Yle: Autistinen Kiia 14 on tavannut 40 ammattilaista, mutta hänen tilanteensa on vain pahentunut
Koulussa Kiia ei ole käynyt kolmeen vuoteen eikä kykene poistumaan asunnosta. Kiia ei pysty ilman äitiä syömään eikä peseytymään. Äiti on kirjolla myös ja riitaantunut sote -henkilöstön kanssa. Äiti haluaa Kiialle henkilökohtaisen avustajan ja kuljetuspalvelut. Perheen mielestä oli kohtuutonta, että päiväosastopaikkaa nuorisopsykiatrisessa pitää odottaa puoli vuotta ja nuoren pitää sinne itse suoriutua aamuisin. Kiia ei pääse sinne edes kuljetettuna.
Vammaispalvelut ovat Suomessa rajalliset. Näin mittaviin palveluihin ei ole nepsyoireisella juurikaan asiaa. Edellytettäisiin esimerkiksi kehitysvammaisuutta, jota Kiialla ei ole. Lastensuojelulla ei ole vammaispalveluja, kuten henkilökohtaisia avustajia tai kuljetuspalveluita tarjottavana. Kiia ei myöskään ole ainoa tämän kaltainen tai muuten oireileva nuori ja nuorisopsykiatrian vaikea tilanne on ollut tiedossa jo vuosia. Puolen vuoden odotusaika on vielä lyhyt ottaen huomioon, että Kiia ei ole hoitoon mitenkään sitoutunut, koska häntä ei saada edes paikalle. Ostastopaikkaa ei saa edes itsemurhaa yrittämällä käytännössä. Syy tähän on, että apua tarvitsevia nuoria on niin paljon ja osastopaikkoja hyvin vähän. Lisäksi psykiatreista on huutava pula. Millään nepsyvalmennuksella Kiia ei ole autettavissa edelleen siitä syystä, että ei tulisi sinne paikalle.
Ihan kauniisti kysyn. Millä nämä Kiiat pitäisi hoitaa, jos hoitoon ei tulla, kouluun ei tulla? Kun ne hoidot ja tuet on siellä kouluissa, sairaalaosastoilla, valmennuksilla. Meillä ei nytkään resurssit riitä hoitamaan edes näitä, jotka tulevat paikan päälle ja sitoutuvat hoitoon. Kotiin vastentahtoisia hoitamaan ei yksinkertaisesti riitä resurssit.
Kommentit (410)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tuo äidin kommunikointi on hirveän aggressiivista.
En yhtään ihmettele kun on joutunut kokemaan mitä on. Ei meillä ole toimivaa palvelua, varsinkaan nuorille joiden oireisto on artikkelissa kuvatun kaltainen. Kotiin eli tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuotavat palvelut loistavat poissaolollaan. Sitähän tuo äiti on yrittänyt saada, apua. Mutta apua ei ole, tai jos on, se ei auta (kuten sijoitus).
Nepsyvanhemmat oppivat vaatimaan ja olemaan hankalia, koska se on ainoa tapa saada edes jotain apua.
Näin se on. Nepsyt aiheuttavat monissa tiettämättään halveksuntaa. Ajatellaan, että ei aikuinen ihminen "käyttäydy noin", ja kyseinen käytös on varattu vain lapsille. Nepsyys ei katoa iän myötä. Palvelua tulee saada, vaikka palveluntarjoajalla työskentelevät ihmiset pitäisivät henkilöä hankalana ja lapsellisena.
Epäilen koko juttua ja alkaa jo inhottaa nämä "kirjolla olevat" jotka ovat ilmiselviä narsisteja ja haluavat koko ajan jotain lisää.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tuo äidin kommunikointi on hirveän aggressiivista.
En yhtään ihmettele kun on joutunut kokemaan mitä on. Ei meillä ole toimivaa palvelua, varsinkaan nuorille joiden oireisto on artikkelissa kuvatun kaltainen. Kotiin eli tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuotavat palvelut loistavat poissaolollaan. Sitähän tuo äiti on yrittänyt saada, apua. Mutta apua ei ole, tai jos on, se ei auta (kuten sijoitus).
Nepsyvanhemmat oppivat vaatimaan ja olemaan hankalia, koska se on ainoa tapa saada edes jotain apua.
Hankala ja vaativa voi olla monella tavalla. Normaali ihminen ymmärtää, että esim. sellainen TYPERÄ ISOILLA KIRJAIMILLA HUUTAMINEN, johon Kiian äiti sortui sähköpostissa josta on katkelma Ylen artikkelissa, aiheuttaa viestin lukijoissa pelkkää ärsyyntymistä.
Mitä apua näistä ammattilaisista on? Tuleeko Kiiasta vähemmän autistinen jos hän tapaa vaikka 50 tai 60 verovaroin maksettua ammattilaista? Päästäkää Kiia eläkkeelle ja antakaa olla.

