Mitä ihmettä tehdä kuolinpesän irtaimistolle, valokuville, kirjeille, muistoesineille? Pulassa ollaan

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Luuleeko joku (ilmeisesti luulee, kun täällä on monikin jotain tämänkaltaisia kirjoittanut), että jossain peruskirjeenvaihdossa vaikka rakastavaisten välillä kuvataan jotain Suomen ajankuvaa kirjetolkulla ja sillä olisi kulttuurihistoriallista arvoa koko kansalle? Eivät tuollaiset kirjeet ole kenenkään muun silmille tarkoitettu kuin saajalle ja kirjoittajalle ellei testamentissa tai muussa virallisessa tahtodokumentissa erikseen toisin mainita.

Jostain henkilökohtaisesta päiväkirjasta puhumattakaan. 

Itse asiassa tuommoisista yli 60 vuotta vanhoista kirjeenvaihdoista (ihan vain kahden rakastavaisen välisistä) saa varsin hyvän ajankuvan siitä aikakaudesta ja sen tapahtumista.

Tämä ihan tietona eikä luulona. Olen käynyt runsaasti läpi kyseisenlaista aineistoa.

Nuotio on paras paikka tuon kaltaiselle kirjeenvaihdolle.

Tuollainen toisten vanhoista valokuvista ja vanhoista hyvinkin yksityisistä tavaroista kiinnostuminen ja niiden haaliminen ja tutkiminen muka historian, perinteiden tai ties minkä vuoksi ja niihin vetoaminen on oikeasti sairaalloista uteliaisuutta ja jo kuolleen ihmisen yksityisyyden loukkaamista. Se täällä mainittu Neiti Aika-dokumentti on ihan hirveä, eikä sitä oikein pysty katsomaankaan ja menee jo pakkomielteen puolelle. Eiköhän tietyistä merkittävistä tapahtumista ole jo kaikki mahdollinen tieto kerättynä ja tutkittuna ja jo ihan julkisilla paikoilla otetut, ei kenenkään omat valokuvat ole olleet jo kauan julkisissa arkistoissa ja tutkijoiden käytössä. Tietyt asiat eivät vain kuulu ulkopuolisille. Nykyaikana kuvia on niin helppo ottaa ja helppo poistaakin, mutta vähän voisi jo miettiä ylipäätään jonkun kuvan ottamistakin. 

Vierailija wrote:

Reipas ja tunnollinen lammas taitaa itsekin olla jo eläkeiässä yhdessä viestissä kertomiensa erittäin iäkkäiden vanhempiensa ikien perusteella. Itse olen osittain samanlaisessa tilanteessa tämän kirjoittajan kanssa, sillä joudun asumaan omasta elämäntilanteestani johtuen 75+-ikäisen hankalan,vanhan ja sairaan vanhempani luona kahdestaan ja toimimaan tämän jonkinlaisena kodinhoitajana, palvelijana ja henkilökohtaisena assistenttina tahtomattani ja oman jaksamiseni kustannuksella. Suurin osa asunnon tavaroista on vanhempani ja vaikka olen monta kertaa pyytänyt vanhempaani tavaroitaan karsimaan niin ei suostu sitä tekemään. Mielelläni veisin turhaa roinaa roskiin ja SER-kierrätykseen tai tilaisin jonkun roinija hakemaan, mutta sitä en saa tehdä. Sitten aikoinaan tästä asunnosta lähtee roskiin, Sorttiin ja SER-kierrätykseen suunnilleen kaikki. Suuri työ tässä varmasti sitten on. Itse haluaisin siistin ja puhtaan sekä osittain minimalistisen kodin, mutta

Olet oikeassa. Mulla alinmpaan eläkeikään enää alle 3 vuotta,. Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Mä en onneksi joudu - vielä - asumaan vanhempieni luona ja onneksi he aikoinaan muuttivat 6h+k asunnosta 3h+k asuntoon, joten tavaraa karsiutui heillä jo silloin. Ja sain vihdoin ja viimein heidä suostuteltua siivousfirman käyttämiseen. Mutta on heillä edelleen tavaraa vaikka muille jakaa, mutta ei kuitenkaan mitään käyttökelvotonta. Mä en edes voisi asua tällä hetkellä vanmhem,pieni luona, koska mulle ei olisi siellä tilaa edes omalle sängylle vaan joutuisin nukkumaan olohuoneen sohvalla. Tai patjalla olohuoneen lattialla. 



