Isä ei suostu muuttamaan pois talostaan

Vierailija kirjoitti:

Sääli isää, kun ei tajua tilaansa ja että nyt on se hetki myydä talo, jos haluaa sen säästyvän jälkipolville. Näitä tarinoita on Suomi täynnä, eivät ne rapistuvat autiotalot itsestään synny, vaan ap:n isän kaltaisten vanhusten toimesta.

Sääli tosiaan, ettei viimeistään 70v

iässä haluta luopua omaisuudestaan ja tehdä itsem urha ja tap paa itsensä, ettei talot rapistuisi.. Kovat on arvot. Onko enää Suomi sivistysvaltio.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette sitä mieltä, että ei 74v. mikään vanha ole eikä tarvitse ajatella tulevaa vielä pitkään aikaan, niin sanonpa vaan, että elämän ikävät yllätykset tapahtuu silmänräpäyksessä. Ja jos vasta silloin alkaa järjestelemään jotain, niin voi olla ettei pysty tai jaksa.

Lapseni sairastui vakavasti. Se oli yksi lääkäri- ja labrakäynti, josta ei edes kotiin ehditty, kun elämä heitti kuperkeikkaa.

Toinen tapaus. Isäni. Hän oli aina hoitanut kauppa-asiat. Kerran hän tulikin poliisien saattamana, kun ei ollut maksanut ostoksiaan. Alzheimer löytyi ja äidistä tuli omaishoitaja. Isä ei ollut osoittanut kummempia oireita. Oli aina ollut sellainen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Diagnoosi oli shokki.

Entäs äiti sitten. Pärjäili isän kuoleman jälkeen itsekseen, kunnes yllättäen kaatui. Ajateltiin että no, sairaalareissu ja kotiin kotihoidon turvin ehkä. Mutta syyksi löytyikin syöpä.

Se punainen lankani tässä jutussa on, että jos meinaa varautua ja järjestellä, se pitää tehdä terveenä.

MIksi ylipäätään kannattaa sitten hommata mitään taloja tai tehdä suunitelmia jos pelkää joka hiton vaiheessa, että jotain ikävää tapahtuu ja elämä heittää kuperkeikkaa?

Ap:n isällä olisi nyt thhannen taalan paikka,saada talo myytyä ja haave sen siirtymisestä suvussa eteenpäin täytetyksi. Jos sisar ehtii ostaa talon muualta, isän talolle käy näin, kuten jopa miljoonalle muulle talolle Suomessa:

https://yle.fi/a/3-10317748

Muuttohaluiset ovat jumissa syrjäseudulla, sillä asuntokauppa ei käy suvun vanhaa taloa ei haluta enää edes kesämökiksi

Polvijärveläinen Anja Soininen haluaisi muuttaa lähemmäksi poikaansa, mutta ensin pitäisi saada talo myydyksi.

Kolme huonetta, sauna, mukavat naapurit ja neljä kilometriä Polvijärven keskustaan. Anja Soininen on kaupannut 1980-luvun omakotitaloaan Kylylahdessa toukokuun lopusta lähtien. Hän on optimistinen, vaikka Pohjois-Karjalan uinuvaan maaseutuun kuuluvalla Polvijärvellä on juuri nyt erityisen paljon taloja myynnissä ja myyntiajat voivat venyä vuosiksi.

Jos syksyyn mennessä tämän saisi myytyä. Toivoisin, että jotain tämä kiinnostaisi, sanoo yksin asuva Soininen.

Pahimmassa tapauksessa Soinisen odotus voi olla pitkä, sillä kasvukeskusten ulkopuolella asuntojen myyntiajat saattavat venyä useiksi vuosiksi.

Maaseudulla asuvien muuttoa jarruttaa yhä useammin se, että asuntoa ei saada kaupaksi. Se on Suomessa kasvava ongelma, sanoo muuttoliikeasiantuntija Timo Aro.

