Lue keskustelun säännöt.
Jäikö sinulta jotakin isoa väliin koronan vuoksi ja harmittaako?
30.09.2023 |
Minulta jäi väliin hääjuhla, jonka piti olla 2020. Mentiin sitten vain maistraatissa virallisesti naimisiin ilman juhlia. Juhlat jäivät sitten loppujen lopuksi kokonaan väliin, kun tuntui jotenkin hölmöltä jälkikäteen juhlia pari vuotta aiemmin tapahtunutta asiaa.
Kyllä se välillä harmittaa, vaikka oli ihan mukava päivä näinkin.
Kommentit (45)
En menettänyt mitään merkittävää. Puolison 50-vuotismatka jäi tekemättä, mutta ei sekään niin tärkeä ollut. Etätyöhön pääsin onneksi - se on minulle lottovoitto. Ilman koronaa kökittäisiin vieläkin toimistolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä varsinaisesti. Äitini hautajaiset piti pitää pieninä, muistaakseni oli 9 henkilön rajoitus, mutta se tuli kuin taivaan lahjana, koska inhoan isoja juhlia ja jos olisi pitänyt vuokrata jotain pitopalveluita ja huh-huh. Ja toinen ikävä oli, kun haimme rescue-koiraa kotiin, niin vastaanottotilaisuuteen ei saanut mennä kuin yksi perheenjäsen. Olisimme halunneet mennä miehen kanssa yhdessä, kun oli niin tärkeä hetki meidän perheelle.
Aloitin työt keväällä 2020 ja tuntuu, etten etätöiden tekemisen takia oikein koskaan päässyt työyhteisöön sisään. Jatkuva kotona (yksiössä) oleminen myös osaltaan aiheutti massiiviset uniongelmat, joista olen vasta viimeisten kuukausien aikana alkanut lopulta parantua.
Lapsen ylioppilasjuhlat Hgin vanhassa kirkossa ja valapäivä armeijassa jota normaalisti pääsee vanhemmat paikan päälle katsomaan.
Tietysti harmitti/aa, vaikkakin kumpikin taho järjesti hienot kemut etänä, suorat lähetykset jne.
Yo-todistuksen haku oli toki paikan päällä ja rehtori+pari muuta lukion edustajaa oli siinä sen ojentamassa ja antoi ruusun ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytin 50 vuotta korona aikana ja tarkoitus oli lähteä viettämään niitä ulkomaille. Vähän harmitti mutta tilanteesta johtuen en päässyt. Tein reissun koronan jälkeen tosin lähemmäksi mitä olin ajatellut. Teen vielä jonakin päivänä aiotun reissun vaikka sitten kun täyttää 60 vuotta mikäli silloin vielä elävien kirjoissa.
Jäi kaikki seuraelämä ja tanssiharrastus. Loppuivat koronan myötä kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hautajaiset, kun sallittu väkimäärä oli 20.
Ei, päinvastoin.
Meillä oli pienet, omannäköiset korona-häät, pappi vihki meidät kotona <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisen saattohoito. En saanut olla sängyn vierellä, kun hän teki kuolemaa.
Työmatka Usaan. Kärpäsenpaska edellisen rinnalla
10-v häämatka, mihin oltiin säästetty vuosi. Saatiin onneksi rahat takaisin, ostettiin niillä kummallekin hyvä pyörä ja retkeilyvarusteet. Siitä lähtien ollaan pyöräretkeilty kesät. Ei harmita, näistä on ollut iloa pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei jäänyt mitään väliin. Tai no ehkä pari Kreikan matkaa, mutta se nyt ei ollut mikään iso juttu. Ylipäänsä korona rajoitteineen vaikutti elämään todella vähän. Kertooko se sitten minusta jotakin, sitä en tiedä, mutta en kokenut sitä mitenkään erityisen vaikeana aikana.
Ei vaikuttanut elämääni millään muotoa vaan päinvastoin oli rauhallisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liuta työmatkoja, mutta niistä ainoastaan Etelä-Afrikkaan suuntautunut jäi harmittamaan. Omia 40-vuotisjuhlia tuli juhlittua hyvin eri tavalla kuin olin suunnitellut, mutta ei se toteutunutkaan malli ollenkaan huono ollut. Hyvin pienillä harmituksilla siis selvisin.
