Voisitteko seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka on ollut vankilassa?
Selvisi, että tapailumies on ollut vankilassa jonkun kännitappelun takia. Vähän tuo mietityttää, mutta olen edelleen todella ihastunut. Voisitteko ohittaa tuollaisen asian ja jatkaa alkavaa suhdetta?
Kommentit (79)
En todellakaan voisi. Työssäni luen päivittäin väkivaltarikollisten selityksiä ja kaikki valehtelevat/vähättelevät enemmän tai vähemmän tekojaan.
Rikollisten mielenlaatu, elämäntyyli ja arvomaailma poikkeavat liikaa omastani enkä tahdo sellaisia ihmisiä elämänpiiriini. Kaikki eivät ansaitse toista mahdollisuutta, tai ainakin kannattaa miettiä tarkkaan missä tilanteessa sellaisen antaa. Rakkaus- ja intiimielämä eivät mielestäni kuulu niihin ellei halua itselleen vaikeuksia. Yksi menetetty potentiaalinen rakkaus on pienempi paha kuin loppuelämän kärsimys, johon pahimmassa tapauksessa voivat läheisetkin joutua tavalla tai toisella osalliseksi.
Kännitappelu huutaa varomaan tällaista tyyppiä.
Tappelusta ei linnatuomiita saa, joten vielä epärehellinen.
Ei kännitappelusta joudu vankilaan. Ei tainnut jamppa kertoa ihan kaikkea. Red flag, kuten sanonta kuuluu.
Kyllä voisin ja olen seurustellutkin. Asia riippuu ihan siitä, että mistä syystä istui.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
LOLLED! Täällä naiset kuorossa julistaa että ei voisi mutta annas olla kun livemaailmassa jännismies vankilasta tulee lirkuttelemaan niin jo on pikkarit märkänä :D
Älä yleistä, kukaan normaali ei haksahda mihinkään linnakundeihin.
Näitä haksahtaneita naisia löytyy muuten kaikista "yhteiskuntaluokista".
Vetoa kovan luokan rikollisiin tuntevat niin kallut kuin akateemiset sekopäät.
Itse uskon, että ihminen voi muuttua. Mutta jos jotakin noin rankkaa on menneisyydessä, niin sen muutoksen pitää olla todellakin näkyvä ja vuosien pitkän työn tulos, että voisin harkita seurustelua ko. ihmisen kanssa.
Vierailija wrote:
Riippuu mistä joutunut, jos väkivalta tai seksuaali-rikoksista niin en, mutta esim. verojen kierto, petos yms. talousrikokset ei minua haittaisi.
Mullakin nuo kaksi on ehdoton ei. Muiden rikosten kohdalla voisin EHKÄ harkita.
Helvetisti saavat fanipostia vaikka ketään ei kiinnosta.
En, ei siellä mitään älykköjä ole, enkä jaksa tyhmiä miehiä.
En. Aiemmin ajattelin, että talousrikoksesta tuomittu voisi olla siinä ja siinä, mutta enää en vaan mulla on ihan 100% nollatoleranssi kaikille rikollisille. (myös niille jotka ei teoistaan ole kiinni jääneet)
Vierailija wrote:
Itse uskon, että ihminen voi muuttua. Mutta jos jotakin noin rankkaa on menneisyydessä, niin sen muutoksen pitää olla todellakin näkyvä ja vuosien pitkän työn tulos, että voisin harkita seurustelua ko. ihmisen kanssa.
Ihminen ei muutu älykkäämmäksi. Mikähän vankeuteen tuomittujen keskimääräinen ÄO on Suomessa? Veikkaan että melko paljon matalampi kuin muiden.
Vierailija wrote:
LOLLED! Täällä naiset kuorossa julistaa että ei voisi mutta annas olla kun livemaailmassa jännismies vankilasta tulee lirkuttelemaan niin jo on pikkarit märkänä :D
Jos oikeasti uskoisit tuota itsekään, olisit varmasti jokin pikkurikollinen, sen verran kova tuo naisen puutteesi on. Mutta kun et usko, länkytät vain.
Vierailija wrote:
Helvetisti saavat fanipostia vaikka ketään ei kiinnosta.
Saavatko oikeasti vai onko tämä vain sun omaa mielikuvaa? Onko sulla esittää jotain tämän väitteen tueksi?
En voisi. Suomessa varsinkaan ei edes ihan pikkurikoksista joudu vankilaan.
Vankilassa istuvat ovat syyttömiä.
Kerrassaan yllättäviä vastauksia. Kuinkakohan moni voisi kuvitella seurustelevansa sivarin kanssa?
Siekkisen kanssa voisin seukata. Niin komea ja hurmaava mies. Suojelee varmasti naistaan.
Omaisuusrikosten vuoksi istuneen kanssa seurustelin puolisen vuotta. Hyvä tyyppi, hauska, mutta päihteetön elämä (alkoholi) ei onnistunut mitenkään, niin erohan siitä tuli.