Onko muita työäitejä, jotka ei meinaa jaksaa paineiden/ riittämättömyyden alla?

Onneksi suuri osa niistä vain FYI tyyppisiä... t :43

musta 28 ja 29 ovat väärillä jäljillä. Jos on todella uupunut, niin ratkaisu ei ole se, että tsemppaa itseään, vaan päinvastoin ratkaisu on se, että tahtia pitää hidastaa ja karsia tekemistä sekä töissä että kotona. Itse tingin uran luomisesta nyt, kun lapset ovat pieniä. Olen oppinut sanomaan ei ja rajaamaan tekemisiäni. Ja toiseksi -vika voi olla myös työpaikassa eikä työntekijässä, jos työ uuvuttaa.

Kyllä en moista jaksaisi ja jos tilanteeni olisi tuo niin varmasti vaihtaisin alaa! Olet varmasti nuori ja uraa ehdit luoda sitten kun siihen on paremmat valmiudet. Tuolla menolla saatat itsesi ennenaikaisesti eläkkeelle.... Joillakin se vauhti jää vain työelämässä päälle eikä sitten enää osaa edes lopettaa. Lopeta hyvä ihminen ajoissa ja mieti mitkä asiat ovat OIKEASTI sinulle tärkeitä.

että minulle ovat tärkeitä sekä perhe että ura. Miksi niistä vain toinen olisi merkityksellinen.



Oma väsy ajaa kuitenkin nyt siihen, että jään seuraavan, tulossa olevan lapsen kanssa määräaikaisesta työstä vanhempainvapaille, mikä tarkoittaa työsuhteen katkeamista (vaikka niin ei muka pitäisi ollakaan). Täytyy vaan luottaa siihen että jotain uutta löytyy.



Väliaikaisestisesti olen pyrkinyt pitämään pintani siten että

a) en tingi paljoa yöunista (joka yö väh. 7,5 h)ellei se ole välttämätöntä esim. lasten sairastelun takia. Minulla on migreeni ja se voi äityä todella pahaksi ja sarjoittaiseksi jos en nuku riittävästi.



b) en tee ylitöitä. Olen alalla joissa harmaata (palkatonta) työtä tehdään hyvin paljon. Olen esimiesasemassa ja olen pitänyt kiinni siitä etteivät alaisenikaan tekisi sitä. Tässä joutuu kestämään sellaisen pienen tyytymättömyyden ja nyreyden yläpuoleltaan, kun ei esim. ole käytettävissä 20 h/ vrk.



Tiedän kuitenkin itse että levänneenä työni laatu pysyy hyvänä, toisin kuin väsyneenä.



c) meillä kotityöt jaetaan tasan.



...tämän jälkeen joku varmaan kysyy miksi tunnen itseni kuitenkin väsyneeksi? Omalla kohdallani on myös emotionaalista väsymystä yhden sisareni äkillisestä kuolemasta ja pian sen jälkeen isäni vakavasta sairastumisesta - tämä on myös tuonut arkeeni enemmän huolehdittavaa ja hoidettavia asioita.

3-vuorotyö, pienet lapset, ikuinen talo projekti. Anemia, hb 85. Mutta sisulla eteenpäin. Työ on rankkaa, mutta antoisaa. Lapset kasvavat. Kaippa tää joskus helpottaa...

Muistavatkohan lapset lapsuudestaan muuta kuin väsyneen äidin?

Itselle ainakin oli aika pysäyttävää kun lasten toiveammateista puhuttaessa 7-v sanoi: "Mä en ainakaan ikinä halua olla mikään insinööri kun niillä on aina jotain tietokonehommia tai ne puhuu puhelimessa" (sekä mies että minä ollaan DI) Lapsen toiveammatti oli lastenhoitaja kun "siinä saa olla kotona".

En kyllä ymmärrä, että työ menee perheen edelle jatkuvasti. Varsinkin kun on pieniä lapsia. Kyllä jommankumman vanhemman pitäisi sitten olla enemmän kotiinpäin, jos toinen luo uraa täysillä. Itse olen asia.ntuntijatyössä, mutta kutakuinkin pysyn työajan puitteissa. En lue sähköposteja kotona, enkä vastaa työpuhelimeen kuin erittäin poikkeuksellisesti

(perijättäret jääköön, jos haluavat, mutta silloinkin perintöä pitäisi olla tulossa niin paljon, että pelkillä koroilla elää). Oman työn ja ammattitaidon tarvitsee vakuutukseksi itselleen, vaikka työ ei tuntuisi antoisalta, sitä kannattaisi kuitenkin tehdä, vaikka kuinka vähänkin. Jos tulee avioero tai puoliso kuolee yllättäen, työelämässä kiinni oleva selviää kuitenkin jotenkin.



