Miksi vanhemmat eivät auta toisiaan? Haaveillaan isovanhempien tai lapsettomien avusta

Vierailija wrote:

Mutta isovanhemmilta ja lapsettomilta sukulaisilta ja tutuilta ei paljon kysytä nappaako niitä käyttää viikonloppunsa just sun pershedelmiesi kanssa 

Mihin perustuu tämä väittämäsi? Kuka ei muka kysy? Toisaalta sitten taas jotkut isovanhemmat hyvin herkästi alkavat valittamaan, kun eivät "kelpaa" hoitoavuksi... Näitäkin on nähty. Esimerkiksi juuri veljeni pyysi meiltä, että ottaisimme heidän tytön meille yökylään ja kun äitimme sai kuulla tästä, niin alkoi ihmettely, että miksi ei häneltä kysytty. 

Porukka haluaa ilmaista ja ei vastavuoroisesti annettavaa apua. Näin se on, ihminen on egoisti tässäkin asiassa. Se että oma aika on muuttunutkin 24/7 perheajaksi, on näköjään yllätys monelle. 

Se vain kuormittaa lisää että hoitaa muiden lapsia saadakseen vastapalveluksena hengähdystauon omien lasten hoitamisesta. Isovanhemmilta saatava hoitoapu tuo todellista helpotusta arkeen. Heille sen avun voi korvata sitten myöhemmin kun tarvitsevat vanhetessaan itse apua. Siinä toteutuu sukupolvien välinen vastavuoroisuus hienolla tavalla.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Noh. Mietinpä omia ystäväperheitä.

Perhe 1. Heillä on kahdet isovanhemmat, jotka oikein kilpailevat siitä, kummat saavat hoitaa lapsenlapsia enemmän. Ymmärrettävästi tämä perhe ei halua lähteä meidän kanssa tällaiseen järjestelyyn, kun tarvetta ei heidän puoleltaan ole.

Perhe 2. Heillä on vauva, taapero ja leikki-ikäinen. En jaksa ottaa tuollaista katrasta hoitoon, jotta saisin oman lapsen vastavuoroisesti hoitoon. Veisi enemmän voimavaroja kuin antaisi.

Perhe 3. Perheessä on erityislapsi, jonka perussairautta en osaisi hoitaa. Joten vastavuoroisuus ei onnistuisi.

Tässäpä näitä syitä ap:lle.

Perhe 2: Voisithan tarjoutua ottamaan yhden lapsen hoitoon, jos ovat samanikäisiä. Ajatuksella että kaverit vierailevat vuorotellen toistensa luona.

Mutta eihän tuo ole se pointti, jos halutaan nimenomaan lapsivapaata. Kyllä meilläkin on usein kylässä lasten kavereita ja lapset kyläilevät, mutta harvemmin kaikki lapset ovat samaan aikaan pois. En itse todellakaan voisi kysyä tai edes kuvitella tilannetta, että ottaako 8-vuotiaan poikamme kaverin perhe myös 4-vuotiaan siskonsa heille. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Noh. Mietinpä omia ystäväperheitä.

Perhe 1. Heillä on kahdet isovanhemmat, jotka oikein kilpailevat siitä, kummat saavat hoitaa lapsenlapsia enemmän. Ymmärrettävästi tämä perhe ei halua lähteä meidän kanssa tällaiseen järjestelyyn, kun tarvetta ei heidän puoleltaan ole.

Perhe 2. Heillä on vauva, taapero ja leikki-ikäinen. En jaksa ottaa tuollaista katrasta hoitoon, jotta saisin oman lapsen vastavuoroisesti hoitoon. Veisi enemmän voimavaroja kuin antaisi.

Perhe 3. Perheessä on erityislapsi, jonka perussairautta en osaisi hoitaa. Joten vastavuoroisuus ei onnistuisi.

Tässäpä näitä syitä ap:lle.

Perhe 2: Voisithan tarjoutua ottamaan yhden lapsen hoitoon, jos ovat samanikäisiä. Ajatuksella että kaverit vierailevat vuorotellen toistensa luona.

Mutta eihän tuo ole se pointti,

Pitää olla sitten useampi paikka, tarvittaessa vaikka oma jokaiselle lapselle, niin tuntemani suuret perheet tekivät lapsuudessani.

Vierailija wrote:

Miksi lapsia itselleen vapaaehtoisesti hankkivat ihmiset tarvitsevat lapsivapaata?

Samasta syystä kun vapaaehtoisesti hankitusta työstäkin halutaan joskus vapaata. 

Vierailija wrote:

Se vain kuormittaa lisää että hoitaa muiden lapsia saadakseen vastapalveluksena hengähdystauon omien lasten hoitamisesta. Isovanhemmilta saatava hoitoapu tuo todellista helpotusta arkeen. Heille sen avun voi korvata sitten myöhemmin kun tarvitsevat vanhetessaan itse apua. Siinä toteutuu sukupolvien välinen vastavuoroisuus hienolla tavalla.