Asumisen hinta myös jatkaa eriytymistään Suomessa. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat nousevat, mutta syrjemmällä hinnat ovat pysyneet samana tai jopa laskeneet. Matalan hinnan alueita ovat syrjäinen maaseutu sekä hiipuneet teollisuuspaikkakunnat.

Kärkkäimpien kommenttien mukaan Suomessa olisi jopa miljoona asuntoa väärässä paikassa (Talouselämä), eli muualla kuin kasvukeskuksissa. Työvoiman liikkuvuuden parantamiseksi on ehdotettu jopa kotien romutuspalkkiota: Vuokraturva ehdotti alkuvuodesta, että valtio maksaisi asuntojen tuhoamisesta muuttotappioalueilla.

Toisaalta Yle uutisoi eilen, että suomalaiset ovat vahvasti huolissaan alueellisen eriarvoistumisen lisääntymisestä. Valtaosa Ylen kyselyyn vastanneista haluaisi pitää koko Suomen asuttuna.

Asunto ei ole ikuinen investointi

Yhteiskuntamaantieteen professori Markku Tykkyläisen mukaan kasvavissa hintaeroissa on kyse normaalista rakennemuutoksesta, jossa työpaikkoja syntyy erityisesti kaupunkiseuduille. Näin myös uudet asunnot rakennetaan sinne, missä ihmisetkin ovat.

Talokauppojen onnistumisella on merkitystä, sillä suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni asunnoissa. Tykkyläinen muistuttaa, että asunnot eivät ole ikuisia investointeja, vaikka kodinomistaja niin toivoisi.

Esimerkiksi asunnot, jotka on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen tai jopa 1970-luvulla, voivat olla pian käyttöikänsä päässä. Uudet rakennukset rakennetaan puolestaan sinne, missä ne menevät kaupaksi ja minne ihmiset sijoittuvat, sanoo Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Tykkyläinen.

Syrjäseudulla asunnon myymistä voi hankaloittaa myös se, että omistaja haluaa saada omansa takaisin, mutta ostaja ei näe samaa arvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, silloin, kun sinun aikasi koittaa, omat lapsesi alkavat odottaa kuolemaasi.

Minä laitankin asiani mahdollisimman hyvään kuntoon niin, että siitä on mahdollisimman vähän vaivaa lapselleni ja mahdollisimman paljon hyötyä hänelle. Esim lahjoitin lapselleni jo asunnon. Nuorena sitä taloudellista apua eniten tarvitsee, kun alkaa rakentaa omaa elämää. Haluan nimittöin lapselleni pelkkää hyvää toisin kuin jotkut katkerat ketjussa, joiden mielestä vanhojen ei pitäisi ajatella lapsiaan yhtään ja jotka tuntuvat saavan iloa siitä, että lapset 'saavat näpeilleen'. Meitä on moneen junaan.

Kunnioita vanhusta, niin silloin omat lapsesi myös kunnioittavat sinua, eikä ala odottamaan kuolemaasi.

Minä kunnioitan lastani. Lahjoitin hänelle asunnon ja aikoinaan isäni lahjoitti asunnon minulle. Vaikka siitä on jo 30 vuotta, muistan, miten hän vannotti lahjoittaessaan minua tekemään samoin aikanaan oman lapseni hyväksi.

Joissain suvuissa ajatellaan tällä lailla lasten parasta, joissain näköjään ei, sen olen av:lta oppinut.

Jossain kohtaa pitää olla sellainen sukupolvi, joka on kyennyt maksamaan paitsi oman asuntonsa myös lapselleen asunnon, jotta tämmöinen käännös on saatu tehtyä. Varmasti monessakin suvussa haluttaisiin ostaa omille lapsille asunnot, mutta kun maksaa omaa asuntovelkaansa viisi-kuusikymppiseksi asti, siinä on aika vaikea tavallisen duunarin samaan aikaan säästää toisen mokoman verran lapselleen – tai vaikka kolme kertaa saman verran, jos on kolme lasta. Samalla sitten suo lapsilleen hyvän elintason, harrastukset, lomamatkat ja lemmikit.

