Lue keskustelun säännöt.
Lapsia ei synny tarpeeksi, koska tavallisilla lapsiperheillä ei ole turvaverkkoja
06.10.2023 |
Heti tulee joku pätemään vuosikymmenten takaisella tilanteella, niin tehdään heti alkuun selväksi pari asiaa: ennen lapsiperheille oli yhteiskunnassa apua. Oli kodinhoitajia ja lapsiperheet saivat kotiapua, jos esim. toinen vanhempi oli sairaana. Yhteiskunnassa oli kerhoja ja harrastuspiirejä lapsille. Nämä olivat ilmaisia/halpoja, lapset kulkivat näihin itse. Nykyisin tällaisia ei samalla tavalla ole ja vanhempien oletetaan hoitavan kuskaamiset, koska pienten lasten yksin kulkemista ei pidetä sopivana. Lastenkasvatuksen osalta kriteerit eivät vuosikymmeniä sitten olleet yhtä korkealla kuin nykyään eli vanhemmilta riitti vähempikin satsaus jälkikasvuun. Nykyisin taas odotetaan vanhemman olevan hyvin aktiivinen. Toisekseen joku tulee varmasti jankkaamaan, että kyllä pitää lapset itse hoitaa, jos on niitä hankkinut. Nämä jankkaajat eivät tajua, että jokainen lapsiperheen vanhempi kaipaa joskus lepoa tai aikaa esim. hammaslääkärikäyntien ja muiden yllättävien menojen hoitamiseen. Puhumattakaan siitä, miten paljon pikkulapsiperheessä on kotityötä.
Uskon, että monissa perheissä lapsiluku olisi suurempi, jos turvaverkot olisivat paremmat. Lähipiirissä ei ole ihmisiä, jotka voisivat tai haluaisivat auttaa lasten kanssa edes joskus. Enkä nyt tarkoita auttamisella sitä, että vanhemmat huitelisivat sillä aikaa jossain hotellilomilla, vaan saisivat keskittyä kotitöihin rauhassa tai edes hetken hengähtää. Sekin tekisi kuormittuneelle vanhemmalle jo paljon, että joku lähtisi Isla-Milon kanssa leikkipuistoon pariksi tunniksi, jotta vanhempi saa pitkän työviikon jälkeen levätä. Tai sairastumistapauksessa joku auttaisi lapsen kanssa niin, ettei vanhemman tarvitsisi olla päivätolkulla pois töistä. Uskon, että monilla perheillä on samanlainen tilanne kuin meillä eli tukiverkkoja ei arjessa ole. Toiset isovanhemmat asuvat todella kaukana, toisia ei auttaminen kiinnosta (kysytty on moneen kertaan). Toinen meistä vanhemmista on ainoa lapsi ja toisella meistä on päihdeongelmista kärsivä sisarus, joten hoitoapuna ei ole tätejä, setiä eikä enoja. Kaveripiirissä toiset lapsiperheelliset ovat kiireisiä lastensa kanssa, eikä heillä ole aikaa tai jaksamista auttaa. Lapsettomista kavereista osa ei voi sietää lapsia ja osan hektiseen elämään ei auttaminen sovi. Paikkakunnalla on maksullinen lastenvahtipalvelu, mutta eivät hoida sairaita lapsia. Eli senkään varaan ei voi laskea, että lastenvahtipalvelusta joku tulisi hakemaan päiväkotipäivän aikana sairastuneen lapsen tai jäisi hoitamaan lasta. Töissä puolestaan valitetaan, jos lasten takia tulee poissaoloja töistä tai työntekijä ei voi joustaa rajattomasti. Ainakin meillä naispuolinen pomo nurisee säännöllisesti siitä, miten hankalia ja joustamattomia työntekijöitä pikkulapsiperheelliset ovat - omat lapsensa ovat jo teinejä.
Perheessämme on yksi lapsi ja enempää ei tule, koska yhden lapsen kanssa pystymme kahden vanhemman perheessä jotenkin sumplimaan asiat. Helppoa ei ole ollut, kun lapsi oli ensimmäisen elinvuotensa aikana sairas ja toinen vanhempi sairastui lapsen synnyttyä ja pitkiä aikoja perheessämme on ollut vain yksi toimintakykyinen aikuinen ja kaksi sairasta ihmistä. Jos tukiverkkoja olisi ollut, olisimme jaksaneet paremmin ja lapsilukukin voisi olla kaksi yhden sijaan. Jos yhteiskunnassa halutaan syntyvyyttä nousuun, niin lapsiperheille pitäisi taata paremmat tukiverkot eikä kuvitella, että vanhemmat selviytyvät yksin.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettava ajatuskin, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa kodinhoitaja jollekin lapsiperheelle. Vaikka joskus mennävuosina tällainen olisi ollut, se ei tarkoita sitä, että tämä olisi oikein tai että näin pitäisi tehdä edelleen. Ihan kannattaa elämänsä mitoittaa nykytilanteen mukaan eikä kuvitella, että 1900-luvun asiat pätisivät edelleen.
