Lue keskustelun säännöt.
Millaista elämä on psyykkisesti terveellä ihmisellä? Onko kenenkään oikeasti mahdollista saada bdi-kyselystä alle 10 p.?
20.10.2023 |
Tämä on itselleni mysteeri. Tahtoisin oikeasti tietää millaista elämä on kun on ns. terve psyykkisesti? En oleta lainkaan, että se olisi silloinkaan helppoa ja vaivatonta mutta jotain suhdannetta haluaisin ymmärtää.
Itse esimerkiksi saan aina vääjäämättä yli 30 p. kyseisestä testistä ja niin se on ollut aina lääkärin vastaanotolla vaikka varsinaisesti elämäni ei ulkoapäin nyt mitään ihan huonoa ole. Sisäinen maailmani on kuitenkin aika toivoton useimmiten ja resilienssi ikää myöden ollut ainakin tähän asti heikompi.
Tekisi mieli kysyä joskus esimerkiksi psykatrilta, että jos hän on oletetusti terve psyykkisesti niin miten hän kokee ja millaiset pisteet hän saa. Siis onko edes käytännössä mahdollista saada 0-10 p kyselystä.
Tiedän, että nekin on vain suuntaa antavia mutta ymmärrätte varmaan pointin.
Kommentit (111)
Olen sairastanut kliinistä masennusta lähes koko aikuisikäni, mutta sain diagnoosin ja lääkityksen muutama vuosi sitten. Todennäköisesti syön lääkettä lopun ikääni. Tein nyt tuon testin ja sain 6 pistettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein nyt testin ja sain 5 pistettä. En tosiaankaan ole masentunut. Mutta ajoittain kyllä ahdistunut.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei se elämä välttämättä ole sen helpompaa, vähän pisteitä saavilla ei vain ole sairauteen liittyviä ajatusvääristymiä. Bdi:ssä ei kysytä, miten asiat oikeasti ovat, vaan miten ne kokee. Terve ihminen ei esim. koe epäonnistuessaan tai surua tai menetyksiä kohdatessaan, että elämä on lopullisesti pilalla, että on täysin epäonnistunut ihminen tms.
Esim. minä olen faktisesti alasuorittanut elämässäni potentiaaliin nähden reilusti, minulla ei ole parisuhdetta tai lapsia ja olen jo keski-ikäinen. Olen ylipainoinen enkä alkujanikaan erityisen viehättävän näköinen. Silti saan vain muutaman pisteen ja nekin lähinnä, koska viime aikoina olen työelämän muutosten vuoksi ollut aika stressaantunut.
Juuri näin. Tunnen minäkin itseni raihnaisemmaksi kuin aiemmin, kun olen nyt yli 50-vuotias. Mutta en silti koe, että elämäni on ohi, vaan ymmärrän, että se on normaalia ikääntymisen näkymistä kehossa, ja että se kuuluu minunkin elämääni ihan samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin.
Hassu tuo BDI:
Olen juuri jäämässä eläkkeelle - odotetulle sellaiselle. Ikää 63. Miten realistista olisi väittää että ei ole laskevaa libidoa, satunnaista näköalattomuutta ja ajatusta siitä että näytän vanhemmalta kuin ennen
Sain 7 pistettä. Vaikka on ollut vähän paniikkihäiriön oireita viime vuosina. Mutta ei yhtään masennuksen oireita. Olen hyvinkin kiinnostunut tulevaisuudesta, muista ihmisistä jne. On ihan kiva vakityö, ihana mies ja lapset, ystäviä, harrastuksia. Ei rahahuolia, ei yleensä ihmissuhdeongelmia. Rauhallista eloa. Lapsuus ollut turvallinen. Varmasti vaikuttaa paljon mielenterveyteen se, ettei ole mitään isoja murheita elämässä. Kokonaisuutena ihan mukava herätä aina uuteen päivään ja elämässä on paljon mukavia juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain 3 pistettä ja tein testin hyvin tiukasti, periaatteessa olisin näihinkin kolmeen kohtaan voinut vastata 0 vastauksen.
Helppoa elämäni ei kuitenkaan ole ollut. Lapsuudenperheessä oli alkoholismia, mt-ongelmia, väkivaltaa ja olen huolehtinut itsestäni n.12vuotiaasta alkaen käytännössä itse. Tavallaan olen alisuoriutunut elämässäni, olen "vain" lähihoitaja vaikka rahkeita normi kasvuympäristössä olisi ollut paljon enempäänkin. Olen kuitenkin päässyt tästä alemmuudentunteesta yli ja tajunnut että lähtökohtani huomioiden olen pärjännyt hienosti. Lähes 20v hyvä avioliitto, terveet, hyvin pärjäävät lapset, mieleinen työpaikka, hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys. Aiemmin pidin itseäni huonona, liian ujona ja kaikinpuolin vääränlaisena mutta suunnilleen 30v iän jälkeen olen oppinut rakastamaan itseäni ja olemaan tyytyväinen elämääni. Toki minullakin suruja on ollut, mutta niiden jälkeen elämä on jatkunut normaalisti.
