Lue keskustelun säännöt.
Ovat lähes kaikki 5-7-vuotiaat pojat nykyään räyhääviä pikkukoviksia?? (vastatkaa pliis)
01.09.2008 |
Meillä on 5-vuotias poika joka tänä keväänä ja kesänä on vasta liikkunut lähistöllä (rauhallinen, pieni okt-alue, ei läpikulkua) jonkin verran.
Poika on puhelias,touhukas ja seurallinen mutta ei riidanhaastaja eikä tappelijatyyppi. Ajattelin että löytäisi jonkun kivan kaverin kun lähistöllä on paljon lapsia.
On tutustunut n. 10:een 5-7-vuotiaaseen poikaan, joista ainoastaan 1 poika on vähän rauhallisempi ja jonkinlaiset käytöstavat omaava.
Poikamme ei osaa/uskalla/halua esim. ajaa keskellä ajotietä ilman käsiä, ilman kypärää, ei uskalla hyppiä pyörällä hyppyreistä ilman käsiä. Ei varasta, kiusaa, alista toisia eikä valehtele.
Seuraavia ilmiöitä on tämän kesän aikana ollut:
uhittelua (me vedetään sua turpaan, haluutko kuolla jne)
isommat repii pyörän väkisin käsistä jos ei suosiolla sitä anna "lainaan"
potkimista ja lyömistä (yhden pojan taholta)
haukkumista ja nälvimistä (haukutaan vauvaksi ja nynnyksi) jne.
Nyt summa summarum: tämä yksi kiva ja samanhenkinen poika on löytynyt ja hänkin aika paljon omissa harrastuksissaan ja harvoin paikalla.
Aluerajoja olen kaventanut aika paljon, vaikka ne eivät isot olleet alun perinkään ja mietinkin mihin enää voi päästää ja kenen kans ja voiko mihinkään.
Ovatko tuon ikäiset yleensä tollasta reuhaaja- ja tappelijaporukkaa. Tämä ei ole ns. slummi, mutta vanhemmat tuntuvat viis veisaavan siitä, mitä jälkikasvu puuhaa.
Onko lapseni kenties tuleva koulukiusattu?
Pitääkö jo kotona opettaa haistattelu-ja tappelutaitoja että pärjäisi eskarissa ja koulussa.
t. syvästi järkyttynyt 5-vuotiaan kiltin pojan äiti
Kommentit (65)
että älkää luulko, että se on kokonaan omaa ansiotanne, että lapsenne käyttäytyy rauhallisesti ja sopuisasti. Koittakaa ymmärtää myös sellaisia äitejä, joiden lasten luonne on sellainen, että kasvatustyö on oikeasti työlästä ja haastavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän me itekin jotain tajuta, hei! Itsellä on yksi kiltti ja rauhallinen poika, yks villi ja tottelematon tyttö ja sitten vielä pieni 2,5v vilkas poika. Jokaisella ihan oma luonteensa.
En kuitenkaan ymmärtänyt pointtiasi? Luuletko jotenkin että me sitten pääsemme helpommalla vai? Sen olen jo lasten kanssa oppinut, että ellei ole yhtä ongelmaa niin sitten on jotain muuta. Rauhallisen lapsen kanssa esim. juuri jonkin harrastuksen aloittaminen voi olla työn ja tuskan takana! Ymmärrätkö sinä sen? Joskus olisi kiva jos olisi vähän ennakkoluulottomampi lapsi, jota ei tarvitsisi kaikkeen niin patistaa...
Kuka on ottanut rauhallisesta pojastaan kunnian itselleen tässä ketjussa? Rauhallisen pojan äitinä voin sanoa, että ymmärrän varsin ja täysin hyvin, että lapsissa on temperamenttieroja ja meille sattui syntymään se "helppo" lapsi.
Itseasiassa ollaan miehen kanssa monasti ihmetelty, ettei tosiaan ole meidän ansiota, että poika on niin mukava!
Mutta pojan/tytön käytökseen vaikuttaa eniten se, kuinka vanhemmat pystyvät vastaamaan lapsen temperamenttiin. Ymmärrän, että jos rauhalliselle ja iisimmin ottavalle vanhemmalle syntyy oiken vilkastemperamenttinen lapsi, voi hän olla pulassa ja ihmeissään lapsensa kanssa. Lapsi tuntuu työläältä ja hänen tekemisensä kanavoituvat helposti huomiohakuiseksi "häiriökäyttäytymiseksi". Sitten on aktiivisempia vanhempia, jotka osaavat kanavoida vilkkaamman lapsen energian ja vastata hänen kasvuhaasteisiinsa sopivalla tavalla. Ja mukaan mahtuu vielä tapaus meidän perhe, jossa kohtalaisen temperamentikkaat vanhemmat ovat saaneet rauhallisesti ottavan, mutta ei suinkaan passiivisen lapsen!
Vaikka tiedän, ettei pojan temperamentti ole ansiotani, olen/olemme mielestäni onnistuneet tukemaan häntä kasvutehtävissään oikealla tavalla, myös toiset ihmiset huomioivaksi lapseksi.
Ymmärrän vilkkaita ja aktiivisia lapsia (temperamentiltaan), koska olen itsekin sellainen ollut. Mutta eihän tämän tarvitse merkitä sitä, että toisia lapsia ei oteta huomioon ja että toisia ei kunnioiteta, vaan kiusataan ja räyhätään?
Kehtaisin väittää, että huono käytös "kanssalapsia" kohtaan ei johdu vilkkaudesta, vaan vanhemman kyvyttömyydestä tukea lastaan kasvutehtävässään.
Tässä ketjussa ei nyt varsinaisesti syyllistetty vilkkaiden poikien äitejä, mutta itse vilkkaan pojan äitinä olen saanut kokea niin suoraan kuin rivien välistä luettunakin, että kasvatustyöni on mennyt pieleen. Lasta on sanottu käytöshäiriöiseksi, sanottu että kyllä lapsen villeys johtuu huonosta kasvatuksesta yms. Tuo temperamenttiero lapsen ja vanhemman välillä on kyllä ihan hyvä pointti, jota en ole tullut ajatelleeksi. Itse olen rauhaa rakastava ihminen, ja en ehkä pysty tarjoamaan sopivia virikkeitä temperamenttiselle lapselle, vaan hermostun lapsen sähellyksestä. Johtuisko tästä, että lapsi räyhää sitten muille? Mistä sitten saisin ohjeita säheltäjä-räyhääjän kasvatukseen?
-65-
No kyllä raivostumista tulee näytettyä valitettavasti liiankin usein. Ei tämä meidän kasvatus ole mitään lässyttämistä. Vaikka poika nyyhkii ja hänestä huomaa, että tajusi tehneensä väärin, niin ei tuo muisti ole kovin pitkä ja pää on kova. Omat tunteet ajavat hänellä järjen ohi heti seuraavassa tilanteessa. Kai tätä "koirakoulua" saa vuosia pitää, ennekuin jotain tulosta alkaa syntyä.