Naiset. Mihin rakkaus loppuu? Miksi se loppuu?
Eli olen kiinnostunut tästä ilmiöstä. Ja nyt nimenomaan haluan tietää, että miksi nainen lakkaa rakastamasta miestä. Eli keskitytään tässä nyt siihen - tiedän, että on olemassa oleva ilmiö yhtälailla se, että mies lakkaa rakastamasta naista. Mutta ei keskitytä siihen nyt tässä.
Sinulla on rakkautta, sinulla on maailman intohimoisin parisuhde, sinulla on elämäsi huippukohdat. Tuntuu, että koskaan ei voisi asiat olla huonosti. Siitä huolimatta - tulee se päivä. Yhtäkkiä toinen ei enää rakasta. Sinä et enää rakasta, vaikka sen piti olla mahdotonta, ja aiemmin jos tätä olisi ajateltu, niin olisi voinut kuvitella, että toinen vitsailee. Silti se tapahtuu.
Ja kun se loppuu, niin se ei tule enää ikinä takaisin samaa henkilöä kohtaan.
Niin monta kertaa olen todistanut tämän saman kaavan. Lähipiirissäni, tuttavapiirissäni, työkavereissa, mutta myös omakohtaisestikin sen käynyt läpi.
Nainen. Miksi rakkautesi loppuu? Mitä tapahtuu, kuin yhtäkkiä vain tulee se päivä, kun halveksut, et kunnioita, etkä rakasta, ja kaikki on ohi eikä asia enää ikinä käänny toisinpäin niin että se johtaa eroon sadan prosentin varmuudella.
Ja voisitteko vastata rehellisesti. Ei mitään syyttelyjä eikä spämmiä vaan asiallisen brutaalisti. Jos siis tiedätte itsekään. Eihän rakkaus ole rationaalista. Kun kysyin tätä samaa asiaa suoraan, en ikinä saanut vastausta. Luulen, että kukaan ei oikeasti tiedä - eihän kukaan voi tietää sitäkään, miksi sinä rakastat.
Siitä huolimatta. Kertokaa.
Kommentit (253)
Ei se päivä ole yhtäkkiä yllättäen tullut, vaan ajan myötä on huomannut, ettei toinen ollutkaan, mitä kuvittelin ja/tai ei kohtele mua, kuten kuuluisi. Rakkaus loppui siihen, etten tuossa vaiheessa enää halunnut rakastaa.
Rakkaus on loppunut kun alunpitäenkään parisuhteessa ei ollut tasapuolinen arvostus. Kun alkuhuuma laskee, niin tämä tulee selkeämmin näkyville, ei enää vaaleanpunainen hattara peittele sitä.
Ja se voi olla kumminpäin tahansa - joko mies ei arvosta tarpeeksi tai nainen ei arvosta tarpeeksi. Kumminpäin juttu onkaan, niin omat tunteet romahtavat.
Minulla rakkaus oli hyvin lähellä loppua miehen alkoholin käyttöön. Hän haki apua, kun halusi pitää perheen. Luottamuksen saamisessa meni pitkään.
Vierailija wrote:
Minulla rakkaus oli hyvin lähellä loppua miehen alkoholin käyttöön. Hän haki apua, kun halusi pitää perheen. Luottamuksen saamisessa meni pitkään.
Kiva kuulla, että joskus on onnistunut tuokin. Huusin juuri isäni valokuvalle eilen, että miksi ### et voinut lopettaa juomista!
Vanhemmuuten miehet alkavat muistuttaan sitä perhettä, mistä he ovat kotoisin. Sieltä voi tulla kivoja piirteitä, mutta myös ei niin hauskoja piirteitä. Naiselle, jos on esim. akateeminen merkitsee painavammassa määrin; hyvä ruoka, vapaa-aika, ei liiallinen suorittaminen/urheilu, musiikki ja kulttuurihommelit/huumori. Me naiset ollaan todella monimuotoisia. Eli se yksi mies ei nyt vaan voi tarjota kaikkia näitä asioita, mitkä naiselle vanhemmuuten tulevat tärkeiksi. Ehkä se seksikin on loppunut jo aikaa sitten. Nainen haluaa myös vanheta arvokkaasti, joten siihen kuuluu huomioiminen ja arvostaminen. Jatkuvat vastapalvelukset. Mikään ei ole enää ilmaista, varsinkaan sukkapyykki tai kokkaaminen. Pelkät sanat rakkaudesta ei riitä, pitää olla tekoja/toimintaa.
Se oli sika, sika, sika ja alkuun kuitenkin ei ollut parempaa. Sitten jätin sen ja nykyisin olen yksinhuoltaja.
"Kyllästymiseen on loppunut jos on ikinä alkanutkaan."
Vitut miehen tunteista kunhan voimaantuu ja äänimaljat auttaa.
Rakastin niin paljon ja sitten tuli toinen mies jota rakastin enemmän.
Omalla kohdallani se loppuu jokaisen ihmissuhteen kohdalla siinä kohtaa, kun toiselta ihmiseltä kunnioitus minua kohtaan ihmisenä lakkaa.
Ei ole loppunut, mutta yhteisen ajan puute ja huomion vähyys vievät sitä kohti. En halua olla vain hyödyllinen. En saa siitä mitään. Tästä voi tulla se liitto, jonka päättyessä mies ihmettelee, mikä muhun iski, kun kaikki oli niin hyvin. Minun hyvin tuntuu olevan täysin eri asia, kuin miehen hyvin.
