Vakavasti puhuen - oliko Spede mielestäsi hauska?
Kaipa hänen ohjelmansa olivat aikanaan tv:n parasta antia (kun sieltä ei muuta viihteeksi tulkittavaa tullut).
M 48
Kommentit (273)
Jokaisella ajalla omat narrinsa. Osaavatko aina naurun kautta peilata yhteiskunnan tilaa? Joskus sortuvat kosiskeluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikansa kutakin. Typerää nyt moittia. Hyvin ainakin möivät aikanaan. Kuulemma vielä maksoi näyttelijöille ihan kohtuulisesti.
No eikä maksanut, vaan veti nimenomaan itselle rahat. Ennen kaikkea Vesku on tuonut asiaa esille, että hän ja Simo Salminen saivat vain muruset. Yksi Uuno-elokuvahan tehtiin niin, ettei Uunon roolissa ollut Loiri ja tämä johtui ymmärtääkseni juurikin silloin meneillään olleista rahallisista riidoista.
Totta kai veti itselleen rahat, hänhän kantoi taloudellisen vastuun. Vaikka maksoikin reilusti, ei tietenkään mahdottomia summia. Tuossa vaiheessa, kun tehtiin surullisen kuuluisa Turhapuro-elokuva ilman Loiria, oli Turhapurojen suosio jo laskussa ja Loiri kertoi olleensa niin kyllästynyt koko rooliin, että pyysi siksi niin suurta summaa, ettei Spedekään siihen suostunut. Samanh
Oho! Loirihan nimenomaan MENESTYI ihan ilman Spedeä. Loirilla oli mahtavat lahjat muussakin kuin huumorihahmoissa. Ei hän Spedeä tarvinnut enää kymmeniin vuosiin mihinkään.
Spedestä aika ajoi ohi. Loiri oli loppuun saakka suuri kansansuosikki.
Lapsena tykkäsin katsoa Speden spelejä. Oli niin hauskaa, kun Spede otti haasteet niin kauhean tosissaan.
Speden Naisen logiikka oli minusta ärsyttävä huono vitsi jo silloin.
Vierailija kirjoitti:
Jos hänellä joku oivallus olikin, ajan hengen mukaisesti vitsiä pitkitettiin niin kauan että se lakkasi olemasta hauska. Kammottavin kidutusnäytelmä oli se Rautakauppa.
Nasse-setä oli hahmona hauska mutta ei nyt montaa kertaa.
No mun mielestä ei yhtään kertaa.
Jean Pierre Kusela oli se ikimuistettava hahmo. Ei tarvittu kuin se yksi kappale ja sen esitys, vieläkin uppoaa.
Speden Saluunat 60-luvulla oli kyllä hyviä, niitä ei varmaan ole missään enää tallessa. Niissä oli vielä sellaista poikamaista kekseliäisyyttä.
Simo oli sheriffi ja perinyt sheriffin tähden edelliseltä kolleegaltaan, joka oli kuollut, kun oli saanut luodin rintaansa sen tähden läpi. Siksi siinä oli vielä reikä. Kun oli sitten Simon vuoro saada luoti rintaansa, se osui siihen tähden reikään. Simo totesi vain viimeisiksi sanoikseen, että "Helppohan se on - valmiiseen reikään."
Tästä tuli meidän isälle loppuiäkseen nykykielellä sanottuna viraali. Isä oli vääräleuka ja kun hän 80-luvulla oli sairaalassa suorastaan jo kuoleman kielissä, ja lääkäri oli tutkiessaan puhellut, että laitetaan tämä letku tuohon entiseen kohtaan (johonkin kylkeen) niin isä vielä voipuneella äänellä sanoi, että helppohan se on valmiiseen reikään. Eikä paljon sen jälkeen enää puhunutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerys ja mukahauska. Halvensi naisia eli heikko itsetunto.
