Työuupumuksen jälkeen minusta ei tullut samanlaista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kärsitte kun apua on olemassa?? Moni näistä tekstin kirjoittajista kuulostaa masentuneelta. Uupumus ja väsymys kulkee käsi kädessä masennuksen kanssa joissa molemmissa on yhteistä väsymys. Eli lääkäriin, terapiaan ja viimeisenä lääkkeet jos muu wi auta. Pitää osata vaatia myös hoitoa itselleen

Varmaan jollakin onkin näin. Minulle lääkäri sanoi lähes heti, ettei kuulosta masennukselta. Terapiassa kävin, mutta oli varmaan huono tyyppi, kun en käynnistä saanut yhtään mitään. Tiedän mikä mättää, mutta en itse pysty muutosta mitenkään tekemään, ei ole minusta kiinni.

Et pysty vai et halua? Veikkaan, että jälkimmäisestä kiinni, koska AINA ihminen voi itse tehdä muutoksia. Ja terapiassa ihmisen nimenomaan pitääkin itse tehdä ja nähdä vaivaa sen muutoksen eteen. Ei se terapeutti voi sua ulkopuolisena korjata kuntoon niin kuin jotain autoa osia vaihtamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että ainoa pelastukseni olisi päästä pois työelämästä. Mutta tällä hetkellä ei ole voimavaroja lähteä siihen prosessiin. Joutuisi lisäksi stressaamaan toimeentulosta.

Et ole vielä tarpeeksi lopussa, sitten kun on viimeinen pakko, tiedät lähteä.

Oletko aina ollut yhtä tyhmä? Vai onko se vain uupumuksen seurasta?

Kuka toista tyhmäksi haukkuu, on itse. Olet ihmisenä toivoton.

Minä uuvuin ja lähdin kun ei ollut vaihtoehtoja enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kärsitte kun apua on olemassa?? Moni näistä tekstin kirjoittajista kuulostaa masentuneelta. Uupumus ja väsymys kulkee käsi kädessä masennuksen kanssa joissa molemmissa on yhteistä väsymys. Eli lääkäriin, terapiaan ja viimeisenä lääkkeet jos muu wi auta. Pitää osata vaatia myös hoitoa itselleen

Varmaan jollakin onkin näin. Minulle lääkäri sanoi lähes heti, ettei kuulosta masennukselta. Terapiassa kävin, mutta oli varmaan huono tyyppi, kun en käynnistä saanut yhtään mitään. Tiedän mikä mättää, mutta en itse pysty muutosta mitenkään tekemään, ei ole minusta kiinni.

Et pysty vai et halua? Veikkaan, että jälkimmäisestä kiinni, koska AINA ihminen voi itse tehdä muutoksia. Ja terapiassa ihmisen nimenomaan pitääkin itse tehdä ja nähdä vaivaa sen muutoksen eteen. Ei se terapeutti voi sua ulkopuolisena korjata kuntoon niin kuin jotain autoa osia vaihtamalla.

Täysin uupunut ei kykene, ei pysty, ei näe valoa yms.

Mulla on ollut burn out, olin sairaskirjoilla kaksi kuukautta. Tästä on yhdeksän vuotta. Vielä muisti takkuaa, ja stressaannun helpommin.

Minua autto paljon The Secret kirjan lukeminen. Laitoin myös kuminauhan vasempaan käteen valtimon kohdalle. Heti kun ajattelin negatiivisen ajatuksen niin napsautin kumilankaa. Oli vielä sellanen missä se metalli osa. Sattu tietysti kunnon napsautus

Aika äkkiä alko negatiiviset ajatukset katoamaan.

Aivot ovat staattiset, sitä voi jymäyttää että voi ain vaan paremmin mentaalisesti. Loppojen lopuksi voi mentaaliseti paremmin. Viimiseen vuoteen on mahtunut isäni ja poikani kuolema ja mieheni ja minun ero. Kyllä ihminen kestää ja pärjää, enemmän kun uskoookaan. Mulla tullu hengellinen herääminen ja olen matkalla sielunrauhaan. Ehkäpä ei tartte enää syntyä moneen kertaan. Neuvon katsomaan Dolores Cannon you tuubilta.

Ap siis haluaa samaan tilanteeseen mistä uupui? Eikö silloin ollut jotain pielessä kun et jaksanut??

