Puolisoni tienaa 5000e/kk ja jäämme alle perustoimeentulon
Olemme viisilapsinen perhe. Molemmat vanhemmat korkeasti koulutettuja (yliopisto). Puolisoni bruttotulot on noin 5000e/kk, itse olen nyt työmarkkinatuella, joka on kuukaudessa bruttona 800 euroa + lapsikorotukset 285,10 euroa. Nettona meille jää käteen noin 3800 euroa. Saan myös kotihoidontukea, mutta se vähennetään täysimääräisenä työmarkkinatuesta eli en oikeasti saa sitä ollenkaan. Lisäksi saamme lapsilisää 679e/kk. Nettotulot ja lapsilisät ovat siis yhteensä noin 4479 euroa.
Kun laitan tulomme ja menomme toimeentulotuen laskuriin, jäämme alle perustoimeentulon. Nyt on korot korkealla, sähkö kallista, työmatkakulut kalliita jne, mutta suurin ongelma on se, että lapsilisät ovat viidestä lapsesta 679e kuukaudessa, mutta perustoimeentulotuessa lapsien perusmenoiksi (ruoka, perusvaatteet jne) on laskettu NETTONA 1837,40 euroa! Tämä ei siis sisällä asumista, lääkkeitä tai muitakaan erityisempiä kuluja. Perusmenot kahdelle aikuiselle vanhemmalle ja viidelle lapselle ovat siis yhteensä NETTONA 2781,08 euroa. Tuohon päälle sitten asumiskulut (omistusasunnossa asuntolainan korot, sähköt, vedet, jätekeräys, vakuutukset, kiinteistövero jne),työmatkakulut, terveyskulut ym. Perustoimeentulotuen laskuri sanoi, että olisimme oikeutettuja tt-tukeen. Kun työmarkkinatuen lapsikorotus poistetaan, jäämme yhä alemmas, jos en työllisty ennen sitä.
Emme nosta toimeentulotukea, emmekä aiokaan, sillä tulemme toimeen ihan ok. Toki säästämme sähköstä niin paljon kuin mahdollista, ostamme vaatteet kirpputorilta, emmekä käytännössä käy koskaan missään - meillä on kuitenkin perusasiat kunnossa. MUTTA: ottaahan se päähän kun samankokoinen perhe, joka ei ole ehkä koskaan tehnyt yhtään mitään saa ENEMMÄN rahaa kuukaudessa kuin me, ja puoliso tekee kuitenkin vaativaa työtä ja pitkiä päiviä. Toinen samankokoinen perhe voi ottaa rennosti - eikä tarvitse edes sähköstä säästellä sillä tt-tuen asiakkaana sähkölaskulla ei ole väliä, koska saat aina kuitenkin saman verran lisää tukea suoraan nettona tilillesi.
Mielestäni toimeentulotuen perusosat ovat aivan liian suuret, etenkin lasten osalta ja toisaalta lapsilisät liian matalat, jos vertaa noihin toimeentulotuen laskelmiin lapsen perusmenoista. Vain toimeentulotukeen puuttumalla ja sitä monilapsisilta perheiltä reilusti leikkaamalla voimme tehdä työnteon kannattavaksi myös suuremmille lapsiperheille. Nythän on niin että kouluttautumattomien, työttömien, vähävaraisten on helpompi jäädä kotiin tienaamaan lapsilla toimeentulotuen nimissä kun taas korkeammin kouluttautuneet työssäkäyvät joutuvat laskemaan moneenko lapseen on varaa.
Kommentit (969)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, vaan todellinen tilanne. Jokainen voi testata oman tai keinotekoisen tilanteen Kelan sivuilta löytyvästä toimeentulotuen laskurista.
Toivoisin mielipiteitä onko nykyinen tilanne mielestänne oikeudenmukainen.
Ap
Voitte kokeilla hakea, niin näet miten se oikeasti menee ja keskustellaan sitten uudestaan.
Kun itse olin juuri perheellinen, puolison tulojen takia ei moni saanut työmarkkinatukea ollenkaan.
Korj. Olin nuori perheellinen, niin työmarkkinatukea laski tai meillä poisto kokonaan toisen puolison tulot. Eli työttömänä ollut ei saanut pennin penniä tuloina mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todellisuudesta vieraantunut henkilö, jos kuvittelee ihmisten jäävän kotiin puskemaan lapsia kuin liukuhihnalta, että saisi nostaa tukia.
Valitettavasti meillä on Suomessa monta tällaista henkilöä niin kantasuomalaisissa kuin uussuomalaisissakin. Tämä tuloreikä on heidän piireissään varmasti tuttu, "tavallisille" perheille ilmeisen vieras ilmiö.
Ap
Ei ne suurperheet ole suurperheitä ikuisesti. Ja kyllä jokainen sen tajuaa.
