Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arki tuhoaa mielenterveyden ja parisuhteen - tabu puheenaihe
26.09.2023 |
Ystäväpiirissäni kaikki pariskunnat (yhtä lukuunottamatta), noin 7 kpl, on eronnut lastensa toisesta vanhemmasta ennen kuin lapset ovat aloittaneet koulutaipaleensa.
Usealla heistä on myös vakavia mt-ongelmia ja kamppailevat masennuksen kanssa.
Yhteiskunnan tulisi tukea lapsiperheiden vanhempia enemmän parisuhteen laadun parantamisessa, jotta heillä olisi aikaa muuhunkin kuin lapsiperheen arjen pyörittämiseen. Ennen oli ennen joo eikä silloinkaan erottu, mutta aika oli muutenkin toinen. Nykyinen digiloikka ja kasvaneet paineet ympäristössä ajaa ihmisen täysin piippuun ja kun siihen tekee vielä erittäin työläitä lapsia, niin ihmettelettekö ihan oikeasti, miksi kukaan enää haluaisi saatikka jaksaisi tehdä lapsia?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan älyllistä tekemistä ja aikuisten ihmisten seuraa. Siitä on turha yhdenkään äidin syyllistyä.
No mihin se älyllinen Seura yhtäkkiä katoaa!! Ottakaa yhteyttä kavereihin ja pyytäkää käymään. Kai aviopereilla on nykyisin perhetuttuja, joiden kanssa ajatuksia vaihtaa. Vai pitääkö äidin päästä aina yksin kavereiden luo viinilasin äärelle?
Ei, vaan työelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea vastauksia.
Mutta miesten rehellistä mielipidettä kyselen. Paljonko synnytyksessä mukanaolo on vaikuttanut vaimon haluttavuuteen ja sen myötä eroon?
Minun mieheni ei ollut mukana synnytyksessä, se ei ole miehen paikka. Sektiota sai katsoa lasin läpi, mutta seuraava lapsi syntyi naisten kesken salissa, mies tuli lasta ja vaimoa viemään osastolle. Kolmannella tuli vasta osastolle isompien lasten kanssa. Mies ei tunne jääneen mitään paitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas tulee uusi ketju täynnä miesvihaa ja pitkä lista siitä kuinka paskoja miehet ovat vanhempina. Sitten ihmetellään, kun miehet eivät halua enää lisääntyä. Toisaalta herää kysymys, että mikä ihmeen pakko näillä tämänkin ketjun valittajaäideillä oli hankkia se lapsi?
Kukaan ei pakota miehiä lisääntymään. Itse ottaisin ainakin paljon mieluummin pelkän siemenen kuin miehen sen mukana, mutta laki ei salli tätä. Mies pakotetaan emoilemaan, maksamaan tai emoilemaan. Jos mies on tyhmempää sorttia, saattaa ottaa jopa ihan todesta tämän sukupuolettoman vanhemmuuspelleilyn ja pilata lapsen
Miten niin ei muka laki salli?!
Yksinäiset naiset saa hedelmöitys hoidon lahjasoluilla, ei ongelmaa.
No juu.. Itse en pidä lääkärien rodunjalostus- ja raiskausohjelmaa lisääntymisenä vaan seksuaalisena väkivaltana. Jokaisella tulee olla mahdollisuus itse päättää kenen kanssa lisääntyy. Plus tuossa lääketeollisessa prosessissa altistaa itsensä kaikenlaiselle lääkeväkivallalle - se on itselliselle kallis kakku joutua siihen myllyyn. Pahimmassa tapauksessa silpovat, myrkyttävät ja tuhoavat naisen sekä lapsen totaalisesti - josta lasku äidille ja valtiolle. Siinä missä kotosalla olisi pärjäillyt ihan ilman ongelmia. Ja kuka hoitaa vauvaa, kun äiti on jatkuvasti sairaalassa lääketeollisen väkivallan seurauksena?
Vain masokisti ja hullu lähtee etsimään ratkaisuja hedelmällisyyteen nosebo-, myrkky- ja silpomiskauppiaalta. Sama kuin lähtisi etsimään apua synnytykseen teurastajalta (joka muuten kehitti nykyään "toimenpiteenä" tunnetun "sektion") ;-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielenterveyteni oli kovalla koetuksella kun lapsi oli pieni. Suurin syy taisi olla se pohjaton yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute. Sukulaisia ei ole kovin lähellä ja tuskinpa juurikaan enempää osallistuisivat, vaikka asuisivat lähempänä. Saimme ensimmäistä kertaa lapselle pariksi tunniksi hoitoapua kun hän oli 2,5v. Yritin hakeutua esim perhekerhoihin, mutta ei se parin tunnin kerho poista koko loppuviikon yksinäisyyttä.