Vierailija kirjoitti:

Sain burnoutin, toipuminen kesti kolme vuotta. Kun palasin takaisin työelämään jouduin työpaikalla kiusatuksi. En uskalla hakea enää töitä, menin rikki kiusaamisesta. En ehkä ollut toipunut burnoutista kunnolla ja tuo kiusaaminen oli viimeinen naula arkkuun. Psyyke meni ja sitä myöten fyysinen terveys, uupumus on läsnä jos on haettava töitä. Jo pelkkä hakemuksen teko laukaisee traumatilan.

Mutta työkykyinen olen säännösten mukaan, joten näillä mennään

Joo, se on ikävää, että ihmiset huomaa sen jos joku on heikko ja sitten alkaa se kiusaaminen. Jossain määrin pystyy esittämään vahvaa, mutta kun ei enää pysty, joutuu syrjityksi.

Periaatteessa olisin itsekin jaksanut töissä aina, jos siellä ei olisi ollut muita ihmisiä.

Ainoastaan hyvien läheisten takia jaksoin jotenkin ja sain pyydettyä itselleni siirron vähän omaan rauhaan, ettei tarvitse olla niin paljon tekemisissä työkavereiden kanssa. Muuten en olisi kyennyt enää töihin ollenkaan, se olisi ollut siinä. Ja silti mentiin ihan äärirajoilla vuosikausia. Enkä todellakaan ole tullut ennalleni, vaikka kaikesta tästä on jo parikymmentä vuotta. Täytyy pitää elämä hyvin tylsänä ja tasaisena, jotta jaksan työni hoitaa. Ei mihinkään muuhun riitä paukut kuin työntekoon. Ei edes omasta terveydestä huolehtimiseen. No se tulee sitten jossain vaiheessa ongelmaksi työkyvyn suhteen..

Uupumuksesta tsi "uupumuksesta" ei saa saikkua.

Mitkä teidän diagnoosit on, uupuneet?

Vierailija kirjoitti:

Uupumuksesta tsi "uupumuksesta" ei saa saikkua.

Mitkä teidän diagnoosit on, uupuneet?

Tottakai saa, jos se tekee työkyvyttömäksi. 🤦🏻

Vierailija kirjoitti:

Ite uuvuin jo lukiossa, kun haalin kaikki kurssit kaikista haastavimmista aineista ja kolmessa vuodessa halusin silti suorittaa. Olen sen jälkeen ollut aina väsynyt ja olen jo 40. Elän monen mielestä varmasti täysin luuserin elämää. Tosi vähän töitä, vähän harrastuksia, jotain luonnossa liikkumista vain. En vaan jaksa. Mulle ei sovi nykyelämä, sellainen hidas elämä vain ja mieluiten maaseudulla. 

Tiedät ja tunnet itsesi ja nuoruudesta asti. Miksi et tee asialle jotakin? Kyllä sinä voit valita vähän löysempää tekemistä, eikä tarvitse olla siellä oravanpyörästä. Me olemme erilaisia. Minäkään en kestä liikaa stressiä. Koetan tehdä asiat sillä lailla että minulla on hyvä. Teen asioita suhtaudun niihin erilailla kuin lukiossa.

Olen opetellut ratkaisu keskeistä. Niin että teen asiat mahdollisimman nopeasti heti pois, että en jätä niitä roikkumaan.

Toinen on, että olen psyykannut itseäni niin että asiat kyllä hoituvat. Koska kyllä ne hoituvat joko hyvin tai huonosti. Minä en ole kaiken napa, jolla asioita että en voikaikkeen vaikuttaa.

Tämä on opettelemista. Se on vaivan väärti.

Olen huomannut, että rasitun sosiaalisista suhteista. Sopiva määrä sopii. Yritän löytää sitä mikä on minulle hyvä, enkä juokse aina sen perässä, että mitä näyttäisi muille sopivan.

Huomasin että esimerkiksi itseäni rasittaa Facebook. En jaksa lukea kaikkien juttuja. Jättäydyin sieltä pois, ja toki en tiedä kaikkia asioita, mutta ei minun tarvitsekaan. Elämä on rauhallisempaa. Katson mielummin telkkaria kuin sitä, että joku on jossain ulkomailla tai joku mitä milloinkin.

Me ollaan kaikki erilaisia. Toiset tykkäävät siitä että näkevät ja kuulevat kaikkea. Minä vaan en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kärsitte kun apua on olemassa?? Moni näistä tekstin kirjoittajista kuulostaa masentuneelta. Uupumus ja väsymys kulkee käsi kädessä masennuksen kanssa joissa molemmissa on yhteistä väsymys. Eli lääkäriin, terapiaan ja viimeisenä lääkkeet jos muu wi auta. Pitää osata vaatia myös hoitoa itselleen

Varmaan jollakin onkin näin. Minulle lääkäri sanoi lähes heti, ettei kuulosta masennukselta. Terapiassa kävin, mutta oli varmaan huono tyyppi, kun en käynnistä saanut yhtään mitään. Tiedän mikä mättää, mutta en itse pysty muutosta mitenkään tekemään, ei ole minusta kiinni.