Minun vanhempani maksoivat minun elämiseni korkeakouluopintojen ajan, ettei minun tarvinnut ottaa lainaa, ja siitä olen kiitollinen. Sen jälkeen olen pärjännyt omillani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette sitä mieltä, että ei 74v. mikään vanha ole eikä tarvitse ajatella tulevaa vielä pitkään aikaan, niin sanonpa vaan, että elämän ikävät yllätykset tapahtuu silmänräpäyksessä. Ja jos vasta silloin alkaa järjestelemään jotain, niin voi olla ettei pysty tai jaksa.

Lapseni sairastui vakavasti. Se oli yksi lääkäri- ja labrakäynti, josta ei edes kotiin ehditty, kun elämä heitti kuperkeikkaa.

Toinen tapaus. Isäni. Hän oli aina hoitanut kauppa-asiat. Kerran hän tulikin poliisien saattamana, kun ei ollut maksanut ostoksiaan. Alzheimer löytyi ja äidistä tuli omaishoitaja. Isä ei ollut osoittanut kummempia oireita. Oli aina ollut sellainen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Diagnoosi oli shokki.

Entäs äiti sitten. Pärjäili isän kuoleman jälkeen itsekseen, kunnes yllättäen kaatui. Ajateltiin että no, sairaalareissu ja kotiin kotihoidon turvin ehkä. Mutta syyksi löytyikin syöpä.

Se punainen lankani tässä jutussa on, että jos meinaa varautua ja järjestellä, se pitää tehdä terveenä.

Minä taas huomasin tarinastasi sen punaisen langan, että minkään ikäinen ei voi tietää koska tulee jotain vastoinkäymisiä vastaan. Lapsesi tuskin oli vanhus sairastuessaan. Ennemmin tuosta kannattaisi ottaa opiksi se, että kannattaa elää elämäänsä niin kuin parhaaksi itse näkee eikä tehdä jotain vain sen pelossa että joskus voi yhtäkkiä sattua jotain.

Jaa, no minä olen oppinut sen, että pitää varautua etenkin taloudellisesti vastoinkäymisiin. Koska taloutta ne yllättävät asiat koettelee, oli kyse lapsesta tai vanhuksesta.

Lapseni mainitsin vain siksi, että se ikä ja hyvä terveys (kuten hänelläkin oli ollut vielä edellisellä viikolla) ei ole tae yhtään millekään. Huomenna voitte olla gusessa ja kuukauden päästä miettiä, että millä seuraavien vuosien laskut maksetaan.

Vanhempien ihmisten ollessa kyseessä on _vain_ ajan kysymys, milloin tarvitsee tehdä radikaaleja asioita. On se muutto, omaishoito, joku muu mikä. Ja sillä vanhuksella on se koko eletty ja ehkä koko perheen eletty elämä siellä asunnossa. Se on jumalaton työmaa.

Kukin silti tekee kuten parhaaksi näkee. Anopilleni kyllä nostan hattua, kun hän hiljalleen myy mökkejään ym. Aivan hyväkuntoinen ja aktiivinen ihminen. Haluaa vaan tehdä omia valintoja, kun niihin vielä kykenee.

Kumpikaan minun vanhemmistani ei sitä tehnyt, vaan joutuivat siihen sairastumisen mukanaantuomaan junaan, jossa pääteasema on hauta eikä mitään välipysäkkejä asioiden järjestelyyn ollut. Äitikin kuvitteli vielä kuolinvuoteellaan, että siellä kotona on yläkaapissa sitä ja tätä. Annettiin uskoa näin, mutta todellisuudessa kaatopaikalla oli suurin osa tavaroita, kun lyhyessä ajassa piti päättää, mitä asunnolle tehdään ja kuka maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Kumman moni kuvittelee ketjussa, että ap:n sisko olisi hakemassa jotain taloudellista hyötyä tarjoutuessaan ostamaan isän talon. Luultavasti taloudellinen hyötyjä siinä kaupassa olisi se isä.