Minkälaisia ne muiden lapset sitten oikein ovat jos se kuormittaa noin paljon enemmän?

Miksi jotain ihmistä ärsyttää vauvapalstalla, jos joku isovanhempi hoitaa omia lastenlapsiaan tai vaikka lapseton kummi viettää kummilapsensa kanssa viikonlopun? Meillä ja myös lähipiirissä kukaan ei tee tätä vasten tahtoaan, päin vastoin. 

Erään paikkakunnan fb-ryhmässä joku äiti juuri kyseli, miksei vanhukset ryhdy varamummeiksi ja - ukeiksi, jolloin auttaisivat perheitä (ilmaisina) lapsenvahteina. Omat mummit ja ukit kun voivat asua kaukana. 

Tulipa vaan mieleen, että nämä samat perheetkö sitten vastaavasti auttavat näitä samoja vanhuksia - ilmaiseksi? 

Moni täällä kommentoi jotain ”hoitorinkiä” ja että sellainen on väsyttävää.. mikä ihmeen hoitorinki? Miksi ette puhu ja järjestele ihan arkisesti asioita? ”hei tuleeko x ja y meille lauantaina päivällä muutamaksi tunniksi, olis kiva” ym?

Vierailija wrote:

Miksi jotain ihmistä ärsyttää vauvapalstalla, jos joku isovanhempi hoitaa omia lastenlapsiaan tai vaikka lapseton kummi viettää kummilapsensa kanssa viikonlopun? Meillä ja myös lähipiirissä kukaan ei tee tätä vasten tahtoaan, päin vastoin. 

Kyse on siitä että jos valitetaan, että EI auteta. Eli on oletettu apua mutta sitä ei saada, eikä sitten osata ajatella että ehkä vois itse joskus antaa niin ehkä joskus saa.

No jospa vaan lähtökohtaisesti tehtäisiin sen verran lapsia joita on rahkeet itse hoitaa. Jo ennen kuin aletaan yrittämään ensimmäistä lasta, mietitään montako lasta pystytään hoitamaan niin, että mitään apuja ei tule mistään. Vai pystytäänkö hoitamaan edes sitä yhtä ilman apuja. Vaikka alkuun olisikin tukiverkkoja niin tilanne voi muuttua nopeastikin kun koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu. Tämän vuoksi ennen lasten hankintaa mietitään se "worst case scenario" ja suhteutetaan lapsiluku siihen. Luulin tämän olevan itsestään selvää mutta ilmeisesti isolla osalla ei ole ollut ymmärrystä miettiä asioita etukäteen.

Koska se ei auta mun jaksamiseen oikeastaan ollenkaan tai vaikutus on minimaalinen, jos ensin otan kaverin kaksi tai kolme muksua tänne vuorokaudeksi hoitoon, ja sit saan omani sinne yhdeksi vuorokaudeksi ensi viikolla. Saatikka jos puhutaan parista tunnista päivällä (niitä kyllä järkätään).

 

Toisekseen ei ne yökyläilyt monella lapsella meinaa sujua vielä kouluiässäkään kun tulee koti-ikävää ym. Ei ole kerta tai kaks kun puolin tai toisin on niitä lapsia kesken myöhäisiltaa takaisin kotiin raijattu. Isovanhempi on varmempi, koska sieltä lapsi ei palaudu/ ei ole painetta hakea takas kotiin jos tulee itkuikävä koska on niiiiin paljon tutumpi paikka ja hoitaja. 

Vierailija wrote:

Sama muissakin asioissa. Esim. vanhusten kannattaisi vaikka vuokrata iso asunto ja jakaa sopivalla ryhmällä asumiskuluja ja saada samalla seuraa ja turvaakin toisistaan. Ja saada apua hankittua yhdessä arjen asioihinsa. 

Sitä kutsutaan palvelutaloksi.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Noh. Mietinpä omia ystäväperheitä.

Perhe 1. Heillä on kahdet isovanhemmat, jotka oikein kilpailevat siitä, kummat saavat hoitaa lapsenlapsia enemmän. Ymmärrettävästi tämä perhe ei halua lähteä meidän kanssa tällaiseen järjestelyyn, kun tarvetta ei heidän puoleltaan ole.

Perhe 2. Heillä on vauva, taapero ja leikki-ikäinen. En jaksa ottaa tuollaista katrasta hoitoon, jotta saisin oman lapsen vastavuoroisesti hoitoon. Veisi enemmän voimavaroja kuin antaisi.

Perhe 3. Perheessä on erityislapsi, jonka perussairautta en osaisi hoitaa. Joten vastavuoroisuus ei onnistuisi.

Tässäpä näitä syitä ap:lle.

