PS:n Teemu Keskisarja eduskunnassa: "Kampuksilla irtokynnet kimaltelevat ja hieno hajuvesi tuoksuu. Opiskelijat eivät ole köyhiä!"
No tulipa siinä vankkaa tekstiä kansanedustajalta!
:D
Kommentit (450)
Jostainhan ne päättäjien hyvinkin tarpeelliset omien palkkojen korotukset on nyhdettävä.
Kiskottakoon siis opiskelijoilta kynnet.
Tuohan on täyttä idiotismia.
- Kukaan ei aloita opiskeluja alastomana. Miksi pitäisi ne 1-5v vanhat hyvät vaatteet repiä rääsyiksi?
Meillä kaksi opiskelevaa nuorta ja heidän kauttaan tunnen aika laajan kirjon nykyopiskelijoita.
Yksi kyllä pukeutuu suoraan sanottuna rääsyihin eikä muutenkaan pidä itsestään huolta: mutta mielenterveyspalveluihin ei pääse. Vanhat kaverit "toimittaa mukana" jotta hän pysyy vähän kiinni elämässä.
YTHS palveluihin ei pääse, sieltä käsketään terveyskeskukseen mistä käsketään YTHSsään joten kukaan ei ole esim käynyt hammastarkastuksessa sen jälkeen kun täytti 18 (tai on, ne joiden vanhemmat esim me maksamme sitten heille yksityiset käynnit).
yli puolet heistä käy jo nyt töissä, ihan vaan selvitäkseen arjen kuluista, esim kilpurheileva nuori ei pärjää pelkällä opiskelijalounaalla ja puurolla, vaikka osaa tehdä ruokaa ihan peruselintarvikkeista (kuten omat on opetettu).
lähes jokaisen opiskelut venyvät koska harvempi pystyy valitsemaan vapaasti ajat, jolloin ne työvuorot tekee.
no samoin kävi jo muinoin itselle - 5v yliopisto-opinnot venyi lähes yhdeksään vuoteen (koska halusin pitää jalan tuossa firmassa...) - minulle ihan hyvä, mutta yhteiskunta olisi hyötynyt jos joku keskeneräisempi olisi ottanut minun työn ja minä aloittanut nopeammin työn mihin hankin pätevyyden ja tuottanut nopeammin enemmän veroeuroja...
jokainen näistä nykynuorista on ottanut opintolainansa ihan olosuhteiden pakosta - siinä sitten valmistuessa ei enää saakaan asuntolainaa kun pariskunnalla jo 50t euroa opintolainoja..
selvää on, että ne joiden vanhemmat pystyy/haluaa tukea nuoria aikuisiansa ovat Teemun maailmassa selkeät voittajat. Ja heillä sitten ehkä on ne kuuluisat paheksutut ripsienpidennykset ja glitterkynnet...(monellako Teemu niitä OIKeASTI siellä yliopistossa on päivittäin nähnyt ? - se että joku satunnainen ne on hankkinut ei ole oikeutus tuomita koko opiskelijapopulaatiota!)
sitäkö Teemu haluaa että oikeasti vain "kelvollisten vanhempien" lapset saavat ja voivat opiskella kohti unelmiaan???
Hah. Oman 20 v opiskelijatytön elintaso tulee ihan omasta pussistani.
ei tosin ole kampaamo tai tekoripsi/kynsihaluja, mutta ilman muuta annan lahjaksi kalliin hajuveden, jos sellaisen annan.
laskut maksaa isukki ja äitee pitää muonassa. Ei ole tarvinnut köyhäillä, eikä tarvitse jatkossakaan, vaikka onkin säästäväinen luonne.
Vierailija wrote:
Miksi näissä opiskelijoiden keskusteluissa muuten aina jaksetaan jankuttaa niistä iän ikuisista soluista? Ne solut ja opiskelija-asunnot eivät ole edes kovin paljon halvempia, kuin ne kauheat parjatut yksiöt. Siinä ei siis kauheasti säästä, mutta asumismukavuus kyllä heikkenee erittäin merkittävästi. Tämä taas voi johtaa vaikka mihin muihin asioihin, kuten mielenterveyteen ja ja opiskelujen huonosti sujumiseen. Mikä vika on siinä, että opiskelija-asunnot muovautuvat ajan mukana, jos kerran omat asunnot ovat sitä mitä nykyään halutaan? Mutta ei kun solujen pakkotuputusta vain.
