Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8303)
"Pakko tähän kommentoida: Mulla on monella tavalla oikein hyvä mies, mutta mitään ruokaa se ei ``osaa`` tehdä. Olen yrittänyt opettaa edes muutaman yksinkertaisen ruuan, jotta pärjää jos mulle sattuu jotain, mutta ei vaan lähde, ei sitten millään. Ostaa valmisruokaa kaupasta, jos ei kotoinen ateriapalvelu jostain syystä joskus toimi.
En todellakaan oikeesti usko ettei oppisi jos haluaisi oppia. On vain niin paljon helpompaa nostaa kädet pystyyn ja antaa toisen tehdä. Ja sen hänelle suon, ikää meillä jo sen verran että turha alkaa tästä vääntämään, kun kuitenkin vanhoilla päivillään oppi vielä siivoamaan ja tekee sitä nykyään enemmän kuin minä."
Exäni oppi laittamaan ruokaa vasta eron jälkeen, kun tajusi ettei lapsi voi ruokkia isäviikoilla pelkillä eineksillä. Repertuaari on kuulemma edelleen todella pieni, mutta jotain sentään osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miehet ovat maailman parhaita kokkeja. Varsinkin grillaamisen mestareita. Ymmärrän täysin miehiä, joilla on samanlaisia vaimoja, kuin täällä, eli hyvin epäkunnioittavia miehiään kohtaan, niin tuskin tekee mieli paljon kokkailla."
Nämä maailman parhaat kokkimiehet varmaan kuitenkin käyttävät taitojaan ruokkiakseen lapsensa, vai? Luulisi, että samasta ruuasta saisi vaimokin ottaa osansa. En edes halua kuvitella, että miehet systemaattisesti kostaisivat omille lapsilleen sen, että vaimo on epäkunnioittava miestään kohtaan.
Varmaan kuuluisa lukihäiriö taas teki kepposet?
Puhuin kahdesta eri asiasta, eli miehethän ovat maailman parhaita kokkeja, eivät tietenkään kaikki. Sitten on niitä teidän miehiä, jotka varmaan osaavat kokata ja tekisivät sitä ihan mielelläänkin, mutta kun se toinen osapuoli on selvästi naama aina norsunvitulla, ni
Mitä tekemistä maailman parhaimmilla kokeilla on sinun kanssasi? Sinähän et osaa kokata lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, mikä lie syynä, että palstamammat kirjoittelevat heistä noin ja haukkuvat vielä orjiksikin postimyyntivaimojen lisäksi.
Johtuisikohan vaikka siitä, että alunperin kehotettiin hakemaan vaimo Aasiasta siksi, että he tekevät kiltisti kaikki kotityöt.
Puhut taas puutaheinää.
"Miesten pitäisi lukea tämä ketju, niin heiltä putoaisi suomut silmiltä. Nykypäivän naiset ovat käytännössä laiskoja ruikuttajia, koska ei siellä kotona ole lähellekään sitä määrää tehtäviä mitä oli aiemmin ja silloin oli lapsiakin enemmän.
Minä kyllästyin passaamaan, palvelemaan, nöyristelemään näitä ja paapomaan suomalaisia naisvauvoja ja hommasin aasialaisen naisellisen naisen jonka kanssa ei tarvi kinata mistään. Autan kotitöissä sen minkä ehdin ja jaksan. Hän pitää kodin perussiistinä ja varsinkin keittiö on aina kunnossa, samoin pyykit hoituu ihan huomaamatta ja jos hän lähtee aikaisemmin töihin, on låhes aina tehnyt minulle jotain pikkupurtavaa valmiiksi. Samoin jos on tullut aiemmin kotiin, minua odottaa herkullinen lämmin ruoka ja tietysti suukoin vastaanottava vaimo."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, mikä lie syynä, että palstamammat kirjoittelevat heistä noin ja haukkuvat vielä orjiksikin postimyyntivaimojen lisäksi.
