Menisitkö itse asumaan soluun tuntemattomien ihmisten kanssa?

Olen 52 v nainen ja teen reissutöitä. Asun ukkojen kanssa työmaakämpillä. Oma makkari, muuten yhteiset tilat.

Menisin, jos minulla ei olisi varaa asua missään muualla.

Tulipa muuten mieleen...kun kasarilla mun opiskelukaverit, jotka asuivat sairaanhoito-opiston asuntolassa, sanoivat menevänsä kotiin, he tarkoittivat lapsuudenkotiaan. Mä taas asuin silloin kaksiossa ilman kämppiksiä ja kun sanoin meneväni kotiin, tarkoitin sitä kaksiotani enkä lapsuudenkotiani. 

Olen nuorena asunut muutaman kuukauden Heinolassa alivuokralaisena. Opiskelujen takia. Syyslukukauden alussa se oli ihan jees. Isäntäperhe vain ilmoitti, mihin aikaan illasta mun pitää tulla kyliltä takaisin. Tulin aina sovitusti, menin omaan huoneeseeni ja pysyin siellä. En mä koskaan laittanut heidän keittiössään ruokaa. Söin lounaan koululla ja sitten omassa huoneessani jotain sellaista, mikä ei tarvinnut kylmäsäilytystä eikä lämmittämistä. Suihkussa ja vessassa siellä kävin, mutta muuten pysyttelin omassa huoneessani. Aamulla sitten taas kouluun ja perjantaina koulun jälkeen takaisin Helsinkiin viikonlopuksi. Kun ilmat viilenivät, alkoi olla tylsää keksiä tekemistä ulkona. Eikä kaljakupåpiloissakaan jaksanut notkua joka ilta. Jätin opinnot kesken ja palasin Helsinkiin, missä mulla ja poikaystävälläni oli silloin HOAS:in asunto. HOAS:in asunto oli silloin mun koti ja se Heinolan alivuokralaisasunto ei. 

Asuin koko opiskelun ajan solussa. Ei silloin kellään ollut varaa yksiöön tai kaksioon

Varmaan vanhuksena joudun hoivakotiin ja jakamaan tiloja muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Normaalia alallani kirjoitti:

Kyllä. Asuin viimevuoden opiskelijasolussa (ja olen yli 30v, pitkään työelämässä ollut nainen) ja myös työkomennuksilla on jaettu asunto tai jopa huone.

Siis oletko tosiaan työkomennuksilla joutunut jakamaan asunnon tai jopa huoneen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa? Vai olisiko kuitenkin ollut työkavereita joiden kanssa olet yöpynyt samassa huoneessa?

Jos ensimmäinen tilanne, niin itse vaihtaisin työpaikkaa nopeasti.

Työkomennuksella ne työkaverit saattaa hyvinkin olla entuudestaan tuntemattomia vaikka esim. tehtäisiin alihankintaa samalle firmalle tai tehdään kuukauden keikkatyö paikkaan x.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vanhuksena joudun hoivakotiin ja jakamaan tiloja muiden kanssa.

Tätä mä pelkään itsekin. Toivottavasti kuolen ennen sitä. 

Kun olin menossa aikanaan opiskelemaan niin sain kirjeen missä minulle oli automaattisesti myönnetty huone soluasunnosta. Sinne sitten mentiin.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vanhuksena joudun hoivakotiin ja jakamaan tiloja muiden kanssa.

Tätä mä pelkään itsekin. Toivottavasti kuolen ennen sitä. 

Jaa minä tykkäisin tuollaisesta, että olisi sitten seuraa myös. Enoni asui oikein kodinomaisessa hoivakodissa ja siellä ne yhdessä söivät ja katsoivat telkkaria pirtissä, toki omassa huoneessa sai olla halutessaan rauhassa. Ei ainakaan olisi yksinäistä, jos tuollaiseen pääsee. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nyt muistaa, että kaikki opiskelijat eivät ole mitään parikymppisiä nuoria, vaan osa on perheellisiä, osa on kolmekymppisiä ensimmäistä lastaan yrittäviä, osa on vuoroviikkovanhempia, osa on yli 40-vuotiaita... Ihan järjetön ajatus, että pelkästään opiskelijastatuksen perusteella ajateltaisiin, että kaikkien pitäisi asua jossain yhteismajoituksessa. Kyllä lähtökohta pitäisi olla se, että opiskelijakin voi laittaa itselleen oman kodin, eikä niin että hnä vain väliaikaisesti majoittuu jossain. Ja sellaista solut nimenomaan ovat, väliaikaismajoitusta.

No näinpä, tuttuni oli ikiteekkari, varmaan alkoholiongelmainen ja elämänhallintansa menettänyt. Asui vielä ainakin 35-vuotiaana solussa, biletti ja joi, jätti tiskit haisemaan viikoksi, kaateli juomia yhteisessä keittiössä eikä siivonnut. Se asunto oli aivan läävä.