Kaikki ei mieti niin tarkkaan erityisemmin missä on 10 vuoden kuluttua. Tuskin lapsia on yleensä tehty rahantekovälineenä, vaikka selväähän on se, että lapset ei tee tukien varassa elävän tilanteesta välttämättä kurjempaa, eli käytettävissä on sama määrä henkilömäärää kohti, koska tuet lisääntyy lasten lukumäärän kasvaessa.
Mutta se onkin toinen kysymys pitäisikö tuolle tehdä jotain ja mitä, jotta lasten teko keskittyisi vain niihin aikakausiin, jolloin elätetäön itse lapset ilman tukia? Eihän tukien varassakasn elävät ole aina olleet tukien varassa eläviä, eivätkä tule aina olemaan.
Voi ajatella myös niin, että ei myöskään jätetä lapsia tekemättä sen takia, että tulisivat ehkä liian kalliiksi myöhemmin. Kumpi on itsekkäämpää. Se että haluaa enemmän itselleen ja jättää lapset tekemättä vai toisinpäin.
Jos lapsista ei kasvateta lusmuja ainakaan tahalleen, voisi ajatella jopa epäitsekkyytenä sitä, että tekee lapsia. Omat eivät ole olleet työttömiä kertaakaan vaan sen takia, että olisi niin mageeta olla kun vanhempikin on. Tuo on vain tomppeleiden uskomuksia. Kun ei tiedä kaikesta kaikkea, niin ei tiedä. Ainahan voi spekuloida mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Woe is me. Mee töihin ja lopeta ylikansoittaminen (sun olis pitänyt lopettaa jo 3 lasta sitten).
Miksi aina kanta suomalaisia käsketään olemaan tekemättä lapsia, mutta maahan muuttajien monilapsiset perheet on pelkästään hieno ja upea asia?
Perusosat vuonna 2023:
Yksin asuva, lapseton - 555,11e
Yhteistaloudessa asuva yli 18-vuotias - 471,84e
Yksinhuoltaja - 632,83e
Vanhempansa luona asuva yli 18-vuotias - 405,23e
10-17 vuotias sisarussarjan 1. lapsi - 421,88e
10-17 vuotias sisarussarjan 2. lapsi - 394,13e
10-17 vuotias sisarussarjan 3. jne lapsi - 366,37e
Alle 10 vuotias sisarussarjan 1. lapsi - 383,03e
Alle 10 vuotias sisarussarjan 2. lapsi - 355,27e
Alle 10 vuotias sisarussarjan 3. jne lapsi - 327,51e
Perusosa kattaa laskennallisesti 49% ravintomenoja, 9% vaate- jalkinemenoja, 20% informaatiomenoja (puhelin, netti, lehdet), vähäiset terveydenhuoltomenot 3% (esim käsikauppalääkkeet) ja muut menot 19% (mitä haluatkaan, koiraruoka, kissanhiekka, rööki, viina, jne.)
Vierailija kirjoitti:
voiko sama henkilö saada yhtäaikaa työmarkkinatukea ja kotihoidontukea? Vai tuleeko tässä esimerkissä työmarkkinatuki äidille ja kotihoidontuki isälle? Luulin että nämä sulkevat toisensa pois.
Kun luet aloitukseni huolellisesti, näet että kotihoidontuki vähennetään kokonaisuudessaan työmarkkinatuesta, eli kotihoidontuki + työmarkkinatuki on yhteensä saman verran kuin pelkkä työmarkkinatuki. Kotihoidontukea ei saa työmarkkinatuen päälle vaikka lapsi olisi kotihoidossa työttömyyden ajan. Tämäkin outo sääntö: halvemmaksi se yhteiskunnalle tulisi, kuin se että työttömät kannustetaan laittamaan lapsensa (ilmaiseen) päivähoitoon. Meillä olisi muuten tällä hetkellä ilmainen päivähoitomaksu, mutta en näe sille tarvetta kun kerran olen työttömyyden vuoksi kotona.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap on trolli. En edes lue.
Ja jos ei ole trolli, niin tyhmä.

Kiva lukea, kun hyväosainen kitisee.
Lopeta jo, ap.
Olet osasi valinnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä ole mikään vitsi, vaan todellinen tilanne. Jokainen voi testata oman tai keinotekoisen tilanteen Kelan sivuilta löytyvästä toimeentulotuen laskurista.
Toivoisin mielipiteitä onko nykyinen tilanne mielestänne oikeudenmukainen.
Ap
Voitte kokeilla hakea, niin näet miten se oikeasti menee ja keskustellaan sitten uudestaan.
Kun itse olin juuri perheellinen, puolison tulojen takia ei moni saanut työmarkkinatukea ollenkaan.Korj. Olin nuori perheellinen, niin työmarkkinatukea laski tai meillä poisto kokonaan toisen puolison tulot. Eli työttömänä ollut ei saanut pennin penniä tuloina mistään.
