Lähteekö lentokone lentoon liukuhihnalta?
suihkukone on sijoitettu kiitoradan pituiselle liukuhihnalle.
Liukuhihnassa on automatiikka, joka saa sen pyörimään täsmälleen samaa nopeutta kuin lentokone liikkuu, mutta taaksepäin.
Pääseekö lentokone lentoon hihnan päältä?
Kommentit (432)
Alkaa meneen jo vähän aiheesta ohi, mutta kuitenkin. Jos unohdetaan kaikki liukuhihnat tms ja otetaan ihan normaalitilanne, jossa on lentokone, jolla siivet ja pyörät. Lentokone voisi periaatteessa nousta ilmaan ihan pyörien aikaan saamalla liikkeellä, jos vaan vauhtia olisi tarpeeksi. Tuollaisella isolla koneella se tuskin käytännössä olisi mahdollista.
Kuitenkin ihan todellisuudessa esim. auton voimalla voi saada pienemmän härvelin liikkeelle, kun hinataan pienempää konetta, jolloin saadaan riittävää nostetta. Tai eihän siihen tarvitse edes autoa, senkun ottaa sopivat siivet selkäänsä (riippuliidin) ja hyppää kallionkielekkeeltä (olettaen, että ilmavirrat ovat sopivat) , niin aika pitkäänhän sitä voi lentää tai siis lähinnä liitää. Varsinainen lentäminen riippuliitimellä ei onnistu, kun ei ole mitään millä tuottaa lisävoimaa lennon aikana, mutta jos olisi, periaatteessa sillä voisi lentää ihan normaalisti.
kone siis tavallaan vettä kauhovan uimarin tavoin siirtää ilmaa koneen edestä koneen taakse, ja tällä tavalla siirtyy itse eteenpäin suhteessa siihen ilmamassaan.
suihkomoottori on niinkuin se sormi tuossa kuvassa. jos koneen pyörät pyörii vapaasti tuota alustaa vasten, mutta sormi työntää konetta eteenpäin niin kone liikkuu ihan samalla nopeudella kuin se liikkuisi vaikka alusta pysyisi paikallaan, vain sillä eteenpäin työntävällä voimalla (sormi, suihkumoottori) on vaikutusta.
29
Oikeassa koneessa jossa, on avoin ohjaamo, lähtökiihdytys saisi aikaan sen, että ilma työntyisi naamalle ja tukka hulmuaisi. Tämä vastatuulelta tuntuva ilmiö saa koneen nousemaan ilmaan.
Jos istuisitte koneessa joka on liukuhihnalla, mitään vastatuulta tai tukan hulmuamista ei olisi. Eikä konekaan voisi päästä ilmaan.
olet oikeassa tässä: " Tämä vastatuulelta tuntuva ilmiö saa koneen nousemaan ilmaan."
mutta väärässä siinä että kone ei nousisi ilmaan, sillä kone rullaa liukuhihnalla eteenpäin ihan niin kuin kiitoradallakin.
Kuvittelepa vaikka lasiin vettä ja siihen poikittain " siipi" . Siiven läpi pitkittäin menee pilli eli " suihkumoottori" . Jos imet pillin läpi vettä, virtaus on toki huomattava pillin sisällä, mutta ei siellä lasissa kummoista virtausta tapahdu sen seinän ohi. Eikä varsinkaan tasaisesti samaan suuntaan kuin pillin sisällä.
Virtaus pitäisi olla melkoisen voimakas ja jokseenkin tasaisesti siiven yli ja ali, jotta mitään tapahtuisi.
Tai ota vaikka lauta, jossa oksanreikä. Puhalla reiästä läpi. Aiheuttaako puhaltamisesi yhtä voimakkaan ilmavirtauksen laudan yli ja ali?
Eli suihkumoottori ei saa aikaan ilmavirtausta siiven yli ja ali.
Vierailija:
olet oikeassa tässä: " Tämä vastatuulelta tuntuva ilmiö saa koneen nousemaan ilmaan."mutta väärässä siinä että kone ei nousisi ilmaan, sillä kone rullaa liukuhihnalla eteenpäin ihan niin kuin kiitoradallakin.