Uskomatonta.
Vaikka suvun luo olisi satoja kilsoja, kyllä se matka taittuu, jos siihen on halua.
Ts. lapsella ei ole ollut tilaisuutta tutustua sukuunsa ennenkuin oli kolmannella ikävuodellaan.
Miksi ne sukulaiset, mummut ja papat käyneet lasta katsomassa ja auttamassa? Erikoista.
Rakkaudesta. Oletko ikinä kuullut?
Ei mua haittaa, ettet usko etkä käsitä. Olen vain itse kiitollinen siitä, että sain elää perheessä jossa isovanhemmat olivat pikemminkin perheenjäseniä kuin lähisukua.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea vastauksia.
Mutta miesten rehellistä mielipidettä kyselen. Paljonko synnytyksessä mukanaolo on vaikuttanut vaimon haluttavuuteen ja sen myötä eroon?
Vastaan oman miehen puolesta: synnytyksessä mukana olo ei vaikuttanut millään tavalla negatiivisesti. Se olisi minusta ollut negatiivista, jos mies ei olisi tullut mukaan. Jos mies ei olisi tullut elämäni vaikeimpaan tilanteeseen mukaan, niin hänestä ei olisi tukea myöhemminkään vaikeina aikoina. Voi olla, että mieskin olisi jäänyt ilman minun tukea sairastuessaan vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ennen vanhaan pärjättiin, kun tuli suurperheitä ja piti maatilat hoitaa samalla? Kyllä on nykyihmiset sokerista tehty. Tosin, nykyään lapset tehdään melko vanhana. Ehkä nuoret jaksaa paremmin?
Nykyään tehdään lasu, jos laittaa kuusivuotiaan peltohommiin tai tekemään kotitöitä. Lapset saivat viipottaa menemään miten sattuu ja siksi niitä kuolikin paljon enemmän. Joten voit jättää tuon lässytyksesi ihan omaan tietoosi.
Joo, tämä mahojen lapsikaappausbisnes tosiaan aiheuttaa myös ongelmia. Jos pariskunnan välille tulee erimielisyyttä, he myös eskaloivat tilanteen todella nopeasti ongelmasta täydeksi katastrofiksi omalla negatiivisella panoksellaan. Ja tästä heille maksetaan
Suomalaisten kannattaisi pikku hiljaa alkaa rakentamaan omaa arvomaailmaa ja miettimään, kanna
Lapsiparat. Sitten se vasta vaikeaa on, kun erotaan ja tapellaan huoltajuudesta. Pienestäkin on psykoäiti tekemässä lasua. Hänelle ei sovi, että isä pärjää lapsen kanssa, vaan yrittää kaikella tavalla vaikeuttaa isän elämää. Lasu-muijat uskovat äidin sanaa ja juoksevat tukkaputkella puhuttelemassa isää. Lapset seuraavat näytöstä sivulta ja joutuvat äidin rankan manipuloinnin uhriksi. Käsittämätöntä lasten rääkkäämistä. Laki pitäisi olla lasten puolella ja muuttaa niin, että se joka ilkeilee, niin poistetaan paikalta ja asiat sovitaan viisaamman kanssa. Sakot, jos manipulointi alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielenterveyteni oli kovalla koetuksella kun lapsi oli pieni. Suurin syy taisi olla se pohjaton yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute. Sukulaisia ei ole kovin lähellä ja tuskinpa juurikaan enempää osallistuisivat, vaikka asuisivat lähempänä. Saimme ensimmäistä kertaa lapselle pariksi tunniksi hoitoapua kun hän oli 2,5v. Yritin hakeutua esim perhekerhoihin, mutta ei se parin tunnin kerho poista koko loppuviikon yksinäisyyttä.
Uskomatonta.
Vaikka suvun luo olisi satoja kilsoja, kyllä se matka taittuu, jos siihen on halua.
Ts. lapsella ei ole ollut tilaisuutta tutustua sukuunsa ennenkuin oli kolmannella ikävuodellaan.
Miksi ne sukulaiset, mummut ja papat käyneet lasta katsomassa ja auttamassa? Erikoista.
Siis eivät käyneet katsomassa rakkaudesta... ??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea vastauksia.
Mutta miesten rehellistä mielipidettä kyselen. Paljonko synnytyksessä mukanaolo on vaikuttanut vaimon haluttavuuteen ja sen myötä eroon?