Kiia on 14 -vuotias. Äiti on jatkuvasti vaatimassa lisää ammattilaisia Kiian asioihin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tuo äidin kommunikointi on hirveän aggressiivista.
En yhtään ihmettele kun on joutunut kokemaan mitä on. Ei meillä ole toimivaa palvelua, varsinkaan nuorille joiden oireisto on artikkelissa kuvatun kaltainen. Kotiin eli tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuotavat palvelut loistavat poissaolollaan. Sitähän tuo äiti on yrittänyt saada, apua. Mutta apua ei ole, tai jos on, se ei auta (kuten sijoitus).
Nepsyvanhemmat oppivat vaatimaan ja olemaan hankalia, koska se on ainoa tapa saada edes jotain apua.
Hankala ja vaativa voi olla monella tavalla. Normaali ihminen ymmärtää, että esim. sellainen TYPERÄ ISOILLA KIRJAIMILLA HUUTAMINEN, johon Kiian äiti sortui sähköpostissa josta on katkelma Ylen artikkelissa, aiheuttaa viestin lukijoissa pelkkää ärsyyntymistä.
Niin? Viestin vastaanottaja on terveys- tai sosiaalialan ammattilainen, jolla on Kiian äidin diagnoosit tiedossa. Näillä jos joillakin pitää olla kirjon asiantuntemus. Vaan ei! Aletaan kiusata autistista asikasta narsistisesti 😅 Uskomaton pahoinvointi-Suomi!
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tuo äidin kommunikointi on hirveän aggressiivista.
En yhtään ihmettele kun on joutunut kokemaan mitä on. Ei meillä ole toimivaa palvelua, varsinkaan nuorille joiden oireisto on artikkelissa kuvatun kaltainen. Kotiin eli tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuotavat palvelut loistavat poissaolollaan. Sitähän tuo äiti on yrittänyt saada, apua. Mutta apua ei ole, tai jos on, se ei auta (kuten sijoitus).
Nepsyvanhemmat oppivat vaatimaan ja olemaan hankalia, koska se on ainoa tapa saada edes jotain apua.
Hankala ja vaativa voi olla monella tavalla. Normaali ihminen ymmärtää, että esim. sellainen TYPERÄ ISOILLA KIRJAIMILLA HUUTAMINEN, johon Kiian äiti sortui sähköpostissa josta on katkelma Ylen artikkelissa, aiheuttaa viestin lukijoissa pel
Tuskinpa tässä on kyse siitä, että yksi Kiian äidin lähettämistä sähköposteista oli huonosti muotoiltu.
Vierailija wrote:
Tuo äidin kommunikointi on hirveän aggressiivista.
Vuosien pään hakkaaminen seinään voi turhauttaa, puhumattakaan siitä että samalla pitää huolehtia noin vaikeasta lapsesta. Älä tuomitse liian nopeasti.
Eikö nuo kuljetukset ja muut sellaiset ole ensisijaisesti sen äidin murheita ja velvollisuuksia järjestää?
Ja mitä se onnistunut hoito sitten käytännössä tarkoittaa, että tyttö ei halua päästää itseään päiviltä?
Se on toki raadollista, mutta onko nämä oikeasti kohteita, joihin kannattaa kaataa loputtomat määrät rahaa ja resursseja?

Kyllä se varmaan on huoltajan oma velvollisuus toimittaa lapsensa lääkäriin tai kuntoutukseen. Jos äiti ei häntä saa ulos kämpästään, niin miten sen joku muu saisi tehtyä? Ei nuoreen saa edes koskea lain mukaan muut kuin huoltaja ja poliisi.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tuo äidin kommunikointi on hirveän aggressiivista.
En yhtään ihmettele kun on joutunut kokemaan mitä on. Ei meillä ole toimivaa palvelua, varsinkaan nuorille joiden oireisto on artikkelissa kuvatun kaltainen. Kotiin eli tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuotavat palvelut loistavat poissaolollaan. Sitähän tuo äiti on yrittänyt saada, apua. Mutta apua ei ole, tai jos on, se ei auta (kuten sijoitus).
Nepsyvanhemmat oppivat vaatimaan ja olemaan hankalia, koska se on ainoa tapa saada edes jotain apua.
Näin se on. Nepsyt aiheuttavat monissa tiettämättään halveksuntaa. Ajatellaan, että ei aikuinen ihminen "käyttäydy noin", ja kyseinen käytös on varattu vain lapsille. Nepsyys ei katoa iän myötä. Palvelua tulee saada, vaikka palveluntarjoajalla työskentelevät ihmiset pitäisivät
Kyllä voi nepsyys kadota käytännössä täysin aikuistuessa. Näin kävi minulle. Asperger ja ADHD diagnoosit on, kumpikaan ei ole pätenyt minuun yli vuosikymmeneen eikä niitä pystyisi minulle nyt diagnosoimaan kukaan. Lääkkeitä en syö
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eikö nuo kuljetukset ja muut sellaiset ole ensisijaisesti sen äidin murheita ja velvollisuuksia järjestää?