Kokeiles kävellä itse joskus liukuhihnaa väärään suuntaan yhtä nopesti mitä liukuhihna pyörii
Miksi kone rullaisi samalla tavalla eteenpäin? Jos liukuhihna pyörii taaksepäin yhtä nopeasti kuin kone liikkuu eteenpäin, niin eihän kone liiku. Mitä mä en nyt tajua?
Edistyneimmät tajuavat lisäksi, että koska kone ei liiku mihinkään, sen siipien alle ei voi kertyä ilmavirtausta ja siksi kone ei voi nousta ilmaan.
Hyvä 32/44/47 (ja muutkin)
AP kysymys on epätäsmällinen. Kysyjä ei täsmennä, onko kuvioissa mukana se kuvan " sormi" , mikä estää koneen liikkeen maailmankaikkeuteen, ja siten ympäröivään ilmaan nähden.
Jos ajatellaan tiukasti rajaten *VAIN* lentokonetta ja liukuhihnaa, ilman mitään muita vaikuttavia tekijöitä, kone nousee ilmaan täysin vapaasti: Suihkumoottorien työntövoima (joka siis syntyy niiden taaksepäin kiihdyttämien kaasujen massan aiheuttamasta vastavoimasta) saa koneen liikkumaan eteenpäin täsmälleen samalla tavalla kuin Helsinki/Vantaalla tapahtuu tälläkin hetkellä. Ainoa näkyvä ero olisi, että taaksepäin kulkevan liukuhihnan vuoksi koneen pyörät pyörivat 2x nopeudella, mutta tilanteen ratkaiseva asia - *koneen ilmanopeus* - ei siitä muutu.
Mikäli lisätään kysymykseen lisämääre, että jokin rakennelma estää koneen liikkeen eteenpäin ympäröivään maailmaan nähden, ei se tietenkään nouse mihinkään. Silloin pyörät pyörisivät vinhasti koneen alla ja (koneen sisältä katsottuna) hihna näyttäisi syöksyvän taaksepäin kuin kiitotie nousukiidossa olevan koneen alla. Samanaikaisesti moottorit pauhaisivat työntäen ilmaa ja palokaasuja taaksepäin ja ponnistaisivat konetta tuota kiinnikettä vasten työntövoimaansa vastaavalla voimalla. Koneen liikkumattomuuden vuoksi sen siivet sen sijaan istuisivat tyvenessä, eikä nostovoimaa synny.
Koneen nopeus ympäröivään ilmaan nähden on ratkaiseva. Lentokoneen pyöriin vaikuttava työntöjärjestelmä saisi sen toki nousukiitoon, mutta niin pian kuin pyörät irtoaisivat maasta, ei niillä olisi enää mitään, mitä vastaan ponnistaa, kone menettäisi (ilman kitkan vaikutuksesta) nopeuttaan ja se laskeutuisi saman tien takaisin maan/kiitotien pintaan.
" Eli suihkumoottori ei saa aikaan ilmavirtausta siiven yli ja ali."
totta, liike saa sen aikaan ja se liike tässä tapahtuu = kone nousee
" jos se liukuhihna pyörii taaksepäin yhtä nopeasti kuin lentokone menisi eteenpäin niin eikös silloin se kone pysy paikallaan?"
ei, lue alempi vertaus
" Kokeiles kävellä itse joskus liukuhihnaa väärään suuntaan yhtä nopesti mitä liukuhihna pyörii"
totta, mutta eri vertaus kuin lentokone pyörillä. ajattele itsesi siihen liukuhihnalle rullaluistimet jalassa ja vedät seinässä olevasta köydestä. mitä tapahtuu? pääset eteen vaikka hihna pyöriä tuhatta ja sataa = kone nousee
Kiitti 71 ja 72, ehkä mun nyt täytyy kuitenkin alkaa joustaan tästä " ei nouse" kannastani. Täytyy vähän miettiä:)
se kuvan sormihan esitti vain suihkumoottorien työntövoimaa eikä edes kuulunut ap:n alk. per kysymykseen
mun mielestä se suihkumoottori nimenomaan tekee sen ilmavirtauksen koneen siipien yli, ali ja sivuitse, ja se on nimenomaan se voima joka konetta liikuttaa. ja tämä voima ei ole mitenkään sidoksissa maahan, ei suihkumoottoria kiinnosta mitä siellä koneen pyörien alla tapahtuu, koska se on taas oma erillinen juttunsa, eikä vaikuta asiaan silloin, kun koneen tekniikka työntää konetta eteenpäin juuri ilmassa, ilmalla.
