"Yksinäisyys on mielelle raju kokemus. Se voi aiheuttaa ajatusvääristymiä, jotka muuttavat suhtautumista muihin ihmisiin."

mielestäni kyllä sosiaalinen media kuten tämä palsta vie sitä yksinisyyden tunnetta pois, MUTTA on tavallaan petollista kUVITELLA, että sinulla olisi ihmisiä ympärilläsi tän palstan takia. Kerrohan miltä se tuntuu järjestellä omia häitä, kun ei ole ketään jota kutsua häihin? Et voi vauva-palstailla häissäsi. Tai voit, mutta et saa sieltä kaasoa. Miltä se tuntuu kun kukaan ei järjestä sulle/kanssasi polttareita, et voi sitä saada Vauva-palstalta. Ja vaikka itse järjestäisikin polttarit itselleen, ei ole ketään jota kutsua.

Mietippä kun on syntympäiäväsi, ei ole yhtäkään ystävää joka tulisi syömään kakkua. Tai juhlisi kanssasi Uuden vuoden vaihtumista tms. Oma aktiivisuus ei enää hyödytä kun ei ole ketään jota kutsua.

Vierailija wrote:

En tiedä onko ajatusvääristymä vai ei, mutta muiden perheellistyessä itselle tullut sellainen olo, että eipä niitä yksinäisen seura edes kiinnosta.

Sama. Nuorempana viihtyi enimmäkseen yksiskeen ja sillointällöin tapasi kavereita, mutta nyt vahemmiten kun kaikki muut on menneet elämässä eteenpäin, en enää tunne kuuluvani porukkaan ja yksin olo on alkanut vaivata enemmän.

Jotenkin sellainen olo että se oma paikka tässä maailmasa on vielä löytämättä.

Vierailija wrote:

Moni yksinäinen on tyly ja torjuva muita kohtaan, mutta ei tee sitä pahuuttaan, ei vaan osaa muuta. Yksinäiseksi joutuu, jos tulkitsee sosiaalisia tilanteita aina negatiivisen kautta ja heijastaa vanhoja asenteitaan uusiiin ihmisiin. Koulukiusaminen on monella takana. 

Näin se mainittu ajatusvääristymä vaikuttaa yksinäisen mieleen, mutta tästä ajatusvääristymästä voi päästä eroon. Työtä se vaatii toki ja ymmärtää se oma vääristynyt ajatusmaailma. Ei siinä paljon muut ihmiset voi auttaa, jollei yksinäsyydestä kärsivä itse halua auttaa itseään. Siinä vaiheessa kun yksinäinen itse ymmärtää syyt ja seuraukset ja haluaa muuttaa tilannetta, muiden vastaanottavuus voi auttaa paljonkin.

Vierailija wrote:

Minä soitin tai otin aina itse yhteyttä, kukaan ei soittanut minulle. En enää jaksanut sitä yksipuolisuutta mutta nyt sitten ei ole enää mitään ja on vielä pahempi olo.

Nimenomaan. Tätä nämä ihmiset ei ymmärrä joilla on lauma ihmsiiä roikkumassa heissä. Jossain vaiheessa on pakko oman mielenterveyden takia myöntää tosiasiat ettei joku homma toimi, siis yksipuolinen ystävyys, ja luovutettava. Itse pidin erästä hyvin sosiaalista henkilöä läheisenä, jopa parhaana ystävänäni vuosikausia. Kaikki kuitenkin riippuikin minusta. Hän ei suostu edes puhelimeen vastaamaan, tai soittamaan minulle takaisin. Kuka on niin idiootti että tuota suhdetta jatkaisi?

Vierailija wrote:

Olen vähemmän yksinäinen nyt yksin sinkkuna kuin olin parisuhteessa.

Mikään ei ole surullisempaa, kuin se että oma puoliso ei ole kiinnostunut viettämään aikaa yhdessä. Sanoi useasti jopa suoraan että ei kiinnosta. Parisuhteessa ei kuulema kuitenkaan ollut mitään vikaa ja kaikki on ihan hyvin. Tämä siis niin kauan kun suostuin toimimaan kynnysmattona ennen kuin tajusin lähteä.

Varma tie yksinäisyyteen onkin odottaa toiselta jotain, mitä tämä ei pysty tai ole halukas antamaan. Koskee niin puolisoita kuin vanhoja ystäviäkin. 