Kunnissa on olemassa lapsiperheiden kotipalvelua. Sitä saa max 3kk jos perheessä on vaikka äidillä kinttu poikki tai vauvoja syntyikin kerralla yhden sijasta kolme. Kysyntää palvelulle on paljon enemmän. Sossuna ihmettelen miten sellaisilla perheillä on pokkaa tulla suorastaan vaatimaan palvelua, jos vanhempia on kaksi ja toinen vieläpä kotona. Ihan suoraan tullaan vaatimaan ilmaista kunnan piikaa, joka pesisi ne vessat samaan aikaan kun rouva pötköttää sohvalla.
Koska se on lakisääteinen palvelu. Sinähän toki haluat olla jumala. Ja sehän ei ole ilmaista.
Niin onhan se lakiääteinen palvelu mikäli on oikeasti tarve eli on sairautta ja oikeasti kyvytön tästä syystä liikkumaan. Se kotiapu ei ole tarkoitettu siihen ettei joku laiska lumihiutale -äiskä viitsi prcettään sohvalta nostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ehkä traumaattisinta on ollut se, että en ole lasten ollessa pieniä voinut luottaa siihen, että saan apua. Kun tarvitsimme apua siihen, että joku katsoisi esikoista synnytyksen ajan, oli toisilla isovanhemmilla kiire mustikkaan ja toisilla pakko päästä Lappiin. Lasten ollessa pieniä pyysin apua muuttoon veljeltäni, ja hän kertoi, että oikeasti emme tarvitse apua. Totta kai hän olisi saanut kieltäytyä, mutta ei ole ok määritellä toiselle, mitä hän tarvitsee. Isovanhempien piti kerran ennalta sovitusti vahtia lapsiamme, kun päiväkoti oli työpäivänä kiinni, mutta he ilmoittivat kyseisenä aamuna, että miehen siskon pitää päästä kampaajalle ja vahtivat hänen lapsiaan.
En varmaan muutenkaan haaveile mistään suurperheestä, mutta onko ihme, että ei lisääntyminen kiinnosta enää?
Minulla päinvastoin, olen aina voinut luottaa siihen, että apua saa, kunhan hyväksyy sen, että apu maksaa. Enhän itsekään mene maksutta koko päiväksi auttamaan, miksi ihmeessä veljeni pitäisi tehdä asia, johon saa muuttofirman?
Enhän minä sanonut, että veljen tarvitsee tehdä mitään, vaan sanoin, että ei hän voi kertoa minulle, tarvitsenko apua vai en. On ok kieltäytyä, mutta ei ole ok päteä toiselle. Maksullisen lapsenvahdin varaaminen synnytyksen ajaksi on valitettavasti vähän hankalaa, kun ei osaa tarkkaan sanoa, milloin tarve olisi.
Kun se muilta onnistuu, mutta ei sinulta, niin se hankalaa? Totta, mutta vain sinulle, me muut olemme jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettava ajatuskin, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa kodinhoitaja jollekin lapsiperheelle. Vaikka joskus mennävuosina tällainen olisi ollut, se ei tarkoita sitä, että tämä olisi oikein tai että näin pitäisi tehdä edelleen. Ihan kannattaa elämänsä mitoittaa nykytilanteen mukaan eikä kuvitella, että 1900-luvun asiat pätisivät edelleen.
Kunnissa on olemassa lapsiperheiden kotipalvelua. Sitä saa max 3kk jos perheessä on vaikka äidillä kinttu poikki tai vauvoja syntyikin kerralla yhden sijasta kolme. Kysyntää palvelulle on paljon enemmän. Sossuna ihmettelen miten sellaisilla perheillä on pokkaa tulla suorastaan vaatimaan palvelua, jos vanhempia on kaksi ja toinen vieläpä kotona. Ihan suoraan tullaan vaatimaan ilmaista kunnan piikaa, joka pesisi ne vessat samaan aikaan kun rouva pötköttää sohvalla.
Koska se on lakisääteinen palvelu. Sinähän toki haluat olla jumala. Ja sehän ei ole ilmaista.
Niin onhan se lakiääteinen palvelu mikäli on oikeasti tarve eli on sairautta ja oikeasti kyvytön tästä syystä liikkumaan. Se kotiapu ei ole tarkoitettu siihen ettei joku laiska lumihiutale -äiskä viitsi prcettään sohvalta nostaa.
Minulta murtui selkä. Mies matkatöissä. Kaksi alle kouluikäistä lasta. Olin ilmeisesti sitten lumihiutale, kun ei mitään apua saatu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut 2010 mitään palvelua, mitä nytkään ei olisi. Lapsia syntyi yli 25 prosenttia enemmän kuin nyt. Mitä on tapahtunut?
