Lue keskustelun säännöt.
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä saisi hyvän sketsin aiheen. Puhumaton ja avoin ihminen ja ongelmatilanne. Ja sen selvittelyn yritys.
Asiakaspalvelutilanne jossain yrityksessä nokikkain tapahtuvana.
Asiakas: Hyvää päivää.
Asiakaspalvelija: Hrmmm...
Minulla olisi eräs ongema, voisitteko auttaa?
Mmmhyyyh...
Kun asia on nimittäin näin...
Yhymymhmm....
Niin, siis mitä sanoitten en kuullut?
Myyyhhh....
Siis voitteko auttaa vai ei?
Mrrrmeih...
No, ei voi sitten mitään, kummallista, näkemiin...
Nmhnmhh...Tässä vaiheessa asiakaspalvelija voisi vielä räjähtää ja alkaa karjua miksi toinen ei jätä häntä rauhaan ja jankuttaa ja jankuttaa.
Oikeastiko rinnastat puolison asiakaspalvelijaan? Eli kohtelet häntä eräänlaisena ongelmien ratkaisijana, jonka tehtävänä on olla sinun apunasi?
Luulenpa, että hän rinnasti sen työelämään siinä mielessä, että nämä ihmiset kyllä pystyvät olemaan töissä saamatta potkuja ja tietävät, miten käyttäytyä, kotona vaan taannutaan jonnekin lapsen tasolle tai käyttäydytään vihamielisesti puolisoa kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä saisi hyvän sketsin aiheen. Puhumaton ja avoin ihminen ja ongelmatilanne. Ja sen selvittelyn yritys.
Asiakaspalvelutilanne jossain yrityksessä nokikkain tapahtuvana.
Asiakas: Hyvää päivää.
Asiakaspalvelija: Hrmmm...
Minulla olisi eräs ongema, voisitteko auttaa?
Mmmhyyyh...
Kun asia on nimittäin näin...
Yhymymhmm....
Niin, siis mitä sanoitten en kuullut?
Myyyhhh....
Siis voitteko auttaa vai ei?
Mrrrmeih...
No, ei voi sitten mitään, kummallista, näkemiin...
Nmhnmhh...Tässä vaiheessa asiakaspalvelija voisi vielä räjähtää ja alkaa karjua miksi toinen ei jätä häntä rauhaan ja jankuttaa ja jankuttaa.
Oikeastiko rinnastat puolison asiakaspalvelijaan? Eli kohtelet häntä eräänlaisena ongelmien ratkaisijana, jonka tehtävänä on olla sinun apunasi?
Eikös parisuhteessa olla toinen toistensa tukena ja apuna?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat nämä "asiat, joille ei voi mitään"? Itse en ole tällaisiin törmännyt. Asioille joko voi jotain tai aina voi erota, jos on jitain todella pahaa.
Ne, jotka on aina olleet, mutta joita ei voida/haluta muuttaa ilman koko elämän remontointia.
Voisitko ottaa vastuuta ja muotoilla lauseen, kuten se oikeasti on:
Ne, jotka on aina olleet, koska en voi enkä halua muuttaa niitä, koska se vaatisi mielestäni niin paljon vaivaa, että koen sen koko elämän remontoinniksi.
(En välitä siitä, että puolisoni ei halua asua näin ränsistyneessä asumuksessa, koska minulle se välttää oikein hyvin ja minun elämäni sujuu riittävän hyvällä tasolla - ehkäpä minä en edes vietä aikaa siinä ränsistyneessä osassa, mutta puoliso siellä kuitenkin joutuu olemaan, koska jonkun on tehtävä ne sinnekin osaan kuuluvat hommat. Ihan sama, kunhan ei kosketa minua. On ikävää, jos puoliso vaivaa minua valituksillaan siitä, miten häntä harmittaa tilanne ja toiveillaan parannuksesta, koska kuten alkuun todettu, se parannus vaatisi minulta toisen huomioimista ja jonkinasteista vaivannäköä. Olisi nyt vaan hiljaa ja tyytyisi osaansa. Pitäisi itse huolen itsestään, kuten minäkin pidän huolen itsestäni.)