Mutta ihmettelen itsekin samaa, että kuinka tässä selvitään. Meillä päiväkoti-ikäisillä ei ole päiväkodin lisäksi muita harrastuksia eivätkä he tunnu niitä kaipaavaankaan. Ostamme siivouspalvelua 2 krt/kk.



Sairaanhoitajilla ainakin HUS:in akuuttiosastoilla on todella kiire, ja lämmin kiitos heille, että jaksavat tehdä työtään.



Terv.,

KTM, jolta leikattiin hiljattain umpisuoli, ja joka pääsi siinä yhteydessä näkemään kuinka sairaalassa osastoilla oikeasti juostaan huoneesta toiseen - hirveää...

että vaikka tekisi työnsä kuinka hyvin ja nopeasti, omaan palkkakehitykseensä ei voi vaikuttaa juuri mitenkään, ja uralla etenemismahdollisuudetkin ovat aika rajalliset.



Eri töiden raskautta on muutenkin vähän tyhmä vertailla, akateemisessa työssä asiat seuraavat ehkä kotiin, mutta mulla on ainakin työpäivän aikana hetkiä, jolloin pystyn ajattelemaan 15 min omia asioitani ja vaikka surffaamaan netissä. Hoitajan keskittymiskyky ei voi herpaantua, tai joku voi tyyliin saada väärää lääkettä ja kuolla.



Lisäksi mielestäni pienten lasten äidin on tosi kuluttavaa tehdä työkseen hoivatyötä ja jatkaa sitä samaa hoitamista illalla kotona.



T: Se sama umpparipotilas

3 Anemia, hb 85. Mutta sisulla eteenpäin. .

Kartoita vaihtoehdot ja niiden vaikutukset (työpaikan vaihto, osa-aikaisuus, huonompi palkka, ei urakehitystä ylöspäin yms yms.) ja mieti mihin olet valmis. Luopumista jostain tulee joka tapauksessa.



Sitten voit yrittää laittaa asioita kuntoon joko vanhassa paikassa tai jos siellä ei onnistu, niin vaihtamalla työpaikkaa.



Muista, että vastuu omasta jaksamisesta ja rajojen vedosta on sinulla, ei pomollasi tai kenelläkään muulla.

tilapäinen lastenhoitoapu maksaa kulukorvauksiineen mll:llä 10 e/ tunti...



on vaan jaksettava



t. työssäkäyvä äiti, 2 lasta

Ihan kuin minun suustani tuo tekstisi...



Kommentteja



1) Oravanpyörästä on vaikea irrottautua -- tällaiset neuvot menee suoraan omaan arvoonsa. Jos on 10 vuotta luonut jossain uraa ja rakastaa työtään (vaikkakin se vie mehuja) niin eipä sieltä vaan lähdetä. Kotiäidit kuvittelee, että aina jostain saa rahaa elämiseen ja uran voi aina aloittaa alusta. Nuo asiat eivät vain pidä paikkaansa. Ja sitäpaitsi kukaan ei tässä yhteiskunnassa voisi hyvin, jos kaikki äidit olisivat kotona. Suomi syöksyisi varmaan totaaliseen kaaokseen ja talous romahtaisi. Kuka tekisi äitien tekemän työn työelämässä.



2) Nykyinen työelämä (korkeakoulutettu, ehkäpä kaupallinen ura) on juuri kuvailemasi kaltaista, paitsi ehkä jossain julkisen sektorin hoivatyössä. Voi voi kun sitten hoitsut valittaa, kun on niin kiire. Ne eivät ole nähneetkään oikeaa kiirettä ja häsää.



3) Perhe. On helppo varmaan irrottautua siitä, että ei tee kotitöitä tai ei vie lapsia harrastuksiin. Nekin kuuluvat elämään...



Mä olen ratkaissut nämä ongelmat seuraavalla tavalla (opit ovat tulleet kantapään kautta)



- Nyt arvoni on PERHE ensin. Tämä arvo menee kaiken edelle seuraavat 10 vuotta -- ajatella vain 10. Kaikki valinnat työelämässä nykyisin teen sen mukaan, miten perhe haluaa. Esim. kieltäydyin ihan kylmästi nyt parista työmatkasta sen vuoksi, että en halua olla kolmesta lapsestani erossa. Menen töihin 6.30 jokainen aamu ja lähden pois viimeistään 16.30 mutta yleensä aiemminkin. Olen tämänkin sanonut pomolleni..



- Koti: Olen ostanut nyt apua kotiin. Meillä käy siivooja 2x/kk ja yleisiä kotitöitä 3 h/viikko. Maksaa, tiedän.. mutta jos noihin menee (kotitalousvähennysten jälkeen) 250 euroa kuussa niin so what. Jättää muutaman vaatteen ostamatta. Näin aikaa on perheelle enemmän.