Vastaan oman miehen puolesta: synnytyksessä mukana olo ei vaikuttanut millään tavalla negatiivisesti. Se olisi minusta ollut negatiivista, jos mies ei olisi tullut mukaan. Jos mies ei olisi tullut elämäni vaikeimpaan tilanteeseen mukaan, niin hänestä ei olisi tukea myöhemminkään vaikeina aikoina. Voi olla, että mieskin olisi jäänyt ilman minun tukea sairastuessaan vakavasti.
Elämäsi vaikeampaan tilanteeseen? Minusta synnytys oli elämäni onnellisin tilanne, halusin nähdä lapseni ja kun hän syntyi, niin olin ikionnellinen, koska lapsi oli terve.
Luin että vauva.fi. Kiva lukuhäiriö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea vastauksia.
Mutta miesten rehellistä mielipidettä kyselen. Paljonko synnytyksessä mukanaolo on vaikuttanut vaimon haluttavuuteen ja sen myötä eroon?
Vastaan oman miehen puolesta: synnytyksessä mukana olo ei vaikuttanut millään tavalla negatiivisesti. Se olisi minusta ollut negatiivista, jos mies ei olisi tullut mukaan. Jos mies ei olisi tullut elämäni vaikeimpaan tilanteeseen mukaan, niin hänestä ei olisi tukea myöhemminkään vaikeina aikoina. Voi olla, että mieskin olisi jäänyt ilman minun tukea sairastuessaan vakavasti.
Elämäsi vaikeampaan tilanteeseen? Minusta synnytys oli elämäni onnellisin tilanne, halusin nähdä lapseni ja kun hän syntyi, niin olin ikionnellinen, koska lapsi oli terve.
Sinulla ei tainnut olla ongelmia synnytyksen aikana? Minulla oli, oli myös vauvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma olisi pienempi, jos molemmat vanhemmat osallistuisivat tasaveroisina lapsiperhearkeen. Toisen vanhemman vastuusta vetäytymistä pikkulapsiaikana ei yleensä pysty anteeksiantamaan. Se, että yhteiskunta korvaa pienen osan toisen vanhemman vastuunpakoilusta ei pelasta vastuunsa kantavaa puolisoa uupumiselta tai liittoa, koska perusongelma ei katoa.
Vanhempainvapaan pitäisi olla sellainen, että molemmat on kotona 6 kk ja sitten töihin ja vauva hoitoon. Muutenhan toinen käy töissä ja elättää perheen ja tekee kotona toisen työpäivän, perhevapailla oleva on vauvan kanssa 8 tuntia ja toteaa, että sun vuoro, minä menen nyt salille enkä suinkaan töihin.
No ei, vaan kumpikin on vuorollaan kotona jotain 6-12kk, ja molempien omat menot ja vapaa-aika on saman arvoisia. Kotityöt kuuluu myös molemmille, kotona oleva voi toki tehdä enemmän jos lapsenhoidolta ennättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan älyllistä tekemistä ja aikuisten ihmisten seuraa. Siitä on turha yhdenkään äidin syyllistyä.
No mihin se älyllinen Seura yhtäkkiä katoaa!! Ottakaa yhteyttä kavereihin ja pyytäkää käymään. Kai aviopereilla on nykyisin perhetuttuja, joiden kanssa ajatuksia vaihtaa. Vai pitääkö äidin päästä aina yksin kavereiden luo viinilasin äärelle?
Älyllinen seura tarkoittaa sitä, että keskustelut eivät pyöri vauva-asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla yhteiskunnan pitäisi helpottaa lapsiperhearkea? Saahan jo nykypäivänäkin lapsen viedä päiväkotiin vaikka vanhempi olisikin kotona työttömänä.
Älkää tehkö lapsia jos se tuntuu niin valtavan rankalta hoitaa omia lapsia.
Tämä. Osasyy ongelmaa on se lapsien jatkuva keskipisteenä olemisen korostaminen. Pertti-Hillevi saa keskeyttää ja vaatia kaikilta kaiken koko ajan. Ei saa.
