Asiallinen keskustelu Suomi-Viro -kaasuputkesta ja muuttuneesta turvallisuustilanteesta
Kaikki kunnia noille muille ketjuille aiheesta, mutta haluaisin oikeasti jutella tästä.
Faktat ja spekulaatio tervetulleita, seurataan myös virallista tiedottamista, mutta asiapohjalta, kiitos.
Kaksi päivää sitten vaurioitunut kaasuputki siis on kuljettanut maakaasua välillä Paldisk-Inkoo. Maakaasun saanti ei ole Suomessa kokonaan poikki, koska Inkooseen tuotiin viime kesänä(?) kaasuterminaalilaiva, joka mahdollistaa nestemäisen maakaasun kuljetuksen Suomeen laivalla.
Nyt vahvistamattomat tiedot kertovat, että asialla olisi Venäjä.
Miten koette tämän? Omaan silmääni "pelkkä" kaasuputken rikkominen ei valitettavasti olisi sen tason uutispommi, että kokisin tilanteen merkittävästi muuttuneen. Kyllähän naapurivaltion moraali ja käsitys omista oikeuksistaan on tullut tässä viimeisten parin vuoden aikana harvinaisen selväksi. Varmasti se on testailua miten meiltä reagoidaan, ja sinällään tietysti vakavampaa ja vaatii jämäkkää johtamista, mutta näkisin että turvallisuustilanne on muutenkin ollut juuri tällainen nämä viimeiset 1,5 vuotta, eli ei minun silmääni varsinaisesti muuttunut. Tiedetään myös, että tiedustelutoiminta juuri tällaisiin kohteisiin on ollut erittäin vilkasta.
Onko jotain muttakin vireillä?
Kommentit (913)
Vierailija wrote:
Toivottavasti syttyy sota että pääsen rintamalle tulittamaan ryssiä
Et pääse. Sitä varten pitäisi käydä armeia. CS-jonneilua ei lasketa armeian käymiseksi.
Aika vakavia naamoja oli eilen. Nyt kun huomio keskittyy sabotaasin tutkimiseen, niin eiköhän jossain muualla keksitä jokin uusi jäynä. Näistähän puhuttiin jo aiemmin, että Venäjä saattaa alkaa suorittaa vedenalaisia kiusoja kaapeleiden ym kanssa.
Vierailija wrote:
Uskaltaako mennä risteilylle?
Mikset uskaltaisi? Matkustaja-aluksen upottaminen olisi sen verran vakava temppu että siitä tulisi seurauksia, tämä on nyt sellaista hybridivaikuttamista, jolla tehdään kiusaa ja pelotellaan.
Vierailija wrote:
Lipponen
Lipponen, Lipoonen, Lipponen, Lipponen
Lipponen, Lipponen, Lipponen
Lipponen, Lipponen...
Vierailija wrote:
Suomen hallitus pimittää tietoa putkiräjäytyksestä. Asia halutaan salata kansalta. Nyt olemme saaneet luotettavaa tietoa NATO-kumppaneilta sekä Virosta että Norjasta mitä on tapahtunut. Mikä on Suomen hallituksen luotettavuus kun se ei kerro totuutta. Erittäin noloa toimintaa Orpolta.
Tsernobylin aikaan kesti useita päiviä ennenkuin tieto laskeumasta uutisoitiin kansalla. Minä sai tiedon suoraan säteilyturvakeskuksessa työskentelevältä tutulta joka kehitti pysymään kotona ja pitämään ikkunat kiinni. Säteily tuli pilvistä laskeumana ja sateen mukana ihmisten päälle ja luontoon.
Vierailija wrote:
Orpo kiemurtelu tiedoitustilaisuudessa oli koomista katsottavaa. Nato-aikana on paras kertoa totuus salailematta. Nato-kumppanimme tekevät sen muuten joka tapauksessa kuten kävi nytkin. Suomettuminen ja siihen liittyvän salailun aika on ohi.