Kuuskymppiset. Olin haaveillut isoista juhlista ja matkasta jonka sain lahjaksi. Ts lupauksen matkasta. Paljon muuttui noiden parin vuoden aikana (ei välttämättä huonompaan) mutta juhlat ja matka edelleen tekemättä
Ei mitään isompaa. Hyvänä puolena tein pari hienoa kotimaan matkaa, joita tuskin olisin ilman Koronaa tehnyt. Lisäksi etätyön tulo jäädäkseen oli mahtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei jäänyt. Emme lähteneet siihen flunssa hömpötykseen mukaan.
Ai että miten hienoja ihmisiä olette. Jännä silti miten olitte fiksuudessanne suojassa kun moni asia ei oikein ollut mistään omista hömpötyksistä kiinni jos vaan ei ollut esim. paikat auki tai päässyt matkustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä asioista pitäisi puhua avoimesti myös mediassa.
Monilla kävi hyvä tuuri, eikä rajoitukset haitanneet lainkaan. On kuitenkin paljon myös niitä, joiden elämän käännehetkiin rajoitukset osuivat. Esimerkiksi rajoitukset sairaaloissa. Anteeksiantamatonta.Rajoitukset olivat täysin yliampuvia. Vanhukset jätettiin yksin, lasten harrastuksia rajoitettiin ja rokotteita painostettiin ottamaan törkeällä tavalla. Monelta vietiin elanto.
Itselläni korona-aika osui sinänsä hyvään saumaan, sillä opiskelin ja etäopiskelu sopi hyvin elämäntilanteeseeni. Kaikilla ei käynyt yhtä hyvin.
Näistä ei haluta julkisuudessa puhua. Kuten tavallista kun Suomessa sattuu jotain ikävää. Kun itse kuuluu niihin häviäjiin on vaikea jatkaa ns normaalia elämää enää.
ööö...Suomessa sattuu? - eiköhän koskenut suurinta osaa ainakin länsimaita?
Ja semmoista se on. Espanjantaudin aikaan, kun ei saatu rajoituksia ajoissa, niitä jälkikäteen valittajia oli vähemmän - ne kun oli suurin osa kuolleita.
Ei varsinaisesti kai jäänyt mitään väliin, mutta jumahdin jotenkin totaalisesti enkä meinaa edelleenkään päästä ylös siitä mentaalisesta suosta.
Olen kolmen lapsen totaali yh, vanhimmat kaksi tuolloin yläasteella ja lukiossa ja nuorin ala-asteella. Asumme keski-Euroopassa ja rajoitukset olivat aika rankat koulujenkin suhteen. Olin tehnyt jo useamman vuoden töitä kotoa käsin ja juuri todennut, että minulle tässä muodossa töiden teko ei tehnyt hyvää mielenterveydelleni, tarvitsen työyhteisöä ja paikkaa minne mennä aamuisin. Sattumalta työni myös loppui juuri ja juuri ennen koronaa ja minulla oli suunnitelmat valmiina alanvaihtoon. Minulla ja lapsillani on add ja tarvitsemme ulkoapäin tulevia impulsseja ja raameja, että saamme jotain aikaiseksi. Korona-aika oli meille pidemmän päälle ihan järjettömän uuvuttavaa. En saanut luotsattua lapsiani tarpeeksi kun olin itsekin niin jumissa. Koin epäonnistuneeni äitinä, varsinkin kaksi nuorimmaista olisivat tarvinneet paljon enemmän tukea. Sitten minulle tuli terveyshaitta, joka edelleenkin vaikeuttaa työllistymistäni. Tuntuu, että kadotin jonkin kipinän enkä löydä sitä enää
Näistä ei haluta julkisuudessa puhua. Kuten tavallista kun Suomessa sattuu jotain ikävää. Kun itse kuuluu niihin häviäjiin on vaikea jatkaa ns normaalia elämää enää.