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Ei kukaan pysty tietämään asioita silloin, kun niihin ryhtyy tai elää todella tynnyrissä. Ihminen oppii ja kasvaa pitkin elämäänsä ja kehittyy pitkin elämäänsä. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja tunteet toista kohtaan kasvavat, kuolevat, syvenevät jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Ei kukaan pysty tietämään asioita silloin, kun niihin ryhtyy tai elää todella tynnyrissä. Ihminen oppii ja kasvaa pitkin elämäänsä ja kehittyy pitkin elämäänsä. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja tunteet toista kohtaan kasvavat, kuolevat, syvenevät jne.
Tietenkin pystyy. Mieheni teki ensimmäisestä sekunnista asti selväksi, ettei ole mies joka puhuu turhia, jos ollenkaan. Totesin muut ominaisuudet tärkeämmiksi ja tein valintani. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, koska minä wn olettanut että se muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Ei kukaan pysty tietämään asioita silloin, kun niihin ryhtyy tai elää todella tynnyrissä. Ihminen oppii ja kasvaa pitkin elämäänsä ja kehittyy pitkin elämäänsä. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja tunteet toista kohtaan kasvavat, kuolevat, syvenevät jne.
Tietenkin pystyy. Mieheni teki ensimmäisestä sekunnista asti selväksi, ettei ole mies joka puhuu turhia, jos ollenkaan. Totesin muut ominaisuudet tärkeämmiksi ja tein valintani. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, koska minä wn olettanut että se muuttuu.
Sinä olisit silti saattanut muuttua ja joku muu olisi voinut muuttuakin ja todeta vaikka viidentoista vuoden kuluttua, että nuorena luuli jotain, mutta nyt huomaakin tarvitsevansa jotain ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miesystävä taas vaihtoi mykkäkouluun, kerrottuaan että jankutan. Niin, yritin ilmaista että suhde ei jatku jos ei niitä nuoria heruttelijoita ala häipyä kaverilistoilta. Minä kai tässä olen se rikollinen suorastaan.
Eipä siinä, sitä häipymistähän olen ajatellut jo kauan, mies toivoo kai voittavansa mykkäkouluilla ja sillä ettei keskustele. Voittaa joo, vapauden ja yksinäisyyden.
En häviä tässä kyllå mitään. Hän häviää. Mutta ei tajua...
Ei hän häviä, koska häneltä puuttuu sellaiset tunteet. Sinut korvataan seuraavalla ja seuraava on hänelle ihan yhtä (vähän) rakas kuin sinäkin. Nainen on hänelle korvattavissa oleva käyttöesine, joka on hankittu siksi, että hän haluaa naisen käyttöönsä.
Kyllä, elämässä yleensä hän on häviäjä terveen ihmisen näkökulmasta, mutta häneltä puuttuu kyky nähdä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Ei kukaan pysty tietämään asioita silloin, kun niihin ryhtyy tai elää todella tynnyrissä. Ihminen oppii ja kasvaa pitkin elämäänsä ja kehittyy pitkin elämäänsä. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja tunteet toista kohtaan kasvavat, kuolevat, syvenevät jne.
Tietenkin pystyy. Mieheni teki ensimmäisestä sekunnista asti selväksi, ettei ole mies joka puhuu turhia, jos ollenkaan. Totesin muut ominaisuudet tärkeämmiksi ja tein valintani. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, koska minä wn olettanut että se muuttuu.
Sinä olisit silti saattanut muuttua ja joku muu olisi voinut muuttuakin ja todeta vaikka viidentoista vuoden kuluttua, että nuorena luuli jotain, mutta nyt huomaakin tarvitsevansa jotain ihan muuta.
Nyt oli kyse puhumattomuudesta ja siitä onko se ongelma. Vastasin että ei ole, eikä tule olemaan, koska se ei tullut yllätyksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla puhumattomuus oli siksi että se oli turhaa. Toisella alkoi silmät harottamaan ja näki ettei se mitään ymmärrä.
Mitä sitä sitten jauhamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Ei kukaan pysty tietämään asioita silloin, kun niihin ryhtyy tai elää todella tynnyrissä. Ihminen oppii ja kasvaa pitkin elämäänsä ja kehittyy pitkin elämäänsä. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja tunteet toista kohtaan kasvavat, kuolevat, syvenevät jne.