Juu näin oli. Tiedän perheen, missä aina välillä toinen oli opiskelija tai työtön, siis kumpikin vuorollaan. Ei tod. kannata olla tuolloin yhdessä. Toisen palkka menee kankkulan kaivoon tuolloin. Tuo siis jos saa sellaista palkkaa, että mitään tukia ei saa enää. Joutui täysin elättämän sen toisen, vaikka palkka naurettavan pieni. Vaikka ei lapsia, ei naimisissa.
Jos erilään toinen sai pitää pienen tukensa omiin elinkustannuksiin ja toinen pienen palkkansa, josta se yksi joutui kyllä yhteisen asumisen maksamaan, jos siis toisen kämpässä asuttiin. Samat tulo lähteet ja mielellään samansuuruisina melkein kannattaa olla. Muuten se pienipalkkainen köyhä hyvästä lykyssö joutui elättämän puolisonsakin.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on. Työskentelen sosiaalityöntekijänä. Välillä on itsellänikin leuka pudota todella alas, kun huomaan, että asiakkaalla, joka ei käy töissä, ei välttämättä ole koskaan käynyt töissä, mutta on tehnyt lapsia, on tuplatulot kuin itselläni. On järjetöntä, että ihminen voi päästä kuudenkin tonnin nettotuloihin pelkästään lapsia tekemällä. Eihän tuollaisia palkkoja saa mistään kouluttamattomat ihmiset, joten on selvää, että töihin ei koskaan mennä. Eikä opi ne lapsetkaan siihen, että maailmassa on tarkoitus elättää itsensä töitä tekemällä.
Tässä on vaihtoehto kaikille nuorille naisille jotka ei halua tehdä töitä. Hankkii vaan mahdollisimman paljon lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on. Työskentelen sosiaalityöntekijänä. Välillä on itsellänikin leuka pudota todella alas, kun huomaan, että asiakkaalla, joka ei käy töissä, ei välttämättä ole koskaan käynyt töissä, mutta on tehnyt lapsia, on tuplatulot kuin itselläni. On järjetöntä, että ihminen voi päästä kuudenkin tonnin nettotuloihin pelkästään lapsia tekemällä. Eihän tuollaisia palkkoja saa mistään kouluttamattomat ihmiset, joten on selvää, että töihin ei koskaan mennä. Eikä opi ne lapsetkaan siihen, että maailmassa on tarkoitus elättää itsensä töitä tekemällä.
Joko olet trolli tai väärällä alalla.
Ei sossun työ ole optimoida sosiaalitukia, vaan auttaa kiinnittymään yhteiskuntaan ja pärjäämään omillaan. Tuollaiset kuuden tonnin tuet estävät sen.
Ihan jokainen joka on epäselvä miten noita ruhtinaallisia Kelan tukia jaellaan voi laittaa hakemukset vetämään. Kannattaa kokeilla niin ei tarvitse vaivata päätään.
Ei kannata kiukutella ja kantaa kaunaa jos jotkut niitä saavat.
He ovat kuitenkin nähneet sen vaivan, että ovat täyttäneet hakemuksen ja lähettäneet tiliotteet ym. ym. ym.
Myös tietenkin he ovat muutenkin varattomia sekä omaisuutta, säästöjä, sijoituksia yms. ei saa olla.
Aina ihmettelen valituksia miksi joillain muka jää niin ja niin vähän kuin esimerkiksi tt-tukiasiakkailla. Vassakuu, sen kun siirrytte itsekin tt-tukiasiakkaiksi.
Jos päätös on kielteinen, niin silloin teille ei jää niin vähän kuin tt-tukeen vaaditaan.
Tai siihen on joku muu syy.
Meillä on kolme lasta ja yhteenlasketut tulot jotain päälle 6000€. Kaksi lapsista on päiväkoti-ikäisiä ja päivähoito on ilmaista. Minusta se on tosi hyvä juttu.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todellisuudesta vieraantunut henkilö, jos kuvittelee ihmisten jäävän kotiin puskemaan lapsia kuin liukuhihnalta, että saisi nostaa tukia.
Eikös me haluttu ikäpyramidiin nuorta sukupolvea. Ongelma lähinnä syntyy siitä, ettei heille ole töitä.
Vierailija kirjoitti:
Woe is me. Mee töihin ja lopeta ylikansoittaminen (sun olis pitänyt lopettaa jo 3 lasta sitten).
Ei, kun nimenomaan hattua nostetaan niille, jotka tekevät uusia veronmaksajia tähän harmaantuvaan Suomeen!