jos koneessa on vetävät pyörät niin silloin tilanne on ihan toinen, silloin kone liikuttaa itseään alustaan, alustan avulla. ja silloin sillä on suurikin merkitys miten se alusta liikkuu vai liikkuuko.
tässä on siis kaksi eri asiaa jotka tapahtuu samaan aikaan. kone työntää itseään suihkomoottorilla eteenpäin ilmassa, ilman avulla ja pyörät liukuvat vapaasti maan pinnassa.
mun mielestä monella menee nyt just autot ja lentsikat sekaisin ja jäädään jumiin vetäviin pyöriin.
29
Lopetan osaltani keskustelun tähän ja poistun voittajana paikalta! ;-)
Lopputuloksesta riippumatta, musta on jotenkin aika hienoa, kun ihmiset jaksaa täällä tapella yli 60 viestin verran fysiikasta. Lämmittää tulevan insinöörin mieltä, etteivät kaikki naiset ole stereotyyppisesti kiinnostuneita vain vaipoista ja hömpästä.
" 29 suihkumoottorit eivät tee sitä ilmavirtausta siipien ali vaan koneen eteenpäin suuntautuva liike tekee sen."
meinasin että suihkumoottorin voima on se, mikä saa koneen liikkeen suuntautumaan eteenpäin ja ilman silloin virtaamaan koneen siipien ali. ja että suihkomoottorin konetta eteenpäin lykkäävä voima ei ole lainkaan sidoksissa siihen mitä koneen pyörien alla tapahtuu, jos pyörät pyörivät vapaasti alustalla.
29
Ei tämän pitäisi olla vaikeaa. Pitää vaan miettiä mitä verrataan mihinkin. Eli tässä tapauksessa tärkeää on lentokoneen nopeus maahan (tai tarkemmin ilmakehään) nähden. Se mitä renkaat tekee on yks hailee. Kun koneen nopeus on riittävä, ja nopeutta tulee kun ilmamassaa työnnetään moottoreilla taaksepäin ja samalla voimalla konetta työnnetään eteenpäin (oliskos Newton III) ja lopulta siiven yläpinnan ilmantiheys on riittävästi alapintaa pienempi ja noste kiskaisee koneen ilmaan.
Toki renkaat joutuu koville mutta nousee se kone vaikka suksilakin, ja helikopteri se vasta ihme vehje on kun ei liiku eteenpäin ollenkaan mutta nousee kumminkin.
Ei tämän pitäisi olla vaikeaa. Pitää vaan miettiä mitä verrataan mihinkin. Eli tässä tapauksessa tärkeää on lentokoneen nopeus maahan (tai tarkemmin ilmakehään) nähden. Se mitä renkaat tekee on yks hailee. Kun koneen nopeus on riittävä, ja nopeutta tulee kun ilmamassaa työnnetään moottoreilla taaksepäin ja samalla voimalla konetta työnnetään eteenpäin (oliskos Newton III) ja lopulta siiven yläpinnan ilmantiheys on riittävästi alapintaa pienempi ja noste kiskaisee koneen ilmaan.
Toki renkaat joutuu koville mutta nousee se kone vaikka suksilakin, ja helikopteri se vasta ihme vehje on kun ei liiku eteenpäin ollenkaan mutta nousee kumminkin.
Pantaisiin vain koneiden tehot täysille ja odoteltaisiin, että moottoreista tuleva ilmavirtaus kulkisi siipien ali ja nostaisi koneet ilmaan. Joko olet nyt tehnyt Nobel-palkinnon arvoisen havainnon tai sitten teoriasi on puppua. Veikkaan jälkimmäistä.
Vierailija:
Ei niillä pyörillä ole siinä muuta tarkoitusta kun se, että lentokone pääsee rullaamaan niiden avulla. Miksi suihkumoottorit olisivat ylipäätään käynnissä siinä nousukiidon aikana, jos tarvittava voima saataisiin pelkkien pyörien pyörimisestä? Kyllä niillä suihkumoottoreilla on suurin osuus siinä ilmaan nousemisessa, mutta kyllä siinä siipiäkin tarvitaan. Eli paikoiltaan lentokone tuskin voisi ilmaan nousta pelkkien suihkumoottoreiden avulla.