Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8310)
Vierailija wrote:
Aika paha moka, että teineiksi asti lapset päässeet tekemättä mitään kotona. Ja ikävää ettei isä välitä lapsistaan sen vertaa, että välittäisi millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja millaiset taidot heillä elämään on.
Meillä lapset teki eniten ja helpoimmalla kotitöitä alakouluikäisinä. Silloin niiden mielestä oli vielä kunnia-asia päästä tekemään "aikuisten töitä" ja muutenkin olivat kuuliaisempia.
Sitten lapsista tuli teinejä ja ihan joka asiasta sai alkaa vääntää. Välillä tekevät hommia omatoimisesti, varsinkin jos kavereita tulossa kylään tai lempipaita on pyykkikorissa, välillä tekevät kotitöistä yhden valtataistelun muiden joukossa ja välillä taas ovat niin kasvamisen uuvuttamia ja jonkun ison draaman keskellä, että vaeltavat mitään näkemättä pyykkivuoren ja likaisten astioiden ohi.
Moni asia menee ihan uusiksi teini-ikäisen kanssa ja kommunikoinnin joutuu rakentamaan uudelleen.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Paljosta vetoo että jos teini vaikka imuroi niin laatu ei kelpaa ja ukkokin laittaa lasit kaappiin väärin. :D
Mihin viittaat? Pitäiskö perheenädiin laskea rimaa kodinpidossa siksi että muilla on kokemuksen puutetta?
M
Kyllä pitäisi. Tai ainakin lakata valittamasta.
-eri-
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Paljosta vetoo että jos teini vaikka imuroi niin laatu ei kelpaa ja ukkokin laittaa lasit kaappiin väärin. :D
Mihin viittaat? Pitäiskö perheenädiin laskea rimaa kodinpidossa siksi että muilla on kokemuksen puutetta?
M
Ei tietenkään pidä laskea rimaa, eli sitä omaa rimaa omalle työlleen. Mutta pitää hyväksyä, että muilla on muut rimat, omansa. Jos ei hyväksy, pyrkii asettumaan muiden yläpuolelle, niskan päälle.
Juuri näin. Miksi sen kaikkein neuroottisimman jynssääjän pitäisi olla juuri se taho, joka päättää kaikkien puolesta, mikä on sopiva siisteystaso?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei naisen tehtävä ole passata perhettä. Kotityöt tehdään koko perheen voimin.
Periaatteessa samaa mieltä, mutta mites tehdään kun ihmisillä on eri käsitykset siitä, mikä on esim. sopiva tai riittävä siivoamisen taso ? Jos perheen äiti ainoana on sitä mieltä, että torppa täytyy hinkata tiptop-kuntoon mutta muille kevyempikin siivoustaso olisi ok, niin onko sekään oikein että yhden tahtotilan takia kaikki "kärsii"?
Aloita nyt vaikka sillä, että laitat likaiset astiat koneeseen, pyöräytät pyykkikoneen ja viikkaat pyykit kaappiin. Aamiaisleivän murusut voi pyyhkiä pöydältä ja sängyn pedata aamulla. Vaikka kuinka haluat uhriutua niin kyse nyt ei ole mistään suursiivouksesta vaan siitä, että korjaat omat jälkesi. Suurin osa naisista olisi enemmän kuin tyytyväisiä edes siihen.
Miksi, jos minulle riittä vähempikin siisteystaso? Jos naista häiritsee likaiset astiat tiskialtaassa tai petaamaton sänky, hän voi ihan itse tehdä niille jotain. Minua ne eivät haittaa, joten annan olla.
-eri-
Vierailija wrote:
Käydään lasten kanssa snagarilla joka ilta. Nou hätä.
Naiset aina luulee, että se itse tehty kotiruoka olis jotenkin parempaa.
Ootko jotenkin vajaa kun et itse osaa mennä sinne keittiöön tekemään ruokaa? Nähdäkseni kotiruoan valmistamisessa ei tarvita vaginaa mihinkään.
Vierailija wrote:
Käydään lasten kanssa snagarilla joka ilta. Nou hätä.
Naiset aina luulee, että se itse tehty kotiruoka olis jotenkin parempaa.
Totta tämä, että useat naiset pitävät kotiruokaa jotenkin välttämättömyytenä ja stressaavat siitäkin älyttömästi.