- Oma mieli: Voi myös ajatella, että aika aikaansa kutakin. Nyt ei ole omaa, aikaa niin ei ole. Työmatkat ovat niitä mulla ainakin... ja miksi ei kodin ja työpaikankin väliset sellaiset (osta esim. ipod ja lataa täyteen ihanaa musiikkia ja rentoudu.)



-Uni: NUKU!



t. uraäiti

Toki anemia vaatisi hoitoa. Vaan kun ei jaksa lähteä soittelemaan terveyskeskukseen ja kyselemään rautatiputuksia (lue:vaatimaan ja pitämään puoliaan). Väsymyksen mentyä tietyn pisteen yli jatkaa sitä oravanpyörä elämää, eikä edes jaksa olla huolissaan. Vaikka elämän realiteetit jo sanovat, että jotain tarttis tehdä. Sitä valuu vaan päivästä toiseen ja on onnellinen mitättömän pienistä jutuista.



Ihania vinkkejä täsätä ketjusta olen saanut, jospa joskus saisin itseäni niskasta kiinni ja tekisin elämänlaatua kohottavia uudistuksia :)

ala olla jo terveyden suhteen vaarallinen ts. altistaa että jotain todella vakavaa tapahtuu?

"1) Oravanpyörästä on vaikea irrottautua -- tällaiset neuvot menee suoraan omaan arvoonsa. Jos on 10 vuotta luonut jossain uraa ja rakastaa työtään (vaikkakin se vie mehuja) niin eipä sieltä vaan lähdetä. Kotiäidit kuvittelee, että aina jostain saa rahaa elämiseen ja uran voi aina aloittaa alusta. Nuo asiat eivät vain pidä paikkaansa. Ja sitäpaitsi kukaan ei tässä yhteiskunnassa voisi hyvin, jos kaikki äidit olisivat kotona. Suomi syöksyisi varmaan totaaliseen kaaokseen ja talous romahtaisi. Kuka tekisi äitien tekemän työn työelämässä.



2) Nykyinen työelämä (korkeakoulutettu, ehkäpä kaupallinen ura) on juuri kuvailemasi kaltaista, paitsi ehkä jossain julkisen sektorin hoivatyössä. Voi voi kun sitten hoitsut valittaa, kun on niin kiire. Ne eivät ole nähneetkään oikeaa kiirettä ja häsää."



1) Musta on todella ankeaa ajatella, ettei korkeasti koulutettu, hyvän työkokemuksen omaava nainen voisi muka tehdä tilanteelleen mitään. Kaikkea ei voi saada. Jos luo uraa, se on perheeltä ja omasta jaksamisesta pois. Luulis tuolalisella tahdilla keränneen itselleen omaisuutta ja henkistä pääomaa sen verran, että uskaltaa loikata oravanpyörästä pois!!!



2) tervetuloa seuraamaan hoitotyötä ensiavussa, ja sano sitten, ettei sairaanhoitajan työ ole kiireistä. Kyse on ihmisten hengestä ja terveydestä.



T. sairaanhoitaja

I

2) Nykyinen työelämä (korkeakoulutettu, ehkäpä kaupallinen ura) on juuri kuvailemasi kaltaista, paitsi ehkä jossain julkisen sektorin hoivatyössä. Voi voi kun sitten hoitsut valittaa, kun on niin kiire. Ne eivät ole nähneetkään oikeaa kiirettä ja häsää.

Ystävä on hoitsu, eikä kerkeä toisinaan työaikana käymään vessassa tahi syömään. Eli taitaa hoitsuilla olla tosi lepposia työpäiviä.

Asiantuntijatyön kiire on 24/, eli kukaan muu ei tee samaa hommaa.

Asiantuntijatyön kiire on 24/, eli kukaan muu ei tee samaa hommaa.

Olen tehnyt erilaisia kiireisiä töitä, ja minusta helpompaa on sellainen kiire, jota tehdään täysillä kahdeksan tai vaikka neljätoista tuntia, mutta kun painaa oven kiinni perässään, ei tarvitse töitä miettiä. Tällä hetkellä teen työtä, joka ei mahdu työpäivään ja kotonakin mielessä pyörii, että mikä olisi huomenna se kiireisin tehtävä, kun kaikkea ei kuitenkaan ehdi tehdä. Tämä on äärettömän stressaavaa.

Lasten suhteen siis? Onko odotettavissa oleva raatamisvaihe siihen saakka, kun lapset täysikäisiä? Jos näin on, muistavatkohan lapset lapsuudestaan muuta kuin väsyneen äidin?

Muistavatkohan lapset lapsuudestaan muuta kuin väsyneen äidin?

Itselle ainakin oli aika pysäyttävää kun lasten toiveammateista puhuttaessa 7-v sanoi: "Mä en ainakaan ikinä halua olla mikään insinööri kun niillä on aina jotain tietokonehommia tai ne puhuu puhelimessa" (sekä mies että minä ollaan DI) Lapsen toiveammatti oli lastenhoitaja kun "siinä saa olla kotona".