja poistun. En arvioi ihmisten ulkonäköä siellä
Kyllähän sitä aina komeita miehiä tulee katsottua. En nyt tuijota, mutta sivusilmällä vähän vilkuilen. Varsinkin, jos on hyvä peppu.
Juu, istuskelen kaupassa aina sellaisella penkillä, mistä on hyvä näkyvyys sellaiselle ylähyllylle, josta nuoret neitoset kurottelevat mieleisiään tavaroita.
Vierailija wrote:
Aika lähellä toisen yksityisyyden loukkausta jos kovin yrittää vongata, kaupassa on jokaisen pakko käydä eikä voi valita.
Puhuttiin katsomisesta, ei vonkaamisesta.
Katsominen "sillä tavalla" on nykyään rikos.Siksi kannattaa pitää aurinkolaseja aina.
Vierailija wrote:
Katsominen "sillä tavalla" on nykyään rikos.Siksi kannattaa pitää aurinkolaseja aina.
Siihenkin pitää olla molempien osapuolten suostumus?
Prismassa katselen, Lidlissä käyttydyn korrektisti.
Vierailija wrote:
En kyllä arjen asioita hoitaessani kyyläile ketään sillä silmällä. Päinvastoin olen täysin uppoutuneena tekemiseeni ja yleensä kauppareissut ovatkin pikaisia käväisemisiä arjen muiden askareiden välissä. Siksi en ymmärrä yhtään näitä, jotka pysäyttelevät muita ja olettavat heidänkin olevan sillä silmällä asioimassa. Itse lähinnä ätsyynnyn tästä tunkeilusta. Pikkasen parempaa pelisilmää kanssaihmisille, eli jos et saa katsetta tai mitään merkkejä siitä, että toinen olisi muulla kuin maidonhakureissulla, niin anna olla. Ei jää sinulle epäselväksi, jos vastapuolikin on kiinnostunut.
Kuinka moni on sinut kaupassa pysäyttänyt ja ruvennut juttelemaan saaden sinut ärsyyntymään? Vai ärsyynnytkö ihan varmuuden vuoksi tai toisten puolesta? Kuitenkin tässä ketjussa ihmiset pääsääntöisesti kertovat katseista.
Katson aina hyvännäköisiä vastakkaisen sukupuolen edustajia "sillä silmällä", riippumatta paikasta.
Muistan kun lapsena tuntematon setämies tuli taakseen kaupassa ja hipelöi käsivarsiani. Kun käännyin ympäri niin hän vain iski silmää ja hymyili maireasti. Kyllä siellä katsellaan ja vähän enemmänkin

Oletan että olet nykyisin 60 vuotias tantta, joten tuollaista on tapahtunut sinulle kerran 50 vuodessa
En ikinä. Olen nainen ja sinkku.
Ei silmät varasta. Hyvät tissit ja peput tallennan mieleeni 👍
Onpa jänniä vastauksia, että näinkin moni todella katselee kaupassa muita ihmisiä. :D Minusta hupaisaa.
En ole koskaan ajatellutkaan katsella, kuljen ns. laput silmillä ja tosiaankin haen vain tavarat, jotka haluan ostaa. Joskus aiemmin etsin välillä katseellani pitkää miestä, jos tarvitsin jotain ylähyllyltä, johon en lyhyenä naisena yllä. Nykyään kaupoissa on tosi hyvin joka hyllyvälissä niitä pieniä pyöreitä jakkaroita, joita voi käyttää, joten en tarvitse enää missään kenenkään apuakaan. Pärjään ihan itse.
Terv. Ap