Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8304)
Vierailija kirjoitti:
"Ollaan me kyllä ehtiväisiä, kun kaikkea tuota keretään ja sen lisäksi vielä viihdyttää sinua täällä päivästä toiseen. 😅"
Onko teillä isokin kommuuni siellä?
En tiedä, kun en edes tiennyt tällaista ``kommunia`` olevan olemassakaan, ennen kuin annoit tuntomerkit: ``kohdistin epäkunnioittavan lausuntoni vain vauva-foorumin kiihkoilijoihin, aka. Vauva-akka.`` Tämän keskustelun kontekstissa otan tuon kohteliaisuutena, sillä se tarkoittaa, että meitä kynnysmatoksi ja ilmaiseksi piiaksi taipumattomia nykynaisia alkaa olla ihan mukavissa määrin. Ja myös oman osuutensa yhteisestä tontista hoitavia nykymiehiäkin on, kuten kommenteistamme on saanut lukea, mikäli kykenee huomaamaan ja ymmärtämään myös ne omaan agendaan sopimattomat ja siksi epämieluisat kommentit.
Onnea on rakkaus, mutta nuo uhot on enempi ilmoituksia avioerosta. Minä ja minä raadoin ja muut vaan löhöö jne. Hyvä jos seuraava on valmiina et kun mies ihan yllättäin jätti mut vaikka en tehnyt mitään.
Vierailija kirjoitti:
"Tässä ketjussa on haukuttu paljon kaikkia suomalaisia naisia."
Luin läpi satoja viestejä. En löytänyt muuta kuin paheksuntaa sikamaisesta piereskelystä ja tuskin nyt sentään kaikki suomalaiset naiset ovat niin siivottomia.
Törkyviestit lienee poistettu, ja ihan syystä. Voit päätellä törkeysasteen siitä, että tuo sydäntäsi lähellä oleva aihepiiri on katsottu siistimmäksi ja siksi säästynyt moderoinnilta.
Huh huh, vielä täällä näköjään jaksetaan vääntää, enkä ole edes jaksanut katsoa kuin muutamat sivut. Todella masentavaa.
Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut uhriutua netissä siitä, mitä minä joudun tekemään ja miten tyhmä mieheni on, meillä kaikki on sujunut asioista siitä sen enempiä sopimatta, me olemme eläneet rentoa/kiireellistä perhe-elämää, jossa ollaan kuskattu lapsia hoitoon, kouluun, treeneihin, kavereille, synttäreille, menty koulun juhliin, käyty kaupassa, viety roskia jne. (ja tämä mieheni ollessa noin puolet ajasta kotoa pois ja töissä) ilman että on kummankaan tarvinnut uhriutua ja väitellä sinun/minun/metatöistä.
Sääliksihän tässä käy teitä, jotka täällä jaksavat edelleen asiasta vääntää ja väitellä miehet on sitä ja me naiset olemme tätä -pohjalta.
Vetäkää henkeä. Jos ette pysty sopimaan miehenne kanssa jokapäiväisistä asioista ja arki menee väittelyyn/uhriutumiseen siitä, kuka tekee mitäkin, erotkaa. Me elämme kaikki vain kerran, haluatteko todella käyttää omanne onnettomaan ihmissuhteeseen, jossa kaikesta pitää jauhaa ja siinä sivussa lapsetkin kärsivät?
T. Yksi niistä onnellisista, jolla on ihana mies, joka on aina osallistunut kaikkeen.
P.S. Kirjoitin tänne, jotta sinkut, jotka täällä ovat mahdollisesti käyneet kauhistelemassa avioliiton ongelmia, eivät uskoisi, että kaikilla menee niin huonosti, kuin monilla tänne kommentoivilla. On todella olemassa osallistuvia, ihania miehiä, joiden kanssa ei tarvitse tehdä Excel-arkkeja sinun, minun ja metatöistä.
Ja joo, siitä vaan alapeukuttamaan. I couldnt care less.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, vielä täällä näköjään jaksetaan vääntää, enkä ole edes jaksanut katsoa kuin muutamat sivut. Todella masentavaa.
Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut uhriutua netissä siitä, mitä minä joudun tekemään ja miten tyhmä mieheni on, meillä kaikki on sujunut asioista siitä sen enempiä sopimatta, me olemme eläneet rentoa/kiireellistä perhe-elämää, jossa ollaan kuskattu lapsia hoitoon, kouluun, treeneihin, kavereille, synttäreille, menty koulun juhliin, käyty kaupassa, viety roskia jne. (ja tämä mieheni ollessa noin puolet ajasta kotoa pois ja töissä) ilman että on kummankaan tarvinnut uhriutua ja väitellä sinun/minun/metatöistä.
Sääliksihän tässä käy teitä, jotka täällä jaksavat edelleen asiasta vääntää ja väitellä miehet on sitä ja me naiset olemme tätä -pohjalta.Vetäkää henkeä. Jos ette pysty sopimaan miehenne kanssa jokapäiväisistä asioista ja arki menee väittelyyn/uhriutumiseen siitä, kuka tekee mitäkin, erotkaa. Me elämme kaikki vain kerran, haluatteko todella käyttää omanne onnettomaan ihmissuhteeseen, jossa kaikesta pitää jauhaa ja siinä sivussa lapsetkin kärsivät?
T. Yksi niistä onnellisista, jolla on ihana mies, joka on aina osallistunut kaikkeen.P.S. Kirjoitin tänne, jotta sinkut, jotka täällä ovat mahdollisesti käyneet kauhistelemassa avioliiton ongelmia, eivät uskoisi, että kaikilla menee niin huonosti, kuin monilla tänne kommentoivilla. On todella olemassa osallistuvia, ihania miehiä, joiden kanssa ei tarvitse tehdä Excel-arkkeja sinun, minun ja metatöistä.
Ja joo, siitä vaan alapeukuttamaan. I couldnt care less.
Kannattaisiko sinun vähän treenata tuota luetun ymmärtämistäsi, ennen kuin tulet elvistelemään.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, vielä täällä näköjään jaksetaan vääntää, enkä ole edes jaksanut katsoa kuin muutamat sivut. Todella masentavaa.
Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut uhriutua netissä siitä, mitä minä joudun tekemään ja miten tyhmä mieheni on, meillä kaikki on sujunut asioista siitä sen enempiä sopimatta, me olemme eläneet rentoa/kiireellistä perhe-elämää, jossa ollaan kuskattu lapsia hoitoon, kouluun, treeneihin, kavereille, synttäreille, menty koulun juhliin, käyty kaupassa, viety roskia jne. (ja tämä mieheni ollessa noin puolet ajasta kotoa pois ja töissä) ilman että on kummankaan tarvinnut uhriutua ja väitellä sinun/minun/metatöistä.
Sääliksihän tässä käy teitä, jotka täällä jaksavat edelleen asiasta vääntää ja väitellä miehet on sitä ja me naiset olemme tätä -pohjalta.Vetäkää henkeä. Jos ette pysty sopimaan miehenne kanssa jokapäiväisistä asioista ja arki menee väittelyyn/uhriutumiseen siitä, k
Aika moni on kirjoittanut, että heillä molemmat osallistuvat. Ja silloin kun toinen ei osallistu, on todella törkeää väheksyä toisen kokemusta sillä että hän "uhriutuu netissä".
PS. Annoin alapeukun asenteesi takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas akat kilpaa polkee miehiään, toi on surullinen ilmiö naisten keskuudessa. Toki te teette sitä myös toisille naisille, jo ala-asteelta alkaen. Tytöt ja naisethan on pahimpia koulu- ja työpaikkakiusaajia niin en ihmettele että viette ykkössijan myös parisuhdeväkivallassa (juu, naiset aiheuttaa enemmän fyysistä parisuhdeväkivaltaa mutta myös henkistä - miehet vain häpeävät sitä enemmän kuin nainen, joten iso osa ei tule esiin)
Ei tulisi mieleenkään puhua noin epäkunnioittavasti omasta vaimosta tuntemattomille vaikka kuinka jättäisi osallistumatta elämäämme (jota vauva-akat kutsuu kotitöiksi).