Suomessa on valtava ylitarjonta puoli-ilmsisista taloista maaseudulla, eikä kukaan halua niitä ostaa enää nykyään ja ne mätänevät sinne. Se on se iso yhteiskunnallinen ongelma, että momien vanhusten omaisuus katoaa taivaan tuuliin, jos se on kiinni talossa syrjäseudulla.

Ap:n sisar on valmis tekemään isälleen palveluksen ostamalla talon, mutta jos isä ei sitä ymmärrä, niin eihän sille mitään voi. Häviäjä tässä on se isä, eikä ap:n sisar.

Joillakin on elämässä muitakin arvoja, kuin raha ja jonkun talon arvo. On todella julmaa ja sydämensivistymätöntä laittaa vanhus omasta kodistaan kävelemään johonkin yksiöön.

Ja todennäköisesti, tässäkin tapauksessa rahat talosta jaettaisiin sisarusten kesken ja vanhus joutuisi johonkin nuhruiseen ja halpaan yksiöön vuokralle. Pois silmistä, pois mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette sitä mieltä, että ei 74v. mikään vanha ole eikä tarvitse ajatella tulevaa vielä pitkään aikaan, niin sanonpa vaan, että elämän ikävät yllätykset tapahtuu silmänräpäyksessä. Ja jos vasta silloin alkaa järjestelemään jotain, niin voi olla ettei pysty tai jaksa.

Lapseni sairastui vakavasti. Se oli yksi lääkäri- ja labrakäynti, josta ei edes kotiin ehditty, kun elämä heitti kuperkeikkaa.

Toinen tapaus. Isäni. Hän oli aina hoitanut kauppa-asiat. Kerran hän tulikin poliisien saattamana, kun ei ollut maksanut ostoksiaan. Alzheimer löytyi ja äidistä tuli omaishoitaja. Isä ei ollut osoittanut kummempia oireita. Oli aina ollut sellainen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Diagnoosi oli shokki.

Entäs äiti sitten. Pärjäili isän kuoleman jälkeen itsekseen, kunnes yllättäen kaatui. Ajateltiin että no, sairaalareissu ja kotiin kotihoidon turvin ehkä. Mutta syyksi löytyikin syöpä.

Se punainen lankani tässä jutussa on, että jos meinaa varautua ja järjestellä, se pitää tehdä terveenä.

MIksi ylipäätään kannattaa sitten hommata mitään taloja tai tehdä suunitelmia jos pelkää joka hiton vaiheessa, että jotain ikävää tapahtuu ja elämä heittää kuperkeikkaa?

Tarkoitan siis sitä, että siinä missä 70 vuotiaalla elämä voi heittää kuperkeikkaa hetkessä se sama voi tapahtua kenelle tahansa. Elämä itsessään on aika hauras ja kiinni niin pienillä kannattimilla. Ihan mitätön juttu voi viedä vastasyntyneenkin hengen.  Ei tarvii olla, kun väärässä paikassa väärällä sekunnilla niin kaikki on ohi. Kannattaa elää täysillä silloin, kun pystyy ja murehtia vasta sitten, kun ei pysty enää. Muuten jää paljon elämää elettyä.

Vierailija kirjoitti:

Kumman moni kuvittelee ketjussa, että ap:n sisko olisi hakemassa jotain taloudellista hyötyä tarjoutuessaan ostamaan isän talon. Luultavasti taloudellinen hyötyjä siinä kaupassa olisi se isä.

Suomessa on valtava ylitarjonta puoli-ilmsisista taloista maaseudulla, eikä kukaan halua niitä ostaa enää nykyään ja ne mätänevät sinne. Se on se iso yhteiskunnallinen ongelma, että momien vanhusten omaisuus katoaa taivaan tuuliin, jos se on kiinni talossa syrjäseudulla.