Tie ulos on päästää irti tästä toiveesta ja keskittyä itseensä ja muihiin suhteisiin. Joskus yksinäisyys kun on sitäkin, että kaipaa toista säätelemään omia tunteitaan, vaikka aikuisen olisi hyvä osata säädellä niitä myös itse. 

Vierailija wrote:

Kuten naiset sanovat "jos mies ei ole kaikella tapaa täydellinen naiselle miehin kuuluu jäädä yksin kärsimään yksinäisyydestä että muuttaa tapansa ja alkaa toimimaan niin kuin naiset vaativat."

Ja kuten nykyajasta huomaa ongelma tästä tuli vasta tässä vaiheessa kun miehet ovat alkaneet toimimaan samalla tavalla naisia kohtaan.

Eipä nyt mene ihan noin. 

Kenet miehen sinä osoittsisit ihan konkreettisesti velvolliseksi olemaan täysin epäsopivan ja itseä viehättämättömän naisen kanssa? Sinut? Montako vuotta suostuisit olemaan palveluksessa? Loppuelämän? 

Vierailija wrote:

Mietin kun jotkut kokevat yksinäisyyttä myös muiden seurassa, onko ihminen tuossa asiassa niin eläimen tasolla, että riittää kun ympärillä on muita ihmisiä, vai voiko tuo vaikutus tulla pelkästä yksinäisyyden kokemisesta? Siis vaikka ei fyysisesti olisi yksinäinen. 

Yksinäisyys on nimenomaan tunne, ei seuran puutetta. Mun käsitykseni mukaan yksinäisyydessä on kyse siitä. että et tunne olevasi kenellekään tärkeä ja merkityksellinen. Kukaan ei aidosti välitä sinusta. Jossain työporukassa tai harrastusporukassa olet helposti korvattavissa jollain toisella ihmisellä. Harva meistä on niin ylivoimainen yhtään missään asiassa, että edes työnantaja tai valmentaja jäisi perään itkemään. Työkavereista ja harrastuskavereista puhumattakaan.



Siihen, että et ole kenellekään tärkeä eikä kukaan aidosti välitä sinusta, liittyy myös turvattomuuden tunnetta. Sinulla ei ole ketään, jolle voisit huolistasi ja murheistasi puhua. Sinulla ei ole ketään, joka auttaisi sinua, jos jotain sattuu. Olet yksin ja joudut pärjäämään yksin. 



Vaikka en ole itse ollut koskaan yksinäinen (olen sattunut syntymään yhteisölliseen sukuun, joten se välittäminen, tuki ja turva on tullut syntymälahjana), ymmärrän silti oikein hyvin, miten pitkään jatkunut yksinäisyys voi vaikuttaa ihmiseen. Mitä enemmän torjuntaa ja pettymyksiä kokee yrittäessään ystävystyä muiden kanssa, sitä vaikeammaksi varmasti muuttuu edes yrittää.

Kehon opioidijärjestelmä aktivoituu yksinäisyyden kipua helpottamaan. Jos se yliaktivoituu, seuraa lihomista ja usein epätervettä lohdun tunnetta ruoasta ja alkoholista tai muista addiktioista. 

Jollain tapaa tuntuu älyttömältä että yksinäisyyttä on edes olemassa. Jos vain kaikki välittäisi toisistaan, eikä kenenkään tarvisi olla ihan 24/7 yksin.🤷‍♀️

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Moni yksinäinen on tyly ja torjuva muita kohtaan, mutta ei tee sitä pahuuttaan, ei vaan osaa muuta. Yksinäiseksi joutuu, jos tulkitsee sosiaalisia tilanteita aina negatiivisen kautta ja heijastaa vanhoja asenteitaan uusiiin ihmisiin. Koulukiusaminen on monella takana. 

Näin se mainittu ajatusvääristymä vaikuttaa yksinäisen mieleen, mutta tästä ajatusvääristymästä voi päästä eroon. Työtä se vaatii toki ja ymmärtää se oma vääristynyt ajatusmaailma. Ei siinä paljon muut ihmiset voi auttaa, jollei yksinäsyydestä kärsivä itse halua auttaa itseään. Siinä vaiheessa kun yksinäinen itse ymmärtää syyt ja seuraukset ja haluaa muuttaa tilannetta, muiden vastaanottavuus voi auttaa paljonkin.

