Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8327)
Jos miehissä on vika entistä enemmän ihmettelen miksi naiset suostuu heitä passaamaan. En minä ainakaan koe tarvetta passat ihmistä jota en voisi sietää.
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan sen hetken, kun 11-vuotiaana päätin, että minusta ei tule samanlaista palvelijaa kuin äidistäni. Mies, jonka kanssa menin naimisiin, ryhtyi häiden jälkeen leipomaan minusta kotiorjaa. Otin eron. Olin vain niin vakaasti päättänyt pitää kiinni periaatteestani. NAISET: kukaan ei tule kasvattamaan teitä tasa-arvoisiksi, vaan teidän tulee itse pistää stoppi sukupolvia jatkuneelle naisten alistamiselle. Ja kasvattaa pojat kunnioittamaan naisia. Valitettavasti nykyinen nuori sukupolvi on oikein extra toksinen....
Sitä kasvattamista ap:kin parhaillaan yrittää. Ja mies tappelee vastaan kynsin ja hampain, eikä kukaan tiedä kumpi lopulta voittaa. Joten se stopin pistäminen nyt ei tapahdu ihan sormia napsauttamalla monessakaan perheessä.

Minä ihmettelen miksi miehet orjuuttavat naisia, joiden pitäisi olla heidän elämänsä tärkeimpiä ihmisiä. Johtuuko se silkasta pahuudesta?
Ap, eroa! Äläkä kiusaa enää itseäsi.

Muutokset ei koskaan ole kenellekään helppoja. Helpoita on useinkin jatkaa samaa vanhaa kaavaa. Mutta onko joku väittänyt että elämä olisi helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehissä on vika entistä enemmän ihmettelen miksi naiset suostuu heitä passaamaan. En minä ainakaan koe tarvetta passat ihmistä jota en voisi sietää.
Minä ihmettelen miksi miehet orjuuttavat naisia, joiden pitäisi olla heidän elämänsä tärkeimpiä ihmisiä. Johtuuko se silkasta pahuudesta?
Mistä orjuuttaminen ylipäätään johtuu? Kyllä se lähtee aina vallankäytöstä. Osa ihmisistä haluaa käyttää valtaa oli sitten kyse kummasta sukupuolesta tahansa. Toki perinteisesti se vallankäyttö on sallittu useammin miehelle kuin naiselle mutta ei se tarkoita sitä että omassa elämässä niitä perinteitä olisi jatkettava ikuisesti tai siihen olisi suostuttava vain siksi kun meidän äiditkin siihen suostuivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan erillään miehen kanssa mutta vietetään aikaa yhdessä molemmissa. Hän on omassa kotonaan on hyvin tarkka siitä, että tavarat menee paikoilleen ja on siistiä mutta mun kotona voi heitellä kamat minne sattuu, kaikki valot jätetään päälle ja ollaan osallistumatta siivoukseen. Jos teen samaa miehen kotona alka amahdoton itku ja valitus. Muutaman kerran olen testannut.
Sun pitää pistää kova kovaa vasten ja aloittaa samanlainen itku ja valitus, kun mies heittelee tavaroita ja vähät välittää siitä, miten sun kotona eletään.
Fiksu mies ottaa opikseen ja korjaa tapansa. Tyhmä mies alkaa mököttää ja syyllistää naista.
Joo kyllä sanon heti, että kotonaan voi sotkea mutta mun kotona laitetaan tavarat paikalleen ja osallistutaan siivoukseen, en ole hänen sisäkkö tai äiti.
Nyt kun sinkkujen määrä hipoo yhä uusia ennätyksiä ja syntyvyys on romahtanut ja avioerojen määräkin on huipussaan.
Kanavoituuko tuo miehen ja lasten passaamisesta ja orjuuttamisesta vapautunut valtava työmäärä, esim yritystoimintaa ja työntekoon.
Missä on naisten perustamia uusia Nokioita? Miksei naiset ole vallanneet suurimpien tulonsaajien taulukoita?
Miksei naiset halua rahoittaa Suomen hyvinvointia mm. kunta-, valtio- ja pääomatulo veroilla.
Kuinka edelleen julkisen puolen rahoitus, työllistäminen, yritystoiminta ja esim suomen maanpuollustus ovat miesten valtaosin tekemisen varassa. Kuinka miehet edes pystyvät, kun niin suuri osa on sinkkuja ja ei ole kotiorjaa mahdollistamassa miehen työntekoa?
Voiko joku avata tätä mysteeriä?