Johtuisikohan vaikka siitä, että alunperin kehotettiin hakemaan vaimo Aasiasta siksi, että he tekevät kiltisti kaikki kotityöt.
"Yksi monista syistä siihen, että hain tosiaan vaimon Aasiasta, oli se, että minun ei tarvitse esim. vääntää hänen kanssaan ns. kotitöistä. Ne tehdään hyvässä hengessä siten, että kumpikin osallistuu aikataulujensa ja jaksamisensa puitteissa."
Vierailija kirjoitti:
"Sinun tapasi on siis kirjoittaa puutteellisesti tai epäselvästi ja naureskella sille, kun viestisi tulkitaan väärin? Ok, huvinsa kullakin. Pääasia, että vaimosi on tyytyväinen."
Yleensä täällä tulkitaan ja ymmärretään kaikki väärin, mutta on se kieltämättä hauskaa myös välillä tahallaan provosoidakin.
Ja sitten tulet palstalle itkemään kuinka kamalia suomalaiset naiset ovat, vaikka itse kirjoitat niin huonoa tekstiä, että kaikki tulkitaan ja ymmärretään väärin. Ja ihan tahallaan provosoinnista en nyt hirveästi pisteitä keski-ikäisen miehen älykkyydelle antaisi.
Minusta olisi kiva, jos mies maksaisi kaikki perheen menot. Tuollaisissa perheissä ei ikinä riidellä rahasta. Nainen voi osallistua kuluihin jos ehtii ja jaksaa. Löytyyköhän tuollaisia miehiä Aasiasta, Suomessa ei ole yhtään?

Sinun vartalolle voisi kongolainen sopia parhaiten?

Totta kai löytyy. Aasiassa appiukotkin kokkaavat, Suomessa eivät edes vävypojat :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi kiva, jos mies maksaisi kaikki perheen menot. Tuollaisissa perheissä ei ikinä riidellä rahasta. Nainen voi osallistua kuluihin jos ehtii ja jaksaa. Löytyyköhän tuollaisia miehiä Aasiasta, Suomessa ei ole yhtään?
Sinun vartalolle voisi kongolainen sopia parhaiten?
Onko niillä paljon rahaa ja antelias luonne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, mikä lie syynä, että palstamammat kirjoittelevat heistä noin ja haukkuvat vielä orjiksikin postimyyntivaimojen lisäksi.
Johtuisikohan vaikka siitä, että alunperin kehotettiin hakemaan vaimo Aasiasta siksi, että he tekevät kiltisti kaikki kotityöt.
"Yksi monista syistä siihen, että hain tosiaan vaimon Aasiasta, oli se, että minun ei tarvitse esim. vääntää hänen kanssaan ns. kotitöistä. Ne tehdään hyvässä hengessä siten, että kumpikin osallistuu aikataulujensa ja jaksamisensa puitteissa."
Näinhän se menee meillä kaikilla, jotka ollaan toimivassa liitossa. Ei sen takia tarvitse lähteä toiselle puolelle maailmaa kumppaninhakuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, mikä lie syynä, että palstamammat kirjoittelevat heistä noin ja haukkuvat vielä orjiksikin postimyyntivaimojen lisäksi.
Johtuisikohan vaikka siitä, että alunperin kehotettiin hakemaan vaimo Aasiasta siksi, että he tekevät kiltisti kaikki kotityöt.
"Yksi monista syistä siihen, että hain tosiaan vaimon Aasiasta, oli se, että minun ei tarvitse esim. vääntää hänen kanssaan ns. kotitöistä. Ne tehdään hyvässä hengessä siten, että kumpikin osallistuu aikataulujensa ja jaksamisensa puitteissa."
Näinhän se menee meillä kaikilla, jotka ollaan toimivassa liitossa. Ei sen takia tarvitse lähteä toi
Joo, mutta joissain perheissä se on jostain syystä aina nainen, jonka pitää ehtiä ja jaksaa. Varsinkin, jos nainen on Aasiasta.
Suomessa ei onneksi ole aasialaisenkaan pakko olla huonon kumppanin kanssa. Kyllä ne silmät aukenevat ajan kanssa.