Tai sitten sinulla on itselläsi ajatusvääristymä siinä että kuvittelet tietäväsi asioista joista et tiedä. Ei siihen paljon muut ihmiset pysty vaikuttamaan kun olet ns harhainen, itse sinun pitäisi ymmärtää auttaa itseäsi tuon ajatusvääristymän kanssa.

Vierailija wrote:

Totta, siihen ei tarvita tutkijoita selittää taas yksinkertasta asiaa. 

Jokainen on varmaa huomannu ku on esim viikon pari sairaana yksin kotonaan, siinä tulee vainoharhaseks ja on vaikee palata töihin yms 

Nyt tee tätä samaa mut 5-10 vuotta putkeen ja kato lopputulos.

Oletko tosissasi? Ei ole normaalia tulla vainoharhaiseksi tuollaisesta! Minä olen ollut kuvaamallasi tavalla sairaana/pois töistä paljon, välillä myös muissa töissälin ja palannut vanhaan työpaikkaani. Ei se ole vaikeaa, todellakaan! On helppoa ja mukavaa mennä tuttujen ihmisten seuraan, työ on tuttua ja kaikki sujuu. Ei ketään edes kiinnosta toisten asiat, kuten tunnut ajattelevan 

Vierailija wrote:

mielestäni kyllä sosiaalinen media kuten tämä palsta vie sitä yksinisyyden tunnetta pois, MUTTA on tavallaan petollista kUVITELLA, että sinulla olisi ihmisiä ympärilläsi tän palstan takia. Kerrohan miltä se tuntuu järjestellä omia häitä, kun ei ole ketään jota kutsua häihin? Et voi vauva-palstailla häissäsi. Tai voit, mutta et saa sieltä kaasoa. Miltä se tuntuu kun kukaan ei järjestä sulle/kanssasi polttareita, et voi sitä saada Vauva-palstalta. Ja vaikka itse järjestäisikin polttarit itselleen, ei ole ketään jota kutsua.

Mietippä kun on syntympäiäväsi, ei ole yhtäkään ystävää joka tulisi syömään kakkua. Tai juhlisi kanssasi Uuden vuoden vaihtumista tms. Oma aktiivisuus ei enää hyödytä kun ei ole ketään jota kutsua.

Niin, some ei ole sama kuin henkilökohtaiset suhteet. Mutta somen kautta voi kokea yhteyden TUNNETTA silti. Tämähän on lopulta kovin petollista, sillä somen kautta saa juuri sellaista keskustelua kuin kaipaa. Löytää syvällistä pohdintaa, tiettyjä kiinnostuksen kohteita, voi moikkailla tuttujen kuvia jne. Voi olla juuri niin yltäkylläisen sosiaalinen kuin tahtoo, muttei kukaan sitten oikeasti kohtaa sua 100 %:sti ihmisenä. Somen taa voi myös piiluoutua. 

Uskon, että me somen tuoman helppouden takia myös kestetään vähemmän laaja-alaisia ihmissuhteita, joissa ihmiset on välillä rasittavia, on eri tavoin huonoja päiviä, tylsiä juttuja pitää kuunnella (tai vaihtaa puheenaihetta), ei voi vaan kääntää selkäänsä ja alkaa tehdä omia juttuja kuten somessa (tai no osa kai seurassakin pakenee sinne/tänne someen).

Mutta se oma aktiivisuus. Riippuu tietysti missä asuu, mutta esim. uutta vuotta voi juhlia menemällä jonnekin yleisiin juhliin, baariin tms. ja juttelemalla siellä avoimesti ihmisille, jos vain pystyy. Niistä voi tulla jotain tai olla tulematta, mutta sekin on jotain, että on sen illan kohdannut ja jutellut. 

Mitä olen yksinäisistä huomannut, niin moni tosiaan kaipaa pitkää, syvää, luottamuksellista jne. yhteyttä. Vasta se on ystävyyttä, joka veisi yksinäisyyttä pois. Toiset kokevat positiivisempina pienetkin kohtaamiset, ja esim. se, että on moikannut naapurille rapussa tai sanonut huomenta kaupan kassalle, voi olla kiva kokemus, joka luo yhteyden tunnetta. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Jouduin yhtenä päivänä noin viiteen eri kertaan kaltoinkohdelluksi täysin naurettavien pikkuasioiden kanssa. Tämä ei ole mikään ajatusvääristymä. 