Et pysty vai et halua? Veikkaan, että jälkimmäisestä kiinni, koska AINA ihminen voi itse tehdä muutoksia. Ja terapiassa ihmisen nimenomaan pitääkin itse tehdä ja nähdä vaivaa sen muutoksen eteen. Ei se terapeutti voi sua ulkopuolisena korjata kuntoon niin kuin jotain autoa osia vaihtamalla.

Täysin uupunut ei kykene, ei pysty, ei näe valoa yms.

Ei näe valoa

Tämäkin, kaikki mitä kirjoitit kuulostaa masennukselta. Epäpäteviä terapeutteja Suomessa on ja se on fakta

Vierailija kirjoitti:

Uupumusta on eriasteista.

Mm. se että itkee töissä, ja kotona, aamusta iltaan, kertoo ehkä teille jotain.

Minä olin niin uupunut, etten pystynyt enää edes itkemään.

Jossain vaiheessa huomasin, että oli palautunut se että pystyin itkemään ja se alkoi minulla olla toipumista.

Minulle tarjottiin lääkitystä mutta samoja lääkkeitä söin nuorena, vei tunteet pois ja se on asia mitä en uhraa enää elämässä. En ole uupunut vapaalla, vain kun olen töissä ja mieluummin työtön kuin työtä tekevä zombie

Työuupumusta ollut useita vuosia. Minusta on tullut hajamielinen ja kyyninen. Olen yläkoulun opettaja ja työtä on pakko tehdä, että saan asuntolainan maksettua. En uskalla mainita uupumuksestani kenellekään. En muista oppilaiden nimiä, he ovat vain kasvotonta massaa. En saa työstäni mitään iloa, teen sitä ainoastaan rahan takia. Joka päivä odotan vain viikonloppua, jonka vietän sängynpohjalla. Puoliso antaa minun onneksi olka rauhassa, hänellä on omat harrastuksensa ja kaveriporukkansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uupumuksesta tsi "uupumuksesta" ei saa saikkua.

Mitkä teidän diagnoosit on, uupuneet?

Tottakai saa, jos se tekee työkyvyttömäksi. 🤦🏻

Ei todellakaan saa vaan diagnoosiksi väsätään "masennus".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kärsitte kun apua on olemassa?? Moni näistä tekstin kirjoittajista kuulostaa masentuneelta. Uupumus ja väsymys kulkee käsi kädessä masennuksen kanssa joissa molemmissa on yhteistä väsymys. Eli lääkäriin, terapiaan ja viimeisenä lääkkeet jos muu wi auta. Pitää osata vaatia myös hoitoa itselleen

Varmaan jollakin onkin näin. Minulle lääkäri sanoi lähes heti, ettei kuulosta masennukselta. Terapiassa kävin, mutta oli varmaan huono tyyppi, kun en käynnistä saanut yhtään mitään. Tiedän mikä mättää, mutta en itse pysty muutosta mitenkään tekemään, ei ole minusta kiinni.

Et pysty vai et halua? Veikkaan, että jälkimmäisestä kiinni, koska AINA ihminen voi itse tehdä muutoksia. Ja terapiassa ihmisen nimenomaan pitääkin itse tehdä ja nähdä vaivaa sen muutoksen eteen. Ei se terapeutti voi sua ulkopuolisena korjata kuntoon niin kuin jotain autoa osia vaihtamalla.

Kuule, ohiksena puutun nyt asiaan. Se, mitä sanot, voi olla järkevää. Mutta tapa, jolla sen sanot, ei kuulu tämän aihepiirin keskusteluun.

Uupuneet ihmiset tarvitsevat huomattavasti pehmeämpää puhetta. Vain sellainen menee perille. Ei piikikkyys, ei lyöminen, ei osuvat sarkastiset sutkautukset. Nimittäin uupuneen pää on jo vuosia, joskus vuosikymmeniä tuottanut juuri tuota moittivansävyistä, ilkeää puhetta.

Sen pitää loppua. Sen pitää loppua sekä ulkopuolisilta ihmisiltä tulevana, ja sen pitää loppua sen ihmisen omasta päästä tulevana. Jos hepparaakki on kuolemaisillaan janoon ja väsymykseen, ei sitä pidä piiskata lisää. Et kohtelisi luontokappaletta noin, älä siis kohtele ihmisiäkään noin.

