Onko miehen oikeasti mahdollista kääntää kelkkaa jos on heittänyt elämänsä hukkaan ja on täysin epäonnistunut?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Videopelien parista löytää pienellä kynnyksellä uusia kavereita :) facebookista löytyy suosituille peleille omat ryhmänsä, joissa etsitään pelikavereita.

 

Ei virtuaaliystävä ole sama asia kuin oikea ystävä, jonka kanssa voi lähteä jonnekin tekemään jotain, ja jonka kanssa voi viettää aikaa kasvotusten.

Niin ei se täysin sama asia ole, mutta kyllä se omat sosiaaliset tarpeet aika hyvin täyttää, kun kaverien kanssa juttelee pelatessa. Ja voihan heidän kanssaan joskus tavata oikeassa elämässäkin jos haluaa.

Siinä kyllä menettää paljon, jos tyytyy "peliystäviin". Kuinka moni niitä oikeasti tapaa? Tunnen monta gameria, eikä kukaan tapaa niitä "peliystäviä" ja "keskustelut" on jotain peliläppää. Ei ne korvaa oikeita ystäviä, vaikka kuinka yrität niin uskotella.

Sille joka sanoi että virtuaaliystävät ei ole oikeita ystäviä... Itse olen ollut melkein 10 vuotta yhdessä pelissä tavatun ihmisen kanssa ja nyt ollaan jo naimisissakin. Tiedän monen myös löytäneen ihan oikeita ystäviä pelien kautta.

Aloittajalle sanoisin, että jos mietit noita kaikkia asioita yhtä aikaa, niin tottakai se on murskaavaa. Lähde nyt aluksi liikkeelle siitä että hankkiudut vaikka kansalaisopiston kursseille, ne ovat halpoja ja niissä ei aloittelijoille suunnatuille kursseille kukaan muukaan osaa mitään.

Ja valitse semmoinen mikä oikeasti jollain tavalla kiinnostaa sinua, oli se sitten puutyöt, tanssi, keramiikka, kielet, musiikki tai mikä vaan.

Säännöllinen kotoa poistuminen ihmisten ilmoille tekee yleensä aina hyvää, samoin kaikki mikä on luovaa ja/tai uuden opettelua.

Kiitos paljon vastauksista! Ongelma on myös se epäonnistumisen pelko ja masentuminen tämän jälkeen jos epäonnistuu..

Vierailija wrote:

Kiitos paljon vastauksista! Ongelma on myös se epäonnistumisen pelko ja masentuminen tämän jälkeen jos epäonnistuu..

Just tämän takia on hyvä aloittaa jostain missä ei oikein voi millään tavalla epäonnistua, kuten noi harrastuskurssit. :) Sitten jos huomaat että sielläkin jatkuvasti kritisoit itseäsi niin kannattaa ehkä tutkia jotain self-help materiaaleja joissa käsitellään sitä, miten oma sisäinen puhe vaikuttaa oloon ja hyvinvointiin ja miten sitä voi muuttaa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Samalla masentaa ja hävettää se, että olen jäänyt näin paljon jälkeen.. Normaalit ihmiset muodostivat kaveri/seurustelusuhteita jo teni-iässä.

Lisäksi hävettää kun on jopa 20-vuotiaita joilla on enemmän työ-/ja elämänkokemusta.. Tämän näkee joka kerta kun käy kaupassa..

Häpeästi tulisi päästä eroon ihan ekana. Minutkin kasvatettiin häpeällä, mutta viime aikoina olen ymmärtänyt, ettei minun pidä ikinä itseäni hävetä, se vaan estää itseä elämästä täysillä. Saat jännittää, täristä, puhua änkyttäen, eikä mitään näistä tarvitse hävetä yhtään. Olet vain ihminen ja saat olla juuri tuollainen.

Ymmärrän, mutta on vaikeaa päästä tästä tunteesta eroon kun ei ole edes saavuttanut yksinkertaisia asioita joita jo 20-vuotiaat ovat..

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Videopelien parista löytää pienellä kynnyksellä uusia kavereita :) facebookista löytyy suosituille peleille omat ryhmänsä, joissa etsitään pelikavereita.

 

Ei virtuaaliystävä ole sama asia kuin oikea ystävä, jonka kanssa voi lähteä jonnekin tekemään jotain, ja jonka kanssa voi viettää aikaa kasvotusten.

MIissähän tuommoisia oikeita ystäviä sitten on, jotka lähtee tekemään jotain ja tapaa kasvotustenkin?

Virtuaalisystävät ovat usein paljon luotettavampia ja vilpittömämpiä, kun ei ulkonäköpaineet häiritse. Treffit sovitaan kello 18.00, niin ollaan paikalla, eikä ketään ghostata ellet ole silminnähden mokannut ja perseillyt kunnolla.