Oli varmaan ihan ok silloin kun kämppikset oli samanlaisia juoppoja, mutta sääliksi kävi niitä parikymppisiä kiltin oloisia opiskelijapoikia jotka joutuivat tuon kämppikseksi.

Itse katkaisin välit kun ei jaksanut enää säälistäkään yrittää tukea tuota mieslasta. Lensi kuulemma nelikymppisenä ulos solusta kun ei ollut opiskellut yli 10 vuoteen. Joku tuttunsa otti kämppikseksi, ei käy kateeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soluasumiseen ongelmiin ei voi olla ratkaisuna tarjota jokaiselle yksiötä. :D jos lapset eivät ole vielä aikuistuneet asuakseen soluissa, miten kykenevät opiskeluunkaan??

Sosiaaliset tapaukset halpoihin soluihin, mun puolesta vaikka yhteiskunnan kustantamana ilmaiseksi. Soluasumiseen kykenemättömät soluista heti ulos ja kasvakoot hieman ennen kuin ansaitsevat moisen edun eli sitten maksakoot yksiöitään kunnes osaavat taas käyttäytyä.

Jos aikuistumisen mitta on, sopeutuuko soluasumiseen, suuri osa aikuisista ei ole aikuisia.

Laitapa lähes kuka tahansa aikuinen soluun, ongelmia on luvassa. Tarkoittaako tämä, että melkein kaikki aikuiset pitäisi lähettää kasvamaan?

Käytännössä lähes kaikki aikuiset, jotka ovat jotain joskus opiskelleet ovat jossain vaiheessa onnistuneesti asuneet solussa. Ei se rakettitiedettä ole. Jos sinusta tuntuu että on, ehkä on tosiaan kypsymisen paikka.

Soluasuminen ei ole rakettitiedettä mikäli asukkaat ottavat kanssa-asujat huomioon, hoitavat omat velvollisuutensa, noudattavat järjestyssääntöjä ym. Valitettavasti läheskään kaikki soluissa asujat eivät ole tällaisilla ominaisuuksilla varustettuja!

Silloin tarvitaan tiukempaa kuria, ei omia yksiöitä. Järki hoi.

Juuri näin! Näissä opiskelija-asuntosäätiöissähän periaate on ollut se, että 'emme me voi kenenkään elämään puuttua'.

Olen asunut vuosia elämästäni solussa enkä traumatisoitunut ollenkaan.

Kustannuksiltaan soluasuminen on niin houkuttelevaa, että jos palaisin täysipäiväiseksi opiskelijaksi, saattaisin hyvinkin asua solussa.

Asuin nuorena muutamia viikkoja samassa asunnossa muutaman tytön kanssa. Olihan se vähän ankeeta mutta yritettiin viihtyä ja näytellä että kyllä tämä tästä. Enää en menisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalia alallani kirjoitti:

Kyllä. Asuin viimevuoden opiskelijasolussa (ja olen yli 30v, pitkään työelämässä ollut nainen) ja myös työkomennuksilla on jaettu asunto tai jopa huone.

Siis oletko tosiaan työkomennuksilla joutunut jakamaan asunnon tai jopa huoneen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa? Vai olisiko kuitenkin ollut työkavereita joiden kanssa olet yöpynyt samassa huoneessa?

Jos ensimmäinen tilanne, niin itse vaihtaisin työpaikkaa nopeasti.

Työkomennuksella ne työkaverit saattaa hyvinkin olla entuudestaan tuntemattomia vaikka esim. tehtäisiin alihankintaa samalle firmalle tai tehdään kuukauden keikkatyö paikkaan x.

Tottakai, mutta onhan se silti ihan eri tilanne kuin joku täysin satunnainen ihminen. Olen toki itsekin huoneen jakanut kollegoiden kanssa reissulla.

Työkavereista nyt ainakin tietää että on myös tekemässä töitä siellä, eikä esimerkiksi juo kaiket yöt ja oksentele krapulaansa kaiket päivät, kuten kaverin kämppis opiskeluaikoina.

Nuorena 2000-luvun alussa asuin solukämpässä enkä todellakaan pitänyt siitä. Kämppiksen luona pyöri kaikenlaista pallinaamaa eikä juuri koskaan ollut kunnolla omaa rauhaa. Silloin oli rauhallisinta, kun kämppis makasi krapulassa. Suuren osan ajasta vietin muualla samanhenkisten kavereiden kanssa.

Olen kuullut ja lukenut myös muilta, että soluasuminen voi olla todella perseestä. En edes ymmärrä miten kestin sitä paskaa kolme vuotta. En minä tosin paremmastakaan tuohon aikaan tiennyt.

En voisi. Minulla on ihmisiin liittyvä pitkittynyt PTSD ja autistinen lapsi.