Kyllä oli.
- Mm. pienet hammashoitolat, moni koulun pihassa.
- Harrastuksia lähellä.
- Erilaisia kerhoja kotona oleville lapsille.
- Jopa puistotätejä oli vielä.
Mun lapset on syntyneet 2002 ja 2004 ja kaikista näistä saimme me vielä nauttia. Nyt näistä ei ole jäljellä mitään.
Ei ollut. Koulujen hammashoitoloita ei ole ollut lapsuuteni jälkeen eikä yksikään ihminen tee lapsia siksi, onko hammashoitola koulussa vai ei. Harrastuksia on nyt yhtä lähellä kuin ennenkin. Kerhoja myös. Puistotädeistä en ole kuullutkaan.
Kyllä on ollut. Me mm. kävimme sellaisessa, Helsingin Vartiokylässä. Alakoulun pihassa.
Harrastuksia ei ole meillä enää mitään täällä. Kun mun lapset oli pieniä ja alakouluikäisiä, kävelymatkan päässä oli mm. muskari, kokkikerho ja partio.
Kerhokin lopetti, sitä kävivät molemmat.
Puistotätikin oli niin, että esikoiseni oli sellaisella 2-4-vuotiaana.
Nyt ei tästä ole mitään.
Vartsikan kansiksessa minäkin aloitin jo v65. Hammashoitola ja kirjasto olivat silloin sivurakennuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten osalla närästää tämä, että lapsiperheet tarvitsevat apua. Mieti omalle kohdalle: olet joko 24/7 kiinni lapsessa tai sitten olet 24/7 kiinni töissä ja lapsessa. Jos minä haluaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähteä lenkille työpäivän päätteeksi, en voi. Ei lasta voi jättää yksin pinnasänkyyn nukkumaan ja painella pois kotoa.
Vaikka olisi ihan normaali perhe, niin kyllä jokainen vanhempi tarvitsisi lepoa välillä.
En vain käsitä sitä, että mikä oikein olisi se yhteiskunnan ratkaisu tähän, minkä perään moni kaihoaa. Onhan se selvää, että monelle vanhemmalle olisi tärkeää päästä työpäivän jälkeen lenkille. Jos ei puoliso, ystävä tai sukulainen tätä mahdollista, niin mitä yhteiskunta voi tehdä? Nykyään neuvoloissa puhutaan perhetyöntekijöistä, jotka voivat auttaa juuri sen lenkin tai hammaslääkärikäynnin ajan. Tietenkään nämä eivät tule sormia napsauttamalla, vaan lenkki täytyy suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Monilla paikkakunnilla on myös maksullista lastenhoitoapua saatavilla.
Millainen tämä mammojen kaipaama yhteiskunnan (päivystävä?) apujärjestelmä sitten olisi, mitä se maksaisi, kuka sen maksaisi? Ei sellaista ole koskaan ollut, ei edes niinä vanhoina hyvinä aikoina.
Kuinkahan moni täällä toivotonta tilannettaan voivotteleva on edes ottanut nykymuotoiseen perhetyöhön yhteyttä? Miten tämä mammojen kaipaama järjestelmä poikkeaisi tästä järjestelmästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Menneiden vuosikymmenten glorifioinnissa kannattaa muistaa se fakta, että läheskään kaikkialla Suomessa ei saanut samoja kotipalveluita. Varmasti oli kuntia, joissa kodinhoitajan sai niin kunnanjohtajan perhe kuin kunnan surkeimman työkyvyttömän perhekin. Omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991 ja täällä Vantaalla kun silloin yritti saada jotain kotiapua oman tai lapsen sairastumisen vuoksi, niin en saanut. Ja perustelu jo silloin oli, että koska kuitenkin olen työssäkäyvä ihminen, en tarvitse kunnalta kotiapua. Saadakseen täällä kotiapua piti siis olla jollain tavalla "sosiaalitapaus".
Mitä sitten noin muuten tulee turvaverkostoasiaan, niin nykyisin jostain syystä vain isovanhemmat tuntuvat kelpaavan avuksi. Kun omat lapseni olivat pieniä, hyvin monella isovanhemmat asuivat satojen kilometrien päässä. Ei edes oletettu, että Iisalmesta joku mummo tai vaari lähtisi ajamaan Helsinkiin hakemaan kesken päivän sairastuneen lapsenlapsensa päiväkodista. Päiväkotihan olisi ollut jo kiinni siinä vaiheessa, kun isovanhempi 500 km päästä olis päässyt perille. Vaikka mulla vanhemmat asuivatkin samalla paikkakunnalla, ihan itsehän mä lähdin töistä kesken päivän, jos lapseni oli sairastunut. Koska myös mun vanhemmat olivat silloin töissä. Enkä mä voinut edellyttää, että vanhempani ottaisivat palkatonta vapaata töistä hoitaakseni mun lapsiani, kun mä kuitenkin sain sitä varten ihan palkallistakin vapaata.