Aika epäkunnioittavasti puhut naisista. Sun vaimos ei sit vissiin ole nainen?
Niin metsä vastaa...
Sinuako on haukuttu? Eikös tuossa naiset kertoneet omista miehistään? Miten liittyy sinuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas akat kilpaa polkee miehiään, toi on surullinen ilmiö naisten keskuudessa. Toki te teette sitä myös toisille naisille, jo ala-asteelta alkaen. Tytöt ja naisethan on pahimpia koulu- ja työpaikkakiusaajia niin en ihmettele että viette ykkössijan myös parisuhdeväkivallassa (juu, naiset aiheuttaa enemmän fyysistä parisuhdeväkivaltaa mutta myös henkistä - miehet vain häpeävät sitä enemmän kuin nainen, joten iso osa ei tule esiin)
Ei tulisi mieleenkään puhua noin epäkunnioittavasti omasta vaimosta tuntemattomille vaikka kuinka jättäisi osallistumatta elämäämme (jota vauva-akat kutsuu kotitöiksi).
Aika epäkunnioittavasti puhut naisista. Sun vaimos ei sit vissiin ole nainen?
Puhuin epäkunnioittavasti vain vauva-foorumin kiihkoilijoista, en naisista yleisesti. Faktojen kertominen ei tarkoita sit
Ei ole kyse mistään feministisestä laumakiihkoilusta. Ei meillä naisilla ole samanlaista someyhteisöä, kuin esim. yksinäisillä incell-porukoilla, joiden asenteita ruokkii vain netti.
Naisilla on omat kokemukset elämästä isoäitien, äitien ja oman elämän kautta. Miehet tykkäävät dissata feminismillä kaiken, joka poikkeaa jostain kuvitellusta ihanteesta heidän mielessään.
Lähtökohta meidän kommenteissa on oma elämä ja arkikokemukset. Ei mikään ideologia ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas akat kilpaa polkee miehiään, toi on surullinen ilmiö naisten keskuudessa. Toki te teette sitä myös toisille naisille, jo ala-asteelta alkaen. Tytöt ja naisethan on pahimpia koulu- ja työpaikkakiusaajia niin en ihmettele että viette ykkössijan myös parisuhdeväkivallassa (juu, naiset aiheuttaa enemmän fyysistä parisuhdeväkivaltaa mutta myös henkistä - miehet vain häpeävät sitä enemmän kuin nainen, joten iso osa ei tule esiin)
Ei tulisi mieleenkään puhua noin epäkunnioittavasti omasta vaimosta tuntemattomille vaikka kuinka jättäisi osallistumatta elämäämme (jota vauva-akat kutsuu kotitöiksi).
Aika epäkunnioittavasti puhut naisista. Sun vaimos ei sit vissiin ole nainen?
Puhuin epäkunnioi
Osa naisista on hakemassa vertaistukea omalle elämälleen. Puolison kanssa voi olla haasteita, vaikka olisi myös paljon hyvääkin. Täällä suosittu vastaus on todeta, että palstamammat ovat saaneet tasoisensa puolison. Omituinen kommentti.
Sit kun ei jaksa olla liitossa sen "tasoisensa puolison" kanssa, onkin huono nainen kun ottaa heti eron, kun "on saanut haluamansa". Näillä jätkillä on teoria ihan kaikkeen, mitä naiset tekee, mutta ei mitään tajua omasta osuudestaan tapahtumiin.
Vertaistukea saamalla voi jaksaa ja päästä myös pahojen vaiheiden yli, eikä ero ole aina tarpeen. Anonyymilla palstalla haukkuminen ei osu henk. koht. Mieluummin täällä, kuin työpaikan kahvihuoneessa.
Onko sitten toisille viihdearvoa toisten ikävät kokemukset parisuhteissa? Voi olla, mut erikoisesta viihteestä sillon pitää.
