Lue keskustelun säännöt.
En aio ikinä kertoa lapsilleni että isäni ei ole biologinen isäni
22.10.2023 |
Biologinen isä ei ole millään tavalla kuulunut elämääni 90-luvun jälkeen eikä siitä suvusta olw enää ketään elossa tai ei olla tekemisissä, joten en näe mitään syytä kertoa.
Kommentit (285)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Biologinen isäni kuoli kun olin kolmannella luokalla, hänen vanhempansa kuoli joskus 15-20 vuotta sitten ja ainoa joka sieltä on elossa on biologisen isän veli joka narkkaa jossain eteläisellä pallonpuoliskolla, tai ainakin teki niin noin 10 vuotta sitten, kuulemma.
Mitä sitten?! Luuletko ettei noita kukaan tuntenut? Ihminen on vain muutaman klikkauksen päässä nykyään
Ja mitä sitten? Miksi ketään kiinnostaisi ottaa yhteyttä näihin?
Sitähän sinä et voi tietää miksi. Kyllä niitäkin tapahtuu. Pointti on, valheilla on tapana paljastua. On äärimmäisen itsekästä kuvitella, että tuo on vain joku oma asia. Ei ole. Toivottavasti lapset saavat asian selville. Itse en haluais olla missään tekemisissä tuollaisen narsistivanhemman kanssa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isänäitini ei koskaan kertonut kuka on isäni isä.
Hautaan meni salaisuus.
Surullista 😭😭
Nää on uskomattomia nää jutut miten moni pystyy kusettamaan omaa perhettään. Ei mitenkään harvinaisia. Omassa kaveripiirissä kahdella on sellanen tilanne. Toiselle selvis aikuisena, et hänellä onkin puolisisarus, isällä oli ollut vähän seikkailuja. Toisen kaverin äiti tunnusti tämän sisarukselle, ettei ole ollenkaan varma tämän oikeasta isästä. Tyyppi on n 30 v elänyt läheisessä suhteessa isänsä (tai "isänsä") kanssa ja äiti pamauttaa yks kaks et ei ole varmuutta onko isänä pitämäsi mies ollenkaan isäsi.
Luulis et vaan jossain vee tee maailmassa näin mut ei kuule. Nämä ihan päällepäin ns. "normaaleja" ja tavanomaisia perheitä.
itse kannattaisin ehdottomasti automaattisesti tehtäviä isyystestejä jo heti laitoksella.
Äitini sisarparvesta on kolmella eri isät, vaarini on taas adoptoitu joten helppoa tässä selvittää sukujuuriaan... :)
Tavallaan ymmärrän. Oman mummoni biologinen isä on arvoitus ja ilmeisesti aikoinaan on tapahtunut jotain todella kipeää, eikä mummo halunnut koskaan puhua siitä. Minusta hänellä oli oikeus viedä se asia mukanaan. Meillä kuitenkin oli isopappa eikä ne asiat muutu siitä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saisin kuulla että olisin äitini ex-miehen tai ex-poikaystävän lapsi, enkä elossa olevan isäni, ei se romahduttaisi mitenkään maailmankuvaani. Haluaisin kyllä tietää miksi asia meni miten meni. Arvostaisin kyllä kasvattajaisääni enemmän ihmisenä jos olisi minut, toisen miehen lapsen, kasvattanut omanaan. Tästä johtuen se etten olisi hänen biologinen lapsensa harmittaisi enemmän. Jos minulle ei tästä kerrottaisi, vaan saisin vanhempieni kuoltua tietää, niin epäily äitini kunniallisuudesta vaivaisi kyllä.