Ap:n sisar on valmis tekemään isälleen palveluksen ostamalla talon, mutta jos isä ei sitä ymmärrä, niin eihän sille mitään voi. Häviäjä tässä on se isä, eikä ap:n sisar.

Isä pääsee maksutta ns. kunnan huoneisiin, kun ei enää jaksa asua homeisessa talossa, joten ei hän menetä yhtään mitään, asuinkelvottomassa mörskässä ei pakoteta asumaan.

Jos se talo on surkea ja syrjäseudulla ja täysin asuinkelvoton parin vuoden kuluttua, niin miksi kukaan ap:n sisaruksista haluaisi sen ostaa? Eihän tuossa ole mitään järkeä, kuten on jo kerrottu, niin ei ole töitä, ei palveluja, ei edes tietä perille koko kylään muutaman vuoden kuluttua.

Meillä ainakin vanhukset on täysin päätäntävaltaisia omista asioistaan. Ovat yli 8-kymppisiä. Eivät varmasti ota suvun päänä ohjeita vastaan keneltäkään. Hyvä niin ja heidän päätöksiään kunnioitetaan. Ei tulisi mieleenkään mennä heidän kotiaan riistämään eikä ole mitään tarvetta siihen. Jokainen on ostanut tai rakentanut talonsa itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumman moni kuvittelee ketjussa, että ap:n sisko olisi hakemassa jotain taloudellista hyötyä tarjoutuessaan ostamaan isän talon. Luultavasti taloudellinen hyötyjä siinä kaupassa olisi se isä.

Suomessa on valtava ylitarjonta puoli-ilmsisista taloista maaseudulla, eikä kukaan halua niitä ostaa enää nykyään ja ne mätänevät sinne. Se on se iso yhteiskunnallinen ongelma, että momien vanhusten omaisuus katoaa taivaan tuuliin, jos se on kiinni talossa syrjäseudulla.

Ap:n sisar on valmis tekemään isälleen palveluksen ostamalla talon, mutta jos isä ei sitä ymmärrä, niin eihän sille mitään voi. Häviäjä tässä on se isä, eikä ap:n sisar.

Joillakin on elämässä muitakin arvoja, kuin raha ja jonkun talon arvo. On todella julmaa ja sydämensivistymätöntä laittaa vanhus omasta kodistaan kävelemään johonkin yksiöön.

Ja todennäköisesti, tässäkin tapauksessa rahat talosta jaettaisiin sisarusten kesken ja vanhus joutuisi johonkin nuhruiseen ja halpaan yksiöön vuokralle. Pois silmistä, pois mielestä.

Kuka ne talon myyntirahat isän tililtä ottaisi? Eihän se ole mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette sitä mieltä, että ei 74v. mikään vanha ole eikä tarvitse ajatella tulevaa vielä pitkään aikaan, niin sanonpa vaan, että elämän ikävät yllätykset tapahtuu silmänräpäyksessä. Ja jos vasta silloin alkaa järjestelemään jotain, niin voi olla ettei pysty tai jaksa.

Lapseni sairastui vakavasti. Se oli yksi lääkäri- ja labrakäynti, josta ei edes kotiin ehditty, kun elämä heitti kuperkeikkaa.

Toinen tapaus. Isäni. Hän oli aina hoitanut kauppa-asiat. Kerran hän tulikin poliisien saattamana, kun ei ollut maksanut ostoksiaan. Alzheimer löytyi ja äidistä tuli omaishoitaja. Isä ei ollut osoittanut kummempia oireita. Oli aina ollut sellainen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Diagnoosi oli shokki.

Entäs äiti sitten. Pärjäili isän kuoleman jälkeen itsekseen, kunnes yllättäen kaatui. Ajateltiin että no, sairaalareissu ja kotiin kotihoidon turvin ehkä. Mutta syyksi löytyikin syöpä.