Perhe 2: Voisithan tarjoutua ottamaan yhden lapsen hoitoon, jos ovat samanikäisiä. Ajatuksella että kaverit vierailevat vuorotellen toistensa luona.

Yllättävän monessa useampilapsisessa perheessä on ajatuksena, että isommat vahtivat pienempiään. Jos pyydät kylään sen vahtijalapsen saat kylään myös vahdittavan pikkusisaruksen samalla kutsulla.

-,ohis

Jokainen hoitakoon omat lapsensa!   Jos isovanhemmat ovat vielä hyväkuntoisia ja terveitä he mielellään ottavat rakkaat lapsenlapsensa kyllä hoitoon, mutta sen tulee olla vapaaehtoista.  Nykyään vanhemmat toitottavat, että pitäisi saada omaa aikaa ja lapsi työnnettäisiin milloin minnekin hoitoon.   Ottakaa lapset mukaan minne itsekin menette ja jättäkää ”omat ” menot toistaiseksi kyllä teille sitä vielä tulee riittävästi kunhan saatte lapsenne kasvatettua.

Vierailija wrote:

No jospa vaan lähtökohtaisesti tehtäisiin sen verran lapsia joita on rahkeet itse hoitaa. Jo ennen kuin aletaan yrittämään ensimmäistä lasta, mietitään montako lasta pystytään hoitamaan niin, että mitään apuja ei tule mistään. Vai pystytäänkö hoitamaan edes sitä yhtä ilman apuja. Vaikka alkuun olisikin tukiverkkoja niin tilanne voi muuttua nopeastikin kun koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu. Tämän vuoksi ennen lasten hankintaa mietitään se "worst case scenario" ja suhteutetaan lapsiluku siihen. Luulin tämän olevan itsestään selvää mutta ilmeisesti isolla osalla ei ole ollut ymmärrystä miettiä asioita etukäteen.

Kukaan ei sitten voisi hankkia yhtään lasta, jos worst case scenariossakaan ei saisi tarvita apua. 

Oma apu on paras apu lapsiperheessä. Sukulaisilta kuten isovanhemmilta on turha odottaa mitään apua mihinkään.

Onneksi pärjätään hyvin ilman sukulaisten apuja.

Omasta tilanteestani:

Minulla on vain 2 perheellistä kaveria. Toinen asuu n. 50 minuutin päässä, toinen 1,5 tunnin päässä. Minä olen vuorotyössä niin, että vietän viikonloppuani lähes poikkeuksetta ma-ti. En pääse siis viikonloppuisin avuksi, oma lapsi on tuolloin vuoropäiväkodissa. Arkena taas apua ei "tarvita", kun muut vanhemmat ovat töissä ja lapset päiväkodissa/koulussa. Haastavien työaikojeni vuoksi näemmekin vain pari kertaa vuodessa. Vaikea tässä on puolin tai toisin apua antaa, enkä sitä tässä tilanteessa realistisena pidäkään.

Vierailija wrote:

Ihmettelen ihmisten avuttomuutta myös. Ensin muutetaan kauas perheestä (vanhemmat, sisarukset yms) ja pahimmassa tapauksessa perustetaan perhe sellaisen kumppanin kanssa, joka jätetään parin vuoden sisään ("rakkaus loppui ja minulla on oikeus onneen, muista viis") ja jäädään kotiin yksin lasten kanssa. Valitetaan yksinäisyyttä ja ettei ole apua arjessa. Yhteiskunnan pitäisi auttaa eli antaa rahaa ja järjestää palveluita.

Voisiko suomalaiset yrittää ottaa vähän vastuuta itse omasta elämästään? Tukiverkot pitää luoda itse. Se tapahtuu esim tutustumalla ihmisiin, kohtelemalla heitä hyvin, kutsumalla heitä kylään, tekemällä vastapalveluksia. Perheet ovat itse paras apua eli vanhemmat ja sisarukset auttavat keskenään toisiaan. Näin on toimittu vuosituhannet joka paikassa. Ja erityisen tärkeää olisi valita lapsille sellainen isä, jonka kanssa haluaa perustaa perheen ja vaalia tätä suhdetta vuoden jokaisena päivänä. Näin ei tarvitse k

Aina se asuinpaikka ei ole itsestä kiinni. Me muutimme miehen töiden takia täysin vieraalle paikkakunnalle, isovanhemmat ja ystävät asuvat kaukana. Heti muuton jälkeen tuli korona ja lapsemme syntyi. Meni pari vuotta, että ihmisiin ei oikein päässyt tutustumaan missään, kun kaikki toiminta oli tauolla. Nyt ollaan kiireisiä töiden ja pienen lapsen kanssa, eikä ehditä mihinkään toimintaan tutustumaan muihin lapsiperheisiin. Päiväkodista ei toisten lapsiperheiden yhteystietoja saa ja lapsi on vielä sen verran pieni, ettei mitään leikkitreffejä vielä päiväkodissa sovita.