Lue keskustelun säännöt.
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Vierailija kirjoitti:
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?
Sellaisilla, jotka välttävät konflikteja eivätkä puhu niistä. Se ensimmäinen konflikti jää ikuiseksi ja kaikki seuraavat kasautuvat päälle, eikä ole konfliktivapaata hetkeä ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?
Sellaisilla, jotka välttävät konflikteja eivätkä puhu niistä. Se ensimmäinen konflikti jää ikuiseksi ja kaikki seuraavat kasautuvat päälle, eikä ole konfliktivapaata hetkeä ikinä.
Jos konflikti jää päälle miksi ihmiset yrittää selvittää sitä "ikuisesti" eivätkä eroa?
Couples Who Don't Talk
Maybe it's time to break the silence and loneliness.
Because they may have grown up in conflictual or silent families, some couples have trouble having deeper conversations.
The results are that problems aren't solved. The partners live parallel lives, are lonely, or are child or work centered.
To break the pattern one person needs to take baby steps to share emotions and raise issues. The focus must be on change and risk-taking.
Some couples simply don’t talk. Well, they talk mostly about logistics—who’s picking up the kids, what time are you getting home—or superficial matters—the how-was-your-day? They don’t have serious conversations—intimate ones about how they really feel and what is going inside them and in their lives—or about problems in the relationship.
The reason? Generally, they either grew up in families where the parents did the same—never talked—or they grew up in the opposite, where there is not just talking but conflict. One learned to naturally hold everything inside, while the other learned to walk on eggshells, withdraw, and fear strong emotions and conflicts even as an adult. And often, partners can mix and match: both avoid conflict, one avoids, and the other is simply silent, or both are silent.
Both all this no-talking has an obvious impact on the relationship. Here are the most common consequences:
They live parallel lives.
Without serious communication, it's hard to solve problems. Instead, they are swept under the rug, and conflict and problem-solving are replaced by distance. In such parallel universes, emotional intimacy is absent; the partners become roommates rather than lovers, who essentially share the same space but live in their own silos.
They become children or work centered.
One way to fill the gap between them is to focus on children, work, or both. Busy, busy; they become mom and dad instead of partners; they work 60 hours a week. Crises are around the corner as the children become more independent or leave home or retirement looms.
The children fight their battles or become surrogates.
There's always a tension in the air that the kids can sense and often handle by engaging in above-normal sibling rivalry. The parents may emotionally jump in and take sides—why don’t you leave your sister alone, why are you always siding with him—or lean on an older child for support—dad talking about his worry about money with his teen son or even complaining to him about the mother.
They periodically blow up.
The ever-present but unacknowledged tension, the stress of the unsolved problems and needs periodically reach a flash point, and there is a blow-up usually around something minor—dirty dishes in the sink, a cat throwing up on the rug. This scares them both, reaffirming what they already believed about strong emotions and problems, and they quickly patch it up and push it back under the rug with everything else.
They are both lonely and at risk of acting out.
Alcohol, drugs, and porn are all temptations and ways of salving the feelings of disconnection. They are also at risk of having affairs. They stumble into a history-less relationship, where initial common interests, such as work, newness, and attraction, are powerfully seductive. They get a taste of intimacy and realize what they have been missing.
Breaking the Pattern
Time to talk about the elephant in the room before a crisis—the affair, the drug use, a problem with one of the kids—forces it to happen. Someone has to step up and break the code of silence.
Take baby steps towards deepening conversations.
You don’t need to jump off the high diving board; you can slowly wade into the conversational waters. Make how-was-your-day a few sentences more than fine, same-old, same-old. Talk about what you really did and what frustrated you. What you’re doing here is desensitizing yourselves to emotions and the simple act of talking.
Take baby steps toward discussing problems.
Dishes piling up? Stopping being the martyr and simply doing them all. Instead, make a two-sentence comment about needing to work out a chore system, so you’re not doing it all. Even if it takes three days to get up the courage to do it, or you have to write a note and leave it on the counter, that’s fine. You can start with small stuff and gradually move toward heavier topics. What’s important is going against your emotional grain and taking the risk.
Plan to do things together as a couple.
The key here is to plan it out deliberately—dinner and movie laminated on the calendar. Will it feel awkward? Yes. Will you probably just talk about work and kids for most of the night? Likely, that’s okay. Push yourself to deepen the conversation even a bit. You’re breaking the pattern, creating shared memories, and getting out of the silo–pat yourself on the back for simply doing it.
Get a help book and go for counseling.