Se punainen lankani tässä jutussa on, että jos meinaa varautua ja järjestellä, se pitää tehdä terveenä.

MIksi ylipäätään kannattaa sitten hommata mitään taloja tai tehdä suunitelmia jos pelkää joka hiton vaiheessa, että jotain ikävää tapahtuu ja elämä heittää kuperkeikkaa?

Tarkoitan siis sitä, että siinä missä 70 vuotiaalla elämä voi heittää kuperkeikkaa hetkessä se sama voi tapahtua kenelle tahansa. Elämä itsessään on aika hauras ja kiinni niin pienillä kannattimilla. Ihan mitätön juttu voi viedä vastasyntyneenkin hengen.  Ei tarvii olla, kun väärässä paikassa väärällä sekunnilla niin kaikki on ohi. Kannattaa elää täysillä silloin, kun pystyy ja murehtia vasta sitten, kun ei pysty enää. Muuten jää paljon elämää elettyä.

Se on kuitenkin todennäköisempää, että 7-kymppisen terveys prakaa kuin että työikäiselle sattuu vastaavaa. Ja vaikka molemmille sattuisi jotain, niin taas se todennäköisyys elämän ennalleenpalaamisessa on sen työikäisen puolella kun taas vanhemmalla ihmisellä toimintakyvyn heikkenemistä on odotettavissa eikä se välttämättä ikinä palaa.

Vierailija kirjoitti:

Puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä ja se näkyy tässä ketjussa.

Ketään ei voi kuitenkaan pakottaa suunnittelemaan vanhuuttaan, joten niin tässäkin käy, että se isä jää tönöönsä ja alkaa parinnvuoden päästä yrittää myydä sitä lapsilleen päästäkseen sieltä pois, mutta siinä vaiheessa se on jo myöhäistä.

Ihminen elää vain kerran ja se on rajallinen, eikä toista mahdollisuutta tule.

Miksi ihminen ei voisi viettää viimeisiä elinvuosiaan ihmisarvoista ja inhimillistä elämää, jos vointinsa ja yhteiskunnan palveluiden turvin pärjää rakkaassa kodissa, jossa hakuaa elää.

Aloitus on julma, kertoo arvoista ja ihmisyydestä, miten alas ap. ja sisarukset ovat rahan perässä menemään. Mieleen tulee jo vanhuksen turvallisuus ja huoli.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin vanhukset on täysin päätäntävaltaisia omista asioistaan. Ovat yli 8-kymppisiä. Eivät varmasti ota suvun päänä ohjeita vastaan keneltäkään. Hyvä niin ja heidän päätöksiään kunnioitetaan. Ei tulisi mieleenkään mennä heidän kotiaan riistämään eikä ole mitään tarvetta siihen. Jokainen on ostanut tai rakentanut talonsa itse.

Luetunymmärtäminen... Eikö äidinkielenne ole suomi, kun ette ymmärtäneet aloitusta?

Se isä itse toivoo, että joku lapsista muuttaisi siihen taloon. Ainoa mahdollisuus siihen on nyt, kun ap:n sisar etsii taloa maaseudulla. Jos isä nyt ei myy, niin hänen haaveensa romuttuu, sillä se sisar ostaa jonkin muun talon ja muuttaa sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette sitä mieltä, että ei 74v. mikään vanha ole eikä tarvitse ajatella tulevaa vielä pitkään aikaan, niin sanonpa vaan, että elämän ikävät yllätykset tapahtuu silmänräpäyksessä. Ja jos vasta silloin alkaa järjestelemään jotain, niin voi olla ettei pysty tai jaksa.

Lapseni sairastui vakavasti. Se oli yksi lääkäri- ja labrakäynti, josta ei edes kotiin ehditty, kun elämä heitti kuperkeikkaa.