Jos joskus tulee se tilanne, että joudun asumaan samassa taloudessa vanhempieni tai edes toisen heistä kanssa, sitten teen tilaa omaan olohuoneeseeni heidän sängyilleen ja he muuttavat meille ottaen mukaansa vain yhden matkalaukullisen tavaroitaan., Ei yhtään enempää. Ei ensimmäistäkään huonekalua. Eipä hoivakoteihinkaan (palvelutalot on toki eri asia) mitään omia mööpeleitä tuoda. 



Sun tilanteesi on tosi hankala, koska joudut oman elämäntilanteesi vuoksi asumaan vanhempasi nurkissa. Ymmärrän myös vanhempaasi, koska en mä itsekään tykkäisi, jos lapseni muuttais mun luokseni takaisin ja alkaisi sanella, mistä tavaroista mun pitäisi luopua. Tilanne olisi eri, jos mä itse haluaisin lapseni muutttamaan luokseni ja toimimaan omaishoitajanani. Mutta sä nyt ilmeisesti jouidut "maksamaan" asumisestasi vanhempasi luona tekemällä kaikkia hommia siellä? Et kuitenkaan ole virallisesti vanhempasi omaishoitaja? 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

siistolava on oiva työkalu kaikelle mitä ette itse halua

Tulee mieleen eräs tarina : perikunta oli äimänä kun tilillä ei ollutkaan suurta perintöä. Kirjoja oli valtavin määrin. Ne kipattiin kaatopaikalle tms, yksi kirja pääsi muistoksi. Sitä selaillessa löytyi seteliraha määrätyin satasivujen kohdalla. Sitten iski paniikki, oliko niissä muissakin kirjoissa seteleitä !

Miksi iski paniikki? Rahaa se vain on. 

 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

siistolava on oiva työkalu kaikelle mitä ette itse halua

Tulee mieleen eräs tarina : perikunta oli äimänä kun tilillä ei ollutkaan suurta perintöä. Kirjoja oli valtavin määrin. Ne kipattiin kaatopaikalle tms, yksi kirja pääsi muistoksi. Sitä selaillessa löytyi seteliraha määrätyin satasivujen kohdalla. Sitten iski paniikki, oliko niissä muissakin kirjoissa seteleitä !

Aikoinaan ennen näitä nettihuutokauppoja ostin erään kuolinpesän huutokaupasta laatikollisen kirjoja ihan vain luettavaksi. Täytyy sanoa, että mainoksen sanoin lukeminen kannattaa aina. En nyt muista enää tarkkoja summia, mutta kirjalaatikko maksoi alle sata markkaa ja kirjojen välistä löytyi piilotettuna seteleitä noin viiden sadan markan edestä.

Roina kaatopaikalle. Kirjat divariin. Arvokkaat tavarat myyntiin. Kierrätykseen kaikki mikä kelpaa.

Reippaalle ja tunnolliselle lampaalle vastaan, mutta kaikkea tuota aikaisempaa viestiketjua en saa lainattua vastaukseen. Olen siis työtön, en mikään virallinen omaishoitaja. Olen itse autismikirjolla. Kärsin myös mm. kovasta ahdistuksesta, aistiyliherkkyyksistä, traumoista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. En ole koskaan päässyt edes muuttamaan pois vanhempani luota. En nyt kuitenkaan enempää tästä kirjoita. Sanon nyt vaan, että moni asia on tässä vuosien kuluessa mennyt pieleen, paljon ikävää on tapahtunut ja paljon ongelmia tässä nyt on. Tilanne vain nyt on se, että tilanne jatkuu tällaisena varmasti niin kauan kun vanhempani tässä asunnossa asuu. Muutos tapahtuu vasta sitten kun vanhempani joutuu johonkin laitokseen, jos sellaiseen koskaan edes pääsee tai kun kuolee.

