Lue keskustelun säännöt.
Mitä outouksia koet ilonaiheina arjessa, mistä tuskin kukaan muu iloitsisi?
Saan outoa mielihyvää kun vien roskat ja saan laittaa tyhjät pussit tilalle. Erityisesti biopussin pois vienti aiheuttaa mielihyvää. Myös kun jokin purkki tyhjenee, esim shamppoopullo ja saan ottaa uuden tilalle ;).
Kommentit (515)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kun teen kirpparilta edullisen löydön tai saan jossain kaupassa ostoksestani edes jonkinlaisen alennuksen.
Tästäkö ei kukaan muu iloitse?
Minä iloitsen siitä, kun maksan ostoksesta ylihintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon Lumme energiayhtiön mainos saa aina hymyilemään, kun pianisti iskee silmää.
Kylmä olut kotona työpäivän jälkeen, ihan yksin, ja sen jälkeen vasta miettii tulevaa iltaa.
Yksinäisyys. Kävelen pakkasessa, pimeällä vanhan suuren hautausmaan läpi kotiin ostokset repussa ja nenä jäässä katselen kauempaa uutta kotitaloa. Huoneistojen valot sykkivät pimeään ja mietin, miten ihana on mennä kotiin: siellä ei ole ketään! Ei ole yhtään ikävä perhettä/ parisuhdetta. Se tunne että saa vihdoin elää omannäköistään elämää YKSIN eikä kukaan ole päsmäröimässä.. rakastan tätä. Ajattelen jo innolla yksinäistä joulua. Olen viettänyt niitä ennenkin. Ei mitään suorittamista, ei onnellisen esittämistä, näyttelemistä, vaivaantuneisuutta, pakkopullaa. Tuntuu että kihisen onnea jo aamulla herätessä. Jotenkin harras, kiitollinen olo tästä yksinäisestä vaiheesta. Yksin on mukavampaa arjessa ihan kaikki, katsoa uutisetkin - kukaan ei manipuloi aivojasi "siinä ohella" alttiiksi omille mielipiteilleen.
Tänään haravoin lehtiä ja istuin katsellen kaunista auringon paistetta, ei toki outoa. Mutta kun saa pihatyöt hoidettua, lakaistua lehdet, vienyt risuja pois pihalta ym. Niin nautin tästä hetkestä hetken levähtäen, kun muut työt odottavat. Ja toki nautin siitä, että kerään muiden pullot ja roskat pois tien pientareelta, en siis oikeasti nauti tästä, mutta haluan säästää luontoa, että teen jonkin hyvän teon kerran päivässä. En ehkä kerää niitä roskia joka päivä, mutta talvella vien linnuille, jäniksille ja muille ruokaa, en siis asu kerrostalossa kaupungissa, missä nämä on kielletty. Toki ennen asuin Helsingissä 60-luvulla jossa sai silloin ruokkia lintuja, jos laittoi lintulaudan ulos ikkunasta. En tiennyt lainkaan, että rotat ym. lisääntyneet, kun ei ehkä näin paljon valiteta asioista kuin nykyään. Ennen vanhaan ei valitettu näin paljon yhtään mistään, kuin nykyään. Hämmästyin vain, että jonkin pukeutuminen tai mikä tahansa jo ärsyttää toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Yksinäisyys. Kävelen pakkasessa, pimeällä vanhan suuren hautausmaan läpi kotiin ostokset repussa ja nenä jäässä katselen kauempaa uutta kotitaloa. Huoneistojen valot sykkivät pimeään ja mietin, miten ihana on mennä kotiin: siellä ei ole ketään! Ei ole yhtään ikävä perhettä/ parisuhdetta. Se tunne että saa vihdoin elää omannäköistään elämää YKSIN eikä kukaan ole päsmäröimässä.. rakastan tätä. Ajattelen jo innolla yksinäistä joulua. Olen viettänyt niitä ennenkin. Ei mitään suorittamista, ei onnellisen esittämistä, näyttelemistä, vaivaantuneisuutta, pakkopullaa. Tuntuu että kihisen onnea jo aamulla herätessä. Jotenkin harras, kiitollinen olo tästä yksinäisestä vaiheesta. Yksin on mukavampaa arjessa ihan kaikki, katsoa uutisetkin - kukaan ei manipuloi aivojasi "siinä ohella" alttiiksi omille mielipiteilleen.
Tämä kuvailemasi tilanne ei ole YKSINÄISYYTTÄ vaan yksinoloa. Yksinäisyys ei koskaan ole positiivista ja ilahduttavaa.