Minulla on kuitenkin kokemusta soluasumisesta opiskeluajoilta (yli 10 vuotta sitten): kämppiksen kanssa jaettu keittiö, vessa ja suihku, ja toisella kerralla 15m2 huone kämppiksen kanssa ja muut tilat noin 25 henkilön kanssa jaettuna. Ja ei tosiaan mitään positiivisia kokemuksia. Kauhukämppis joka eli kuin sika. Huone jaettu oman koulukiusaajan kanssa. Bilettävä pappa betalar porukka jotka kiusasivat ja valtasivat yhteiset tilat. Kukaan ei siivonnut jälkiään, omia tiskejä ei voinut tiskata keittiössä kun likaisia tiskejä oli jätetty altaaseen kuukausien edestä. Entinen huonekaverini yritti its aria. Ja minä jouduin rais katuksi ja hakatuksi. Ei todellakaan mikään lapsiperheen paikka, eikä kaltaiselleni siistille, tunnolliselle ja rauhalliselle opiskelijalle.

Mutta minä en olekaan vaatimassa että opiskelijoiden tai kenenkään on pakko elää kuin jotkut elukat karsinassa, vaan että kaikilla on oikeus kotiin, kodin turvaan ja rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vanhuksena joudun hoivakotiin ja jakamaan tiloja muiden kanssa.

Tätä mä pelkään itsekin. Toivottavasti kuolen ennen sitä. 

Jaa minä tykkäisin tuollaisesta, että olisi sitten seuraa myös. Enoni asui oikein kodinomaisessa hoivakodissa ja siellä ne yhdessä söivät ja katsoivat telkkaria pirtissä, toki omassa huoneessa sai olla halutessaan rauhassa. Ei ainakaan olisi yksinäistä, jos tuollaiseen pääsee. 

Me ihmiset ollaan erilaisia. Mä en kärsi seuranpuutteesta, Viihdyn erinomaisen hyvin yksinkin. Voisin asua vaikka autiolla saarella. Mulle ei siis ole koskaan riittänyt sen enempää parisuhteeseen kuin muihinkaan ihmissuhteisiin "kunhan olisi edes joku". Jos ei ole ketään sellaista, jonka haluan, sitten olen mieluummin yksin. Olen silti tarvittaessa ihan sosiaalinenkin, mutta haluan valita seurani itse. 

Vierailija kirjoitti:

Asuin solussa viiden tuntemattoman kanssa. Neljä näistä oli venäläisiä. Yhteisissä tiloissa ei voinut säilyttää mitään vaan kaikki omassa huoneessa lukkojen takana. Astiat, ulkovaatteet, ruuat, kahvinkeitin, jopa vessapaperi. Minulla oli pieni jääkaappi omassa huoneessa ja yleisissä tiloissa kävin vain ruokaa laittamassa, vessassa ja suihkussa. Toinen suomalainen oli hiljainen outolintu ja ne venäläiset olivat vain keskenään. Tervehdittiin, jos nähtiin, mutta muuten ei oltu tekemisissä. Oli elämäni karmeimmat kolme lukuvuotta, mutta oli sentään ilmaista asumista.

Tämmöistähän se elämä tuppaa olemaan niissä Venäjän kommunalkoissa! Kaikki varastetaan! Tai sitten tehdään muuten vain kiusaa. Käydään k.semassa naapurin teepannuun tai kaadetaan puoli kiloa suolaa naapurin borssikattilaan!

Kaksi meni ihmisen soluun, kolmas ei mahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalia alallani kirjoitti:

Kyllä. Asuin viimevuoden opiskelijasolussa (ja olen yli 30v, pitkään työelämässä ollut nainen) ja myös työkomennuksilla on jaettu asunto tai jopa huone.

Siis oletko tosiaan työkomennuksilla joutunut jakamaan asunnon tai jopa huoneen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa? Vai olisiko kuitenkin ollut työkavereita joiden kanssa olet yöpynyt samassa huoneessa?

Jos ensimmäinen tilanne, niin itse vaihtaisin työpaikkaa nopeasti.

Työkomennuksella ne työkaverit saattaa hyvinkin olla entuudestaan tuntemattomia vaikka esim. tehtäisiin alihankintaa samalle firmalle tai tehdään kuukauden keikkatyö paikkaan x.

Tottakai, mutta onhan se silti ihan eri tilanne kuin joku täysin satunnainen ihminen. Olen toki itsekin huoneen jakanut kollegoiden kanssa reissulla.

Työkavereista nyt ainakin tietää että on myös tekemässä töitä siellä, eikä esimerkiksi juo kaiket yöt ja oksentele krapulaansa kaiket päivät, kuten kaverin kämppis opiskeluaikoina.

Eihän ne työkomennuksella automaattisesti ole mitään kolkegoita vaikka työskentelisittekin paikkansa x. Voitte olla ihan eri osastoilla eri työtehtävissä jne.

Joillekin ihmisille tuo elämän muoto sopii. Toiset taas kaipaa enemmän pysyvyyttä ympärilleen. Onhan kimppakämpässä asuminen yleensä väliaikaista ja vaikka itse asuisit solussa pidempää saattaa muut asukkaat vaihtua hyvin tiheään.