Mitä te ehditte tehdä tavallisen työpäivän jälkeen?
Tai ennen, jos menette iltavuoroon? Olenko ainoa josta tuntuu mahdottomalta ehtiä normityöpäivänä myös nukkua riittävästi eli n 8h ja tehdä vapaalla omiakin juttuja riittävästi eikä vain palautua työpäivästä, valmistautua seuraavaan ja tehdä välttämättömät ettei koti muutu ihan kaaokseksi (tai se kyllä on jo).
Kommentit (141)
No ihan mitä vaan ehdin tekemään tavallisen työpäivän jälkeen. Seuraavaan työpäivään on 16 tuntia.
Hyvin ehdin tehdä yhtä sun toista. Tosin teen vain 5h päiviä töissä.
Teen aamulla puolikkaan työpäivän. Päivällä teen kotitöitä, koiran ulkoilutusta, käyn asioilla, omia juttuja, mitä nyt milloinkin on tehtävänä. Iltapäivällä teen toisen puolikkaan työpäivän. Illalla ennen nukkumaanmenoa en tee enää mitään muuta kuin olen perheen kanssa ja ehkä niitä omia juttuja jos muut eivät ole kotona.
Riippuu siitä puhutaanko sinkun vai perheellisen elämästä. Kun lapset olivat pieniä, ei 3-vuorotyön ja lapsiarjen lisäksi ehtinyt tehdä yhtään mitään. Eikä olisi jaksanutkaan
Iltavuoroviikolla en ehdi kunnolla tehdä mitään omia juttujani, koska minun täytyy nukkua mahdollisimman myöhään että ei v*tuta niin kauaa ennen töihin lähtöä. Aamuvuoroviikolla ja viikonloppuna elän omaa elämääni. Puolet ajasta v*tuttaa.
Tehdä ruuan, leikkiä lapsen kanssa, syödä iltapalan lapsen kanssa, lukea iltasadun lapselle, siivota keittiön, katsoa televisiota tai lukea kirjaa.
Tänään ehdin töiden jälkeen syödä iltaruuan, käydä lenkillä, saunoa, syödä lapsen kanssa iltapalan ja nyt katson telkkaria.
Eihän siinä paljoa ehdi kun koneella menee 5-6 tuntia ja pari tuntia katson telkkaria. Tarkennan katson ohjelmia telkkarista.
Sinkkumies.
Olen aivan poikki töistä enkä jaksa tehdä mitään. Istun sohvalla ja stressaan seuraavan päivän työasioista.
Olen iäkkään omaiseni avustaja. Minulla ei ole omaa aikaa ollenkaan. Kaikki aika menee omaistani avustaessa, hän ei saa apuja muualta. Oma asuntoni on tyhjillään, hädin tuskin ehdin joskus käydä siivoamassa. Olen aivan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Olen iäkkään omaiseni avustaja. Minulla ei ole omaa aikaa ollenkaan. Kaikki aika menee omaistani avustaessa, hän ei saa apuja muualta. Oma asuntoni on tyhjillään, hädin tuskin ehdin joskus käydä siivoamassa. Olen aivan loppu.
Oletko pyytänyt mistään apua?
3-vuorotyö minulla. Joka hetkestä täytyy nauttia kotona. Tuntuu välillä, että olen aina töissä.
Olen kotona 1515.
Syön ja aloitan päivän toisen pianotreenin.
Musiikin soittaminen on poikinut jo levyn joka julkaistaan pian.
Ehtii ihan hyvin kaikkea kun ei katso telkkarista/suoratoistopalveluista mitään.
Olen kotona klo15.30-16 ja menen nukkumaan klo23 eli siinä on rapiat 7h aikaa tehdä mitä lystää. Teen ruoan ellei edellisen päivän päivällistä ole jäänyt, pyykit jos niitä on tai mies ei ole päivän aikana pyöräyttänyt koneellista, ehkä jotain pientä kodin siistimistä. Sitten vain oleilua, lukemista, töllöä, kotona vielä asuvan nuoren aikuisen kanssa jokin peli välillä, joinakin päivinä otan pienet päiväunet ruoan jälkeen.
Niin ja 3-4x/vkossa illalla saunaan.
nukkua päiväunet, syödä, käydä kaupassa, suihkussa ja nukkumaan.
Haen kotimatkalla lapsen. Kotona teemme ruoan ja syömme. Sitten lähdetään koirien kanssa ulos ja hoitamaan lampaat ja kanat. Sisälle tullaan ja huilaan hetken, lapsi leikkii. Käyn suihkussa ja teen meille iltapalat, mieskin tulee jossain vaiheessa. Sitten nukkumaan.
Teen yleensä vielä työhommia sellaiset 5 tuntia. Ei mitään ylitöitä ,vaan korvaan ne päivän aikana syntyneet lusmuilut, kahvi- ja ruokatunnit ja pidetyt palaverit ihan normaalina työn tekona
Siivousta (jotain pölyjen pyyhintää tai imurointia), pyykit peseytymään, ruoanlaitto, lapsi harrastuksiin, kauppa, pyykit kuivamaan, kouluhommat, kotijumppa tai lenkki (joskus yksin, joskus lapset pyörillä mukana), iltahommat (kun lapset syö iltapalaa miehen kanssa, käyn uimassa/avantouimassa), ja siinäpä se päivä on taputeltu.
Pitää koko ajan organisoida, mitä hommia voi tehdä limittäin, ja mitä milloinkin voi/kannatta tehdä.
Jos työpäivään kuuluu esim.joku etäkoulutus/tai yhteiskoulutus, että voi vain kuunnella luurit päässä ja heittää väliin jonkun kommentin, niin samalla pesen pyykit tai teen venyttelyjä.
Ja sitten tärkeää, että välillä on myös hetkiä, että voi sen teekupposen kanssa illalla istua sohvalla tekemättä mitään.
Vaikka mitä jos huvittais. Olen koton 16.30. Teen ruua ja odotan koska kello 21.30 että voi mennä nukkumaan. Pari krt vko joku harrastus.