Vierailija wrote:
Kun herää aamulla auringonvaloon, joka heijastaa seinään kauniisti. Varsinkin nyt kun aurinkoiset aamut alkavat vähentyä noita pieniä hetkiä osaa arvostaa ihan uudella tavalla.
Roskien vieminen ja vessan puhdistus on myös oudolla tavalla terapeuttista, kun huomaa sen puhtaan jäljen.
Minä taas tulen ärtyneeksi auringonvalosta. Teen ulkona töitä vuoden ympäri ja heti on hermot koetuksella kun paistaa aurinko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Paiseen puhkaisu.
Tai fiinien/mustapäiden puristelu. Tämä on kylla aika tavallinen omituisuus.
Minä pyrin aina viikonloppua ennen saamaan kaikki roskat yms. viedyksi pois ja muutenkin siistittyä, pyykit pestyiksi korista ja viikonlopun ruoat laitetuksi niin, ettei viikonloppuna, vapaalla, tarvitse mitään sellaisia kotitöitä tehdä. Se tuottaa kyllä ilonaihetta ja vapaudentunnetta ja rentoudentunnetta, että myös kotityöt on tehty jo arkena pois alta. Toisinaan voin ruoanlaiton jättää perjantai-iltaan tai lauantaille, koska sekin voi olla joskus ihan mukavaa viikonlopun ajankulua. Ruoaksi teen kuitenkin jotain sellaista, joka poikkeaa arjesta ja joka riittää viikonlopun yli. Myös kattaus on tärkeä asia. Se on ainakin sellainen asia, jota harva tuntuu arvostavan. Enemmänkin se tuntuu muissa ihmisissä aiheuttavan naurua tai lautasliinojen käyttämättä jättämistä.
Vuodenajan vaihtuessa ja vuoden päättyessä pyrin aina uusimaan mahdollisimman paljon tuotteita niin, että uusi kausi starttaisi niillä. Olen tänä syksynä katsellut jopa erilaisia kahveja, joita haluan eri vuodenaikoina kokeilla, nyt syksyllä, joulun aikaan ja kevättalvella erilaista. Kaapissa odottaa muutama paketti erilaista kahvia.
Tykkään myös ostaa tulevaa sesonkia tai juhlaa varten jo etukäteen jotain pientä, esim. glögin jouluksi tai kuohujuomaa ja servettejä itsenäisyyspäiväksi tai uudeksivuodeksi. Se vähentää myös stressiä, kun hankkii kaupasta tavaroita jo ennen varsinaista h-hetkeä, pikkuhiljaa. Tämäkin on minusta nautinnollista ja nostattaa mielialaa jo ennen juhla-aikaa.
Seuraan myös Tubesta erilaisia sesonkikoristeluita ja teen koristeluita omaan kotiinkin.
Näillä konsteilla olen saanut lisää iloa ja viihtyisyyttä elämään ja vuodenaikoihin, ja vapaa-aikaa ja viikonloppua erotetuksi arjesta. Mutta harva tällaisia asioita tuntuu arvostavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työstä ulos lähteminen viikon viimeisenä työpäivänä on ilonaihe. Jos sää on hyvä, kierrän silloin usein pidemmän lenkin pyörällä kotiin, koska ei ole stressiä ja kiirettä. Monesti myös kävelen verkkaisesti, taluttaen pyörää, ja nautin sillä tavalla pidempään maisemista, puista ja lammesta, jotka ohitan kotimatkalla, ja hengitän syvään raikasta ulkoilmaa.
Jos on jäänyt kaupasta jotain ostamatta viikonlopuksi, se pilaa viikon viimeisen kotimatkan, kun pitää palata kaupan kautta ruokakassin kanssa.
Sorttiasemalla käynti!
Kun vien roskia pienjäteasemalle ja siellä saan ohjeet, minne lajittelen ne. Samaan aikaan moni muukin lajittelee omia roskiaan.
Se vaan tuntuu niin fiksulta ja aina kun lähden ajamaan sieltä pois, on todella hyvä fiilis.