Vierailija kirjoitti:
Onnea on rakkaus, mutta nuo uhot on enempi ilmoituksia avioerosta. Minä ja minä raadoin ja muut vaan löhöö jne. Hyvä jos seuraava on valmiina et kun mies ihan yllättäin jätti mut vaikka en tehnyt mitään.
Kuka mies jätti ja kenet? Ap jätti miehensä ja se tuli miehelle ilmeisesti yllärinä, vaik se mies ei mitään tehnyt. Ymmärsitkö apn jutut nyt ihan väärinpäin?
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, vielä täällä näköjään jaksetaan vääntää, enkä ole edes jaksanut katsoa kuin muutamat sivut. Todella masentavaa.
Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut uhriutua netissä siitä, mitä minä joudun tekemään ja miten tyhmä mieheni on, meillä kaikki on sujunut asioista siitä sen enempiä sopimatta, me olemme eläneet rentoa/kiireellistä perhe-elämää, jossa ollaan kuskattu lapsia hoitoon, kouluun, treeneihin, kavereille, synttäreille, menty koulun juhliin, käyty kaupassa, viety roskia jne. (ja tämä mieheni ollessa noin puolet ajasta kotoa pois ja töissä) ilman että on kummankaan tarvinnut uhriutua ja väitellä sinun/minun/metatöistä.
Sääliksihän tässä käy teitä, jotka täällä jaksavat edelleen asiasta vääntää ja väitellä miehet on sitä ja me naiset olemme tätä -pohjalta.Vetäkää henkeä. Jos ette pysty sopimaan miehenne kanssa jokapäiväisistä asioista ja arki menee väittelyyn/uhriutumiseen siitä, k
Aika moni meistä on ihan samalla tavalla onnellisessa suhteessa ja siitä myös täällä kerrottu. Se vaan ei ole tämän ketjun pääaihe. Apn tilanne ei noin auvoinen ja osalla muullakin apn kaltainen tilanne. Heille sit täällä tukea myös osoitettu. Se on ikään kuin tän ketjun logiikka.
Hienoa, et teillä menee kaikki hyvin. Hassua, et noin onnellinen ihminen tulee avautumaan omasta onnestaan, mutta ei ymmärrä jonkun toisen epäonnesta avautumista. Eikö siis ymmärrys riitä heille, joiden elämä ei yhtä hienoa?
"Onko sitten toisille viihdearvoa toisten ikävät kokemukset parisuhteissa? Voi olla, mut erikoisesta viihteestä sillon pitää."
Palstan naisille on suurta iloa, kun heidän eksä, tuo kranssitukkainen, harvahampainen, kaljamahainen ja epäsiisti tursake on matkustanut Thaimaaseen ja löytänyt sieltä vähän yli 20v kauniin vaimon. Tuo vaimo tulee Suomeen, oppii kielen ja eroaa palstamamman eksästä. Siitähän riemu repeää ja mukaan ilakointiin liittyy tuhansia palstamammoja, joilla samanlainen mies odottaa matkaa Thaimaaseen.

Ai, uskotko että exäsi palstailee? Tunnistit itsesi tuosta ulkonäön ja tilanteen kuvauksesta ja nyt lohduttelet itseäsi, että teitä on varmaan tuhansia? Voi raukkaa. 🥹

Ei ole eksää. Mitäs nyt?

Onko yksikään palstamamma kertonut noin? En tunne ketään, joka olisi hakenut vaimon aasiasta, en tunne yhtäkään kranssitukkaista, enkä ole mitään vastaavaa täällä lukenut. Joten tällaiseen "viihteeseen" en ole täällä törmännyt.