Kaikenlaiseen muuhun arkiseen apuun oli yleensä naapurit. Erityisesti ne naapurit, joilla oli itselläänkin lapsia. Kun mä olin aikoinaan hoitovapaalla, olin hyvissä ajoin sopinut raskaana olevan naapurini kanssa, että jos lähtö synnärille tulee yöllä, voi tuoda esikoisensa mulle. Ja kun mun piti päästä vaikkapa hammaslääkärille, niin sovin siitäkin naapurin kanssa, että ottaa siksi aikaa mun muksuni.
Vielä lisäksi oli ihan tavallista siihen aikaan, että kun tuolla hiekkalaatikon äärellä istui päivisin äitejä taaperoineen, niin jos jonkun piti käydä kotona vaihtamassa vauvalle vaippa tai pikaisesti käydä ostamassa lähikaupasta maitoa, niin siinä sitten vaan sopi naapurin kanssa, että tämä vahtii oman muksunsa lisäksi naapurin muksuakin. Tämä olis sitä sen ajan yhteisöllisyyttä, nykyisin tunnutaan vaativan, että eläkeläiset rientävät apuun milloin mihinkin asiaan. Eikä läheskään kaikkien isovanhemmat ole edes eläkkeellä vielä.
Ei vaan ole mitään hiekkalaatikolla kykkiviä naapurin rouvia, kun lapsia on niin hemmetin vähän. Ja korona-aikana kun synnytit, et edes tutustunut kehenkään, koska koronamääräykset.
Olet ihan oikeassa. Vauvan kanssa ei vielä olla hiekkalaatikolla ja koska se isompi lapsi on päiväkodissa, eihän tuolla hiekkalaatikoilla ole ollut enää vuosiin ketään. Kyse ei siis ole pelkästään siitä koronakeväästä 2020 vaan jo sitä ennen leikkipuistot ja taloyhtiöiden hiekkalaatikot olivat tyhjillään. Pistin tämä merkille jo monta vuotta sitten, koska kuljen milloin mihinkin aikaan koirani kanssa ulkona. Lapsia äiteineen ei näy aamupäivällä, ei keskipäivällä eikä iltapäivällä. Eikä edes alkuillasta. Tässä taloyhtiössä, missä mä asun, on useitakin lapsiperheitä. Mutta hyvin harvoin näkee lapsia vanhempineen leikkipaikalla. En tiedä, mihin nykyisin vanhemmat vievät lapsensa leikkimään mutta ei myöskään tuohon läheiseen lasten leikkipuistoon.
Sinkuillakaan ei ole turvaverkkoja, jos tulee usein kipeäksi, ellei löydy sukulainen seuraavana päivänä - joillakin iäkäs vanhempi. Osa tarvisi apua kauppaan ja apteekkiin melkein heti. Köyhillä ei ole myös rahaa siinä vaiheessa. Varalle saa ehkä jotain mutta ei kaikkea, eikä se ole varmaa. Voi olla myös erityistarpeita jos jokin menee pieleen, lämmikkeitä tarvitsee, oikeanlaiset tyynyt tai apuvälineiden tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on paljon valitusta ja "yhteiskunnan" syyttelyä, mutta ratkaisuehdotuksia laihanlaisesti.
Haluaisitteko te 70-luvusta jankkaavat oikeasti nuo ajat takaisin? Haluaisitte antaa 6-vuotiaanne kulkea yksin eskariin, ja jäävän yksin kotiin ostosreissujenne ajaksi, mutta kun "yhteiskunta" ei salli?
Yhteiskunta ei voi pakottaa ketään jäämään asumaan omien vanhempiensa lähelle, eikä yhteiskunta voi pakottaa ketään verkostoitumaan naapureiden kanssa sellaisella tavalla, että "yhteisö" hoitaisi yhdessä ja apua olisi aina saatavilla. Siitähän entisajan elämäntavassa on ollut paljolti kyse. Kaikkea ei voi saada, ellei käy tosi hyvä tuuri. Kun joka toinen ei enää jää pyörittämään kotitilaa ja jakamaan arkeaan anopin ja kälyjen ja monisukupolvisten perheystävien kanssa, vaan moni lähtee toteuttamaan itseään ja etsimään elantoa muualta, niin ei niitä valmiita verkostoja ole, eikä "yhteiskunta" pysty niitä kenenkään puolesta rakentamaan. Jos jotain kodinhoitajatoimintaa olisi mahdollista kehitellä, niin eivät nekään joustavuudessaan koskaan voi yltää henkilökohtaisten suhteiden tasolle. Sellaista palvelua ei pystytä mitenkään verovaroin kohtuudella järjestämään, jonne voisi soittaa alkuillasta, että "hei, meidän Liima-Lailevi aivastelee, ja sekä minulla että Markulla on aamulla palaveri. Laitan yön aikana viestiä, jos näyttää siltä, että Liima-Lailevi ei ole päiväkotikunnossa."