Tietenkin pystyy. Mieheni teki ensimmäisestä sekunnista asti selväksi, ettei ole mies joka puhuu turhia, jos ollenkaan. Totesin muut ominaisuudet tärkeämmiksi ja tein valintani. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, koska minä wn olettanut että se muuttuu.
Sinä olisit silti saattanut muuttua ja joku muu olisi voinut muuttuakin ja todeta vaikka viidentoista vuoden kuluttua, että nuorena luuli jotain, mutta nyt huomaakin tarvitsevansa jotain ihan muuta.
Nyt oli kyse puhumattomuudesta ja siitä onko se ongelma. Vastasin että ei ole, eikä tule olemaan, koska se ei tullut yllätyksenä.
Niin. Ymmärrätkö, että JOKU voi ajatella vaikka 30-vuotiaana, että hän haluaa puolison ominaisuudella x, mutta olleessaan 50-vuotias hän huomaakin, että ominaisuus x haittaa häntä ja hän toivoisikin ominaisuutta y.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Ei kukaan pysty tietämään asioita silloin, kun niihin ryhtyy tai elää todella tynnyrissä. Ihminen oppii ja kasvaa pitkin elämäänsä ja kehittyy pitkin elämäänsä. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja tunteet toista kohtaan kasvavat, kuolevat, syvenevät jne.
Tietenkin pystyy. Mieheni teki ensimmäisestä sekunnista asti selväksi, ettei ole mies joka puhuu turhia, jos ollenkaan. Totesin muut ominaisuudet tärkeämmiksi ja tein valintani. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, koska minä wn olettanut että se muuttuu.
Sinä olisit silti saattanut muuttua ja joku muu olisi voinut muuttuakin ja todeta vaikka viidentoista vuoden kuluttua, että nuorena luuli jotain, mutta nyt huomaakin tarvitsevansa jotain ihan muuta.
Nyt oli kyse puhumattomuudesta ja siitä onko se ongelma. Vastasin että ei ole, eikä tule olemaan, koska se ei tullut yllätyksenä.
Niin. Ymmärrätkö, että JOKU voi ajatella vaikka 30-vuotiaana, että hän haluaa puolison ominaisuudella x, mutta olleessaan 50-vuotias hän huomaakin, että ominaisuus x haittaa häntä ja hän toivoisikin ominaisuutta y.
Joku toki voi. Minä en. Tiedän kuka olen ja mitä tahdon elämältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhuminen olisi tärkeää?
Koska kukaan ei voi lukea toisen ajatuksia ja tunteita, ellei niitä jotenkin kielellisesti ilmaista.
Miksi toisten ihmisten pitäisi lukea tai tietää ajatuksistani tai tunteistani?
Jotta te voisitte toimia yhdessä, etenkin kun kyseessä on tunnepitoinen yhteys. Tai siis toinen kuvittelee kyseessä olevan tunnepitoinen yhteys ja haluaa sen olevan.
En mä oikeastaan halua erityisesti ihmisten kanssa tunnepitoista yhteyttä. Perheen kesken se onnistuu paremmin muuten kuin sanoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
Ei kukaan pysty tietämään asioita silloin, kun niihin ryhtyy tai elää todella tynnyrissä. Ihminen oppii ja kasvaa pitkin elämäänsä ja kehittyy pitkin elämäänsä. Lisäksi ihmiset muuttuvat ja tunteet toista kohtaan kasvavat, kuolevat, syvenevät jne.
Tietenkin pystyy. Mieheni teki ensimmäisestä sekunnista asti selväksi, ettei ole mies joka puhuu turhia, jos ollenkaan. Totesin muut ominaisuudet tärkeämmiksi ja tein valintani. Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, koska minä wn olettanut että se muuttuu.
Sinä olisit silti saattanut muuttua ja joku muu olisi voinut muuttuakin ja todeta vaikka viidentoista vuoden kuluttua, että nuorena luuli jotain, mutta nyt huomaakin tarvitsevansa jotain ihan muuta.
Nyt oli kyse puhumattomuudesta ja siitä onko se ongelma. Vastasin että ei ole, eikä tule olemaan, koska se ei tullut yllätyksenä.
Niin. Ymmärrätkö, että JOKU voi ajatella vaikka 30-vuotiaana, että hän haluaa puolison ominaisuudella x, mutta olleessaan 50-vuotias hän huomaakin, että ominaisuus x haittaa häntä ja hän toivoisikin ominaisuutta y.