Mikä kohta on mysteeri? Sekö, että naiset tekevät mitä itse haluavat sen sijaan, että tekisivät mitä sinä haluat? Ei mulla ainakaan ole koskaan ollut mielenkiinto missään uusien Nokioiden perustamisessa, eikä sillä ole mitään tekemistä siviilisäätyni tai passaamisen kanssa.
Kyllä mä sanoisin tuossa vaiheessa jo miehelle vakavan keskustelun kautta, että toimintasi on törkeää, annat lapsille huonon isänmallin ja jos se ei muutu niin otan eron.
joko mies on narsisti tai sitten uskomattoman tyhmä kun ei vielä tässäkään vaiheessa tajua muuttaa käytöstään ja osallistua perhe-elämään.
Ylpeyskö estää miestä muuttamaan käytöstään vai mikä? Mies on vaan joku kämppis joka asuu siellä samassa kämpässä lasten ja äidin kanssa vain itsestään välittäen ja huolehtien, ei mikään perheenjäsen tai aviomies.
On se kyllä rasittavaa kun miestä pitää aina erikseen käskeä siivoamaan ja osallistumaan. Oma-aloitteisesti ei tapahdu mikään. Ja sittenkin ollaan turpa rullalla mäkötetään kun on niin ikävää siivota ne omat sotkunsa ja jälkensä ja omaa kotiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Ja vaikka osaisikin kauppaan, osaako tuoda sieltä kaiken sen mitä tarvitaan, myös määrällisesti oikein ja kaiken sen mikä on ihan loppu (esim. wc-paperi, ketsuppi, suodatinpussit).
- sivusta
Onko tää kyseinen mies henkisesti sairas? tekee lapset mutta ei sen jälkeen muuta kykene kuin omalle kaljamahalleen pizzaa hakee :D
Ei sen ole pakko tuoda kaupasta muuta kuin pizza itselleen.
Suurin ongelma näissä on se, että kun mies tekee, niin nainen piippaa vieressä että väärin meni. Miksi mies tekisi mitään uudestaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos miehissä on vika entistä enemmän ihmettelen miksi naiset suostuu heitä passaamaan. En minä ainakaan koe tarvetta passat ihmistä jota en voisi sietää.
Niinpä. Naiset tekevät päätökset usein tunteisiinsa vedoten. Naisen tunne tai rakkaus, miten nyt sitä haluaakaan kutsua, tarkoittaa usein pelkkää seksiä. Kuinka muuten näitä vahinkosuhteita pääsisi edes syntymään?
T. Raa'at faktat pöytään arvon leidit

En kyllä keksi yhtään syytä miksi olisin parisuhteessa ilman tunteita tai ilman seksiä.

Ei, kyllä suurin ongelma on se, että ainoastaan omaa pizzaansa ajattelevalla miehellä on perhe. Mistä lie sellaisen saanutkin. Ja perheelliselle on syytäkin piipata, jos pää on noin syvällä omassa ahterissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehissä on vika entistä enemmän ihmettelen miksi naiset suostuu heitä passaamaan. En minä ainakaan koe tarvetta passat ihmistä jota en voisi sietää.
Niinpä. Naiset tekevät päätökset usein tunteisiinsa vedoten. Naisen tunne tai rakkaus, miten nyt sitä haluaakaan kutsua, tarkoittaa usein pelkkää seksiä. Kuinka muuten näitä vahinkosuhteita pääsisi edes syntymään?
T. Raa'at faktat pöytään arvon leidit
En kyllä keksi yhtään syytä miksi olisin parisuhteessa ilman tunteita tai ilman seksiä.
En minäkään, mutta siitä tässä nyt ei ollut kuitenkaan kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan sen hetken, kun 11-vuotiaana päätin, että minusta ei tule samanlaista palvelijaa kuin äidistäni. Mies, jonka kanssa menin naimisiin, ryhtyi häiden jälkeen leipomaan minusta kotiorjaa. Otin eron. Olin vain niin vakaasti päättänyt pitää kiinni periaatteestani. NAISET: kukaan ei tule kasvattamaan teitä tasa-arvoisiksi, vaan teidän tulee itse pistää stoppi sukupolvia jatkuneelle naisten alistamiselle. Ja kasvattaa pojat kunnioittamaan naisia. Valitettavasti nykyinen nuori sukupolvi on oikein extra toksinen....
Sitä kasvattamista ap:kin parhaillaan yrittää. Ja mies tappelee vastaan kynsin ja hampain, eikä kukaan tiedä kumpi lopulta voittaa. Joten se stopin pistäminen nyt ei tapahdu ihan sormia napsauttamalla monessakaan perheessä.
Viestini ei ollut kohdistettu ap:lle, vaan sille joka toivoi että tyttöjä aletaan kasvattamaan puoliaan pitäviksi. Onneksi ap yrittää tehdä jotain heidän perheensä ongelmalle. Haittana vaan taitaa olla sen ukko. Lapset saavat huonoa mallia miehen ja naisen asemasta parisuhteessa, kun ukko ei pikkurilliään nosta ja vttuilee vaan vaimolleen. Valitettavasti nuo käytös- ja asennemallit periytyvät melko vahvasti..