Olisi kiva saada ap:lta jotain kommenttia tähän ketjuun.
Suurin osa ihmisistä varmasti saa tuosta testistä alle 10 pistettä. Sinun omassa lähipiirissäsi ehkä on paljon masentuneita ihmisiä ja se on saanut sinut ajattelemaan, että se on normaalitila? Onko tästä ketjusta ollut apua tähän asiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain testistä 22 pistettä. Olen naimisissa, terve, vakituisessa työssä oleva, harrastan aktiivisesti liikuntaa ja syön terveellisesti. Minulla oikeastaan kaikki alakuloisuus liittyy siihen, että kaksi vanhinta lastani ovat masentuneita. Vaikka oma elämäni menee ns. käsikirjoituksen mukaan, koen jatkuvasti epäonnistumisen tunteita; koska koen epäonnistuneeni äitinä. Mietin mitä olisi pitänyt tehdä toisin, että minulla olisi nyt kaksi opiskelevaa, onnellista nuorta. En voi omalla toiminnallani juurikaan vaikuttaa aikuisten lasteni elämään. Olen jatkuvasti huolissani heistä. Ja en voi ajatella, että elämäni olisi joskus taas raiteillaan, niin kauan kun lapseni voivat huonosti, minäkin voin.
Vierailija wrote:
Hassu tuo BDI:
Olen juuri jäämässä eläkkeelle - odotetulle sellaiselle. Ikää 63. Miten realistista olisi väittää että ei ole laskevaa libidoa, satunnaista näköalattomuutta ja ajatusta siitä että näytän vanhemmalta kuin ennen
Tuleehan sieltä näitä ikäpisteitä, mutta vaikka tuleekin pisteitä, niin ne jäävät terveellä alle 10 pisteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein sen testin ja sain 6 pistettä. Suurin osa vastausvaihtoehdoista tuntui olevan todella kaukaisia ja niihin oli vaikea samaistua.
Sain seitsemän pistettä. En ole mikään ilopilleri, mutta en masentunut.
Testissä kysyttiin, itketkö enemmän kuin ennen. Itken, mutta minulle se on hyvä asia. Joskus nuorempana en itkenyt ollenkaan kun koteloin kaiken sisääni. Nyt itken monia asioita. Viimeksi Gazaa ja Israelia, perheiden tilannetta siellä. Itken suruja ja pettymyksiä. Niitä on, mutta ne eivät ole minä.
Miksi tuntisin itseinhoa, miksi tuntisin itseni rumaksi (ketä kiinnostaa? Olen harmaa keski-ikäinen täti)? Miksi kokisin olevani huonompi kuin muut? Miksi ei vain elää elämäänsä? Ei ole pakko tunkea itseään mihinkään muottiin.
joo nämä ovat lapsellisia kysymyksiä masentuneelle, mutta ne ovat rehellisiä tunteitani tuohon kyselyyn. Siltä siis tuntuu olla ns.terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasin niin kriittisesti kuin pystyin, sain 3. Mutta olenkin törkeän perusonnellinen, ja kiitollinen siitä.
Tsemppiä kaikille kärsiville <3
4 pistettä
Terveelle nuo vaihtoehdot tuntuvat vähän oudoilta. On yksi neutraali vaihtoehto, ja kaikki muut tosi pahoja. Kuin ei olisi mitään siltä väliltä.
Samoin se oli oudon tuntuista, että kaikissa kysymyksissä lause oli muodossa, jota verrattiin aiempaan. Mitä jos on ollut masentunut niin kauan kuin muistaa, niin silloin pisteet jäävät tosi alhaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9 pistettä, siihen vaikuttaa fyysinen autoimmuunisairaus joka väsyttää ja haittaa työntekoa, siitä pisteet sitten tulikin, tosin ei oikein vaikuta psyykkisesti, olen jo sujut asian kanssa. Se nyt vaan on sellaista ja sen kanssa on elettävä ja pyrittävä parhaimpaan. Olosuhteisiin nähden voin aika hyvin.
Vierailija wrote:
4 pistettä
Terveelle nuo vaihtoehdot tuntuvat vähän oudoilta. On yksi neutraali vaihtoehto, ja kaikki muut tosi pahoja. Kuin ei olisi mitään siltä väliltä.
Samoin se oli oudon tuntuista, että kaikissa kysymyksissä lause oli muodossa, jota verrattiin aiempaan. Mitä jos on ollut masentunut niin kauan kuin muistaa, niin silloin pisteet jäävät tosi alhaisiksi.
Samaa mietin. Se ekakin oli jo aika masentunut vaihtoehto, tyyliin "en tunne itseäni kovin alakuloiseksi"... Missä oli "tunnen oloni onnelliseksi/ erittäin onnelliseksi"- vaihtoehdot? Masentuu vähemmästäkin...