Mun ex muuttui burnoutin myötä. Hänen muistilleen tapahtui jotakin. Hän saattoi aloittaa muka aivan uutena päähänpälkähdyksenä keskustelun samoista asioista joista oli juuri eilen puhuttu ja asiat tulivat hänelle yllätyksenä, vaikka niistä olisi keskusteltu monta kertaa. Hoidan työkseni muistisairaita ja tuntui, että kotiin mennessä sama vain jatkui.

Hän palasi työelämään enkä oikein tiedä miten hän siellä kykeni toimimaan, kun kotona muistin kanssa ainakin oli aivan onnetonta. Suhde päättyi, kun hän ei ymmärtänyt turhautumistani ja ajatteli, että kiusaan häntä jotenkin tarkoituksella väittämällä, että hän ei muista. Hän itse oli siis täysin sairaudentunnoton noiden muistiongelmien suhteen eikä halunnut niiden takia lääkäriin. En tiedä miten menee nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kärsitte kun apua on olemassa?? Moni näistä tekstin kirjoittajista kuulostaa masentuneelta. Uupumus ja väsymys kulkee käsi kädessä masennuksen kanssa joissa molemmissa on yhteistä väsymys. Eli lääkäriin, terapiaan ja viimeisenä lääkkeet jos muu wi auta. Pitää osata vaatia myös hoitoa itselleen

Varmaan jollakin onkin näin. Minulle lääkäri sanoi lähes heti, ettei kuulosta masennukselta. Terapiassa kävin, mutta oli varmaan huono tyyppi, kun en käynnistä saanut yhtään mitään. Tiedän mikä mättää, mutta en itse pysty muutosta mitenkään tekemään, ei ole minusta kiinni.

Et pysty vai et halua? Veikkaan, että jälkimmäisestä kiinni, koska AINA ihminen voi itse tehdä muutoksia. Ja terapiassa ihmisen nimenomaan pitääkin itse tehdä ja nähdä vaivaa sen muutoksen eteen. Ei se terapeutti voi sua ulkopuolisena korjata kuntoon niin kuin jotain autoa osia vaihtamalla.

Kuule, ohiksena puutun nyt asiaan. Se, mitä sanot, voi olla järkevää. Mutta tapa, jolla sen sanot, ei kuulu tämän aihepiirin keskusteluun.

Uupuneet ihmiset tarvitsevat huomattavasti pehmeämpää puhetta. Vain sellainen menee perille. Ei piikikkyys, ei lyöminen, ei osuvat sarkastiset sutkautukset. Nimittäin uupuneen pää on jo vuosia, joskus vuosikymmeniä tuottanut juuri tuota moittivansävyistä, ilkeää puhetta.

Sen pitää loppua. Sen pitää loppua sekä ulkopuolisilta ihmisiltä tulevana, ja sen pitää loppua sen ihmisen omasta päästä tulevana. Jos hepparaakki on kuolemaisillaan janoon ja väsymykseen, ei sitä pidä piiskata lisää. Et kohtelisi luontokappaletta noin, älä siis kohtele ihmisiäkään noin.

Jos ei kestä suoria sanoja, joissa on ihan sisältöäkin, niin silloin pitää ihmisen itse suojella itseään, että sellaisia kuule. Eikä hakeutua paikkoihin ja sivustoille, joissa kaikki eivät päätä silittele ja kohtele silkkihansikkain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uupumuksesta tsi "uupumuksesta" ei saa saikkua.

Mitkä teidän diagnoosit on, uupuneet?

Tottakai saa, jos se tekee työkyvyttömäksi. 🤦🏻

Ei todellakaan saa vaan diagnoosiksi väsätään "masennus".

No kyllä todellakin saa.

Vierailija kirjoitti:

Uupumuksesta tsi "uupumuksesta" ei saa saikkua.

Mitkä teidän diagnoosit on, uupuneet?

vaikea depressio

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että ainoa pelastukseni olisi päästä pois työelämästä. Mutta tällä hetkellä ei ole voimavaroja lähteä siihen prosessiin. Joutuisi lisäksi stressaamaan toimeentulosta.

Et ole vielä tarpeeksi lopussa, sitten kun on viimeinen pakko, tiedät lähteä.

Oletko aina ollut yhtä tyhmä? Vai onko se vain uupumuksen seurasta?

Kuka toista tyhmäksi haukkuu, on itse. Olet ihmisenä toivoton.

Minä uuvuin ja lähdin kun ei ollut vaihtoehtoja enää.

Tuo oli vastaus vähättelemään kommenttiisi.