Omat lapsuudenaikaisetkin ystävät tuon tuosta tekee ohareita ja unohtelee. Eihän se niin paha juttu ole, kun ollaan tunnettu jo kauan. Eikä aina jaksa vastaa puhelimeen, ainakaan joka viikko, kun viestin laitan ja kysyn jotain... Eikä pitäisi rasittaa ketään, jos kerran viikossa viestitän.Mä introvertein meidän porukasta pidän yhteyksiä yllä. Haluan tietää mitä rakkaille kavereille ja läheisille kuuluu. Heitä ei tunnu vähempää kiinnostavan, kun kerran puolessa vuodessa ehkä vastaavat.

Tuo käytös on todella yleistä nykyään, kun lukee palstaa tai kuuntelee duunissa muiden juttuja. Jatkuvaa ignooraamista ja tylyttelyä.

Vierailija wrote:

Kiitos paljon vastauksista! Ongelma on myös se epäonnistumisen pelko ja masentuminen tämän jälkeen jos epäonnistuu..

Epäonnistuminen ei ole menestymisen vastakohta vaan on osa menestymistä. Jokainen tulee epäonnistumaan elämässään jossain vaiheessa. Jos keino A ei toiminut, sitten siirrytään kokeilemaan keinoa B. 

Jos mieluummin elät uhriutuen kuin kokeilet jotain uutta, niin oma on valintasi. Sitten on kyllä täällä turha määkiä, olet itse valintasi tehnyt.

Paljonko miehellä ikää? Siitä on hyvä aloittaa, että päivittäin pyrkii käymään ulkona kävelyllä. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Itse olen nainen, joka oli parikymppisenä tukityöllistettynä kirjastossa töissä (puoli vuotta, sitten keikkatöissä samassa paikassa, sitten yliopistoon). Kirjastossa oli esim. yksi nelikymppinen mies, joka oli ollut jo muutaman kerran tukityöllistetty (ja oli pienen lapsen isä, joten näköjään ei ole este perheen perustamiselle tuollainen tausta). Eli tukityöllistymisen tiedusteleminen (ja niitähän on monia paikkoja, joissa voi työskennellä tukityöllistettynä) työkkäristä voisi olla ratkaisusi.

 

Älä puhu tukityöllistämisestä, se on halventava nimitys. Se että jollain ihmisellä on palkkatukeen oikeus, ja hänet joku palkkaa ihan normaaliin työhön, tessin mukaisella palkalla ja eduilla kuten muutkin työntekijät, ei tee ihmisestä mitään tukityöllistettyä. Kyllä työnantaja voi halutessaan hakea palkkatukea siitä hyvästä että palkkasi osatyökykyisen tai pi

Ok, perustelit hyvin. Luulin tukityöllistämisen olevan neutraali termi, mutta toki jos sitä makustelee, niin se kuulostaa vähättelevältä. Kunnon palkkahan siitä saadaan ja olimme arvostettuja työntekijöitä muiden joukossa.

Työssäkäynti on kaiken a ja o. Siinä tulee päivärutiini, työkavereita, omaa rahaa. Työpaikka voi olla mikä tahansa ja samalla etsiä ja miettiä parempaa työpaikkaa. 

Vierailija wrote:

Kiitos paljon vastauksista! Ongelma on myös se epäonnistumisen pelko ja masentuminen tämän jälkeen jos epäonnistuu..

Pitää antaa itselle mahdollisuus epäonnistuakin. Sen ymmärtäminen on aika iso pointti juttua. Ei haittaa vaikka epäonnistuu. Siihen tunteeseen ei saa jäädä muhimaan. Uudestaan!

Tämä on jo oikea askel eteenpäin, että rohkeasti avaat tilannettasi täällä ja selkeästi pohdit asioita. Hienoa! 🙂 Toivottavasti rohkenet ottaa askelia eteenpäin kohti tavoitteitasi, pienin askelin tarvitsee kerrallaan tehdä. Usein asioilla kestää aikansa muuttua, mutta kun antaa aikaa, ja jaksaa vaan yhä uudelleen yrittää, niin siitä se lähtee. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Samalla masentaa ja hävettää se, että olen jäänyt näin paljon jälkeen.. Normaalit ihmiset muodostivat kaveri/seurustelusuhteita jo teni-iässä.

Lisäksi hävettää kun on jopa 20-vuotiaita joilla on enemmän työ-/ja elämänkokemusta.. Tämän näkee joka kerta kun käy kaupassa..

 

 

Se oikea kumppani ei tule kiinnittämään huomioita siihen oletko seurustellu aiemmin vai et vaan on ylpeä siitä että olet päättänyt muuttaa elämäsi. Muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä.

Monille todellakin kelpaa ihminen, joka ei ole koskaan seurustellut. Se voi olla jopa plussaakin. Esimerkiksi itse voisin mielummin seurustella kokemattoman miehen kanssa, kuin joka naisen perässä juoksevan miehen kanssa. Voisin miehen kanssa yhdessä opetella parisuhteen asioita, jokainen suhde on kuitenkin omanlaisensa. 