Toinen tapaus. Isäni. Hän oli aina hoitanut kauppa-asiat. Kerran hän tulikin poliisien saattamana, kun ei ollut maksanut ostoksiaan. Alzheimer löytyi ja äidistä tuli omaishoitaja. Isä ei ollut osoittanut kummempia oireita. Oli aina ollut sellainen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Diagnoosi oli shokki.

Entäs äiti sitten. Pärjäili isän kuoleman jälkeen itsekseen, kunnes yllättäen kaatui. Ajateltiin että no, sairaalareissu ja kotiin kotihoidon turvin ehkä. Mutta syyksi löytyikin syöpä.

Se punainen lankani tässä jutussa on, että jos meinaa varautua ja järjestellä, se pitää tehdä terveenä.

MIksi ylipäätään kannattaa sitten hommata mitään taloja tai tehdä suunitelmia jos pelkää joka hiton vaiheessa, että jotain ikävää tapahtuu ja elämä heittää kuperkeikkaa?

Tarkoitan siis sitä, että siinä missä 70 vuotiaalla elämä voi heittää kuperkeikkaa hetkessä se sama voi tapahtua kenelle tahansa. Elämä itsessään on aika hauras ja kiinni niin pienillä kannattimilla. Ihan mitätön juttu voi viedä vastasyntyneenkin hengen.  Ei tarvii olla, kun väärässä paikassa väärällä sekunnilla niin kaikki on ohi. Kannattaa elää täysillä silloin, kun pystyy ja murehtia vasta sitten, kun ei pysty enää. Muuten jää paljon elämää elettyä.

Se on kuitenkin todennäköisempää, että 7-kymppisen terveys prakaa kuin että työikäiselle sattuu vastaavaa. Ja vaikka molemmille sattuisi jotain, niin taas se todennäköisyys elämän ennalleenpalaamisessa on sen työikäisen puolella kun taas vanhemmalla ihmisellä toimintakyvyn heikkenemistä on odotettavissa eikä se välttämättä ikinä palaa.

Kyllä, on todennäköisempää että vanhuksella ei ole enää niin montaa hyvää vuotta jäljellä. Eikö silloin sitä suuremmalla pitäisi pyrkiä ottamaan kaikki irti siitä vähästä mitä on? Ap:n sisar todennäköisemmin ehtii kyllä vielä siitä talosta nauttia sitten kun isä ei siihen enää pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin vanhukset on täysin päätäntävaltaisia omista asioistaan. Ovat yli 8-kymppisiä. Eivät varmasti ota suvun päänä ohjeita vastaan keneltäkään. Hyvä niin ja heidän päätöksiään kunnioitetaan. Ei tulisi mieleenkään mennä heidän kotiaan riistämään eikä ole mitään tarvetta siihen. Jokainen on ostanut tai rakentanut talonsa itse.

Luetunymmärtäminen... Eikö äidinkielenne ole suomi, kun ette ymmärtäneet aloitusta?

Se isä itse toivoo, että joku lapsista muuttaisi siihen taloon. Ainoa mahdollisuus siihen on nyt, kun ap:n sisar etsii taloa maaseudulla. Jos isä nyt ei myy, niin hänen haaveensa romuttuu, sillä se sisar ostaa jonkin muun talon ja muuttaa sinne.

Miksi se sisar ei voi muuttaa maalle vuokralle siksi aikaa kun isä vielä haluaa asua kotonaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin vanhukset on täysin päätäntävaltaisia omista asioistaan. Ovat yli 8-kymppisiä. Eivät varmasti ota suvun päänä ohjeita vastaan keneltäkään. Hyvä niin ja heidän päätöksiään kunnioitetaan. Ei tulisi mieleenkään mennä heidän kotiaan riistämään eikä ole mitään tarvetta siihen. Jokainen on ostanut tai rakentanut talonsa itse.

Luetunymmärtäminen... Eikö äidinkielenne ole suomi, kun ette ymmärtäneet aloitusta?

