Lapsella todettiin autismi
Itkettää. Olen aina tiennyt lapsen olevan hieman tavallista hiljaisempi mutta tänään tuli shokkidiagnoosi. Autismin kirja. Lapsella ikää vasta 6 vuotta, hirvittää miten tulee pärjäämään koulussa. Lääkäri kertoi kirjoja olevan monia nepsystä adhd:hen ja kaikenlaista siltä väliltä. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän reaktiosi ja huolesi.
Omalla kohdalla huoli oli lopulta turha ja autismi onkin ollut se lapsen voimavara alun vaikeuksien jälkeen.
Kevadiagnoosia ei ilmeisesti ole? Todennäköisesti pystyy siis täysin normaaliin elämään isona kunhan saa hyvät tukitoimet ja kuntoutukset.
Meillä ainakin näin.
Autismin hyvät puolet meillä on ne että nuori seisoo sanojensa takana, noudattaa hyvin ohjeita, on tarkka ja pitkäjänteinen ja näin on varsinkin häntä kiinnostavissa asioissa. On oppinut hyvin muita matkimalla eli on yllättävän sosiaalinen sekä luotettava ja reilu.
Toki sinne murkkuikään saakka oli ajoittain hyvinkin rankkaa kun lapsi vetäytyi usein kuoreensa ja oli hyvin omaehtoinen.
Kuntoutusten jälkeen elämä alkoi näyttää valoisammalta. Suosittelen toimintaterapiaa ja ihan ekaksi Kelan sopeutumisvalmennuskurssia jossa kuulet sopivista tukitoimista ja saat vertaistukea. Hae apua myös itsellesi eli mene vertaistukiryhmiin.
Meillä on ihan sama juttu. Lapsella on Aspergen, tourette ja autismin kirjo diagnoosina. Joo, vetäytyy kuoreen eikä ole sosiaalinen. Toisaalta me ei olla ikinä riidelty, ikinä en ole huutanut lapselle eikä hän minulle ja lapsi on 15v. Tyhjentää parhaillaan tiskikonetta ilman että olen pyytänyt kun minä katselen telkkaria ja kirjoittelen tätä.
Niin se autismin kirjo tarkoittaa sitä että ns. oireet eivät todellakaan ole kaikilla samat. Lapsesi näkee asiat eri kulmasta kuin valtaosa ihmisistä. Voi hyvinkin olla että lapsesi näkökulma on parempi kuin muiden.
Jos tähän saakka on mennyt ihan hyvin, miksei jatkossakin. Monilla ihmisillä on joku autismin piirre, eri asia mikä niistä. Jos etsitään diagnooseja, niitä saavat melkein kaikki. Vähän kuin psykiatrilla jokainen saa diagnoosin kun oikein on tongittu ja testattu. Kyseessä ei ole maailmanloppu. Elämä jatkuu ja tee siitä kivaa, hyvää. Autismin omaavaa ei saa syrjiä ainakaan, kun jotkut tekevät siitä jonkun erikoisen näytelmän ja työntävät miltei laitokseen - ei ja ei. Eletään ihan normaalia elämää.
Sinun ei pitäisi olla surullinen siitä diagnoosista, koska lapsesi on ollut syntymästä asti sellainen. Nyt on vain nimi asioille ja sen avulla hänelle saa parempaa tukea mm. siihen koulunkäyntiin ja myöhemmin opiskeluun, jos edes tarvetta tulee erityiselle avulle. Monet kirjolaiset pärjäävät elämässä oikein mainiosti, jos vain kotona on ollut turvallinen perhe tukemassa hieman erilaista ihmistä. Ne vaikeudet johtuvat usein traumojen aiheuttamista mielenterveysongelmista, mitä syntyy, jos nepsylasta yritetään tunkea toisenlaiseen muottiin välittämättä/tietämättä hänen erityisominaisuuksistaan.
Omani sai autismidiagnoosin vasta 21-vuotiaana, ADHD-diagnoosin 20-vuotiaana. Kyllä se on parempi saada se diagnoosi nuorena, jotta voi saada oikeanlaista apua ja tukea.
Meidän lapsi pärjäsi koulussa hienosti, vasta korkeakoulussa ja aikuiselämässä tuli vaikeuksia. Mutta työelämässä on pärjännyt loistavasti ja puolisokin löytyi jo lukioaikana.
Ymmärrän reaktiosi ja huolesi.
Omalla kohdalla huoli oli lopulta turha ja autismi onkin ollut se lapsen voimavara alun vaikeuksien jälkeen.
Kevadiagnoosia ei ilmeisesti ole? Todennäköisesti pystyy siis täysin normaaliin elämään isona kunhan saa hyvät tukitoimet ja kuntoutukset.
Meillä ainakin näin.
Autismin hyvät puolet meillä on ne että nuori seisoo sanojensa takana, noudattaa hyvin ohjeita, on tarkka ja pitkäjänteinen ja näin on varsinkin häntä kiinnostavissa asioissa. On oppinut hyvin muita matkimalla eli on yllättävän sosiaalinen sekä luotettava ja reilu.
Toki sinne murkkuikään saakka oli ajoittain hyvinkin rankkaa kun lapsi vetäytyi usein kuoreensa ja oli hyvin omaehtoinen.
Kuntoutusten jälkeen elämä alkoi näyttää valoisammalta. Suosittelen toimintaterapiaa ja ihan ekaksi Kelan sopeutumisvalmennuskurssia jossa kuulet sopivista tukitoimista ja saat vertaistukea. Hae apua myös itsellesi eli mene vertaistukiryhmiin.