There are plenty of books about increasing emotional intimacy in your relationship. Get one, read it, and ask your partner to read it or specific pages. Or there may be exercises that ask hard questions that you can work through together for a half hour on a Saturday night just to get the ball rolling. Or, if brave enough, go for a couple of counseling sessions, online or in person. The counselor can ask the hard questions and help you feel safe to speak up.
All this is about is rewiring your brain, doing now what you each weren’t able to do as a child, and changing the climate of your relationship. Keep expectations low; you can’t make a mistake as long as you focus on moving forward, doing it differently rather than doing it right, pushing against those little-kid fears.
What do you have to lose?
https://www.psychologytoday.com/gb/blog/fixing-families/202208/couples-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?
Sellaisilla, jotka välttävät konflikteja eivätkä puhu niistä. Se ensimmäinen konflikti jää ikuiseksi ja kaikki seuraavat kasautuvat päälle, eikä ole konfliktivapaata hetkeä ikinä.
Jos konflikti jää päälle miksi ihmiset yrittää selvittää sitä "ikuisesti" eivätkä eroa?
Samaan kuvioon liittyy riippuvuus. On rakastettu ja kelvollinen vain, jos on suhteessa, yksinolo olisi merkki kelpaamattomuudesta. Lisäksi ei edes ole käsitystä terveen suhteen olemuksesta ja riman korkeudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?
Sellaisilla, jotka välttävät konflikteja eivätkä puhu niistä. Se ensimmäinen konflikti jää ikuiseksi ja kaikki seuraavat kasautuvat päälle, eikä ole konfliktivapaata hetkeä ikinä.
Jos konflikti jää päälle miksi ihmiset yrittää selvittää sitä "ikuisesti" eivätkä eroa?
Koska suhteessa on myös se, joka ei halua selvittää konfliktia eikä erota. Haluaja on näiden kahden tosiseikan ristivedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?
Sellaisilla, jotka välttävät konflikteja eivätkä puhu niistä. Se ensimmäinen konflikti jää ikuiseksi ja kaikki seuraavat kasautuvat päälle, eikä ole konfliktivapaata hetkeä ikinä.
Jos konflikti jää päälle miksi ihmiset yrittää selvittää sitä "ikuisesti" eivätkä eroa?
Koska suhteessa on myös se, joka ei halua selvittää konfliktia eikä erota. Haluaja on näiden kahden tosiseikan ristivedossa.
En minä ainakaan suhteessa ensisijaisesti ole sen toisen halujen takia vaan sen takia mitä itse haluan. Jos haluan puolison joka keskustelee kanssani etsin puolison joka puhuu ja eroa puolisosta joka keskustella ei osaa. Jos taas haluan suhteen jossa ei tarvitse jatkuvasti puhua on etsittävä kumppani joka ei jatkuvasti halua kumppanin kanssa keskustella. Jos koe että suhde ei minua tyydytä en jää suhteeseen siksi että toinen on siihen suhteeseen tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko hän puhunut ja sä oot huutanut naama punasena kuinka ei pudä paikkansa, ite oot, silloinkin sä sitä ja tätä eli et ole koskaan ite kuunnellut? Silloin ei paljon kiinnosta puhua kun toiselle se on vaan tapa saada lisää haukuttavaa, ammuksia satuttaa yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?
Sellaisilla, jotka välttävät konflikteja eivätkä puhu niistä. Se ensimmäinen konflikti jää ikuiseksi ja kaikki seuraavat kasautuvat päälle, eikä ole konfliktivapaata hetkeä ikinä.
Jos konflikti jää päälle miksi ihmiset yrittää selvittää sitä "ikuisesti" eivätkä eroa?
Koska suhteessa on myös se, joka ei halua selvittää konfliktia eikä erota. Haluaja on näiden kahden tosiseikan ristivedossa.
En minä ainakaan suhteessa ensisijaisesti ole sen toisen halujen takia vaan sen takia mitä itse haluan. Jos haluan puolison joka keskustelee kanssani etsin puolison joka puhuu ja eroa puolisosta joka keskustella ei osaa. Jos taas haluan suhteen jossa ei tarvitse jatkuvasti puhua on etsittävä kumppani joka ei jatkuvasti halua kumppanin kanssa keskustella. Jos koe että suhde ei minua tyydytä en jää suhteeseen siksi että toinen on siihen suhteeseen tyytyväinen.
Niin. Koska sinulla ei ole tuota ongelmaa. Joillain on.
Ei ole yksi eikä kaksi ketjua tälläkin palstalla missä joku kirjoittaa haluavansa erota, mutta kun kumppani ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?
Sellaisilla, jotka välttävät konflikteja eivätkä puhu niistä. Se ensimmäinen konflikti jää ikuiseksi ja kaikki seuraavat kasautuvat päälle, eikä ole konfliktivapaata hetkeä ikinä.