Ukrainallekin ehdotettiin Ranskan toimesta suomettumista, ennen tilanteen eskaloitumista sodaksi. Ei kelvannut. Täälläkin tuomittiin, esim. Stubin toimesta typeräksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi kysyä, oliko vitt*ilu sen arvoista? Itse en koe noin, eikä sotaveteraanit kokeneet noin.

En tiedä mitä Orpon pilkkaaminen tässä auttaa. Ajat on vaikeat ja meidän pitäisi vetää yhtä köyttä. Naapuri varmasti haluaakin että keskitymme riitelemään keskenämme ja olemme siis jakautuneita ja heikkoja.
Onko Virosta tiedotettu nyt enempää uutta Suomen kaasuputkivuodosta? Viron puolustusvoimien mukaan putkea on taivutettu ja sen suojabetonikuori on murtunut.
Entä norjan seismologinen tutkimuslaitos jonka mittausten mukaan kyseessä on ollut pieni räjähdys. Onko uutta?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Venäjä räjäytti Nord Streamin ja tämän Suomi-Viro kaasuputken.
Asiantuntijat kertovat näin.
Uskokaamme asiantuntijoihin.
Nordstreamin räjäytti Ukraina. Syvä hiljaisuus ja vaikerointi valtiotasolla vahvistaa tämän. Todennäköisesti sama sakki rikkonut tuon meidänkin putken, jossei kyseessä ole vahinko.
Ei hitto näitä idän trolleja.
Ei Ukraina pääsisi mitenkään alueelle huomaamatta missä nuo putket on. Ei sillä ole sellaista kalustoa edes.
Vihaksi pistää tänä sinisilmäisyys Venäjän suhteen.
Siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Venäjä hankkii strategisista kohteista kiinteistöjä, olisi pitänyt kaikki yhteistyö Venäjän kanssa arvioida uudelleen.
Jo 10 vuotta ovat lehdet kirjoitelleet näistä
Silti vielä pari kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Venäjän toimista varoittelevia syytettiin liikaa dekkareita lukeneiksi ja Venäjän lobbarit puolustivatblaillista liiketoimintaansa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Suomihan antaa venäjän rauhassa harjoitella tappamista itämerellä vaikka järki sanoo ettei niitä pidä päästää itämerelle ainakaan sotalaivoilla. Suomi on valinnut alistumisen.
Kansainvälisten lakien suoma Freedom of navigation antaa Venäjälle samat oikeudet liikkua maailman merillä kuin kaikille muillekin. Aivan turha öyhöttää pelkopsykooseissa muuta.
Freedom of navigation koskee kauppalaivoja.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Orpo kiemurtelu tiedoitustilaisuudessa oli koomista katsottavaa. Nato-aikana on paras kertoa totuus salailematta. Nato-kumppanimme tekevät sen muuten joka tapauksessa kuten kävi nytkin. Suomettuminen ja siihen liittyvän salailun aika on ohi.
Ukrainallekin ehdotettiin Ranskan toimesta suomettumista, ennen tilanteen eskaloitumista sodaksi. Ei kelvannut. Täälläkin tuomittiin, esim. Stubin toimesta typeräksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi kysyä, oliko vitt*ilu sen arvoista? Itse en koe noin, eikä sotaveteraanit kokeneet noin.
Tuo oli ehkä länsimaisten politikkojen pahin virhe sitten toisen maailmansodan. En tiedä kauanko pitää aikaa mennä, ennen kuin noihin asioihin palataan.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Orpo kiemurtelu tiedoitustilaisuudessa oli koomista katsottavaa. Nato-aikana on paras kertoa totuus salailematta. Nato-kumppanimme tekevät sen muuten joka tapauksessa kuten kävi nytkin. Suomettuminen ja siihen liittyvän salailun aika on ohi.
En tiedä mitä Orpon pilkkaaminen tässä auttaa. Ajat on vaikeat ja meidän pitäisi vetää yhtä köyttä. Naapuri varmasti haluaakin että keskitymme riitelemään keskenämme ja olemme siis jakautuneita ja heikkoja.
Valtionjohdon salailu tuskin auttaa asiaa.