Soluhuoneet ovat kyllä selkeästi halvempia kuin yksiöt. Ennen opiskelijat vuokrasivat myös kaksioita puoliksi.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Miksi näissä opiskelijoiden keskusteluissa muuten aina jaksetaan jankuttaa niistä iän ikuisista soluista? Ne solut ja opiskelija-asunnot eivät ole edes kovin paljon halvempia, kuin ne kauheat parjatut yksiöt. Siinä ei siis kauheasti säästä, mutta asumismukavuus kyllä heikkenee erittäin merkittävästi. Tämä taas voi johtaa vaikka mihin muihin asioihin, kuten mielenterveyteen ja ja opiskelujen huonosti sujumiseen. Mikä vika on siinä, että opiskelija-asunnot muovautuvat ajan mukana, jos kerran omat asunnot ovat sitä mitä nykyään halutaan? Mutta ei kun solujen pakkotuputusta vain.
Solut ovat 300 e ja yksiöt 700 e. Aika monelle tämä on merkittävä halpuus.
Pitäisikö opiskelijoiden kulkea yhtä huonosti repalaisen ja huolittelemattoman näköisinä kuin keskisarja? Se vaatii kyllä suurta köyhyyttä, järjen tai lompakon.
Vierailija wrote:
Mä käyn töissä ja mieheni kahdessa työssä. Meillä ei ikinä olisi varaa siihen että mulla olis esim tekoripset. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta että opiskelijat olettaa tekoripsien ja tekokynsien kuuluvan meidän muiden kansalaisten maksettavaksi.
Asumme puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Käymme molemmat töissä Helsingissä. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta että opiskelijat olettavat Helsingin ytimessä asumisen kuuluvan meidän muiden kansalaiten maksettavaksi.
Ei sillä satasen tai parin opintorahalla mitään tekokynsiä ja -ripsiä maksella. Vai miten paljon (vähän) sitä opintorahaa nyt saakaan.
Irtokynnet maksaa alkaen 2,5 € ja Keskisarja tuskin erottaa hienoa hajuvettä WC Ankasta... Persut vihaa opiskelijoita. Yllätys.
Tämänkin kohun ydin on suomen moskovamielisen varis- ja silakkaporukan tarve triggeröidä suuri hyödyllisten hölmöjen joukkonsa milloin kenenkin kimppuun säännöllisin väliajoin jotta porukka pysyy oikeassa vireessä ja siten on käytettävissä kun on tarve. Aiheella ei ole väliä eikä keskisarjakaan sanonut mitään erikoista. Huomionarvoista kuitenkin on miten nopeasti nuo sai organisoitua tästäkin median avulla kohun. Tai se ettei yksikään median tutkivista journalisteista havaitse sitä miten nopeasti mediaa vedätetään kerta toisensa jälkeen samojen tahojen toimesta.

Sulla ei oo 3 euroa laittaa irtoripsiin?
Vierailija wrote:
Irtokynnet maksaa alkaen 2,5 € ja Keskisarja tuskin erottaa hienoa hajuvettä WC Ankasta... Persut vihaa opiskelijoita. Yllätys.
Ja missäköhän kohtaa hienoista hajuvesistä on puhuttu muuta kuin AP otsikossa ?

Aaa... eli siis edes halpaa hajuvettä ei saisi olla vaan opiskelijoiden pitäisi Keskisarjan mukaan haista hieltä ollakseen riittävän köyhiä. Kiitos tarkennuksesta tässä asiassa.

Miksi on niin hankala myöntää että varsinkin Persut nyt vain puhuvat säännöllisesti pehmoisia? Ei se ole normaalien ihmisten vika jos triggeröityvät typeryyksien laukomisesta varonmaksajien varoilla.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Irtokynnet maksaa alkaen 2,5 € ja Keskisarja tuskin erottaa hienoa hajuvettä WC Ankasta... Persut vihaa opiskelijoita. Yllätys.
Ja missäköhän kohtaa hienoista hajuvesistä on puhuttu muuta kuin AP otsikossa ?
Aaa... eli siis edes halpaa hajuvettä ei saisi olla vaan opiskelijoiden pitäisi Keskisarjan mukaan haista hieltä ollakseen riittävän köyhiä. Kiitos tarkennuksesta tässä asiassa.