Tosiaan, päiväkoti. Se järjestelmä ei todellakaan ollut samanlainen "menneinä hyvinä aikoina". Ei olisi 90-luvulla tullut kuuloonkaan, että terve äiti pitää taaperoa päiväkodissa 25 tuntia viikossa ollessaan vauvan kanssa äitiyslomalla. Siinä on kyllä yhteiskunnalla ollut ihan hyvää yritystä, eikä tuota taideta enää kauheasti edes paheksua.
- Silloin oli minimaaliset vaatimukset vanhemmuudelle
- Koulu hoiti koulun, ei vanhemmat kuten nyt
- Kaikki mahdolliset lapsiperheen tarvtisemat palvelut oli lähellä ja saatavilla
Kyllä. Kyllä ottaisin kiljuen sen ajan vanhemmuuden itselleni.
No mikset ota? Hullujen vaatimusten kuuntelu on vain ja ainoastaan omaa tyhmyyttä, koulu hoitaa koulun ihan niin kuin ennenkin, ei se vanhemmalta sen enempää vaadi kuin ennenkään ja sen oman asuinpaikan voi valita niin, että ne palvelutkin on sellaisella etäisyydellä kun itselle sopii.
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut parempaa aikaa tehdä lapsia kuin nyt. Silti sivistysvaltioissa tehdään vähemmän lapsia kuin koskaan.
Missä mättää?
Ei kiinnosta lisääntyä ,koska elämässä on niin paljon muita mielenkiintoisempia asioita. Oma elämä kärsii kuten apllä mikäli menet muksuja tekemään. Mukavampi käyttää energia ,aika ja raha itselleen mieluisin asioihin kuin hommata pallon jalkaan loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia on 4, isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla ja siinä kunnossa etteivät voi lapsia vahtia. Omat sisarukset osuu myös kaukana. Itse ollaan hoidettu ja hyvin jaksettu. Nyt kun lapset koulussa/eskarissa niin alkaa niille omille hammaslääkäri yms käynneillekkin vihdoin löytymään aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on paljon valitusta ja "yhteiskunnan" syyttelyä, mutta ratkaisuehdotuksia laihanlaisesti.
Haluaisitteko te 70-luvusta jankkaavat oikeasti nuo ajat takaisin? Haluaisitte antaa 6-vuotiaanne kulkea yksin eskariin, ja jäävän yksin kotiin ostosreissujenne ajaksi, mutta kun "yhteiskunta" ei salli?
Yhteiskunta ei voi pakottaa ketään jäämään asumaan omien vanhempiensa lähelle, eikä yhteiskunta voi pakottaa ketään verkostoitumaan naapureiden kanssa sellaisella tavalla, että "yhteisö" hoitaisi yhdessä ja apua olisi aina saatavilla. Siitähän entisajan elämäntavassa on ollut paljolti kyse. Kaikkea ei voi saada, ellei käy tosi hyvä tuuri. Kun joka toinen ei enää jää pyörittämään kotitilaa ja jakamaan arkeaan anopin ja kälyjen ja monisukupolvisten perheystävien kanssa, vaan moni lähtee toteuttamaan itseään ja etsimään elantoa muualta, niin ei niitä valmiita verkostoja ole, eikä "yhteiskunta" pysty niitä kenenkään puolesta rakentamaan. Jos jotain kodinhoitajatoimintaa olisi mahdollista kehitellä, niin eivät nekään joustavuudessaan koskaan voi yltää henkilökohtaisten suhteiden tasolle. Sellaista palvelua ei pystytä mitenkään verovaroin kohtuudella järjestämään, jonne voisi soittaa alkuillasta, että "hei, meidän Liima-Lailevi aivastelee, ja sekä minulla että Markulla on aamulla palaveri. Laitan yön aikana viestiä, jos näyttää siltä, että Liima-Lailevi ei ole päiväkotikunnossa."
Tosiaan, päiväkoti. Se järjestelmä ei todellakaan ollut samanlainen "menneinä hyvinä aikoina". Ei olisi 90-luvulla tullut kuuloonkaan, että terve äiti pitää taaperoa päiväkodissa 25 tuntia viikossa ollessaan vauvan kanssa äitiyslomalla. Siinä on kyllä yhteiskunnalla ollut ihan hyvää yritystä, eikä tuota taideta enää kauheasti edes paheksua.
- Silloin oli minimaaliset vaatimukset vanhemmuudelle
- Koulu hoiti koulun, ei vanhemmat kuten nyt
- Kaikki mahdolliset lapsiperheen tarvtisemat palvelut oli lähellä ja saatavilla
Kyllä. Kyllä ottaisin kiljuen sen ajan vanhemmuuden itselleni.