Hän halusi jatkuvasti seksiä ja kouri minua.
Vähitellen se tapahtuu, vuosien saatossa. Huomaat olevasi käytännöllinen kaveri, joka maksaa puolet kustannuksista ja siivoaa. Elämä menee sellaiseksi kämppäkaverien elämäksi, missä sulle on jäänyt ne vessan pesemiset ja muut ”likaiset työt”. Mies on päässyt valitsemaan itselleen sopivat hommat ja sinä teet ne loput.
Miehen työ, harrastukset ja muut sinällään ihan tärkeät asiat on niitä, joiden takia pitää joustaa omista menoista. Ei se maailmaa kaatava asia silloin tällöin ole, mutta trendinä se alkaa tuntumaan siltä, että arvojärjestyksessä olen siellä pohjalla.
Kun on riittävän kauan kakkonen, niin sitä alkaa miettimään, että miksi minä tässä olisin? Itse hoidan asunnon kaikki menot ja työt - sen imuroinnin, minkä mies tekee, osaa toki itsekin tehdä.
Olen keskipalkkaisessa työssä ja tulen taloudellisesti vallan mainiosti toimeen. Omaa omaisuutta on kertynyt. Niitä asioita, mihin ei omillaan enää olisi varaa, en edes halua. Ne on miehen juttuja. Omilleen kun lähtee, niin voi asua pienemmässä asunnossa ja on vain omat pyykit pestävänä jne. Elämä olisi omissa käsissä ja yksinkertaisempaa.
Kun ei enää ole vastausta siihen, millä tavalla tämä suhde tekee elämästäni parempaa - lähinnä henkisellä puolella, alkaa puntaroida vaihtoehtoja. Eikä siihen liity mitään dramatiikkaa taikka kolmansia osapuolia. Jos tästä lähden, niin tuskin enää puolisoa katselen. Yksin kissan kanssa olisi ihan hyvä elää.
Vierailija wrote:
Omalla kohdallani se loppuu jokaisen ihmissuhteen kohdalla siinä kohtaa, kun toiselta ihmiseltä kunnioitus minua kohtaan ihmisenä lakkaa.
No tämä ja lisäisin, kun huomiointi lakkaa. Ei nähdä yhtään vaivaa, vaan nainen muuttuu ilmaksi. Paitsi silloin kun pill*a tekköö mieli.
Rakkaus loppui, kun sain verbaalisesta loukkaamisesta tarpeekseni. Jätin hänet. Minulle ei sovi loukkaavat miehet, koska olen herkkä.
Aivan erityisesti yleensä siihen, ettei mies kanna vastuuta: ei siivoa, ei auta, ei hoida lapsia yms. Nainen joutuu kantamaan kaiken vastuun, mies juoksee hurvittelemassa kavereittensa kanssa. Tähän sitten vielä kirsikka kakun päälle, että mies ei eronkaan jälkeen kanna vastuuta lapsistaan esim maksamalla elareita.
Lisäksi mm.
Kontrollointi, sairas mustasukkaisuus
Jatkuva vonkuminen ja painostaminen, jossei lähes pakottaminen seksiin
Kykenemättömyys puhumaan asioista aikuisella tasolla, lapsenomainen halu vain "voittaa"
Se loppui väkivallan takia. Nyt olen hyvässä parisuhteessa.
Jos mies pettää!
On väkivaltainen, rikollinen
Alkoholisti, narkkari
Narsisti
Ei koskaan sano Anteeksi, kiitos Rakastan Sinua
Ei kunnioita siis yhtään vaimoaan perhettään .
Kyllä kaikki nuo Aiheuttaa Eron!
Myös en hyväksy miestä joka on rasisti pilkkaa erilaisia ihmisiä, sairaita vammatuneita, muuten poikkeavia ihmisiä!
Enkä hyväksy miestä , joka paikkaa uskontoa halveksuu .
Kun seksi loppui, loppui minun rakkaus. Ja itse olin miestäni 12 vuotta nuorempi, hoikka ja urheilullinen elämäntavoiltani, mies kehuu aina ulkonäköäni. Mutta mies itse vanheni ennenaikaisesti, lihoi ja poltti tupakkaa. Siihen kaatui seksielämä.
en pystynyt seksittömään parisuhteeseen
Ei tapahtunut yhtäkkiä. 7v yritin kysellä, keskustella ja terapiaakin ehdotin. Yli 20v liitto.
Kun on toiselle ilmaa, asioiden mahdollistaja. Kuluihin osallistui hirveän väännön jälkeen, arki kaupassa käymisineen oli mun vastuulla lapsiperheessä.
Vihdoin ymmärsin itsekin ettei mies arvosta pätkääkään, lupauksia ei pidetä koska en ollut se tärkeä ihminen elämässä.
Kunnioitus loppui. Ei ollut mitä rakastaa. Tyhjästä ei voinut nyhjästä. Ero tuli miehelle yllätyksenä kun kaikki oli niin hyvin. Niin varmaan, hänelle.
Tapahtui pikkuhiljaa. Pieniä pettymyksiä, jotka kasvoivat suuremmiksi. Tunne siitä, että pelkkä olemassaoloni riittää hänelle - ei minulta tarvi koskaan kysyä mitä kuuluu, miten jaksat, miten työpäivä meni. Ei mitään henkilökohtaista. Kunhan arki rullaa. Hän paljon pois töiden vuoksi, itse vastuussa kaikesta. Henkisesti aivan yksin. Siihen se rakkaus näivettyi tässä pitkässä liitossa.