Se isä itse toivoo, että joku lapsista muuttaisi siihen taloon. Ainoa mahdollisuus siihen on nyt, kun ap:n sisar etsii taloa maaseudulla. Jos isä nyt ei myy, niin hänen haaveensa romuttuu, sillä se sisar ostaa jonkin muun talon ja muuttaa sinne.

Aivan, ei suostu vaan muuttamaan sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumman moni kuvittelee ketjussa, että ap:n sisko olisi hakemassa jotain taloudellista hyötyä tarjoutuessaan ostamaan isän talon. Luultavasti taloudellinen hyötyjä siinä kaupassa olisi se isä.

Suomessa on valtava ylitarjonta puoli-ilmsisista taloista maaseudulla, eikä kukaan halua niitä ostaa enää nykyään ja ne mätänevät sinne. Se on se iso yhteiskunnallinen ongelma, että momien vanhusten omaisuus katoaa taivaan tuuliin, jos se on kiinni talossa syrjäseudulla.

Ap:n sisar on valmis tekemään isälleen palveluksen ostamalla talon, mutta jos isä ei sitä ymmärrä, niin eihän sille mitään voi. Häviäjä tässä on se isä, eikä ap:n sisar.

Joillakin on elämässä muitakin arvoja, kuin raha ja jonkun talon arvo. On todella julmaa ja sydämensivistymätöntä laittaa vanhus omasta kodistaan kävelemään johonkin yksiöön.

Ja todennäköisesti, tässäkin tapauksessa rahat talosta jaettaisiin sisarusten kesken ja vanhus joutuisi johonkin nuhruiseen ja halpaan yksiöön vuokralle. Pois silmistä, pois mielestä.

Kuka ne talon myyntirahat isän tililtä ottaisi? Eihän se ole mahdollista.

Jos isän rakasta kotia, jossa hän edelleen haluaa pitää kotinaan ja haluaa asua, ollaan myymässä ja kun isä yrittää laittaa lapsilleen kapuloita rattaisiin, ap. on hakemassa tukea ja neuvoa, miten isä saisi myymään talonsa, vasten hänen tahtoaan.

Mitä se kertoo ap. arvomaailmasta ja moraalista?

Jos ei ole arvoja, ei moraalia, ei ne isän rahat tilillä kauan säily.

Aloitus on puistattava ja moraaliton.

Monelle vanhukselle olisi tärkeää saada säilytettyä talo tai mökki suvussa. Siitä tulee kai tunne, että jokin osa elämästä jäi olemaan senkin jälkeen, kun itseä ei enää ole. Vaikeampaa on kuitenkin onnistua toimimaan niin, että tuo haave toteutuu. Jos odottaa liian myöhåän, jälkipolvet ovat jo ehtineet hankkia omat talot ja omat mökit. Lisäksi hoitamatta jäänyt rakennus menee nopeasti pilalle, joten kannattaisi siirtää eteenpäin ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin vanhukset on täysin päätäntävaltaisia omista asioistaan. Ovat yli 8-kymppisiä. Eivät varmasti ota suvun päänä ohjeita vastaan keneltäkään. Hyvä niin ja heidän päätöksiään kunnioitetaan. Ei tulisi mieleenkään mennä heidän kotiaan riistämään eikä ole mitään tarvetta siihen. Jokainen on ostanut tai rakentanut talonsa itse.

Luetunymmärtäminen... Eikö äidinkielenne ole suomi, kun ette ymmärtäneet aloitusta?

Se isä itse toivoo, että joku lapsista muuttaisi siihen taloon. Ainoa mahdollisuus siihen on nyt, kun ap:n sisar etsii taloa maaseudulla. Jos isä nyt ei myy, niin hänen haaveensa romuttuu, sillä se sisar ostaa jonkin muun talon ja muuttaa sinne.

Aivan, ei suostu vaan muuttamaan sieltä.

Viina on ehkä alkanut aiheuttaa isälle jo dementiaa.