Lapsilla on siis isoisä kuitenkin? Jos et halua kertoa niin mikäs siinä. Geenitesteistä vouhkaaminen on vähän turhaa koska ei kaikki edes tee sellaisia koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Tuo on kyllä surullista. Mieheni isä on mysteeri, tämän äiti ei ole koskaan kertonut sitä kuka isä on, ei suostu kertomaan. Se on vähän kuin varastaisi minun lapsiltani tuon puolen suvun menneisyyden. Itse harrastan sukututkimusta ja lapseni (aikuisia) ovat innostuneet siitä myös. Mutta heiltä on pimitetty kokonaan isän puolen isoisä. Eihän sillä ole mitään väliä vaikka olisi miten hirveä mies, raiskaus, murhaaja, väkivaltainen, oma veli, joku salattu merkkihenkikö tai mitä tahansa kauheaa tragediaa... kun aika etenee vuosikymmeniä, vuosisatoja (tai taaksepäin) niin olisihan se kiva tietää, mitä porukkaa siellä vaikka keskiajalla on ollut ja keitä omassa oikeassa suvussa on =(. Minusta on väärin pimittää tieto.
Miten niin ei olisi väliä? Haluaisitko itse tietää olevasi esim. rai^kauksen lopputulos. Tuskin.
Ihan nyt näin oikein miettien, mitä merkitystä lapsille olisi sillä että heidän äitinsä isä ei ole äitinsä biologinen isä? Äidillä on isä joka on ollut mukana elämässä. Biologinen isä ei taas ole kuulunut kuvioihin varhaislapsuuden jälkeen. Näillä lapsilla taas on ilmeisesti aina ollut isoisä jota kutsua isoisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Lapsilla on siis isoisä kuitenkin? Jos et halua kertoa niin mikäs siinä. Geenitesteistä vouhkaaminen on vähän turhaa koska ei kaikki edes tee sellaisia koskaan.
Ei se mitään vouhkaamista ole. Itse sain selville isoisäni henkilöllisyyden, koska yksi pikkuserkuistani oli tehnyt testin. Ei tarvitse kaikkien tehdä
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tuo on kyllä surullista. Mieheni isä on mysteeri, tämän äiti ei ole koskaan kertonut sitä kuka isä on, ei suostu kertomaan. Se on vähän kuin varastaisi minun lapsiltani tuon puolen suvun menneisyyden. Itse harrastan sukututkimusta ja lapseni (aikuisia) ovat innostuneet siitä myös. Mutta heiltä on pimitetty kokonaan isän puolen isoisä. Eihän sillä ole mitään väliä vaikka olisi miten hirveä mies, raiskaus, murhaaja, väkivaltainen, oma veli, joku salattu merkkihenkikö tai mitä tahansa kauheaa tragediaa... kun aika etenee vuosikymmeniä, vuosisatoja (tai taaksepäin) niin olisihan se kiva tietää, mitä porukkaa siellä vaikka keskiajalla on ollut ja keitä omassa oikeassa suvussa on =(. Minusta on väärin pimittää tieto.
Miten niin ei olisi väliä? Haluaisitko itse tietää olevasi esim. rai^kauksen lopputulos. Tuskin.
No ehkä pieni valkoinen valhe yhdenillan jutusta olisi paikallaan, pakkoko sitä raiskausta on tuoda esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa täällä lapsellista porukkaa. Haluaisitteko itse tietää olevanne vaikka paikallisen rikoksista tuomitun pedarin biologisia lapsia ja sitten rakentaa identiteettinne sen varaan, koska tämä on biologinen isä? Ylpeydellä sitten lapsille kertoisitte että se oli se Pelviinakustaakullervo meidän pappa, joka naapurin lapsia nai ja vankilaan meni. Meitin suku, meitin geenit!
Lapsella on aikuisena oikeus tietää biologiset vanhempansa jos ovat tiedossa ja jos ei niin ainakin asiasta voi kertoa. Kyllä sitä miettii mistä jotkut perimät on tulleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Lapsella on aikuisena oikeus tietää biologiset vanhempansa jos ovat tiedossa ja jos ei niin ainakin asiasta voi kertoa. Kyllä sitä miettii mistä jotkut perimät on tulleet.
