Lue keskustelun säännöt.
Työkaveriin ihastuminen
01.10.2023 |
Piristää työpäivää, mutta ahdistaa kun ei voi edetä. Menisi kiusalliseksi, jos toinen ei olekaan kiinnostunut. Nainen hymyilee, on flirtti ja ystävällinen toisin kuin muut, mutta ehkä on vain sen luontoinen. Eronneita ollaan molemmat.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten tosi vaivaannuttavaa tuolle naiselle jos hän ei ole kiinnostunut. Eräs vanha työkaveri joskus pyysi kaljalle ja muistaakseni leffaan. Luulin, että menimme sinne kavereina ja eihän se näin sitten ollutkaan. Toiseen työkaveriin olin itse ihastunut. Tiedustelin tämän miehen kaverilta ja molempien työkaverilta ensin, että miten on. Meille kehkeytyi seksisuhde. Sekin oli vaivaannuttavaa, kun jäi sille tasolle ja jossakin vaiheessa lopahti kokonaan.
Tuota en ymmärrä miten joku ei tajua tuota treffikutsuksi. Moni nainen on sanonut luulleensa menevänsä ystävänä näihin tapaamisiin, mutta kyllä mies tekee aina hyvin selväksi, jos pyytää jonnekin vain ystävänä.
Kerro toki miten tämä tehdään selväksi? Kun kysytään lähdetkö kahville tai elokuviin?
Sanomalla kutsun yhteydessä, että ihan siis vaan ystävänä.
Lähdetkö kahville/elokuviin?
Lähdetkö kahville/elokuviin ihan vaan ystävänä?
Ensimmäisestä vaihtoehdosta pitäisi siis ymmärtää, että nyt ollaan tositarkoituksella liikenteessä? Ei siis ihme, jos sekaannuksia sattuu.
No minä en ainakaan ymmärtänyt silloin. Oli läheiset kaverilliset välit silloin kysyjän kanssa työpaikalla. Saavuttuani paikalle sinne kaljalle/elokuviin näin asian laidan heti hänen kasvoistaan, kun punasteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon se, joka on ystävällinen, hymyileväinen, nauravainen ja jopa höpsö. Mulla on mies, mutta en työkavereille juurikaan hänestä puhu. Kerran on käynyt niin, että työkaveri on luullut minun olleen hänestä kiinnostunut ja pyysi ulos. Kyllä se vähän hankaloitti välejä, vaikka yritin olla ajattelematta asiaa ja tuo työkaverikin oli asiallinen kieltäytymisen jälkeen.
Sinuna ehkä yrittäisin tutkia vielä tilannetta. Puhu vaikka arjestasi ja kerro, että kävit siellä ja täällä viikonloppuna ja odota, jos hänkin haluaa kertoa viikonlopustaan. Jos ei välitä kertoa työn ulkopuolisesta elämästään, se on aika selvä merkki, ettei ole kiinnostunut.
Keskity siihen, mistä sulle maksetaan.
Nyt ajatuksesi harhailevat ja hiiviskelet työpaikalla posket punaisina, kuin teini-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos päätyisitte suhteeseen, joka sitten päättyisi, niin miten työskentely samassa työpaikassa onnistuisi?
Meidän työpaikalla on ihan aviopareja. Eivät tee töitään yhtään huonommin.
Joskus työpaikkaromanssit tuntuvat hiertävän enemmän muita kuin romanssin osapuolia. Pitäisikö siis jättää tutustumatta työpaikan hyvään tyyppiin, ettei muu työyhteisö tulisi kateelliseksi?
Kateelliseksi?
No en tiedä mikä se tunne niillä ihmisillä on, jotka eivät pysty muiden onnea hyväksymään.
Ennen vanhaan kaikki suhteet solmittiin työpaikoilla. Oli pakko koska töitä tehtiin kuutena päivänä ja 12 tuntia. Muualla et ihmisiä tavannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On muuten tosi vaivaannuttavaa tuolle naiselle jos hän ei ole kiinnostunut. Eräs vanha työkaveri joskus pyysi kaljalle ja muistaakseni leffaan. Luulin, että menimme sinne kavereina ja eihän se näin sitten ollutkaan. Toiseen työkaveriin olin itse ihastunut. Tiedustelin tämän miehen kaverilta ja molempien työkaverilta ensin, että miten on. Meille kehkeytyi seksisuhde. Sekin oli vaivaannuttavaa, kun jäi sille tasolle ja jossakin vaiheessa lopahti kokonaan.