Niin on. Niitä paineita vanhemmille tulee aivan joka tuutista, iltapäivälehdet toitottaa miten olet aina tehnyt kaiken väärin, on kiintymysvanhemmuusohjeita joissa suunnilleen minuutin tarkkuudella kerrotaan kuinka kauan saa olla vauvan luota pois (yksi äiti hiljattain fb-ryhmässä hätäili meneekö hänen 3v pilalle jos äiti on reissussa yli 3pv ja lapsi isänsä kanssa kotona), pitää imettää tietyllä lailla, pitää olla ihokontaktissa, pitää nukuttaa tietyllä tapaa, ei saa pitää sitterissä, ei saa sanoa ei vaan käyttää positiivisia keinoja ja omata lehmänhermot, ruokailusuositukset on muuttuneet moneen kertaan sen jälkeen kuin esikoiseni syntyi ja hän on vasta alle 10v. Vahvalla itsetunnolla ja järjenkäytöllä pystyy valkkaamaan ohjeista ne itselle sopivat ja antaa loppujen mennä toisesta korvasta ulos, mutta jos on epävarma ja miellyttämishaluinen tyyppi niin vaikeaksi menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan älyllistä tekemistä ja aikuisten ihmisten seuraa. Siitä on turha yhdenkään äidin syyllistyä.
No mihin se älyllinen Seura yhtäkkiä katoaa!! Ottakaa yhteyttä kavereihin ja pyytäkää käymään. Kai aviopereilla on nykyisin perhetuttuja, joiden kanssa ajatuksia vaihtaa. Vai pitääkö äidin päästä aina yksin kavereiden luo viinilasin äärelle?
Ei, vaan työelämään.
Taitaa edelleen pitää paikkaansa se, että suomalaista naista ei kasvateta oikein mihinkään muuhun kuin työntekijäksi. Kyllä elämässä on muutakin kuin työ. Lapset ovat pieniä vain lyhyen ajan. Uskon, että lapset ja koko perhe hyötyisi, mikäli äiti malttaisi olla kotona ja antaa miehen hoitaa elatuksen sinä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin vastasyntyneen äitinä ainakin paineet ja odotukset ja kaikki ohjeistusten ristiriitaisuus yllättivät. Saimme sairaalasta mukaamme ohjeistuksen vinokalloisuuden estämisestä- siinä kerrottiin miten makuuhuone pitää järjestellä niin että kaikissa asennoissa valo tulee samalta puolelta vauvaa kohden. Samoin siinä oli minuuttimäärät mitä vauva saa joissain asennoissa viettää päivän aikana :D Nukkumisesta ohjeistukset on että vain omassa sängyssä kovalla patjalla ilman peittoja tai mitään irtoesineitä, muuten tulee varma kätkytkuolema. Mutta heti ensimmäisestä nälkämerkistä pitää sitten ottaa samantien rinnalle tai imetys epäonnistuu. Sitten pitää muistaa lukea vauvalle, katsoa kontrastikuvia, laulaa, seurustella ja ottaa hienoja kuvia hienoissa vaatteissa samalla kun koti on tiptopkunnossa. Ja lisätään tähän sitten hormonit ja ensivanhempien epätietoisuus kaikesta niin hyvin menee :)
Minä nakkasin ohjeet roskikseen ja toimin tilanteiden mukaan. Olisi pitänyt syöttää lasta tunnin välein, koska oli alle 3 kg, mutta siitä jatkuvasta syöttämisestä tuli vatsakipuja. Syliin 3 tunnin välein ja hyvin kasvoi, rauhoittui vatsa. Neuvolassa sanoin, että tunnin välein syö.
Nukuttiin silloin kun nukutti, nopeasti rytmi löytyi, yöllä syötiin, mutta perhepetiin en opettanut. Aina syötin istuen ja itse, mies nukkui hyvin siinä vieressä. Ei harmittanut yhtään. Harrastukset olivat sitten miehen juttu ja siitä en tinkinyt. Meillä oli jatkuva tekniikka päällä, kun kaverit kävivät pojan luona päivittäin. Olohuoneessa oli pari lepotuolia ja iso patja lattialla, siinä he saivat temppuilla. Koti oli olemista varten eikä mikään koriste. Joka viikko siivottiin, jos oli aihetta. Olivat elämäni parasta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea vastauksia.
Mutta miesten rehellistä mielipidettä kyselen. Paljonko synnytyksessä mukanaolo on vaikuttanut vaimon haluttavuuteen ja sen myötä eroon?
Vastaan oman miehen puolesta: synnytyksessä mukana olo ei vaikuttanut millään tavalla negatiivisesti. Se olisi minusta ollut negatiivista, jos mies ei olisi tullut mukaan. Jos mies ei olisi tullut elämäni vaikeimpaan tilanteeseen mukaan, niin hänestä ei olisi tukea myöhemminkään vaikeina aikoina. Voi olla, että mieskin olisi jäänyt ilman minun tukea sairastuessaan vakavasti.