Jos olet suhteessa puolisoon mitä puhuminen hyödyttää jos huomaat että se ominaisuus x on ärsyttävä ja haluaisit vaihtaa se y:n.
Olisin toivonut, että puoliso olisi kyennyt puhumaan suhteen nykyisistä ongelmista. Yritin monta monituista kertaa ottaa niitä rakentavassa mielessä puheeksi, mutta toinen ei suostunut siihen, vaan vastavetona alkoikin syyttelemään vain ja ainoastaan minua kaikesta. Itsessään ei yhtäkkiä näe mitään vikaa, ja kaikki ne erittäin inhottavat syytökset, jotka sai aivan omituiset mittasuhteet, ovat kuulemma täysin oikeutettuja heittoja häneltä.
Lopulta en enää jaksanut olla se ainoa aikuinen tässä, vaan riitelyksihän se sitten on mennyt.
En missään nimessä väitä olevani mikään pyhimys ja on minussakin vikaa. Meidän ero on kuitenkin se, että siinä missä itse myönnän omat virheeni, hän suorastaan ylentää itsensä ja puhumisen sijaan käyttää hyökkäys metodia minua vastaan. Unohtaa omat suhdettamme horjuttaneet tekonsa, oikeuttaa kaikki ikävät kommenttinsa jne. Siihen en ole lähtenyt mukaan, kun on pari kertaa halunnut että olisin hänen tekemiään virheitä alkanut pahoittelemaan, en ikinä suostu moiseen.
Tässähän se omituinen piirre onkin, että aiemmin me pystyttiin puhumaan jos joskus tuli ongelmia, yhtäkkiä se kääntyi tähän. Ja meillä oli kuitenkin ensimmäiset 7 vuotta pääsääntöisesti hyvä ja toimiva suhde.
Eli onko teidän puhumattomien mielestä tälläinen sitten reilumpaa?
Vierailija kirjoitti:
Olisin toivonut, että puoliso olisi kyennyt puhumaan suhteen nykyisistä ongelmista. Yritin monta monituista kertaa ottaa niitä rakentavassa mielessä puheeksi, mutta toinen ei suostunut siihen, vaan vastavetona alkoikin syyttelemään vain ja ainoastaan minua kaikesta. Itsessään ei yhtäkkiä näe mitään vikaa, ja kaikki ne erittäin inhottavat syytökset, jotka sai aivan omituiset mittasuhteet, ovat kuulemma täysin oikeutettuja heittoja häneltä.
Lopulta en enää jaksanut olla se ainoa aikuinen tässä, vaan riitelyksihän se sitten on mennyt.
En missään nimessä väitä olevani mikään pyhimys ja on minussakin vikaa. Meidän ero on kuitenkin se, että siinä missä itse myönnän omat virheeni, hän suorastaan ylentää itsensä ja puhumisen sijaan käyttää hyökkäys metodia minua vastaan. Unohtaa omat suhdettamme horjuttaneet tekonsa, oikeuttaa kaikki ikävät kommenttinsa jne. Siihen en ole lähtenyt mukaan, kun on pari kertaa halunnut että olisin hänen tekemiään virheitä alkanut pahoittelemaan, en ikinä suostu moiseen.
Tässähän se omituinen piirre onkin, että aiemmin me pystyttiin puhumaan jos joskus tuli ongelmia, yhtäkkiä se kääntyi tähän. Ja meillä oli kuitenkin ensimmäiset 7 vuotta pääsääntöisesti hyvä ja toimiva suhde.
Eli onko teidän puhumattomien mielestä tälläinen sitten reilumpaa?
Hänen mielenkiintonsa sinua kohtaan on nyt kateissa. Onko se suuntautunut johonkin toiseen vai oletko vain itsestäänselvyys?
Meillä tuli tällainen 15 vuoden jälkeen. Miestä kyllästytti minä ja kiehtoi uusi yhteistyökuvioista tuttu nainen. Se tuli ja meni, mutta yhteyden jatko jäi.
Ei mies tajunnut ennen kuin menetti lopulta minut. Useamman vuoden sitä ennen yritin löytää yhteyttä uudelleen. Mies oli täydessä shokissa ja järkyttynyt ja yhtäkkiä tajusikin mitä merkitsen, vaikka olin vuosia pyytänyt ja kertonut mitä tarvitsen ja hän epäsi sen minulta. Nyt sitten liehii edelleen ympärillä, kun olen sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä saisi hyvän sketsin aiheen. Puhumaton ja avoin ihminen ja ongelmatilanne. Ja sen selvittelyn yritys.