No mikset ota? Hullujen vaatimusten kuuntelu on vain ja ainoastaan omaa tyhmyyttä, koulu hoitaa koulun ihan niin kuin ennenkin, ei se vanhemmalta sen enempää vaadi kuin ennenkään ja sen oman asuinpaikan voi valita niin, että ne palvelutkin on sellaisella etäisyydellä kun itselle sopii.
Koulu ei hoida nykyisin yhtään mitään. Tästä selkeä osoitus on se vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa nykyisin olennaisesti lasten koulumenestykseen. Vaikka vanhemmat olisi korkeasti koulutettuja niin niiden muksut päätyy amispudokkaiksi jos ei perheessä panosteta kotona koulunkäyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten osalla närästää tämä, että lapsiperheet tarvitsevat apua. Mieti omalle kohdalle: olet joko 24/7 kiinni lapsessa tai sitten olet 24/7 kiinni töissä ja lapsessa. Jos minä haluaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähteä lenkille työpäivän päätteeksi, en voi. Ei lasta voi jättää yksin pinnasänkyyn nukkumaan ja painella pois kotoa.
Vaikka olisi ihan normaali perhe, niin kyllä jokainen vanhempi tarvitsisi lepoa välillä.
En vain käsitä sitä, että mikä oikein olisi se yhteiskunnan ratkaisu tähän, minkä perään moni kaihoaa. Onhan se selvää, että monelle vanhemmalle olisi tärkeää päästä työpäivän jälkeen lenkille. Jos ei puoliso, ystävä tai sukulainen tätä mahdollista, niin mitä yhteiskunta voi tehdä? Nykyään neuvoloissa puhutaan perhetyöntekijöistä, jotka voivat auttaa juuri sen lenkin tai hammaslääkärikäynnin ajan. Tietenkään nämä eivät tule sormia napsauttamalla, vaan lenkki täytyy suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Monilla paikkakunnilla on myös maksullista lastenhoitoapua saatavilla.
Millainen tämä mammojen kaipaama yhteiskunnan (päivystävä?) apujärjestelmä sitten olisi, mitä se maksaisi, kuka sen maksaisi? Ei sellaista ole koskaan ollut, ei edes niinä vanhoina hyvinä aikoina.
Kuinkahan moni täällä toivotonta tilannettaan voivotteleva on edes ottanut nykymuotoiseen perhetyöhön yhteyttä? Miten tämä mammojen kaipaama järjestelmä poikkeaisi tästä järjestelmästä?
Juoksumaton voi hankkia kotiinkin. Sitten vaan lasten mentyä nukkumaan kuulokkeet korviin, musiikki soimaan ja eiku juoksemaan. Voi halutessaan juosta aamuun asti. Ja jos kaipaa raitista ilmaa juostessana, pistää juoksumaton parvekkeelle.
Mä ymmärrän kyllä oman ajan tarpeen, mutta mulla omaa aikaa oli aikoinaan just silloin, kun olin pistänyt lapset nukkumaan. Eli se pari tuntia klo 20-23. Ja mä siis olin silloin yksinhuoltaja eli ei ollut puolisoa, joka olisi "päästänyt lenkille".
Vierailija kirjoitti:
Sinkuillakaan ei ole turvaverkkoja, jos tulee usein kipeäksi, ellei löydy sukulainen seuraavana päivänä - joillakin iäkäs vanhempi. Osa tarvisi apua kauppaan ja apteekkiin melkein heti. Köyhillä ei ole myös rahaa siinä vaiheessa. Varalle saa ehkä jotain mutta ei kaikkea, eikä se ole varmaa. Voi olla myös erityistarpeita jos jokin menee pieleen, lämmikkeitä tarvitsee, oikeanlaiset tyynyt tai apuvälineiden tarvetta.
Voi hellan jumala senttään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiukan tarkennusta.
Kodinhoitajan sai kotiin esim. jos äiti oli synnyttämässä ja kotona oli nuorempia sisaruksia.
Ja kunnan kodinhoitaja oli maksullinen.
Tai, jos molemmat vanhemmat olivat töissä ja lapsi sairastui, silloin kodinhoitaja riensi apuun, koska vanhemmilla ei ollut oikeutta jäädä hoitamaan lasta, vaan poissaolot olivat irtisanomisperuste. Ja äitiysloma ennen oli 3-6kk, eikä muita perhevapaita ollut.
Nykyään isät saavat palkallisen isyysloman.
Ja jompikumpi vanhempi voi jäädä hoitamaan sairasta lastaan täydellä palkalla.
Ja nyt jompikumpi vanhempi voi olla perhevapaalla, kunnes lapsi 3v.
Ja kaikilla lapsilla on kunnallinen päivähoito-oikeus ja alakoululaisilla iltapäiväkerhot.