No kai se on jotenkin vaivaannuttavaa, mutta ei kai nyt niin kamalaa ettei siitä milloinkaan pääse yli? Minun on toki vaikeaa samaistua kun mua ei ole koskaan kukaan mies pyytänyt treffeille. Töissä on kerran yksi mies ollut minusta kiinnostunut, mutta sekin oli varattu. Aina juhlissa oli kimpussani ja sanoikin suoraan haluavansa mua.
No se johti siihen etten enää uskaltanut osallistua mihinkään työpaikan rientoihin. Koska mua kuitenkin oltaisiin alettu syyttää varatun miehen kanssa vehtaamisesta, vaikka hänet aina torjuinkin. Mutta hän hääräsi aina kimpussani silti.
Itse olen luonteeltani positiivinen ja jutustelevainen.
Kuitenkin, jos joku saa sukat pyörimään jaloissa ja olen oikeasti kiinnostunut, iskee ujousvaihde päälle ja sanoja ei tahdo löytyä suusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole hirveenpää kun koukuttaa toinen flirttailemalla jatkuvasti ja sitten vetää matto jalkojen alta kun aletaan oikeesti kysymään tuntemuksia. . Ei tulisi mieleenkään flirttailla jos en ole toisesta kiinnostunut.
Valitettavasti naiset tekevät tätä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten tosi vaivaannuttavaa tuolle naiselle jos hän ei ole kiinnostunut. Eräs vanha työkaveri joskus pyysi kaljalle ja muistaakseni leffaan. Luulin, että menimme sinne kavereina ja eihän se näin sitten ollutkaan. Toiseen työkaveriin olin itse ihastunut. Tiedustelin tämän miehen kaverilta ja molempien työkaverilta ensin, että miten on. Meille kehkeytyi seksisuhde. Sekin oli vaivaannuttavaa, kun jäi sille tasolle ja jossakin vaiheessa lopahti kokonaan.
Tuota en ymmärrä miten joku ei tajua tuota treffikutsuksi. Moni nainen on sanonut luulleensa menevänsä ystävänä näihin tapaamisiin, mutta kyllä mies tekee aina hyvin selväksi, jos pyytää jonnekin vain ystävänä.
Kerro toki miten tämä tehdään selväksi? Kun kysytään lähdetkö kahville tai elokuviin?
Sanomalla kutsun yhteydessä, että ihan siis vaan ystävänä.
Lähdetkö kahville/elokuviin?
Lähdetkö kahville/elokuviin ihan vaan ystävänä?
Ensimmäisestä vaihtoehdosta pitäisi siis ymmärtää, että nyt ollaan tositarkoituksella liikenteessä?
Kyllä. Hyvin yksinkertaista. Ei pitäisi olla kenellekään mitään epäselvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos päätyisitte suhteeseen, joka sitten päättyisi, niin miten työskentely samassa työpaikassa onnistuisi?
Meidän työpaikalla on ihan aviopareja. Eivät tee töitään yhtään huonommin.
Joskus työpaikkaromanssit tuntuvat hiertävän enemmän muita kuin romanssin osapuolia. Pitäisikö siis jättää tutustumatta työpaikan hyvään tyyppiin, ettei muu työyhteisö tulisi kateelliseksi?
Kateelliseksi?
Usein niin, jos se "minulta viety" on hyvännäköinen.
Vierailija kirjoitti:
Tänä päivänä naisen on tehtävä se aloite. Etenkin työympäristössä. Muutoin saatat joutua vaikeuksiin.
Eikö se ole aloite, jos flirttailee? Toki jos flirttailee kaikille, ei siitä ota selvää. Mutta ainakin itse opin jo teininä ettei miehiä kannata tuijottaa silmiin hymyillen, koska ne tulkitsee sen heti flirttinä. Eli teen sitä vain jos olen oikeasti kiinnostunut. Tosin minusta se pitäisi sitten myös tajuta koska en tee sellaista kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tainnut ihastua töissä työkaveriin. Sydän tykyttää, vatsassa kutittaa, naamaa kuumottaa, en saa häntä pois mielestä ja vaikea keskittyä mihinkään kunnolla. En saa sanaa suusta, änkytän ja menen ihan lukkoon hänen seurassaan. En haluaisi että kukaan huomaisi mitään. Vähän ärsyttää olla ihastunut, mutta ei voi mitään. Hän vain on niin ihana ihminen. Pitää vain koittaa pitää pää kylmänä ja keskittyä töihin..