Missäpä viihdeohjelmassa ei tuolloin olisi ollut *blondivitsejä*? Spede ei kuitenkaan halventanut uskontoa, ei eri etnisiä ihmisryhmiä eikä keitään tiettyjä ihmisiä, kuten esim. Petelius.Vai ei halventanut naisia?
Hän esitti naiset täysin typerinä ja halveksuttavina olentoina ilman pienintäkään järjen hiveventä.
Kai te muistatte sitten haukkua Hannele Laurin joka veti nää tyhmän blondin roolit ammattimaisesti aina läpi. Sehän suostui kaikki naiset esittään tyhminä bimboina.
Oli joissain asioissa hauska varsinkin kun itse ei ollut aina esillä.En tiedä miksi hän ärsyttää kun esittää takapuoli ja leuka pitkällä aina samanlaista oli ohjelma häneltä mikä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Uuno Turhapuro oli hyvä lapsena ja teininä. Nykyään näen sen rajoitteet selvemmin.
Rautakauppias-sketsi on loistava.
Mutta ehkä iso massa tuotannosta on heikkotasoista.
Just olin tulossa sanomaan, että rautakauppias sketsiä en ole koskaan tajunnut. Mikä siitä tekee hauskan? Lähinnä taas vaan ihmisen vajavaisuutta korostetaan ja sillekö on ok nauraa?
Mun äiti hirnuu vitsin "neroudelle" nykyäänkin.
Ei. Se oli sellasta tyhmyyden ylistystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuno Turhapuro oli hyvä lapsena ja teininä. Nykyään näen sen rajoitteet selvemmin.
Rautakauppias-sketsi on loistava.
Mutta ehkä iso massa tuotannosta on heikkotasoista.
Just olin tulossa sanomaan, että rautakauppias sketsiä en ole koskaan tajunnut. Mikä siitä tekee hauskan? Lähinnä taas vaan ihmisen vajavaisuutta korostetaan ja sillekö on ok nauraa?
Mun äiti hirnuu vitsin "neroudelle" nykyäänkin.
Rautakauppias-sketsi kuuluu nimenomaan tuohon aikaan. Siinä parodioidaan silloisia rautakauppoja.
Oli nimittäin yleinen ilmiö se, että rautakauppojen palvelu oli äärettömän hidasta. Rautakaupoista ei tahtonut edes löytää myyjiä. Tuolloin oli vielä monet kaupat sellaisia, että ostokset tehtiin tiskillä jokainen vuorollaan ja siellähän oli myyjät aina tiskin takana palvelemassa.
Rautakaupoista sai asiakas itse etsiskellä tuotteita ja kun tarvitsi apua, myyjät oli aina joko palvelemassa jotain toista tai sitten jossain näkymättömissä. Asiointi oli hidasta, koska tuotteet oli niin moninaisia. Ei sitä ostettu vain ruuveja, vaan aina piti löytää ne juuri oikeanlaiset ruuvit. Ja kun valtaosa asiakkaista oli jotain metalli- tai raksamiehiä, niin siinähän turistiin pitkään ja vertailtiin laatuja ja käytiin läpi kaikki mahdolliset. Myyjät oli kovin perusteellisia, eli toiminta oli hidasta.
Kaikki tiesi, että rautakaupoissa asiointi ei ollut mitään nopeata käväisyä. Nauloja, ruuveja ja poranteriä kun oli kymmeniä kokoja ja malleja ja eri materiaalia.Pitää löytää ne juuri oikeat ja just käypäset. Plus kaikki muu rautakaupassa myytävä, oli erilaisia malleja ja kokoja. Niitä tutkittiin jostain tuotekalentereistakin hitaasti ja perusteellisesti, onko meillä näitä vai noita vai onko ne päässeet loppumaan, käynpä kattomassa sieltä ja täältä.