Vierailija wrote:
Vihaksi pistää tänä sinisilmäisyys Venäjän suhteen.
Siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Venäjä hankkii strategisista kohteista kiinteistöjä, olisi pitänyt kaikki yhteistyö Venäjän kanssa arvioida uudelleen.
Jo 10 vuotta ovat lehdet kirjoitelleet näistä
Silti vielä pari kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Venäjän toimista varoittelevia syytettiin liikaa dekkareita lukeneiksi ja Venäjän lobbarit puolustivatblaillista liiketoimintaansa.
Osa suhtautui varauksella venäjään, osa oli poistamassa puolustusvoimia turhana kulueränä. Toisaalta osa porukasta on hypännyt täysin toiseen äärilaitaan. Itse en ole koskaan luottanut venäjään, mutta en myöskään ymmärrä tätä ajatusmallia, missä länsimaat voivat sotimalla alistaa muut omaan tahtoonsa. Täysin harhaista ajattelua.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Toivottavasti syttyy sota että pääsen rintamalle tulittamaan ryssiä
Et pääse. Sitä varten pitäisi käydä armeia. CS-jonneilua ei lasketa armeian käymiseksi.
Luku- ja kirjoitustaidoton pöljä-Îgor loistaa jälleen oikeinkirjoituksen osaamattomuudellaan. Tuon tason debiiliys riittää Suomessa C-papereihin kutsuntaiässä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vihaksi pistää tänä sinisilmäisyys Venäjän suhteen.
Siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että Venäjä hankkii strategisista kohteista kiinteistöjä, olisi pitänyt kaikki yhteistyö Venäjän kanssa arvioida uudelleen.
Jo 10 vuotta ovat lehdet kirjoitelleet näistä
Silti vielä pari kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Venäjän toimista varoittelevia syytettiin liikaa dekkareita lukeneiksi ja Venäjän lobbarit puolustivatblaillista liiketoimintaansa.
Osa suhtautui varauksella venäjään, osa oli poistamassa puolustusvoimia turhana kulueränä. Toisaalta osa porukasta on hypännyt täysin toiseen äärilaitaan. Itse en ole koskaan luottanut venäjään, mutta en myöskään ymmärrä tätä ajatusmallia, missä länsimaat voivat sotimalla alistaa muut omaan tahtoonsa. Täysin harhaista ajattelua.
Katsoin kerran sellasen dokkarin näistä ihmisistä jotka vetoavat että Suomen pitäisi lopettaa armeija kokonaan... Ja siellä oli mukana venäläisiä jotka olivat paenneet Venäjältä. Mielenkiintoista miten tulevat tänne poistamaan rajamailta armeijoita mutta ei Venäjältä
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Suomihan antaa venäjän rauhassa harjoitella tappamista itämerellä vaikka järki sanoo ettei niitä pidä päästää itämerelle ainakaan sotalaivoilla. Suomi on valinnut alistumisen.
Kansainvälisten lakien suoma Freedom of navigation antaa Venäjälle samat oikeudet liikkua maailman merillä kuin kaikille muillekin. Aivan turha öyhöttää pelkopsykooseissa muuta.
Freedom of navigation koskee kauppalaivoja.
Koskee myös sotalaivoja kansainvälisillä merialueilla, jollainen löytyy myös Suomenlahdelta ja Itämereltä. USA piti tämän lain varjolla sotaharjoituksia mm. aivan Libyan aluevesirajojen tuntumassa 80-luvulla ja ampui alas jopa libyalaisia hävittäjiä.
Mua kyllä pikkasen jopa huolestuttaa tämä nykytilanne. Jokapuolella maailmaa pommit paukkuu, ihmisiä kuolee ja kaapataan ja kidutetaan. Tätähän monessa paikassa on ollut pitkään jos ei jopa aina, esimerkiksi lähi-idässä. Silti, jotenkin on sellainen turvaton olo. Eikä vähiten Venäjän takia. Mielestäni yhtään venäläistä ei Suomeen pitäisi päästää tästä lähtien. Ei heihin vaan ole luottamista.