Jos haluat lapsillesi kakkostyypin diabeteksen, rasvamaksan ja sepelvaltimotaudin, niin kyllä; snagari on siinä tapauksessa oiva ratkaisu.
p.s. Toivottavasti kukkaro on kunnossa!

Nääh, isi on kahden snagariviikon jälkeen sappikivuissa päivystyksessä ja lapset taas mamman kontolla.
Vierailija wrote:
Käydään lasten kanssa snagarilla joka ilta. Nou hätä.
Naiset aina luulee, että se itse tehty kotiruoka olis jotenkin parempaa.
Miksi haluat lihottaa lapset?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Käydään lasten kanssa snagarilla joka ilta. Nou hätä.
Naiset aina luulee, että se itse tehty kotiruoka olis jotenkin parempaa.
Ootko jotenkin vajaa kun et itse osaa mennä sinne keittiöön tekemään ruokaa? Nähdäkseni kotiruoan valmistamisessa ei tarvita vaginaa mihinkään.
Naiset ostaa vaatteensa kaupasta eikä ompele itse. Miksi ruoka pitäisi tehdä kotona, kun kaupasta saa eineksiä ja meillä on lukuisia ravintoloita, joissa voi käydä syömässä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ap:n toimissa on vain se ikävä puoli, että kohta mies hoksaa, ettei hänen tarvitsekaan maksaa kuin puolet perheen kuluista. Siihen loppuu yhteinen tili.
Mistä sinä heidän tilinsä tiedät? Kotityöt ovat sellaisia, ettei siinä maksajia katsota. Pöllö!
Yleensä nämä naiset loisivat lompakolla. Kotitöissä ei katsota maksajaa, mutta jostain syystä parempituloisen pitää maksaa enemmän perheen menoista, vaikka niiden aiheuttaja olisi nainen.

Niin, kun tyypillisestihän miehen mielestä myös lasten kulut ovat jollain merkillisellä tavalla vain naisen kuluja.
Vierailija wrote:
Miten keissi jatkuu?
AP huomasi että muksut ja isä pärjäävät loistavasti eineksilläkin, kotiin ei tule syöpäläisiä vaikka joka päivä ei imuroikaan eikä ketään oikeastaan edes kiinnostanut hänen "lakkonsa". Vähin äänin ap alkoi taas keitellä linssikeittoa ja jynssätä lattioita.
Jos eivät pehmeämmät keinot auta, niin teini saa wifin salasanan vasta, kun omat, ennaltamäärätyt hommat on hoidettu. Myös muita etuoikeuksia voidaan tarvittaessa rajoittaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Täällä on muutamia päteviä naisia paikalla. Voisitteko neuvoa, miten teinipojan saa tekemään kotitöitä ja miten mies tekisi niitä oma-aloitteisesti, kun ei ole vielä koskaan tehnyt ilman, että olen joutunut kehottamaan?
Teinipojan saa tekemään kotitöitä kun maksaa jokaisesta hommasta erikseen palkan käteisenä.
Miehen saa tekemään kaikkea mitä ei itse "osaa". Mä en osaa laittaa astioita oikein tiskikoneeseen, en osaa lajitella roskia ja oon huono kokkaamaan. Vaikken oo ihan nuori enää.
Eikö teinipoikien tarvitse opetella, että välillä tehdään yhteisen hyvän vuoksi työtä? Vaan kaikestako on heti saatava itselleen rahallinen palkkio?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ap:n toimissa on vain se ikävä puoli, että kohta mies hoksaa, ettei hänen tarvitsekaan maksaa kuin puolet perheen kuluista. Siihen loppuu yhteinen tili.
Mistä sinä heidän tilinsä tiedät? Kotityöt ovat sellaisia, ettei siinä maksajia katsota. Pöllö!
Yleensä nämä naiset loisivat lompakolla. Kotitöissä ei katsota maksajaa, mutta jostain syystä parempituloisen pitää maksaa enemmän perheen menoista, vaikka niiden aiheuttaja olisi nainen.
Niin, kun tyypillisestihän miehen mielestä myös lasten kulut ovat jollain merkillisellä tavalla vain naisen kuluja.
Aika usein ne tosiasiallisesti ovatkin. Eli naiset tyydyttää shoppailuhimoaan lasten kautta ja kitisee kun mies ei halua maksaa kolmatta syystakkia samalle vuodelle.