Sille siinä naurettiin. Ja sitä se todella oli. Eli totuushan se siinä vain tuli esiin. Sitä en tiedä enkä siis osaa selittää, miksi rautakauppojen myyjät oli aina niin hitaita. Joku miehinen ilmiö ehkä. Ollaanhan rakentamassa tai remontoimassa, on oltava tarkka ja huolellinen.
Nykyään on jo eri meininki, hitaus on sietämätöntä. Ja tavarat ja tarvikkeet löytyy ihan toisella tavalla, koneeltahan kaikki löytyy.
Aloitti joka lauseen Siis -sanalla holkki suupielessä! Ärsytti.
Oli se niissä uran alkupuolen leffoissa. X-paroni on oikeasti hyvä, mieletöntä heittäytymistä ujon kaupunkilaispojan ja rempseän maalaisen välillä.
Vierailija kirjoitti:
Speden naisen logiikka -sketsit naurattavat vieläkin.
Epäilemättä (tyhmän) vanhan miehen heikkoa itsetuntoa hivelee.
*Oho! Loirihan nimenomaan MENESTYI ihan ilman Spedeä. Loirilla oli mahtavat lahjat muussakin kuin huumorihahmoissa. Ei hän Spedeä tarvinnut enää kymmeniin vuosiin mihinkään.
Spedestä aika ajoi ohi. Loiri oli loppuun saakka suuri kansansuosikki.*
Vaikka Loiri olikin lahjakas ja yliarvostettu taiteilija ja olisi menestynyt jollakin lailla muutenkin, kyllähän Spede kuitenkin nosti hänet koko kansan tietoisuuteen. Suuri osa menestystä oli juuri Turhapuroista. Olisiko ilman Spedeä jäänyt Niskasen nuorisotähdeksi ja yhdeksi pääkaupunkiseudun näyttelijäksi. Levyt menivät kaupaksi, kun Spede-juttujen esiintymisten vuoksi oli jo valmiiksi tunnettu. Mainitse joitakin muita Loirin menestyselokuvia. Menestyikö Pahat pojat juuri Loirin vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Speden naisen logiikka -sketsit naurattavat vieläkin.
Totta.
Vierailija kirjoitti:
*Oho! Loirihan nimenomaan MENESTYI ihan ilman Spedeä. Loirilla oli mahtavat lahjat muussakin kuin huumorihahmoissa. Ei hän Spedeä tarvinnut enää kymmeniin vuosiin mihinkään.
Spedestä aika ajoi ohi. Loiri oli loppuun saakka suuri kansansuosikki.*
Vaikka Loiri olikin lahjakas ja yliarvostettu taiteilija ja olisi menestynyt jollakin lailla muutenkin, kyllähän Spede kuitenkin nosti hänet koko kansan tietoisuuteen. Suuri osa menestystä oli juuri Turhapuroista. Olisiko ilman Spedeä jäänyt Niskasen nuorisotähdeksi ja yhdeksi pääkaupunkiseudun näyttelijäksi. Levyt menivät kaupaksi, kun Spede-juttujen esiintymisten vuoksi oli jo valmiiksi tunnettu. Mainitse joitakin muita Loirin menestyselokuvia. Menestyikö Pahat pojat juuri Loirin vuoksi?
Jatkoa. . . Spedelläkin oli monta rautaa tulessa loppuun asti. Turhapuroista aika ajoi ohi, ei Spedestä. Hän olisi jatkanut viihdebisneksessä tavalla tai toisella, ellei olisi vetäytynyt ansaitsemalleen eläkkeelle.
Spede oli ruma savolainen paskalla huumorilla varustettuna. Tosin aina aloin nauramaan kun uimalakki ilmestyi kuvaruutuun.
Siis nimittäin öh-öh olihan se hauska. Voi rähmä. Nimittäin.
Uuno Turhapuro oli hyvä lapsena ja teininä. Nykyään näen sen rajoitteet selvemmin.
Rautakauppias-sketsi on loistava.
Mutta ehkä iso massa tuotannosta on heikkotasoista.