En ihan tarkkaa lukua tiedä, mutta useilla kymmenillä palstamammoilla on kuulemma kranssitukkainen ja kaljamahainen eksä. Myös mammalla on kuulemma samanlainen, ellei jopa htusen isompi maharöllykkä. Kuulemma ärsyttää suunnattomasti, että nuo miehet ovat vastoin kaikkia oletuksia löytäneetkin nuoret ja kauniit vaimot Thaimaaseesta. Ovat leikanneet kranssin pois ja kuten arvata saattaa, seksiä kun on miehillä monta kertaa päivässä, niin muutamassa kuukaudessa kaljamahakin on tiessään. Ja voimme vain arvailla mitä noiden meisten eksille on tapahtunut, kun ovat syöneet suruunsa ja ärtyneisyyteensä.
Kylläpäs täällä on taas joku kranssitukkainen pellehermanni keksinyt omiaan. Tällä heebolla ei taida toimia kuin mielikuvitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Onko sitten toisille viihdearvoa toisten ikävät kokemukset parisuhteissa? Voi olla, mut erikoisesta viihteestä sillon pitää."
Palstan naisille on suurta iloa, kun heidän eksä, tuo kranssitukkainen, harvahampainen, kaljamahainen ja epäsiisti tursake on matkustanut Thaimaaseen ja löytänyt sieltä vähän yli 20v kauniin vaimon. Tuo vaimo tulee Suomeen, oppii kielen ja eroaa palstamamman eksästä. Siitähän riemu repeää ja mukaan ilakointiin liittyy tuhansia palstamammoja, joilla samanlainen mies odottaa matkaa Thaimaaseen.
Onko yksikään palstamamma kertonut noin? En tunne ketään, joka olisi hakenut vaimon aasiasta, en tunne yhtäkään kranssitukkaista, enkä ole mitään vastaavaa täällä lukenut. Joten tällaiseen "viihteeseen" en ole täällä törmännyt.
Ei ole, kranssitukka on tuon spämmääjämiehen omaa keksintöä. Kukaan nainen ei ole kertonut eksän hakeneen vaimon Aasiasta, sellaista on kertonut tuo sama spämmääjämies. Kuulemma kymmenillä hänen kaverillaan on haettuna nuori vaimo Aasiasta kuten hänellä itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Onko sitten toisille viihdearvoa toisten ikävät kokemukset parisuhteissa? Voi olla, mut erikoisesta viihteestä sillon pitää."
Palstan naisille on suurta iloa, kun heidän eksä, tuo kranssitukkainen, harvahampainen, kaljamahainen ja epäsiisti tursake on matkustanut Thaimaaseen ja löytänyt sieltä vähän yli 20v kauniin vaimon. Tuo vaimo tulee Suomeen, oppii kielen ja eroaa palstamamman eksästä. Siitähän riemu repeää ja mukaan ilakointiin liittyy tuhansia palstamammoja, joilla samanlainen mies odottaa matkaa Thaimaaseen.
Onko yksikään palstamamma kertonut noin? En tunne ketään, joka olisi hakenut vaimon aasiasta, en tunne yhtäkään kranssitukkaista, enkä ole mitään vastaavaa täällä lukenut. Joten tällaiseen "viihteeseen" en ole täällä törmännyt.
En ihan tarkkaa lukua tiedä, mutta useilla kymmenillä palstamammoilla on kuulemma kranssitukkainen ja kaljamahainen eksä. Myös mammalla on kuulemma samanlainen, ellei jopa htusen isompi maharöllykkä. Kuulemma ärsyttää suunnattomasti, että nuo miehet ovat vastoin kaikkia oletuksia löytäneetkin nuoret ja kauniit vaimot Thaimaaseesta. Ovat leikanneet kranssin pois ja kuten arvata saattaa, seksiä kun on miehillä monta kertaa päivässä, niin muutamassa kuukaudessa kaljamahakin on tiessään. Ja voimme vain arvailla mitä noiden meisten eksille on tapahtunut, kun ovat syöneet suruunsa ja ärtyneisyyteensä.
``Tuo vaimo tulee Suomeen, oppii kielen ja eroaa palstamamman eksästä.``
Unohdit tämän osan saduatasi. Vai tiputitko tarkoituksella, kun tuli raflavampi versio mieleen?