Vierailija wrote:

Reippaalle ja tunnolliselle lampaalle vastaan, mutta kaikkea tuota aikaisempaa viestiketjua en saa lainattua vastaukseen. Olen siis työtön, en mikään virallinen omaishoitaja. Olen itse autismikirjolla. Kärsin myös mm. kovasta ahdistuksesta, aistiyliherkkyyksistä, traumoista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. En ole koskaan päässyt edes muuttamaan pois vanhempani luota. En nyt kuitenkaan enempää tästä kirjoita. Sanon nyt vaan, että moni asia on tässä vuosien kuluessa mennyt pieleen, paljon ikävää on tapahtunut ja paljon ongelmia tässä nyt on. Tilanne vain nyt on se, että tilanne jatkuu tällaisena varmasti niin kauan kun vanhempani tässä asunnossa asuu. Muutos tapahtuu vasta sitten kun vanhempani joutuu johonkin laitokseen, jos sellaiseen koskaan edes pääsee tai kun kuolee.

Olen itse paljon Reipasta ja tunnollista lammasta nuorempi, mutta niin vanhempanikin paljon Reippaan ja tunnollisen lampaan vanhempia nuorempi. 

Minä olen jo aikoinaan, kun muutin kotoa pois, ottanut ne valokuvat matkaan, jotka oli minulle tärkeitä.

Kun äitini kuolee, olen valmis panemaan kaikki roskalavalle. Olen jo itse kohta 70 b ja en tarvitse nurkkiin mitään ylimääräistä pyörimään. Siskoni on pari vuotta vanhempi, mutta haluaa varmaan säilöä kaiken. Saa viedä ihan mitä haluaa, mutta säilyttää omalla kustannuksellaan.

Itse olen jo karsinut omia tavaroita, niin en tarvitse tänne mitään vanhoja postikortteja ja krääsää

valokuvat, diat, kirjeet ja päiväkirjat voi muuttaa digitaaliseen muotoon, sitten ulkoiselle kovalevylle talteen. Sen jälkeen fyysiset kopiot roskiin/polttoon.  Valokuvien skannaaminen digitaaliseen muotoon on suhteellisen vaivatonta. meidän valokuvaskanneriin voi laittaa pinon valokuvia ja se sitten itsekseen skannaa niitä. Ei siis tarvitse itse fyysisesti jokaista valkuvaa laittaa skanneriin, odottaa skannausta, poistaa se ja sitten numero kaksi... ja lopulta se numero kymmenentuhattajakaksi.

Vierailija wrote:

Tuollainen toisten vanhoista valokuvista ja vanhoista hyvinkin yksityisistä tavaroista kiinnostuminen ja niiden haaliminen ja tutkiminen muka historian, perinteiden tai ties minkä vuoksi ja niihin vetoaminen on oikeasti sairaalloista uteliaisuutta ja jo kuolleen ihmisen yksityisyyden loukkaamista. Se täällä mainittu Neiti Aika-dokumentti on ihan hirveä, eikä sitä oikein pysty katsomaankaan ja menee jo pakkomielteen puolelle. Eiköhän tietyistä merkittävistä tapahtumista ole jo kaikki mahdollinen tieto kerättynä ja tutkittuna ja jo ihan julkisilla paikoilla otetut, ei kenenkään omat valokuvat ole olleet jo kauan julkisissa arkistoissa ja tutkijoiden käytössä. Tietyt asiat eivät vain kuulu ulkopuolisille. Nykyaikana kuvia on niin helppo ottaa ja helppo poistaakin, mutta vähän voisi jo miettiä ylipäätään jonkun kuvan ottamistakin. 

jokaisen ihmisen tulisi ymärtää, että kuolema voi tulla milloin vain ja sitä ymmärrystä käyttäen hävittää kaikki sellainen jota ei halua kuolemansakaan jälkeen saattaa muiden tietoon. Jos tuota ei ymmärrä, ei voi mitään. On selvää, että läheisten täytyy tehdä sitten asunnon tyhjennys ja käydä läpi kaikki tavarat. Silloin tuollaisiin kirjeisiin sun muihin nyt vain törmää ja ne voi tulla luetuksi. MInä löysin isäni tavaroita läpikäydessäni viagrakätkön ja reseptin siihen. Oli kätkenyt ne. Toisaalta tiedän, että ei isä välittäisi, kun ne löysin - hänhän oli jo kuollut. Oli myös ihan kiva ajatus, että hän sitten nautti seksuaalisuudestaan loppuun asti - ainakin ostokuittien perusteella.