Jopa ns. oikein esimerkillinen (ammatin puolesta) henkilö vittuili, koska saavuin paikalle hätääntymisen jäljiltä hieman ylikierroksella julkisen kulkuneuvon hajottua kesken matkan ja jouduttuani keksimään uuden kulkuneuvon ja reitin lennosta. Olin silti paikalla ajoissa enkä käyttäytynyt äänekkäästi tai häiriten. Valtaosa ihmisistä on vittumaisia heti kun siihen on pienikin tilaisuus. 

No eipä ole ikinä kollega tullut paniikissa vispaamaan työpaikalle jos on ollut junaongelmia. Jos ovat matkaongelmista huolimatta päässeet ajoissa paikalle niin eihän tuo ole edes mainitsemisen arvoinen asia. Kuka aikuinen nyt menee paniikkiin jos bussi hajoaa kesken matkan?

Tämä vastaus muuten on malliesimerkki vittuilusta. Olikihan se tahaton vai tahallinen sellainen?

Vierailija wrote:

Naisille se on ongelma. Miehet ovat tottuneet vuosikymmeniä sitten yksinäisyyteen kun jos mies ei ole kaikella tapaa täydellinen, mies ei ole sosiaalisesti hyväksyttävä ja päätyy joka naisen haukkumisen ja arvostelun kohteeksi

Jaa. Peruskouluaika kiusattiin niin pahasti, etten uskaltanut mennä jatko-opiskelemasn kuin vasta täytettyäni 20v. Edelleen tuo stressiperäistä jännitystä isot ihmisryhmät.

Välttelen ihmisiä, uskon jokaisen ajattelevan, että mitä tuo tänne tunkee. En usko, että kukaan haluaa viettää aikaa kanssani. Siksi vietän vapaa-aikani hyvin pääasiallisesti yksin.

Parisuhteita on ollut, mutta en ole ollut niissä "se tärkeä". Enemmänkin olen ollut "se joku". Eli minuun ei ole koettu tarpeelliseksi panostaa, minua ei ole viety ikinä treffeille, ei kuunneltu mitä tarvitsen. Enemmänkin jos olen tuonut esiin epäkohtia, on ollut vastassa välinpitämätän "No eroa jos ei kelpaa" -lause.

Nyt ei ole parisuhdettakaan, koska en usko olevani koskaan aidosti välittävässä suhteessa. En usko, että tänä tilanteeni tulee koskaan muuttumaan.

Yksi päivä mietin, että aloittaisin vaikka ryhmäliikunnan, ja tutustuisin samalla ihmisiin. Mutta riitti jo käynti ruuhkaisempaan aikaan salilla. Tein äkkiä sarjat ja lähdin kotiin.

N34

Vierailija wrote:

mielestäni kyllä sosiaalinen media kuten tämä palsta vie sitä yksinisyyden tunnetta pois, MUTTA on tavallaan petollista kUVITELLA, että sinulla olisi ihmisiä ympärilläsi tän palstan takia. Kerrohan miltä se tuntuu järjestellä omia häitä, kun ei ole ketään jota kutsua häihin? Et voi vauva-palstailla häissäsi. Tai voit, mutta et saa sieltä kaasoa. Miltä se tuntuu kun kukaan ei järjestä sulle/kanssasi polttareita, et voi sitä saada Vauva-palstalta. Ja vaikka itse järjestäisikin polttarit itselleen, ei ole ketään jota kutsua.

Mietippä kun on syntympäiäväsi, ei ole yhtäkään ystävää joka tulisi syömään kakkua. Tai juhlisi kanssasi Uuden vuoden vaihtumista tms. Oma aktiivisuus ei enää hyödytä kun ei ole ketään jota kutsua.

Palstassa on juurikin parasta, että ihmiset eivät ole täällä ympärilläni. 

Jos olisin järjestämässä häitä, eikä olisi kaasoa tms, niin olisiko muuten vieraita tulevaksi? Miettisin vakavasti, miksi en ole löytänyt ja kasvattanut ystävyyssuhdetta yhteenkään naiseen, jonka olisin voinut pyytää kaasokseni? Mitä olen ehkä tehnyt väärin (jättänyt pitämättä yhteyttä, pitänyt liikaa yksipuolisesti yhteyttä) ja miten ja mistä voisin löytää ystäviä? Kenties uudesta harrastuksesta tai järjestötoiminnasta? Ja miten sitten toimisin, jotta suhteet syvenevät? Sehän ei ole vain itsestä kiinni, vaan vastavuoroista. 