Ja mitä se onnistunut hoito sitten käytännössä tarkoittaa, että tyttö ei halua päästää itseään päiviltä?
Se on toki raadollista, mutta onko nämä oikeasti kohteita, joihin kannattaa kaataa loputtomat määrät rahaa ja resursseja?
Kyllä se varmaan on huoltajan oma velvollisuus toimittaa lapsensa lääkäriin tai kuntoutukseen. Jos äiti ei häntä saa ulos kämpästään, niin miten sen joku muu saisi tehtyä? Ei nuoreen saa edes koskea lain mukaan muut kuin huoltaja ja poliisi.
Äiti kertoo, että tyttö kuormittuu ihmisistä eikä pysty olemaan tavallisessa koululuokassa. Vähän epäilen, että vaikka olisi millainen yhteiskunnan kuljetuspalvelu, se olisi hänelle liikaa. Ei ole realistista odottaa, että saa jatkuvasti kyydin yhdeltä ja samalta ihmiseltä.
Tästä jutusta tulee mieleen sukulaistyttöni. Nyt jo 23. Perheen elämä on ollut täyt hel-- jo melkein 10 vuotta. Itsemurhayrityksiä on kymmeniä. Ihan niinkuin tämän jutun henkilö, hänkään ei halua kuolla, mutta epävakaus ja siihen liittyvät kuopat ovat niin syviä, yhdistettynä impulsiivisuuteen.. no meno on sen mukaista.
Perhe on aivan tavallinen. Hän sattui vain syntymään sellaisilla eväillä, että tasapainoinen elämä on mahdotonta. Se ei ole kenenkään vika. Apua on haettu ja saatukin, mutta ei se ole oikeanlaista. Henkilöt vaihtuvat yhtenään, kun tällaiset ihmiset tarvisisivat vakautta. Mutta totta tuokin, mitä ap kirjoitti... miten voi auttaa? Joillakin ongelmat ovat niin suuria, että oikeasti mikään ei tilannetta paranna, saati poista.
Isän mukaan "Sari on perehtynyt asioihin ja tästä ei tykätä". Eli äiti ottaa asioista selvää ja saa vaikean ihmisen maineen. Sossu tarjoaa ratkaisuksi huostaanottoa jonka aikana lapsi lakkaa syömästä ja poistumasta huoneestaan.
On selvää että systeemi on rikki. Vanhempien täytyy olla ärjyviä,taistelevia leijonaemoja mikä sitten suututtaa viranomaiset.
Ehkä nyt on sitten äidin aika hyväksyä, että tällainen risti sattui nyt hänelle kannettavaksi. Aina on riskit olemassa, kun alkaa lisääntymään ja tällä kertaa ne realisoitui tällä tavalla ne riskit.
"Kiia on käynyt yläkoulua omaan tahtiin erityisopettajan avulla, mutta tämän työsuhde loppui" Ja autistinen oppilas jäi oman onnesa nojaan O__O miksi peruskoulussa ei ole enää erityisluokkia...
Vierailija wrote:
Isän mukaan "Sari on perehtynyt asioihin ja tästä ei tykätä". Eli äiti ottaa asioista selvää ja saa vaikean ihmisen maineen. Sossu tarjoaa ratkaisuksi huostaanottoa jonka aikana lapsi lakkaa syömästä ja poistumasta huoneestaan.
On selvää että systeemi on rikki. Vanhempien täytyy olla ärjyviä,taistelevia leijonaemoja mikä sitten suututtaa viranomaiset.
Harvapa siitä erityisesti pitää, jos ulkopuolinen kertoo miten sun pitäisi työsi tehdä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Äiti on suututtanut (aiheesta) viranomaiset ja apua et saa. Aina löytyy joku pykälä jolla evätä apu.
Minä epäilen myös, että viranomaiset kiusaavat tässä tapauksessa äitiä ja lasta tarkoituksella.
Paljon mahdollista. Ehkä äidin kommunikaatio on (luultavasati tahattomasti) niin aggressiivisen oloista ja häiritsevää, että viranomaiset haluaa tehdä selväksi, ettei sillä tavalla saa palveluita.
Joka taas on puhdasta kiusaamista; heillä kun on tiedossa myös äidin diagnoosit. Oikeastaan tuo on pahempaa; heikommassa asemassa olevien tarkoituksellista kiusaamista ja alistamista jolla pönkitetään omaa asemaa.
Hear, hear! Tätä me autistit joudumme kohtaamaan lähes päivittäin. Kun ei pärstä miellytä, alkaa kiusaaminen.
HP!
Vierailija wrote:
Aika paljon auttaisi, jos Kiia pääsisi vammaispalveluiden piiriin. Vaan ei. Koska Paska-Suomi. Tulispa sota.
Niin no, sodan aikana ja pitkään jälkeenkin tällaiset tapaukset menee sitten pesuveden mukana, että kai sekin on tapa ratkaista asia.
**