Ihanko oikeasti joku haikailee vielä kodinhoitajien perään, kun moni asia on paremmin kuin ennen ja jompikumpi vanhempi voi jäädä kotiin, täydellä palkalla ja on tuttu ja turvallinen hoitaja lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 70-luvun kasvatti. Kerrostalon pihalta aktiviteettimme löysimme, ei ollut kerhoissa kukaan. Yhden kerran meillä oli kahdeksan tuntia kotiavustaja äidin ollessa jossain sairaalatoimenpiteessä. Siinä oli kotiapu. Isovanhemmat asuivat keski-Suomessa, sieltähän ihmiset olivat töiden perässä pääkaupunkiseudulle lähteneet. Eipä ollut heistäkään siis turvaverkoksi; kerran kesässä heitä näimme isän kesäloman aikaan.
Meitä lapsia oli neljä eikä kukaan meistä erityisesti toistaan hoitanut.
Lapsia ei synny, kun ei ole vauvakuumetta eli sitä biologista viettiä hankkia lasta. Jos sellainen olisi, lapsia syntyisi. Yhteiskunta avustaa tällä hetkellä varsin avokätisesti lapsiperheitä. Enempään ei ole resursseja eikä tarvetta.
Yhteiskunta ei kyllä _avusta_ lapsiperheitä mitenkään.
Tarjoaa neuvolapalvelut, erittäin edullisen synnytyksen, varhaiskasvatus = päivähoito on halpa ja koulu ilmainen. Näin systeemi toimii vain pohjoismaisissa hyvinvointivaltiossa.
No ei täälläkään ole mitkään mummot eikä kummit olleet apuna mutta hyvin on pärjätty toistaiseksi mielestäni myös ilman tukiverkkoja. Tietysti se lasten sosiaalisen puolen kasvu ja muu turvallisen aikuisen seuran puute välillä huolettanut kun ei meillä käy kylässä juuri ketään. Toisaalta on sitten voitu tarjota muuta tilalle, on matkusteltu silloin kun varaa ja koitettu yleisten sosiaalisten tapaamisten, koulun, harrastusten ja kavereiden kautta tarjota kontakteja jollain tapaa. Ehkä sitä kautta avartuu näkökenttä kun jo pienestä tajuaa ettei kaikilla ole samoja kortteja vaikka ei välttämättä sen huonompiakaan.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten osalla närästää tämä, että lapsiperheet tarvitsevat apua. Mieti omalle kohdalle: olet joko 24/7 kiinni lapsessa tai sitten olet 24/7 kiinni töissä ja lapsessa. Jos minä haluaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähteä lenkille työpäivän päätteeksi, en voi. Ei lasta voi jättää yksin pinnasänkyyn nukkumaan ja painella pois kotoa.
Vaikka olisi ihan normaali perhe, niin kyllä jokainen vanhempi tarvitsisi lepoa välillä.
En vain käsitä sitä, että mikä oikein olisi se yhteiskunnan ratkaisu tähän, minkä perään moni kaihoaa. Onhan se selvää, että monelle vanhemmalle olisi tärkeää päästä työpäivän jälkeen lenkille. Jos ei puoliso, ystävä tai sukulainen tätä mahdollista, niin mitä yhteiskunta voi tehdä? Nykyään neuvoloissa puhutaan perhetyöntekijöistä, jotka voivat auttaa juuri sen lenkin tai hammaslääkärikäynnin ajan. Tietenkään nämä eivät tule sormia napsauttamalla, vaan lenkki täytyy suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Monilla paikkakunnilla on myös maksullista lastenhoitoapua saatavilla.
Millainen tämä mammojen kaipaama yhteiskunnan (päivystävä?) apujärjestelmä sitten olisi, mitä se maksaisi, kuka sen maksaisi? Ei sellaista ole koskaan ollut, ei edes niinä vanhoina hyvinä aikoina.
Kuinkahan moni täällä toivotonta tilannettaan voivotteleva on edes ottanut nykymuotoiseen perhetyöhön yhteyttä? Miten tämä mammojen kaipaama järjestelmä poikkeaisi tästä järjestelmästä?
Juoksumaton voi hankkia kotiinkin. Sitten vaan lasten mentyä nukkumaan kuulokkeet korviin, musiikki soimaan ja eiku juoksemaan. Voi halutessaan juosta aamuun asti. Ja jos kaipaa raitista ilmaa juostessana, pistää juoksumaton parvekkeelle.
Mä ymmärrän kyllä oman ajan tarpeen, mutta mulla omaa aikaa oli aikoinaan just silloin, kun olin pistänyt lapset nukkumaan. Eli se pari tuntia klo 20-23. Ja mä siis olin silloin yksinhuoltaja eli ei ollut puolisoa, joka olisi "päästänyt lenkille".