Jotkut työpaikkaihastukset ovat puhdasta jännityksen etsimistä / himoa.
sitten kun sattuu samanlainen jännityksen etsijä.. jutut lähtee laukalle.. kipinät lentelee ilmassa.. mulla on parikin tällaista tyyppiä töissä.
sitten onkin aika ottaa vähän etäisyyttä ja muistaa että hullujen on pysyttävä erossa toisistaan.
tän ikäisenä ( itse ja suurin osa kollegoistani) on jo liikaa menetettävää. Ei pidä mokata. Nuorempana on mokailtu. Se on hassua huomata et lähtee se villi vaihde päälle ja sit molemmat tajuaa et nyt hei loppu tänne ei lähdetä. Siellä zombie-apokalypse maailmassa oltais sankareita ja uudelleenkansoitettas maa mutta se on fantasiaa ja tässä elämässä pidetään töistä ja perheestä kiinni, ne on tärkeitä asioita. Vaikka vähän villejä välillä ollaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toista vuotta jo mennyt, mutta ihastus ei laannu ja flirttailu jatkuu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Toista vuotta jo mennyt, mutta ihastus ei laannu ja flirttailu jatkuu.
ap
Mitäpä jos kysyisit häntä suoraan kahville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toista vuotta jo mennyt, mutta ihastus ei laannu ja flirttailu jatkuu.
ap
Mitäpä jos kysyisit häntä suoraan kahville.
Olen kysynyt. Hymyili vain. Ehkä hänellä oli jotain säätöä silloin. Nyt kuukausia myöhemmin vaikuttaa kuin haluaisi minun kysyvän uudelleen, mutta itsestäni tuntuu, että olisi hänen vuoronsa.
ap
Anna olla. Se on työkaveri. Ei kannata syödä kuormasta. Joudut vielä vaihtamaan työpaikkaa jos menee kiusalliseks.
Onko todella sen arvoista? No ei oo.
Maailmassa kuule naisia riittää
Olen hyvin pitkässä, todella nuorena alkaneessa suhteessa, jossa tunteet ovat viilenneet lähinnä kaveritasolle. Meillä on kiva perhe, kouluikäoswt lapset ja arki pyörii hyvin. Ollaan toistemme parhaat ystävät mutta siinäpä se onkin... Ystävyyttä eduilla, makkarissakin siis toisinaan tapahtuu.
Ajattelin aiemmin, että eihän tässäkään mitään vikaa ole- mennään tällä tavalla. Tuntemuksista on puhuttu ja ollaan kumpikin tietoisia missä mennään. Mieheni on vuosia sitten pettänyt minua ja koen että ehkä se on ollut se käänteentekevä hetki kun suhteemme meni rikki. Emme kuitenkaan haunneet tuolloin erota, koska tunteitakin on. En vaan enää taida erottaa syvien tunteiden eri sävyjä toisistaan. Totta kai meillä on tunteita ja mieheni sanoo myös rakastavansa- mutta jokin on muuttunut peruuttamattomasti.
Mutta: pari vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa ja en olisi koskaan uskonut mutta niin vaan ihastuin työkaveriin. Meillä synkkaa hyvin, harrastuksiakin on samoja, arvomaailma ja taustatkin osin samanlaiset. Ikäänkuin tässä ihmisessä olisi jotain tuttua ja turvallista, puuttuva palanen? Kahvitauot venähtivät muutaman kerran pitkäksi kun juttua oli niin paljon.
Nyt välttelemme ehkä vähän toisiamme tämän työkaverin kanssa- omalta osaltani osin siksi että en pysty kovin hyvin peittelemään fiiliksiäni. Olen kyllä ystävällinen ja hymyilevä, sekä jutustelen kaikkien kanssa yhtä lailla, mutta uskon että elekieleni on jo aikoja sitten paljastanut ihastumiseni. Hyvin vahvasti sitä kemiaa on ollut puolin ja toisin.
En tiedä mitä elämä tuo tullessaan mutta en olisi uskonut että joku ihminen saa pääni näin pyörälle ja vieläpä näin pitkäksi aikaa- tuntuu että tunteet vaan syvenee mitä enemmän tuota ihmistä näkee.
Vaikka olenkin ulospäin rohkea ja reipas, sekä helposti lähestyttävä- en ikinä uskaltaisi itse tehdä aloitetta.
Kertokaapa arvon naiset miten käsittelette/suhtaudutte miestä/mieheen johon olette vaikka vähänkin ihastuneet? Pitääkö sitä vältellä vai kiilata kylkeen? Vaikuttaako vastakaiku mitenkään?
Sama. Sen takia en tykkää sellaisista joilla on tapana flirttailla vähän kaikille. Heille itselleen se on vain hassuttelua, mutta joku voi oikeasti ihastua.
Mutta mutta. Jos hän kerran on tuollainen vähän flirtti tyyppi, niin kai sellaiselta uskaltaa helpommin kysäistä treffejä kuin joltain aralta jääkuningattarelta? Tarkoitan siis että tuskin hän siitä ainakaan pelästyy, jos kerran itse on noin avoimella linjalla liikkeellä.