Asiakaspalvelutilanne jossain yrityksessä nokikkain tapahtuvana.
Asiakas: Hyvää päivää.
Asiakaspalvelija: Hrmmm...
Minulla olisi eräs ongema, voisitteko auttaa?
Mmmhyyyh...
Kun asia on nimittäin näin...
Yhymymhmm....
Niin, siis mitä sanoitten en kuullut?
Myyyhhh....
Siis voitteko auttaa vai ei?
Mrrrmeih...
No, ei voi sitten mitään, kummallista, näkemiin...
Nmhnmhh...Tässä vaiheessa asiakaspalvelija voisi vielä räjähtää ja alkaa karjua miksi toinen ei jätä häntä rauhaan ja jankuttaa ja jankuttaa.
Oikeastiko rinnastat puolison asiakaspalvelijaan? Eli kohtelet häntä eräänlaisena ongelmien ratkaisijana, jonka tehtävänä on olla sinun apunasi?
En rinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni ei ole koskaan puhunut. Luen häntä intuitiivisesti ja non-verbaalisesti. En koe tarvetta sille, että asioita pitää niin kovin sanoittaa jos toinen ei siihen pysty. Mutta olen aina ollut hyvin itsenäinen ja itsevarma nainen. Homma toimii näinkin. Asiat pitää miettiä silloin kun niihin ryhtyy eikä jälkikäteen.
No jos tuo toimii ja riittaa sinulle niin kai se sitten toimii. Tuollainen mies ei itselleni olisi sopiva kumppani. En ala lukemaan kenenkaan aivoituksia intuitiivisesti, vaan kylla se mies saa ihan normaalisti avata suunsa ja puhua toiveistaan ja harmin aiheistaan.
Kuinka tuo mies tulee toimeen muitten ihmisten kanssa, vai onko kaikki joutuneet opettelemaan intuitiivista kommunikaatiota hanen kanssaan? Pomo ja kollegatkin?
Vierailija kirjoitti:
Olisin toivonut, että puoliso olisi kyennyt puhumaan suhteen nykyisistä ongelmista. Yritin monta monituista kertaa ottaa niitä rakentavassa mielessä puheeksi, mutta toinen ei suostunut siihen, vaan vastavetona alkoikin syyttelemään vain ja ainoastaan minua kaikesta. Itsessään ei yhtäkkiä näe mitään vikaa, ja kaikki ne erittäin inhottavat syytökset, jotka sai aivan omituiset mittasuhteet, ovat kuulemma täysin oikeutettuja heittoja häneltä.
Lopulta en enää jaksanut olla se ainoa aikuinen tässä, vaan riitelyksihän se sitten on mennyt.
En missään nimessä väitä olevani mikään pyhimys ja on minussakin vikaa. Meidän ero on kuitenkin se, että siinä missä itse myönnän omat virheeni, hän suorastaan ylentää itsensä ja puhumisen sijaan käyttää hyökkäys metodia minua vastaan. Unohtaa omat suhdettamme horjuttaneet tekonsa, oikeuttaa kaikki ikävät kommenttinsa jne. Siihen en ole lähtenyt mukaan, kun on pari kertaa halunnut että olisin hänen tekemiään virheitä alkanut pahoittelemaan, en ikinä suostu moiseen.
Tässähän se omituinen piirre onkin, että aiemmin me pystyttiin puhumaan jos joskus tuli ongelmia, yhtäkkiä se kääntyi tähän. Ja meillä oli kuitenkin ensimmäiset 7 vuotta pääsääntöisesti hyvä ja toimiva suhde.
Eli onko teidän puhumattomien mielestä tälläinen sitten reilumpaa?
Rakkaus miehen puolelta loppu ja ihastunut toiseen. Noinhan se usein menee kun mies alkaa ykskaks kiukuttelemaan ja haukkumaan puolisoaan.
Oikeastiko rinnastat puolison asiakaspalvelijaan? Eli kohtelet häntä eräänlaisena ongelmien ratkaisijana, jonka tehtävänä on olla sinun apunasi?