Jos perhe syö kympin mätöt per naama joka arkipäivä snagarilla ja viikonloppuna kaksi kertaa + kaikki muu (aamupalat, välipalat, iltapalat), niin siinä saa olla pinkka kunnossa.
Vai meneekö se jälleen kerran niin, että kiva iskä tarjoaa ulkona purilaisia ja pitsaa, tylsä äiti vääntää keittiössä sitä edullista ja terveellistä kotiruokaa, jotta rahat riittävät, eivätkä lapset sairastu?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei naisen tehtävä ole passata perhettä. Kotityöt tehdään koko perheen voimin.
Periaatteessa samaa mieltä, mutta mites tehdään kun ihmisillä on eri käsitykset siitä, mikä on esim. sopiva tai riittävä siivoamisen taso ? Jos perheen äiti ainoana on sitä mieltä, että torppa täytyy hinkata tiptop-kuntoon mutta muille kevyempikin siivoustaso olisi ok, niin onko sekään oikein että yhden tahtotilan takia kaikki "kärsii"?
Aloita nyt vaikka sillä, että laitat likaiset astiat koneeseen, pyöräytät pyykkikoneen ja viikkaat pyykit kaappiin. Aamiaisleivän murusut voi pyyhkiä pöydältä ja sängyn pedata aamulla. Vaikka kuinka haluat uhriutua niin kyse nyt ei ole mistään suursiivouksesta vaan siitä, että korjaat omat jälkesi. Suurin osa naisista o
"Miksi, jos minulle riittä vähempikin siisteystaso? Jos naista häiritsee likaiset astiat tiskialtaassa tai petaamaton sänky, hän voi ihan itse tehdä niille jotain. Minua ne eivät haittaa, joten annan olla."
Eli voit aina käyttää likaisia astioita ja niitä ei tarvitse koskaan pestä? Ei se minuakaan häiritsisi, sen kuin juot aamukahvin puolihomeisesta kupista. Mutta ei se kuppi itsestään sieltä tiskialtaasta hyppää koneeseen eikä myöskään ne lakanat vaihdu itsestään. Turha piiloutua minkään siisteysvaatimusten taakse, jos olet yksinkertaisesti laiska. Silloin kannattaa palkata siivoojaa eikä odottaa, että kumppani olisi ilmainen piika.
"Miksi, jos minulle riittä vähempikin siisteystaso? Jos naista häiritsee likaiset astiat tiskialtaassa tai petaamaton sänky, hän voi ihan itse tehdä niille jotain. Minua ne eivät haittaa, joten annan olla."
"Eli voit aina käyttää likaisia astioita ja niitä ei tarvitse koskaan pestä? Ei se minuakaan häiritsisi, sen kuin juot aamukahvin puolihomeisesta kupista. Mutta ei se kuppi itsestään sieltä tiskialtaasta hyppää koneeseen eikä myöskään ne lakanat vaihdu itsestään. Turha piiloutua minkään siisteysvaatimusten taakse, jos olet yksinkertaisesti laiska. Silloin kannattaa palkata siivoojaa eikä odottaa, että kumppani olisi ilmainen piika."
Sanoiko kommentoimasi hlö, että käyttää likaisia astioita eikä koskaan pese niitä? Eiköhän hän tarkoittanut sitä, ettei tiskialtaassa olevat astiat häiritse eikä niitä tarvitse pestä HETI. En minäkään tiskaa kuin pari kertaa viikossa, käytän puhtaita astioita kaapista ja käytön jälkeen laitan tiskialtaaseen. Tämä on näköjään ongelma monelle, enkä ymmärrä miksi.
Ja tarkoittaako sängyn petaamatta jättäminen, ettei vaihda lakanoita? En minäkään petaa sänkyä juuri koskaan, en oikein ymmärrä mikä pointti siinä on, kun makuuhuoneessa ei käy kukaan muu. Vaihdan silti lakanat joka toinen viikko.
En jaksa stressata tuollaisia asioita, satunnaiset vaatekappaleet lattialla tai tiskit altaassa ei häiritse. Tärkeintä on, ettei asunto ole törkyinen tai likainen, pieni sotku on ihan sama.
N36
Niinhän se onkin. Sekä ravintoarvoiltaan että talouden kannalta. (Minkälaisen luuserin ratkaisu tuo olisi?)