Elämäsi vaikeampaan tilanteeseen? Minusta synnytys oli elämäni onnellisin tilanne, halusin nähdä lapseni ja kun hän syntyi, niin olin ikionnellinen, koska lapsi oli terve.
Sinulla ei
Etpä kuule tiedäkään. 1.sektiolla ( pieni, mutta terve), 2.normi alatie, mutta lapsi hapeton ( selvisi siitä), bilirubiinihoito, kolmas sydänäänet monttuun, nopeasti piti saada syntymään ( selvisi, mutta myöhemmin ongelmia).
Siinä ei miestä olisi ehtinyt lohdutella eikä hoitaa. Skarppina piti pysyä ja tehdä kuten lääkäri sanoo. Erityisen onnellinen olin, kun kaikki kuitenkin päättyi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä jossain vaiheessa alkaa kaipaamaan älyllistä tekemistä ja aikuisten ihmisten seuraa. Siitä on turha yhdenkään äidin syyllistyä.
No mihin se älyllinen Seura yhtäkkiä katoaa!! Ottakaa yhteyttä kavereihin ja pyytäkää käymään. Kai aviopereilla on nykyisin perhetuttuja, joiden kanssa ajatuksia vaihtaa. Vai pitääkö äidin päästä aina yksin kavereiden luo viinilasin äärelle?
Ei, vaan työelämään.
Niin just. Et sitten ennen lapsen alulle laittoa ymmärtänyt, että kotona pitää olla lasta hoitamassa eikä voi töihin mennä. Miksi pitää masentua ja kaivata asiasta/ asiaa, jota ei voi muuttaa? Vai onko se sittenkin katumusta, kun sen lapsen päätit hankkia.
Mitä, jos se nyt otettaisiin pois? Olisipa kiva lähteä töihin, vai?
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikainen perhemalli on muutenkin epäluonnollinen. Vielä 1900-luvun puolivälissä palkat olivat sen verran inhimilliset, että riitti, että isä kävi keskipalkkaisessa työssä elättääkseen vaimonsa ja lapsensa. Äiti saattoi lasten ollessa vanhempia tehdä vähän työtä myös lisätulojen saamiseksi. Tämä riitti. Ennen tätä taas agraarisessa yhteiskunnassa elettiin vieläkin luonnollisemmin, eli laaja perhe/lähisuku asui lähekkäin, usein saman katon alla, ja huolehti lapsista ja muista talousasioista yhdessä. Vanhemman ei tarvinnut olla vanhempi 24/7, vaan etenkin isovanhemmat sekä muut, myös vanhemmat sisarukset, osallistuivat lasten kasvattamiseen. Todella toisin nykyisin.
Yksinäisyyttä saattoi olla vähemmän, mutta muuten vähän kummallinen fantasia. Luuletko oikeasti että äideillä/naisilla oli yhtään vähemmän työtä ja huolehdittavaa kuin nykyään? Luuletko että on mahtavaa synnyttää 8 lasta joista vanhin lapsi olisi siellä huolehtimassa nuoremmasta? Olisit itsekin huolehtimassa niitä pikkusisaruksista viisivuotiaasta asti, ja se yhteisöllisyys olisi sitä että olisit sen oman suvun kanssa ja sinusta huolehdittaisiin ekat viisi ja ehkä viimeiset viisi vuotta ja loppuajan sinä huolehdit niistä muista. Kiva niille joiden suku on mukavaa ja tervettä sakkia, huonompi homma muille.
Se on kun nykyään kaikki on totuttu saamaan niin helpolla. Niin sitten kun lapsen hoitaminen ei menekään kuin tiktokissa, niin tulee pakokauhu ja syyllinen pitää löytää. Olkoon se vaikka lapsen isä.
Meillä vauvalle kehittyi jostain syystä alussa vino kallo ja vauvaa käytettiin sen takia fysioterapiassakin. Neuvottiin nukuttamaan toisella kyljellä. Jostain kolmekuisesta alkoi kyljelleen nukuttaminen. Maidon kanssa on ollut venkslaamista kun lapsi syntyi hätäsektiolla ja alussa maitoa ei edes tullut kunnolla. Ollaan oltu jo alusta lähtien myös korvikkeilla.
Oikeastaan mikään ei ole mennyt niin kuin olisin kuvitellut. Vauva ei oikein tunnu edes pitävän kirjoista vaan aina kun yritän lukea homma menee vauvan puolelta itkuksi. Loruista ja leikeistä taas pitää ja on fyysisesti todella vahva. Musiikki tuntuu myös olevan vauvalle mieleen.