Saatte puhua ihan vapaasti mistä hajuvesistä ja hinnoista tahansa, mutta Keskisarjaa ei saa liitettyä asiaan kuin kusettamalla otsikossa.
Vierailija wrote:
Mä käyn töissä ja mieheni kahdessa työssä. Meillä ei ikinä olisi varaa siihen että mulla olis esim tekoripset. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta että opiskelijat olettaa tekoripsien ja tekokynsien kuuluvan meidän muiden kansalaisten maksettavaksi.
Asumme puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Käymme molemmat töissä Helsingissä. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta että opiskelijat olettavat Helsingin ytimessä asumisen kuuluvan meidän muiden kansalaiten maksettavaksi.
Oletko tyhmä vai persu? Missään muualla kuin keskisarja sairaissa aivoissa ei ole sanottu, että opiskelijat pitävät näitä asioita heille kuuluvina.
Kaikki tyhmät eivät ole persuja, mutta kaikki persut ovat tyhmiä.
Näköjään palsta estää lainaamasta joitain kommentteja ja siten vastaamasta niihin. Hienosti toimii taas tämäkin uudistus. Liekö kyse toimittajan kommentista jolle ei haluta vastaväitteitä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mä käyn töissä ja mieheni kahdessa työssä. Meillä ei ikinä olisi varaa siihen että mulla olis esim tekoripset. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta että opiskelijat olettaa tekoripsien ja tekokynsien kuuluvan meidän muiden kansalaisten maksettavaksi.
Asumme puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Käymme molemmat töissä Helsingissä. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta että opiskelijat olettavat Helsingin ytimessä asumisen kuuluvan meidän muiden kansalaiten maksettavaksi.
Ei sillä satasen tai parin opintorahalla mitään tekokynsiä ja -ripsiä maksella. Vai miten paljon (vähän) sitä opintorahaa nyt saakaan.
Opiskelija saa rahaa noin 300 opintotukea, 650 opintolainaa ja lisäksi asumistukea max 80% vuokrastaan aina vajaaseen 600 euroon asti. Kyllä tuosta aika lailla enemmän jää käyttövaraa per kuukausi kun ottaa vielä huomioon tuetut ateriat ja muut opiskelija-alennukset. Toki vuokrataso on korkea jossain kaupungeissa mutta se ei ole opiskelijoiden vika eikä sillä korjaannu että opiskelijan asumistukea lasketaan.
Olen toisen vuoden hoitotieteen opiskelija ja aion valmistua vuoden päästä. Käyn töissä kesäisin ja talvikaudella joka toinen viikonloppu perjantaista sunnuntaihin. Rahani eivät kulu bilettämiseen, vaan asumiseen, matkustamiseen, ruokaan ja omaan itseeni eli pidän huolitellusta ulkonäöstä ja käyn ripsihuollossa ja kampaajalla noin kerran kuussa.
Ulkomaan matkani kohdistuvat aina sinne, mistä saa edullisimman matkan ja matkustelen muutenkin pienellä budjetilla. Vaatteita hankin todella harkitusti ja harvoin, sillä haluan ostaa laatua. Tänä vuonna hankin Marimekon Minda Juhla Unikko takin ja edellisen takkini olen ostanut 5 vuotta sitten lukuunottamatta urheiluvaatteita. Viime vuonna hankin Malene Birgerin ihanan villapaidan ja edellisvuonna R-Collectionin anorakin (ns. urheiluvaate). Kenkiä olen ostanut alennusmyynneistä.
En käy kahviloissa ja hyvin harvoin ulkona syömässä. Teen pääasiassa itse ruokani. En harrasta mitään maksullista enkä käy opiskelijakavereitteni suosimissa yritysten/yksityisten järjestämissä maksullisissa keramiikka työpajoissa, paint & wine, tai muissakaan vastaavissa tapahtumissa.
Kuten alempi jo asiaa kysyi niin kukahan Keskisarjan lisäksi näin olettaa. Ja tarkoitat muuten varmaan ripsienpidennyksiä? Liimattavat tekoripset, kun maksavat halvimmillaan noin 3e Jos sinulla työssäkäyvänä ja miehen tuplatyössä ei ole siihen varaa niin johan menee jännäksi.