N62
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Yksinäisyys. Kävelen pakkasessa, pimeällä vanhan suuren hautausmaan läpi kotiin ostokset repussa ja nenä jäässä katselen kauempaa uutta kotitaloa. Huoneistojen valot sykkivät pimeään ja mietin, miten ihana on mennä kotiin: siellä ei ole ketään! Ei ole yhtään ikävä perhettä/ parisuhdetta. Se tunne että saa vihdoin elää omannäköistään elämää YKSIN eikä kukaan ole päsmäröimässä.. rakastan tätä. Ajattelen jo innolla yksinäistä joulua. Olen viettänyt niitä ennenkin. Ei mitään suorittamista, ei onnellisen esittämistä, näyttelemistä, vaivaantuneisuutta, pakkopullaa. Tuntuu että kihisen onnea jo aamulla herätessä. Jotenkin harras, kiitollinen olo tästä yksinäisestä vaiheesta. Yksin on mukavampaa arjessa ihan kaikki, katsoa uutisetkin - kukaan ei manipuloi aivojasi "siinä ohella" alttiiksi omille mielipiteilleen.
Minäkin nautin hautausmaalla kävelystä. Siellä ihmiset ovat kerrankin hiljaa ja kiltisti omissa pikkukuopissaan häiriköimättä, pätemättä, kirkumatta, möllöttämättä, ihmettelemättä, kirkumatta, melksaamatta ja jumputtamatta.
Nautin ajatuksesta, että tiedän jokaisen minua kohtaan ilkeän ihmisen ennemmin tai myöhemmin päätyvän "omalle paikalleen" ja hiljenevät lopullisesti.
Vierailija wrote:
seitsemäs kaljatölkki päivässä tuo paljon mielihyvää ja kaljat sen jälkeen. Kauheasti ei voi ettei pomo huomaa
Ai iso vai pieni?
Itse tykkään juoda aina 6 isoa tölkkiä ja sitten mennä nukkumaan, kun uni tulee sitten enempiä taistelematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Yksinäisyys. Kävelen pakkasessa, pimeällä vanhan suuren hautausmaan läpi kotiin ostokset repussa ja nenä jäässä katselen kauempaa uutta kotitaloa. Huoneistojen valot sykkivät pimeään ja mietin, miten ihana on mennä kotiin: siellä ei ole ketään! Ei ole yhtään ikävä perhettä/ parisuhdetta. Se tunne että saa vihdoin elää omannäköistään elämää YKSIN eikä kukaan ole päsmäröimässä.. rakastan tätä. Ajattelen jo innolla yksinäistä joulua. Olen viettänyt niitä ennenkin. Ei mitään suorittamista, ei onnellisen esittämistä, näyttelemistä, vaivaantuneisuutta, pakkopullaa. Tuntuu että kihisen onnea jo aamulla herätessä. Jotenkin harras, kiitollinen olo tästä yksinäisestä vaiheesta. Yksin on mukavampaa arjessa ihan kaikki, katsoa uutisetkin - kukaan ei manipuloi aivojasi "siinä ohella" alttiiksi omille mielipiteilleen.
Tämä kuvailemasi tilanne ei ole YKSINÄISYYTTÄ v
Mäkä mäkä mäkä, ei ihme että olet yksinäinen.
Vierailija wrote:
Työstä ulos lähteminen viikon viimeisenä työpäivänä on ilonaihe. Jos sää on hyvä, kierrän silloin usein pidemmän lenkin pyörällä kotiin, koska ei ole stressiä ja kiirettä. Monesti myös kävelen verkkaisesti, taluttaen pyörää, ja nautin sillä tavalla pidempään maisemista, puista ja lammesta, jotka ohitan kotimatkalla, ja hengitän syvään raikasta ulkoilmaa.
Jos on jäänyt kaupasta jotain ostamatta viikonlopuksi, se pilaa viikon viimeisen kotimatkan, kun pitää palata kaupan kautta ruokakassin kanssa.
Meille muille työstä lähteminen viimeisenä viikon työpäivänä on surun ja mielipahan aihe
Vierailija wrote:
Bussissa tai junassa istuminen,ei tarvitse itse ajaa,voi keskittyä maisemiin. Hinnanalennus. Tarpeeksi ruokaa jääkaapissa ja kaapeissa. Riittävästi aikaa.
Mäkin tykkään aika tavalla junassa tai bussissa istumisesta, silloin kun on rauhallista ja hyvin tilaa. Etenkin, jos on sinne asemalle tullut kiireellä, pyöräillyt pitkän matkan vaikka mökiltä tms tai tullut jostain talkoista ja sitten voi vaan istua ja maisemat vaihtuu ripeään.