Ja lisään tähän vielä, että Suomessa ei ole koskaan ollut sellaista aikaa, että työssäkäyvä vanhempi olisi saanut kunnalta jonkun hoitajan, jotta olisi päässyt töiden jälkeen lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkottomuus on iso painolasti, mutta ei sillä tavalla kuin moni ulkopuolinen sen ymmärtää. Ei me tarvita mitään "omaa aikaa" vaan lapselle välittäviä aikuisia ja sitä ei mikään maksettu hoitaja korvaa. Vanhempana liian iso taakka kuroa kaikki sosiaalinen vajaus täyteen, kun ei vaan ole ketään joka tulee lapsen synttäreille tai kylään. Jatkuva huoli ettei lapsi koe yksinäisyyttä tai syrjäydy.
Meillä kaksi lasta kulkee kaikkialle mukana ja ovat oppineet liikkumaan ja käyttäytymään eri tilanteissa. Naapurissa pyydetään mummo apuun, jotta saadaan imuroitua tai käytyä kaupassa. Asenteesta se on moni asia kiinni.Rahaa ei ole tehdä lapsia enempää, kun ollaan hoidettu lapset kotona 3v ja lyhennettyä työaikaa sen jälkeen. Ei ole tarvinnut miettiä työn ja perhe elämän yhteen sovittamista, koska elämästä voi tehdä omilla valinnoilla helpompaa eikä miettiä sitä miksi ei ollut mummot ja kummit hoitamassa.
Tämä.
Ei ne raha-asiat ahdista kuten ajatus siitä, että lapsi pitäisi pykätä sosiaaliseen tyhjiöön.
Minulla ei ole kuin työkaverit. Sellaiset 9-17-kaverit, jotka auttavat vain jos se kuuluu työnkuvaan.
Isovanhempiehdokkaat ovat satojen kilometrien päässä.
Lapsuuden ystävät netissä, ympäri maailmaa. Nähdään kerran kymmenessä vuodessa.
Se lapsi tarvitsisi sosiaalisen verkoston kasvaakseen ihmiseksi. Sitä sosiaalista verkostoa ei voi ostaa rahalla. Ja minulla ei sellaista ole.
Miten nämä tulevaisuuden lapset on tarkoitus kasvattaa aikuisiksi? Kytkenkö ne datakaapelilla nettiin vai ostanko niille e..sc ortti-tädin ja e.sc..o.rtti-serkkuja, jotka opettavat heille käytännöllisyyttä, arvoja ja ihmisyyttä? Vai olenko yksin kyläyhteisöllinen mieliä ja elämänkokemusta, jotta lapsi saa edes pintapuolisen näkemyksen ihmisyydestä?
Sillä on ihan syy, mikseivät kaupungistuneet naiset lisäänny. V.a.is.to sanoo, että se ei ole turvallista. Nainen on yksin, selviytymismoodissa, ja sen verran päätäntävaltainen, etteivät miesten i..deo1ogiat jyrää naisen biologian yli. Lasten inhimillisyys ja kyky kulttuuriin on vaarassa; seuratkaa vaikka nykykehitystä. Ei sellaiseen maailmaan tehdä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 70-luvun kasvatti. Kerrostalon pihalta aktiviteettimme löysimme, ei ollut kerhoissa kukaan. Yhden kerran meillä oli kahdeksan tuntia kotiavustaja äidin ollessa jossain sairaalatoimenpiteessä. Siinä oli kotiapu. Isovanhemmat asuivat keski-Suomessa, sieltähän ihmiset olivat töiden perässä pääkaupunkiseudulle lähteneet. Eipä ollut heistäkään siis turvaverkoksi; kerran kesässä heitä näimme isän kesäloman aikaan.
Meitä lapsia oli neljä eikä kukaan meistä erityisesti toistaan hoitanut.
Lapsia ei synny, kun ei ole vauvakuumetta eli sitä biologista viettiä hankkia lasta. Jos sellainen olisi, lapsia syntyisi. Yhteiskunta avustaa tällä hetkellä varsin avokätisesti lapsiperheitä. Enempään ei ole resursseja eikä tarvetta.
Yhteiskunta ei kyllä _avusta_ lapsiperheitä mitenkään.
Tarjoaa neuvolapalvelut, erittäin edullisen synnytyksen, varhaiskasvatus = päivähoito on halpa ja koulu ilmainen. Näin systeemi toimii vain pohjoismaisissa hyvinvointivaltiossa.
Mikään tuosta ei ole avustamista. Ja ne vanhemmat maksaa valtavat verot.
- Neuvolapalvelut eivät toimi enää
- Synnytykset tulee taksiin ja tuulikaappeihin
- Päivähoito on paskaa
- Kouluun joutuu ostamaan jo kirjatkin ja laatu on surkea
Mikään laki ei estä asumasta yhteisöllisesti. Siitä vaan kokoamaan porukkaa ja miittamaan lähekkäin.