Jos konflikti jää päälle miksi ihmiset yrittää selvittää sitä "ikuisesti" eivätkä eroa?
Koska suhteessa on myös se, joka ei halua selvittää konfliktia eikä erota. Haluaja on näiden kahden tosiseikan ristivedossa.
En minä ainakaan suhteessa ensisijaisesti ole sen toisen halujen takia vaan sen takia mitä itse haluan. Jos haluan puolison joka keskustelee kanssani etsin puolison joka puhuu ja eroa puolisosta joka keskustella ei osaa. Jos taas haluan suhteen jossa ei tarvitse jatkuvasti puhua on etsittävä kumppani joka ei jatkuvasti halua kumppanin kanssa keskustella. Jos koe että suhde ei minua tyydytä en jää suhteeseen siksi että toinen on siihen suhteeseen tyytyväinen.
Niin. Koska sinulla ei ole tuota ongelmaa. Joillain on.
Ei ole yksi eikä kaksi ketjua tälläkin palstalla missä joku kirjoittaa haluavansa erota, mutta kun kumppani ei halua.
Jos ei halua erota oli se syy mitä tahansa vaikka se että toinen ei halua erota useinkin yleensä joutuu tyytymään siihen että ne puolison ominaisuudet ei miksikään muutu. Vaikka puoliso ei haluaisi erota hän ei välttämättä halua myöskään ratkoa niitä konflikteja. Voi myös olla että hän haluaakin erota siinä vaiheessa kun joutuu muuttamaan itsessään jotakin puolison halujen takia. Kun puoliso esim. oppii kohtaamaan tunteitaan ja käsittelemään niitä voi hyvin olla että hän haluaakin erota puolisosta joka niitä on koko suhteen ajan vaatinut.
N 52, puhun ystävien kanssa ummat ja lammet, rakastan spekuloida asioita ja pohtia ihmisen käyttäytymistä eri tilanteessa, ns keittiöpsykologisoida ehkä vähän liikaakin. Tarkkailen myös ympäristöäni ja ympärillä olevien ihmisten sanatonta viestintää paljon.
Mutta..... parisuhteessa en vain kykene oikein mihinkään syvälliseen keskusteluun ja konfliktitilanteiden selvittely jää joko kokonaan tai hyvin ohkaseksi. Hermostun hyvin helposti kun joudun ns syytetyn penkille tai en en tule itse kuulluksi.
Olen nuoren ankaran ja etäisen yh äidin lapsi, meillä ei koskaan puhuttu kotona tunteista eikä selvitetty riitoja, Ainot malli minkä opin oli huutaminen, raivoaminen ja fyysinen kuritus. Turhaudun hyvin nopeasti jos toinen ei tule yhtään vastaan tai koen että minua arvostellaan (vaikka siihen olisi syytäkin).
Toisaalta näin vanhempana (kun on jo paljon takaumia) en vaan jaksa sitä että joudun syytetyn penkille vähän väliä jostain, ajattelen että en jaksa puolustautua ja perustella.... ihan sama....haista p....
Itsellni oli sellainen suhde joskus jossa tältä osin roolit oli ikäänkuin väärinpäin. Mies olisi halunnut vatvoa ja keskustella ja analysoida, minä en niinkään. Eikö vaan voida elää ja olla yhdessä, miks täytyy olla ku töissä joka toinen kk joku kehityskeskustelu. Lopeta se analysointi ja rakasta minua äläkä kokoajan analysoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroamisessa ei ole mitään väärää. Älä hyväntähden sorru vanhojen rouvien antamiin neuvoihin ja ala passaamaan. Yksi nainen sortui eikä halunnut enää nukkua miehen kanssa samassa huoneessa.
Olin nuorempana minulle hyvin merkityksellisestä suhteessa 2,5v sellaisen henkilön kanssa jonka olin halunnut aina. Olin hyvin rakastunut ja olisin halunnut että olisin ollut hänelle se ykkönen, olisin kaivannut huomattavasti enemmän läheisyyttä ja kahden kesken yhdessäoloa.
Oltiin liian nuoria, ei ollut oikein kykyä tunnistaa omia tunteita ja mistä ne johtuu. Olin usein tosi pettynyt milloin mihinkin, joko mieheeni tai jostain hänen toiminnasta johtuvaan tilanteeseen. En saanut mitä halusin. Aina kun otin asian esille aloin itse raivota, syyttää, sättiä ym ym josta ei koskaan seurannut mitään hyvää. Toisaalta kun sitten rauhoituin annoin asian olla vaikka tietyt asiat vaivasi minua kokoajan. Mieheni oli myös silloin 80-90 luvun taitteessa yhtä umpimielinen, ei hän osannut sanoa mitään mihinkään, kännissä sitten joskus itki ja pyysi anteeksi ja etten jättäisi häntä. Siinä kaikki.