Tuo voi olla suht tavallinen ilonaihe, mutta menin jonkin aikaa sitten Lappiin junalla ja VR:lle oli tullut dynaaminen hinnoittelu. Perjantain yöjunan makuupaikka oli kallis, vaikka olisi ostanut jo pari kuukautta etukäteen, enkä halunnut maksaa niin paljon. Varasin oman istumahytin 150 euroa halvemmalla ja suunnittelin kaikenlaista etukäteen, miten siistin mahdolisesti roskaisen lattian ja minkälaiset retkikamppeet otan hyvän yöunen takaamiseksi ja eväitäkin pohdin. En kehdannut kenellekään tutulle näistä puhua, mutta itseäni tämä etukäteissuunnittelu oudosti ilahdutti arjen keskellä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Yksinäisyys. Kävelen pakkasessa, pimeällä vanhan suuren hautausmaan läpi kotiin ostokset repussa ja nenä jäässä katselen kauempaa uutta kotitaloa. Huoneistojen valot sykkivät pimeään ja mietin, miten ihana on mennä kotiin: siellä ei ole ketään! Ei ole yhtään ikävä perhettä/ parisuhdetta. Se tunne että saa vihdoin elää omannäköistään elämää YKSIN eikä kukaan ole päsmäröimässä.. rakastan tätä. Ajattelen jo innolla yksinäistä joulua. Olen viettänyt niitä ennenkin. Ei mitään suorittamista, ei onnellisen esittämistä, näyttelemistä, vaivaantuneisuutta, pakkopullaa. Tuntuu että kihisen onnea jo aamulla herätessä. Jotenkin harras, kiitollinen olo tästä yksinäisestä vaiheesta. Yksin on mukavampaa arjessa ihan kaikki, katsoa uutisetkin - kukaan ei manipuloi aivojasi "siinä ohella" alttiiksi omille mielipiteilleen.
Minäkin nautin hautausmaalla käv
>> Minäkin nautin hautausmaalla... <<
Olen kristitty. Tykkään seurata vanhoja filmejä menneiltä aikakausilta, joihin on laitettu nykytekniikalla värit. Kerran sain vähän väristyksiä siitä, kun ajattelin, että nuo kävelevät ja nauravat ihmiset filmillä ovat nyt kuolleita. Sillon Herran Henki antoi mieleeni sanat "kyllä he ovat erittäin eläviä".
Jokainen edesmennyt ihminen on joko tuonelan hyvällä tai huonolla puolella, riippuen siitä, onko ihminen eläessään pelastunut vai ei. Jumala loi ihmisen hengestä kuolemattoman. Hänelle kaikki ihmiset, vielä maan päällä elävät kuin jo henkimaailmassa olevatkin, ovat yhtä eläviä.
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut."
Eikä tämä ollut mikään Halloween-juttu, vaan tosiasia. 🎃
Vierailija wrote:
Kun teini pelaa tietokoneella tai pleikalla aamuyöhön asti kavereiden kanssa viikonloppuna. Ehkä jotkut teinien vanhemmat arvaavat miksi.
Tämä.
Ovat turvassa kotona. Tekevät sitä mistä tykkäävät ja viellä kaveri vierellä .
Kaikki siis hyvin ❤
Vierailija wrote:
Olen aina tykännyt olla kipeänä. Ihan se kuumeinen olo on minusta mukava, vaikka kivuliaskin. Olen ollut myös joissain kovissa taudeissa ihan 40 asteen kuumessa useamman päivän ja minusta sekin on ollut mukavaa. Tämä on tosi outoa monen mielestä enkä tiedä itsekään, mistä se johtuu. Ehkä olen lapsena saanut paljon hoivaa sairaana ja liian vähän terveenä ja oppinut siten mieltämään kipeänä olemisen mukavaksi? Tai sitten se johtuu jostain ihan muusta.
Mulla vähän sama, vaikka samalla inhoankin kipeänä olemista, etenkin kurkkukipua. Siinä on jotenkin sellainen tunne, että kroppa kertoo että nyt tarvitsen lepoa, pakottaa huilaamaan mitä muuten ei ikinä tarpeeksi ehdi.
Syksyisin pelloilla on sänki ja pitkään ne ovat mutaisia kulkea. Sitten tulee pikkupakkaset, maa jäätyy kuivaksi, mutta ei ole juuri lunta, kuinka ihanaa on kulkea avarilla pelloilla koiran kanssa, tänään vielä auringonpaiste kruunasi nautinnon.
Keväällä vähän sama homma, kun lumi sulaa pois pelloilta, mutta on vielä pakkasöitä, sänkipellot on kohmeessa ja niillä on mukavaa kävellä, silloin on auringonpaisteen lisäksi varsinkin monia lintuja jo tarkastelemassa kevään etenemistä.