Vierailija wrote:

No, haluaakohan ne  kymmenet facbook ystävät sille yksinäiselle sitten HYVÄÄ kun eivät IKINÄ onnittele häntä hänen syntymäpäivänään, vaikka on muistutus toiminto käytössä, eli eivät voi olla näkemättä muistutusta? Ja, selityksenä ei kelpaa, ettei olut sinä ppäivänä paikalla, koska oli. Tämäkiin yksi muka paras lapsuusystäväni ei ole kertaakaan sen ajan (n 10 v) kun ollaan oltu facebook-kavereita oonnitellut minua. Minä lankean ystävällisyyttäni JOKA kerta onnittelemaan häntä! Ja, hän ei muuten onnittele monia muitakaan läheisiä ystäviä, silti hänen ympärillään pörrää laumat ihmisiä jotka pitää häntä  " niiiiiiiiiiin ihanana ihmisenä".

Ymmärrän jos kerran tai kaksi on osunut jonkun synttärit päivälle kun ei itse käy facebookissa, mullekin käy joskus näin. Myöhässäkin voi onnitella, ellei ole jo useasta päivästä kyse.

Itelläni näitä välinpitämättömiä (oikeestaan PAHOJA) Fb kavere

Varmaan aika monella on Facebookissa "kavereina" ihmisiä, jotka eivät reaalimaailmassa ole heidän kavereitaan. Joko jotain hyvänpäiväntuttuja tai sitten kaverin kavereita. Facebookin alkuaikoina moni hyväksyi kavereikseen ihan kenet tahansa, joka laittoi kaveripyynnön. Näin kertyi kymmeniä, satoja tai joillekin jopa tuhansia "kavereita". Mulla oli vielä tämän vuoden alussa noin 260 Fb-kaveria. Sitten poistin suurimman osan ja jäljelle jäi vain 10. Poistin jopa isäni, siskoni ja omat lapseni. Miksi mä heille mitään Facebookissa viestittäisin, kun voin soittaa, laittaa tekstiviestiä ja tavatakin. Olen hyväksynyt muutaman kaveripyynnön sen jälkeen, mutta pidän ylärajana 20:ntä Fb-kaveria. Ihan siksi, että mulla ei vaan ollut enää aikaa eikä kiinnostustakaan seurata yli 200 ihmisen kuulumisia ja tuo 20 on enimmäismäärä, joita ehdin ja jaksan seurata. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Jouduin yhtenä päivänä noin viiteen eri kertaan kaltoinkohdelluksi täysin naurettavien pikkuasioiden kanssa. Tämä ei ole mikään ajatusvääristymä. 

Jopa ns. oikein esimerkillinen (ammatin puolesta) henkilö vittuili, koska saavuin paikalle hätääntymisen jäljiltä hieman ylikierroksella julkisen kulkuneuvon hajottua kesken matkan ja jouduttuani keksimään uuden kulkuneuvon ja reitin lennosta. Olin silti paikalla ajoissa enkä käyttäytynyt äänekkäästi tai häiriten. Valtaosa ihmisistä on vittumaisia heti kun siihen on pienikin tilaisuus. 

No eipä ole ikinä kollega tullut paniikissa vispaamaan työpaikalle jos on ollut junaongelmia. Jos ovat matkaongelmista huolimatta päässeet ajoissa paikalle niin eihän tuo ole edes mainitsemisen arvoinen asia. Kuka aikuinen nyt menee paniikkiin jos bussi hajoaa kesken matkan?

Tässä ei ollut mitään vittuilevaa, pitää melkoinen Mielensäpahoittaja olla, josmtästäkin kaivaa malliesimerkki vittuilulle. Ei ole normaalia mennä paniikkiin tuollaisesta. Jos menee, ok. Sen ihmiset vielä ymmärtävät, mutta se, että kokee sen jälkeen, että muut ihmiset vittuilevat, on harhaista!! Ihan oikeasti. Alkuperäinen kirjoittaja on harhainen. Ei tuollaisiin kaikesta ilkeileviin ihmisiin normaali ihminen törmää, kyllä se on ongelma on tässä tapauksessa korvien välissä

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Vierailija wrote:

Mietin kun jotkut kokevat yksinäisyyttä myös muiden seurassa, onko ihminen tuossa asiassa niin eläimen tasolla, että riittää kun ympärillä on muita ihmisiä, vai voiko tuo vaikutus tulla pelkästä yksinäisyyden kokemisesta? Siis vaikka ei fyysisesti olisi yksinäinen. 