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minä sain yhden pisteen. Koen olevani psyykkisesti terve, olen aina kokenut, että olen sisäisesti tasapainossa, vaikka on ollut myös tosi vaikeita kokemuksia elämässä (perheenjäseniä kuollut sairauksiin). Vaikeampi kertoa miltä se (psyykkinen terveys tasapaino) tuntuu, kun se on vaan ihan tavallinen olotila. Mutta esim tältä:
Tunnen tosi syvää kiitollisuutta elämää kohtaan. Oikeastaan joka päivä ja ihan tavallisista asioista. Olen luonteeltani iloinen ja avoin, en pelkää ihmisiä. En ole koskaan epäillyt ettenkö olisi hyvä ja arvostettu tällaisena kuin olen. Arvostan itseäni, enkä oikeastaan juuri koskaan pohdi, hyväksytäänkö minua, olenko tarpeeksi hyvä tms. En pelkää ilmaista ajatuksiani, enkä pelkää puolustaa heikompaa. Ehkä silloin kun itse huokuu sellaista mutkattomuutta ja levollisuutta itsensä kanssa niin muutkin suhtautuvat ihmiseen mutkattomasti. Kukaan ei ole esim. koskaan pett
Ymmärrän hyvin, että olen etuoikeutettu. Ja tuntuu hirveän pahalta ajatella, miten vaikeaa monilla ihmisillä on, kun kokevat ulkopuolisuutta, mitättömyyttä jne. Se tuntuu hirveältä taakalta, mutta toisaalta en tiedä, miltä se tuntuu. Helpolla silti en ole päässyt, jo nuoren kaksi perheenjäsentä kuoli vakavaan sairauteen. Surua, pelkoa ja murhetta on on ollut yllin kyllin. Luojan kiitos, ei ole niiden lisäksi ollut itsetunto-ongelmia, en ymmärrä, miten olisin ikinä selvinnyt tolpilleni kaikesta muusta. Lisäksi minulla on päivänselvää tämä: se, että olen päässyt itsetunto-asioissa helpolla, ei ole omaa ansiotani. Miten olisikaan? Syynä voi olla geenitkin osittain, mutta erityisesti se, että olen saanut kasvaa ja elää rakastettuna ja hyväksyttynä, tasapainoisessa perheessä. Minua on rakastettu ehdoitta, ei suoritusten jne kautta.
Yllä oleva viesti sille, joka kysyi, ymmärränkö olevani etuoikeutettu. Näköjään koko viesti ei tullut lainaukseen.
7p sain ja tunnenkin itseni ihan normaalieloiseksi. Ei mitään suurempia.
Vierailija wrote:
Olisi kiva saada ap:lta jotain kommenttia tähän ketjuun.
Suurin osa ihmisistä varmasti saa tuosta testistä alle 10 pistettä. Sinun omassa lähipiirissäsi ehkä on paljon masentuneita ihmisiä ja se on saanut sinut ajattelemaan, että se on normaalitila? Onko tästä ketjusta ollut apua tähän asiaan?
No itse olen todella yksin nykyään. En jaksa ihmisiä, olen eristäytynyt ja erittäin väsynyt. Kaikki kontaktit ihmisiin ahdistavat. Haluan olla rauhassa.
Olen lukenut pintapuolisesti ketjua ja todennut, että vika on itsessäni. Vihaan itseäni. Haaveilen kuolemasta koko ajan ja mietin mikä olisi hyvä ajankohta tehdä. Tiedän etten enää pysty selviytymään eikä asiani parane. Tiedän sen vain.
Nyt sitten erakoidun entisestään ja mietin milloin päästän itseni pois.
Näin tämä elo on niin erilaista jokaisella. Kaikkea hyvää kuitenkin teille jokaiselle jatkoonne ja kiitos keskustelun ylläpitämisestä.
Ap
Mulla tuli 11 pistettä, periaatteessa kyllä vastasin yläkanttiin, jolloin todellisuus voisi olla 8-10.
Mun elämä on ihan tavallista, en stressaa kummemmin asioista. Todella harvoin tulee sellaisia voimakkaita ahdistuksen tunteita, jotka menevät kuitenkin ohi seuraavaan aamuun mennessä. Väsymyksestä tosin kärsin, mutta se on sellaista yleistä väsymystä, jonka kanssa pärjää. Vaikka väsyttää fyysisesti ja ehkä henkisesti, mieli on siitä huolimatta positiivinen. En syytä asioista itseäni tai muita. Uskon kaikella vastoinkäymisilläkin olevan tarkoitus.
Joskus itken, mutta se puhdistaa.
Tiedän myös mitä on masennus. Kärsin siitä vuosia, eikä ahdistus väistynyt vuosiin hetkeksikään. Lisäksi syömishäiriö ja OCD oireita nuorena/nuorena aikuisena.
Parantumiseni tuntui ihmeeltä ja suurimmalta lahjalta mitä olen eläessäni saanut.