Säilyttäisin päiväkirjat, valokuvat, kirjeet ja tärkeät muistoesineet esim. sotilasmitalit, arvomerkit...

Älkää miettikö esim. päiväkirjoista tätä päivää vaan miettikää 100 vuotta eteenpäin. Sama valokuvista. Itse olen tehnyt sukututkimusta, johon kuuluu myös valokuvien ja päiväkirjojen läpikäyminen. Paljon saa selville suvun vaiheista näistä dokumenteista. Harmi että valokuvissa ei lue henkilöiden, tapahtuman tai paikan nimeä eikä päivämäärää. Tosi vanhoja valokuvia ei ole enää olemassa, onko koskaan ollutkaan.

Vierailija wrote:

Tuollainen toisten vanhoista valokuvista ja vanhoista hyvinkin yksityisistä tavaroista kiinnostuminen ja niiden haaliminen ja tutkiminen muka historian, perinteiden tai ties minkä vuoksi ja niihin vetoaminen on oikeasti sairaalloista uteliaisuutta ja jo kuolleen ihmisen yksityisyyden loukkaamista. Se täällä mainittu Neiti Aika-dokumentti on ihan hirveä, eikä sitä oikein pysty katsomaankaan ja menee jo pakkomielteen puolelle. Eiköhän tietyistä merkittävistä tapahtumista ole jo kaikki mahdollinen tieto kerättynä ja tutkittuna ja jo ihan julkisilla paikoilla otetut, ei kenenkään omat valokuvat ole olleet jo kauan julkisissa arkistoissa ja tutkijoiden käytössä. Tietyt asiat eivät vain kuulu ulkopuolisille. Nykyaikana kuvia on niin helppo ottaa ja helppo poistaakin, mutta vähän voisi jo miettiä ylipäätään jonkun kuvan ottamistakin. 

meiltä löytyi ukin jäämistöstä sota-ajan valokuvia, mueo kiinnostui niistä, sellaisia ei ollut löytynyt mistään muualta. joskus pari tutkijaakin otti yhteyttä meihin ja kysyi saisivatko tulla katsomaan muitakin valokuvia, jos löytyisi vielä jotain mielenkiintoista. Ei sitä voi etukäteen tietää, että mitkä valokuvat kiinnostavat esim. museoita tai historioitsijoita. Minä olin niitä kuvia katsellut lapsesta lähtien, joten en osannut itse yhtään ajatella, että niillä voisi olla mitään muuta arvoa kuin tieto meille läheisille, että tuollaista siellä rintamalla oli, tai että tuollaista tällä paikkakunnalla oli silloin ja silloin "ennen vanhaan"

Vierailija wrote:

valokuvat, diat, kirjeet ja päiväkirjat voi muuttaa digitaaliseen muotoon, sitten ulkoiselle kovalevylle talteen. Sen jälkeen fyysiset kopiot roskiin/polttoon.  Valokuvien skannaaminen digitaaliseen muotoon on suhteellisen vaivatonta. meidän valokuvaskanneriin voi laittaa pinon valokuvia ja se sitten itsekseen skannaa niitä. Ei siis tarvitse itse fyysisesti jokaista valkuvaa laittaa skanneriin, odottaa skannausta, poistaa se ja sitten numero kaksi... ja lopulta se numero kymmenentuhattajakaksi.

Sitten se turha materiaali jota kukaan ei koskaan kaipaa on siellä kovalevyllä, joka jää jonnekin seuraavan mummovainaan piironginlaatikkoon ja sieltä aikanaan hävitykseen.