Niinhän ap tietääkin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tuo on kyllä surullista. Mieheni isä on mysteeri, tämän äiti ei ole koskaan kertonut sitä kuka isä on, ei suostu kertomaan. Se on vähän kuin varastaisi minun lapsiltani tuon puolen suvun menneisyyden. Itse harrastan sukututkimusta ja lapseni (aikuisia) ovat innostuneet siitä myös. Mutta heiltä on pimitetty kokonaan isän puolen isoisä. Eihän sillä ole mitään väliä vaikka olisi miten hirveä mies, raiskaus, murhaaja, väkivaltainen, oma veli, joku salattu merkkihenkikö tai mitä tahansa kauheaa tragediaa... kun aika etenee vuosikymmeniä, vuosisatoja (tai taaksepäin) niin olisihan se kiva tietää, mitä porukkaa siellä vaikka keskiajalla on ollut ja keitä omassa oikeassa suvussa on =(. Minusta on väärin pimittää tieto.
Miten niin ei olisi väliä? Haluaisitko itse tietää olevasi esim. rai^kauksen lopputulos. Tuskin.
Ai nyt valkoinen valhe onkin ok vaikka äsken niin huudeltiin totuuden perään.
Vierailija wrote:
Se on aika iso kovaus omaan identiteettiin, kun/jos yhtäkkiä paljastuukin, että biologiset sukujuuret eivät ole sellaiset, mitä on kerrottu. Näin voi käydä esim. nykyaikaisten DNA-testien kautta. Itselläni ei ole sinänsä kokemusta biologisen suvun "vaihtumisesta", mutta toisenlaisesta suvun identiteetin pohjautumisesta valheelle on kokemusta. Tyyliin, että isoisovanhempasi oli tiettyä alkuperäisheimoa, ja oma odentiteetti on myös jollain tapaa rakentunut tämän tarinan päälle. Ja sitten asia paljastuu valheeksi, niin on se aika kova kolaus ja mietinnän paikka oman identiteetin suhteen. Ei näin.
Tämä. Tästä on tutkimustietoa nykyään. Biologinen vanhemmuus tai sukulaisuuden puute paljastuu helposti sivuseurauksena, kun perinnöllisyystutkimus lisääntyy lääketieteessä. Tutkimuksista tiedetään, että jos sellainen salaisuus paljastuu lapselle aikuisena niin se tuntuu hirveältä petokselta. Elämältä menee pohja pois.
Siksi esim lahjasoluilla tehtävissä lapsettomuushoidoissa kehotetaan nykyäännkertomaan asiasta lapselle ikätasoisesti heti pienestä pitäen. Kaikki salaisuudet perheessä ovat pahasta ja kuormittavat lasta, vaikkei aikuinen edes olisi siitä tietoinen. Vielä 80-luvulla lapsettomuushoidoissa olevia kehotettiin salaamaan nämä asiat lapselta, mutta nyt on jo tutkimustietoa kertynyt niin paljon, että tiedetään, että salaaminen on ehdottoman pahasta
Meillä on sama tilanne. Isäni ei ole biologinen isäni mutta on ainoa isä joka minulla on ollut ja asia on minulle niin itsestäänselvyys etten edes ajattele sitä mitenkään aktiivisesti. Minulla on nyt kaksi pientä lasta ja en tosiaan ole heille vielä asiasta kertonut. Olen miettinyt sitäkin etten koskaan kertoisi. No, sitä varmasti ehtii vielä miettiä. Mutta en nyt ainakaan pienille lapsille ala selittää miten pappa ei ole äidin isä biologisesti.
Sukuni salat ja salailua, valehtelua. Ei hyvä. Tulee jotakin kautta julki kuitenkin ja sittenpä selität.
Esitätkö parempaa mitä olet?
Miten näiden lasten elämä muuttuisi siitä jos kertoisi? Jos kerran kaikki siellä on jo kuolleita niin ei olisi odotettavissa mitään jälleennäkemisiäkään.
Ja mitä sitten? Miksi ketään kiinnostaisi ottaa yhteyttä näihin?