Inhimillisyys ❤️ 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Samalla masentaa ja hävettää se, että olen jäänyt näin paljon jälkeen.. Normaalit ihmiset muodostivat kaveri/seurustelusuhteita jo teni-iässä.

Lisäksi hävettää kun on jopa 20-vuotiaita joilla on enemmän työ-/ja elämänkokemusta.. Tämän näkee joka kerta kun käy kaupassa..

 

 

Se oikea kumppani ei tule kiinnittämään huomioita siihen oletko seurustellu aiemmin vai et vaan on ylpeä siitä että olet päättänyt muuttaa elämäsi. Muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä. 

Kohtelee toista hyvin, niin sillä pääsee pitkälle. Luultavasti haluat vain sen yhden naisen, niin ei haittaa vaikka kaikki ei tykkäisi sinusta. Riittää, että se yksi edes.

Yritä ajatella, että maailmasta löytyy paljon epävarmoja ihmisiä, että et ole ainoa. Mielestäni olet jo onnistunut jossain, nimittäin teit hyvän keskusteluketjun tänne. Osaat hienosti pohdiskella asioita, monet eivät osaa. Sinusta voi tulla tosi hyvä keskustelija, vaikutat myös ystävälliseltä ja fiksulta. 

Vierailija wrote:

Niinhän sitä luulisi. Kukaan normaalia palkkaa maksava työnantaja ei kuitenkaan ota töihin, mikäli työkokemusta ei ole. Minulla on useampi tutkinto ja vastaus on joka paikassa sama: Olet ylikoulutettu ja sinulla ei ole työkokemusta.

Eikö niissä koulutuksissa ollut työharjoitteluita yms. ?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Videopelien parista löytää pienellä kynnyksellä uusia kavereita :) facebookista löytyy suosituille peleille omat ryhmänsä, joissa etsitään pelikavereita.

 

Ei virtuaaliystävä ole sama asia kuin oikea ystävä, jonka kanssa voi lähteä jonnekin tekemään jotain, ja jonka kanssa voi viettää aikaa kasvotusten.

Niin ei se täysin sama asia ole, mutta kyllä se omat sosiaaliset tarpeet aika hyvin täyttää, kun kaverien kanssa juttelee pelatessa. Ja voihan heidän kanssaan joskus tavata oikeassa elämässäkin jos haluaa.

 

Siinä kyllä menettää paljon, jos tyytyy "peliystäviin". Kuinka moni niitä oikeasti tapaa? Tunnen monta gameria, eikä kukaan tapaa niitä "peliystäviä" ja "keskustelut" on jotain peliläppää. Ei n

Onpa ilkeä kommentti. Peliystävätkin ovat ystäviä, vaikka ei näkisi heitä fyysisesti. Ystävyyksiä on monenlaisia. Lisäksi peliystävyys on auttanut monia ihmisiä sosiaalisesti. 

Sinun ei tarvitse olla täydellinen ollaksesi arvokas. Olet jo nyt arvokas. Toivon sinulle tsemppiä ja että pääset muuttamaan elämää positiiviseen suuntaan. 

Tottakai voi aina muuttaa suuntaa. Itsestäänhän se lähtee, ja itse määrää tahdin. Tuossa tilanteessa yrittäisin hankkia vaikka samassa tilanteessa olevia tuttavia. Netin välityksellä verkostoituminen on helppo aloittaa, myöhemmin voi tavata oikeasti. Ehkä syntyy aitoja ystävyyssuhteitakin, ja yhdessä tulevaisuutta on helpompi pohtia ja suunnitella. Jos muuta harrastusta ei ole, niin ainakin voi aloittaa itsestään fyysisesti huolehtimisen lenkkeilyn muodossa vaikka. Kuntosalikortti olisi jossain vaiheessa hyvä hankkia. Sieltäkin saattaa treenaamisen lomassa löytää samanhenkistä seuraa. Kukaan ei hae tosiaan kotoa, joten on vaan lähdettävä epämukavuusalueelleen, jos haluaa uusia ihmissuhteita löytää. Töitä löytyy alkuun vaikka jonkin keikkafirman kautta. Ei haittaa vaikka olisi jotain muutaman viikon juttuja. Kun hoitaa ne hyvin, ne poikivat lisää keikkaa, ja lopulta tuurilla vakituisen työpaikan. Sitäkin kautta tapaa ihmisiä, ja ehkä jopa löytää ystäviä. Ainakin saa päiviin enemmän sisältöä kuin kotona istuen. Sinnikkyys palkitaan kyllä, ja jo se, että tekee jotain uutta virkistää varmasti mieltä. Älä ihmeessä heitä enää yhtään enempää aikaasi hukkaan, vaan ryhdy tuumasta toimeen! Tule myöhemmin kertomaan miten elämänmuutoksesi etenee. Katsotaan millä mallilla elämäsi on vaikka vuoden kuluttua. Veikkaan, että ihan erilainen ääni on silloin kellosss, jos et luovuta, vaan mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta lähdet tietoisesti muuttamaan asioita.