Ei kannata vaihtaa digiin. Säilyy paremmin fyysisinä kuvina. 

Meillä isä oli vuokrannut varaston äitinsä jäämistölle. Maksoi yli kymmenen vuoden aikana siitä useampia tuhansia  vuokraa. Hänellä oli myös itsellä todella paljon tavaraa, jota oli varastoinut useaan eri paikkaan. Kun isä kuoli me olimme sitten sinun kaltaisessa tilanteessa, paitsi, että tavaa oli useamman suokupolven ajalta. 

Kuskasimme lähes kaiken kaatopaikalle. Tietysti taulut ja huonekalut myytiin ja jotain meni kirpparille. Kaatopaikalle meni kuitenkin useampi tuhat kiloa tavaraa. Sisko halusi säästää jotakin, minä otin myös joitakin muistoesineitä. Mihinkään kuolinpesän varastoihin en olisi missään nimessä suostunut.

Meillä tyylinä oli, että otimme yhden varaston aina tiettynä päivänä vuoroon, vuokrasimme peräkärryn ja varmistimme, että kaatopaikka oli auki. Sitten lähdettiin systemaattisesti hahmottamaan tavaroita: muistoesine, kirpparille, kaatopaikalle. Yhdessä varastossa tavarat olivat kastuneet, joten hahmottaminen oli aika helppoa, asunnon tavarat olivat haastavampia, koska mukana oli enemmän säästettävää.

Vierailija wrote:

Laittakaa Facebookiin tai Toriin "saa hakea"-ilmoitus, niin paljon löytyy ilmaisen tavaran tarvitsijoita.  

Ap:lla on sanojensa mukaan YKSI viikonloppu aikaa. Itse en jaksaisi alkaa säätämään siinä ulkopuolisten kanssa, jotka tulevat ehkä uteliaisuuttaan katselemaan, josko jotain kivaa löytyisi. 

Aika vaikea kuvitella edes sitä, että pystyisi yhden vkl:n aikana hoitaa tuollaista juttua, jos asuu 550 km:n päässä. Johan tuohon menee matkoihin monta tuntia yhteen suuntaan. 

Vierailija wrote:

valokuvat, diat, kirjeet ja päiväkirjat voi muuttaa digitaaliseen muotoon, sitten ulkoiselle kovalevylle talteen. Sen jälkeen fyysiset kopiot roskiin/polttoon.  Valokuvien skannaaminen digitaaliseen muotoon on suhteellisen vaivatonta. meidän valokuvaskanneriin voi laittaa pinon valokuvia ja se sitten itsekseen skannaa niitä. Ei siis tarvitse itse fyysisesti jokaista valkuvaa laittaa skanneriin, odottaa skannausta, poistaa se ja sitten numero kaksi... ja lopulta se numero kymmenentuhattajakaksi.

Kuvittele, että sinulla on yksi viikonloppu aikaa.Sitten kuvittele, että sinulla on esim. 20 vanhaa valokuva-albumia, josta ensin joudut irrottamaan kuvat yksitellen ja asettelemaan skanneriin nipuissa. Kestävätkö ne kaikki edes skannerin käsittelyä? Jos kuvista on kirjoitettu mitään muistiin albumin sivuille, et saa tekstejä talteen samalla. 

Kannattaako tällanen operaatio laittaa vireille yhden päivän aikana, kun hävitettävänä on paljon muutakin irtaimistoa? 

Vierailija wrote:

siistolava on oiva työkalu kaikelle mitä ette itse halua

Siellä on nyt taas jotkut nykynuoret ihmettelemässä ja kauhistelemassa. Jakakaa ensin kolmeen osaan. Ei niihin nyt heti tarvitse tutustua. Jos hävitätte kaiken, voitte sitä myöhemmin katua. Sitähän ette tietenkään ymmärrä.

Yksi keino tuhota/hävittää arkaluontoisia papereita on laittamalla ne ämpäriin tai lavuaariin likoamaan. Jonka jälkeen rypistää ne ja vie roskikseen.