Yksinäisyys on nimenomaan tunne, ei seuran puutetta. Mun käsitykseni mukaan yksinäisyydessä on kyse siitä. että et tunne olevasi kenellekään tärkeä ja merkityksellinen. Kukaan ei aidosti välitä sinusta. Jossain työporukassa tai harrastusporukassa olet helposti korvattavissa jollain toisella ihmisellä. Harva meistä on niin ylivoimainen yhtään missään asiassa, että edes työnantaja tai valmentaja jäisi perään itkemään. Työkavereista ja harrastuskavereista puhumattakaan.



Siihen, että et ole kenellekään tärkeä eikä kukaan aidosti välitä sinusta, liittyy myös turvattomuuden tunnetta. Si

Juuri näin. Yksinäinen kaipaa tunnetta siitä, että on tärkeä ja merkityksellinen. Ja ongelma syntyy siitä, että kun joku yksilö tarjoaa kaveruutta, niin yksinäinen alkaa vaatimaan toiselta todistusta siitä että hän on nyt tärkeä ja merkityksellinen tuolle toiselle. Ja kaveruuteen ei sellainen kuulu. Syntyy ripustautumista, mustasukkaisuutta, riitoja jotka ehkä kuuluisivat parisuhteeseen mutta eivät kaverisuhteeseen. Ja kaveruus päättyy. Ja yksinäinen saa taas lisää todistusaineistoa siitä, että ihmiset ovat pahantahtoisia hirviöitä, jotka eivät hänestä välitä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

mielestäni kyllä sosiaalinen media kuten tämä palsta vie sitä yksinisyyden tunnetta pois, MUTTA on tavallaan petollista kUVITELLA, että sinulla olisi ihmisiä ympärilläsi tän palstan takia. Kerrohan miltä se tuntuu järjestellä omia häitä, kun ei ole ketään jota kutsua häihin? Et voi vauva-palstailla häissäsi. Tai voit, mutta et saa sieltä kaasoa. Miltä se tuntuu kun kukaan ei järjestä sulle/kanssasi polttareita, et voi sitä saada Vauva-palstalta. Ja vaikka itse järjestäisikin polttarit itselleen, ei ole ketään jota kutsua.

Mietippä kun on syntympäiäväsi, ei ole yhtäkään ystävää joka tulisi syömään kakkua. Tai juhlisi kanssasi Uuden vuoden vaihtumista tms. Oma aktiivisuus ei enää hyödytä kun ei ole ketään jota kutsua.

Niin, some ei ole sama kuin henkilökohtaiset suhteet. Mutta somen kautta voi kokea yhteyden TUNNETTA silti. Tämähän on lopulta kovin pet

Mutta tässä ei keskusteltu jostain tuntesta, tai somesta, tai yhteydenTUNTEEN saamisesta, vaan ystävyyssuhteista ja niiden saamisesta. kaikkein musertavimpia hetkiä on ne elämän suuret juhlahetket jotka joutuu viettämään ypöyksin, kuten Joulu. Eikä suurin osa ihmisiä tosiaankaan halua jotain random täysin tuntematonta ihmistä omaan joulupöytäänsä, tai häihinsä.

Vierailija wrote:

Uskon, että me somen tuoman helppouden takia myös kestetään vähemmän laaja-alaisia ihmissuhteita, joissa ihmiset on välillä rasittavia, on eri tavoin huonoja päiviä, tylsiä juttuja pitää kuunnella (tai vaihtaa puheenaihetta), ei voi vaan kääntää selkäänsä ja alkaa tehdä omia juttuja kuten somessa (tai no osa kai seurassakin pakenee sinne/tänne someen).

Aika hyvin kirjoitettu, tunnistan itse välillä pakenevani mm. tälle palstalle kahvitauon jälkeen, kun kun huone on ollut täynnä kaikki keskenään höpöttäviä ihmisiä. Liika sosiaalisuus kuormittaa minua ja voin sen kyllä tunnustaakin.