Puhumattomuudesta koitui aikojen saatossa patoumia jotka räjähti hallitsemattomasti myöhemmin.
Uskon että puhumattomuus kumpuaa lähtökohtaisesti aina lapsuudesta ja nuoruudesta /kotikasvatuksedta ja siitä millaisen mallin on kotoa saanut. Jotkut onnistuu vähän opettelemaan aikuisiällä sitä, mutta kyllä se vaikeaa tulee olemaan jos se ei ole luontainen ominaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se vaan niin että jos toinen täysin keskustelukyvytön eikä osaa myöskään tunteistaan puhua niin kannattaa erota. Se ihminen ei muutu. Kokemusta on tällaisesta kumppanista.
Vastavuoroisesta parisuhteessa on oleellista
se että on keskusteluyhteys ja kyky puhua.
Muuten suhde ei toimi.
Parisuhteessa vaikeista ja hiertävistä asioista puhuminen on äärimmäisen haasteellinen laji, koska lähtökohtaisesti asetelma on aina se, että se joka aloittaa on lähtökohtaisesti tyytymätön johonkin.
Silloin toinen kokee ettei häneen olla tyytyväisiä, pahoittaa edes vähän mielensä ja asettuu puolustuskannalle.
Hyvin hyvin harvalla on arjessa niin taidokkaita neuvottelutaitoja (ellei ole koulutusta siihen) että osaa esittää asiat siten että toinen ei koe itseään kohtaan arvostelua.
Todennäköisesti syy näissä:
- Ei ole opittu sellaista tapaa kotona lapsuudessa ja nuoruudessa = ylisukupolvinen toimintamalli
- Ei haluta loukata kumppania koska tietää että toinen loukkaantuu kuitenkin
- Se joka kokee olevansa altavastaaja puhetilanteissa välttää puhumista koska tietää jäävänsä verbaalisesti alakynteen
- kumppani on liian dominoiva ja toinen ei saa sanotuksi asiaansa, tai jos on joskus yrittänyt on tullut jyrätyksi, niin ei viitsi enää, kokee puhumisen turhaksi.
- puhuessaan avaa tunteitaan ja kokee itsensä haavoittuvaksi, ei uskalla sanoa mitä mieltä oikeasti on. Voi pelätä myös seurauksia
Itsellä oli joskus tuo viimeinen tilanne, välttelin kynsin hampain keskusteluja, tunteeni esiintuomista tai erään asian esille nostamista, koska pelkäsin vastausta. Todennäköisyys siihen että minut jätetään oli liian suuri jos otan asian puheeksi. No, suhde päättyi kyllä joka tapauksessa mutta pitkitin eroa puhumattomuudella.
Aikoinaan kun tulin jätetyksi avoliitosta, mies sätti minua siitä etten hähtenyt hänen mukaansa juuri koskaan treeneihin. Monien muiden joukkuetovereiden tyttöystävät oli kuulemma viikollakin mukana treenipaikalla.
Täh? Mä olin aina (2v) luullut että hän halusi harrastuksen olevan hänen "oma juttunsa" johon hän saa mennä kavereittensa kanssa enkä minä halunnut antaa sitä kuvaakaan että roikun hänen kintereillään kokoajan kuin takiainen ettei hän ahdistu. Vaikka itseasiassa olisin halunnut olla hänen kanssaan paljon enemmän yhdessä, enkä niitä iltoja yksin kotona. Välillä tuntui siltä että hänelle ne pelikaverit ym ym meni aina minun edelle. En koskaan ottanut asiaa puheeksi, mutta ei hänkään koskaan sanonut minulle että olisi toivonut enemmän yhteistä aikaa ja tekemistä.
Me kumpikin haluttiin samaa asiaa, mutta oletettiin toisen ajattelevan muuta. Tämäkin olisi selvinnyt ihan käden käänteessä sillä kun jompikumpi kumpi olisi avannut suunsa. Minä en avannut suutani koska pelkäsin että häntä (vapaudenkaipuista nuorta miestä) alkaa ahdistaa kun roikun kiinni hänessä ja haluan olla enemmän yhdessä. Sitä en tiedä miksei hän koskaan sanonut minulle että haluaisi minun lähtevän mukaansa.... olisin ollut ikionnellinen jos hän olisi ilmaissut tuollaisen tunteen minua kohtaan.
Millaisilla ihmisillä on parisuhteessa jatkuvasti konflikteja jotka on selvitettävä puhumalla?