Mikäs täällä on illan aiheena? Ei kai vaan suomalaisten naisten haukkuminen.
"Yksi monista syistä siihen, että hain tosiaan vaimon Aasiasta, oli se, että minun ei tarvitse esim. vääntää hänen kanssaan ns. kotitöistä. Ne tehdään hyvässä hengessä siten, että kumpikin osallistuu aikataulujensa ja jaksamisensa puitteissa."
Vierailija kirjoitti:
"Yksi monista syistä siihen, että hain tosiaan vaimon Aasiasta, oli se, että minun ei tarvitse esim. vääntää hänen kanssaan ns. kotitöistä. Ne tehdään hyvässä hengessä siten, että kumpikin osallistuu aikataulujensa ja jaksamisensa puitteissa."
Mitä silloin tehdään, jos kummallakaan ei ole aikaa tai jaksamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yksi monista syistä siihen, että hain tosiaan vaimon Aasiasta, oli se, että minun ei tarvitse esim. vääntää hänen kanssaan ns. kotitöistä. Ne tehdään hyvässä hengessä siten, että kumpikin osallistuu aikataulujensa ja jaksamisensa puitteissa."
"Miesten pitäisi lukea tämä ketju, niin heiltä putoaisi suomut silmiltä. Nykypäivän naiset ovat käytännössä laiskoja ruikuttajia, koska ei siellä kotona ole lähellekään sitä määrää tehtäviä mitä oli aiemmin ja silloin oli lapsiakin enemmän."
- - Tämmöinen kommentti ketjussa, jossa vaimo on lopulta lakannut tekemästä kaikkea ihan yksin. Vähättelyä, että ei sitä kotityötä ole paljoa, mutta silti puoletkin siitä on liikaa miehelle?
"Hän pitää kodin perussiistinä ja varsinkin keittiö on aina kunnossa, samoin pyykit hoituu ihan huomaamatta ja jos hän lähtee aikaisemmin töihin, on låhes aina te
Ihan huomaamatta kaikki hoituu silloin kun mies ei huomaa mitään tehdä itse. Oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Pieruperseet on taas väkyttäneet siihen malliin, että onkohan kaikilla edes leuat sijoillaan.
En ihmettele, että vaimosi tekee kaiken. Mies jaksaa viljellä pieruhuumoria kuin joku viisivuotias. Sen tasoista taitaa olla kaikki muukin kotityö. Toivottavasti otat tästä ketjusta opiksesi ja alat käyttäytyä kuin aikuinen ihminen. Pieruhuumori ei kuulu aikuisuuteen eikä se, ettet tee kotonasi mitään, koska et jaksa ja ehdi palstailultasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yksi monista syistä siihen, että hain tosiaan vaimon Aasiasta, oli se, että minun ei tarvitse esim. vääntää hänen kanssaan ns. kotitöistä. Ne tehdään hyvässä hengessä siten, että kumpikin osallistuu aikataulujensa ja jaksamisensa puitteissa."
"Miesten pitäisi lukea tämä ketju, niin heiltä putoaisi suomut silmiltä. Nykypäivän naiset ovat käytännössä laiskoja ruikuttajia, koska ei siellä kotona ole lähellekään sitä määrää tehtäviä mitä oli aiemmin ja silloin oli lapsiakin enemmän."
- - Tämmöinen kommentti ketjussa, jossa vaimo on lopulta lakannut tekemästä kaikkea ihan yksin. Vähättelyä, että ei sitä kotityötä ole paljoa, mutta silti puoletkin siitä on liikaa miehelle?
"Hän pitää kodin perussiistinä ja varsinkin keittiö on aina kunnossa, samoin pyykit hoituu ihan huomaamatta ja jos
Samaan kiinnitin huomiota. "Pyykit hoituu ihan huomaamatta..." No, totta kai hoituu, kun mies ei sellaiselle korvaansa lotkauta.
Hyvin on yksi ainoa mies saanut naiset triggeröitymään.