Vierailija kirjoitti:
Perusosat vuonna 2023:
Yksin asuva, lapseton - 555,11e
Yhteistaloudessa asuva yli 18-vuotias - 471,84e
Yksinhuoltaja - 632,83e
Vanhempansa luona asuva yli 18-vuotias - 405,23e
10-17 vuotias sisarussarjan 1. lapsi - 421,88e
10-17 vuotias sisarussarjan 2. lapsi - 394,13e
10-17 vuotias sisarussarjan 3. jne lapsi - 366,37e
Alle 10 vuotias sisarussarjan 1. lapsi - 383,03e
Alle 10 vuotias sisarussarjan 2. lapsi - 355,27e
Alle 10 vuotias sisarussarjan 3. jne lapsi - 327,51e
Perusosa kattaa laskennallisesti 49% ravintomenoja, 9% vaate- jalkinemenoja, 20% informaatiomenoja (puhelin, netti, lehdet), vähäiset terveydenhuoltomenot 3% (esim käsikauppalääkkeet) ja muut menot 19% (mitä haluatkaan, koiraruoka, kissanhiekka, rööki, viina, jne.)
Pieniä summia mutta asumismenot siihen päälle, niin ei niin pieniä netto summia. Ainoastaan otettava huomioon verrattavissa palkkaan, että lapsilisät on noiden slummien sisällä jo eli ne pitää pistää palkan päälle ja työmatkakuluja on yleensä työssäkäyvillä mitä työttömänä ei. Muuten matikkaa.
Mä Ihmettelen, jos joku kauhistele, jos joku pistää lapseensa sen 400€ kuussa. Kuulemma kun halvemmallakin pääsisi. Joo mutta miksi pitäisi. Ei tuo ole kovin kummoisen kulutuksen mukaan laskettu tuo 400€/kk.
Kyllä nykyään tilanne on se, että heikoimmin pärjäävät yksinasujat. Varsinkin vanhemmat ihmiset.
Lapsiperheille on olemassa erilaisia tukia enemmän ja aina tosiaan voi pukata uuden lapsen.
Myös harkinnanvaraista tukea on lapsiperheen helpompi saada.
Diakonia, keräykset, esimerkiksi joulun alla, ovat melkein aina vain lapsiperheille.
Tietenkin lapsiperheitä pitääkin tukea. Mutta tuntuu köyhä yksineläjä olevan ihan arvoton nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todellisuudesta vieraantunut henkilö, jos kuvittelee ihmisten jäävän kotiin puskemaan lapsia kuin liukuhihnalta, että saisi nostaa tukia.
Eikös me haluttu ikäpyramidiin nuorta sukupolvea. Ongelma lähinnä syntyy siitä, ettei heille ole töitä.
Tulevaisuudessa kyllä löytyy töitä jokaiselle, joka vain on jaksanut hankkia itselleen koulutuksen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta ja yhteenlasketut tulot jotain päälle 6000€. Kaksi lapsista on päiväkoti-ikäisiä ja päivähoito on ilmaista. Minusta se on tosi hyvä juttu.
En minä muista ilmaista päivähoitoa. Olin itse tuolloin köyhä opiskelija, mutta mies oli hyvätuloinen. Päiväkoti pyysi meiltä tuloselvitystä. Emme antaneet, koska tiesimme miehen tulojen ylittävän rajat. Sanoimme, että laittakaa vaan se kovin päivähoitomaksusumma.
Vierailija kirjoitti:
Ihan jokainen joka on epäselvä miten noita ruhtinaallisia Kelan tukia jaellaan voi laittaa hakemukset vetämään. Kannattaa kokeilla niin ei tarvitse vaivata päätään.
Ei kannata kiukutella ja kantaa kaunaa jos jotkut niitä saavat.
He ovat kuitenkin nähneet sen vaivan, että ovat täyttäneet hakemuksen ja lähettäneet tiliotteet ym. ym. ym.
Myös tietenkin he ovat muutenkin varattomia sekä omaisuutta, säästöjä, sijoituksia yms. ei saa olla.Aina ihmettelen valituksia miksi joillain muka jää niin ja niin vähän kuin esimerkiksi tt-tukiasiakkailla. Vassakuu, sen kun siirrytte itsekin tt-tukiasiakkaiksi.
Jos päätös on kielteinen, niin silloin teille ei jää niin vähän kuin tt-tukeen vaaditaan.
Tai siihen on joku muu syy.
Ei niin hyvä neuvo. Jos joku ei ajattele että tuet on ruhtinaallisia, mutta verrattuna palkkaan voivat tuntua siltä kun läheltä liippaa, on ihan perusteltua vähän kysellä ja ihmetellä.
Voitte kokeilla hakea, niin näet miten se oikeasti menee ja keskustellaan sitten uudestaan.
Kun itse olin juuri perheellinen, puolison tulojen takia ei moni saanut työmarkkinatukea ollenkaan.