Puolisoni tienaa 5000e/kk ja jäämme alle perustoimeentulon
Olemme viisilapsinen perhe. Molemmat vanhemmat korkeasti koulutettuja (yliopisto). Puolisoni bruttotulot on noin 5000e/kk, itse olen nyt työmarkkinatuella, joka on kuukaudessa bruttona 800 euroa + lapsikorotukset 285,10 euroa. Nettona meille jää käteen noin 3800 euroa. Saan myös kotihoidontukea, mutta se vähennetään täysimääräisenä työmarkkinatuesta eli en oikeasti saa sitä ollenkaan. Lisäksi saamme lapsilisää 679e/kk. Nettotulot ja lapsilisät ovat siis yhteensä noin 4479 euroa.
Kun laitan tulomme ja menomme toimeentulotuen laskuriin, jäämme alle perustoimeentulon. Nyt on korot korkealla, sähkö kallista, työmatkakulut kalliita jne, mutta suurin ongelma on se, että lapsilisät ovat viidestä lapsesta 679e kuukaudessa, mutta perustoimeentulotuessa lapsien perusmenoiksi (ruoka, perusvaatteet jne) on laskettu NETTONA 1837,40 euroa! Tämä ei siis sisällä asumista, lääkkeitä tai muitakaan erityisempiä kuluja. Perusmenot kahdelle aikuiselle vanhemmalle ja viidelle lapselle ovat siis yhteensä NETTONA 2781,08 euroa. Tuohon päälle sitten asumiskulut (omistusasunnossa asuntolainan korot, sähköt, vedet, jätekeräys, vakuutukset, kiinteistövero jne),työmatkakulut, terveyskulut ym. Perustoimeentulotuen laskuri sanoi, että olisimme oikeutettuja tt-tukeen. Kun työmarkkinatuen lapsikorotus poistetaan, jäämme yhä alemmas, jos en työllisty ennen sitä.
Emme nosta toimeentulotukea, emmekä aiokaan, sillä tulemme toimeen ihan ok. Toki säästämme sähköstä niin paljon kuin mahdollista, ostamme vaatteet kirpputorilta, emmekä käytännössä käy koskaan missään - meillä on kuitenkin perusasiat kunnossa. MUTTA: ottaahan se päähän kun samankokoinen perhe, joka ei ole ehkä koskaan tehnyt yhtään mitään saa ENEMMÄN rahaa kuukaudessa kuin me, ja puoliso tekee kuitenkin vaativaa työtä ja pitkiä päiviä. Toinen samankokoinen perhe voi ottaa rennosti - eikä tarvitse edes sähköstä säästellä sillä tt-tuen asiakkaana sähkölaskulla ei ole väliä, koska saat aina kuitenkin saman verran lisää tukea suoraan nettona tilillesi.
Mielestäni toimeentulotuen perusosat ovat aivan liian suuret, etenkin lasten osalta ja toisaalta lapsilisät liian matalat, jos vertaa noihin toimeentulotuen laskelmiin lapsen perusmenoista. Vain toimeentulotukeen puuttumalla ja sitä monilapsisilta perheiltä reilusti leikkaamalla voimme tehdä työnteon kannattavaksi myös suuremmille lapsiperheille. Nythän on niin että kouluttautumattomien, työttömien, vähävaraisten on helpompi jäädä kotiin tienaamaan lapsilla toimeentulotuen nimissä kun taas korkeammin kouluttautuneet työssäkäyvät joutuvat laskemaan moneenko lapseen on varaa.
Kommentit (969)
Lainoja ei lasketa asumismenoiksi toimeentulotuessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Ota huomioon vielä se, että noille Kela-eläteille maksetaan myös sähkölaskut, lääkärilaskut, silmälaisit sekä aina voi hakea harkinnanvaraista, jos vaikka pesukone hajoaa.
Ap on Kela-elätti, samoin kuin lapsensa. Nehän elää kaikki yhteiskunnan rahoilla.
Persujen puoluetoimistosta alapeukutetaan tämän faktan toteamista liittyen typerään aloitusprovoon. Mutta teidän tarinan mukaan ap elää työmarkkinatuella ja kotihoidontuella, eli on Kela-elätti. Ja lapsensa elävät lapsilisillä, eli ovat Kela-elättejä.
Joten huono provo.
Kelasta saamme lapsilisät + minun työmarkkinatuen. Nettona noin 1479 euroa. Puolisoni maksaa palkkatuloista veroja ja muita maksuja 2000 euroa kuukaudessa. Mites teillä?
Ap
Hetkinen, eikös työmarkkinatuki ole Kelan maksama? Joten omalta osaltaan olet sinäkin Kelan tukea nostava ihminen.
Mites se eroaa Tt-tuesta esimerkiksi.
Kun niitä nyt tunnut harmittelevan.
Kello on puoli viisi. Tulisiko työssäkäyvätkin mukaan keskusteluun pikku hiljaa. Suurin osa tähänastisista kommenteista taitaa koostua työttömien ja toimeentulotukea nostavien mielipiteistä.

Ja yhteiskunta maksaa muista teidän kustannuksistanne tuhansia joka kuukausi. Mutta eiväthän persut noin monimutkaisia asioita ymmärrä. Mutta joka tapauksessa: te maksatte yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän kuin mitä miehesi tuosta surkeasta pikku palkastaan maksaa veroja.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on 367 euroa per lapsi kuukaudessa. Sehän on suuri summa, josta jää paljon säästöön. Joku pieni lapsi ei edes syö juuri mitään.
Valintakysymys haluaako tarjota lapselle ravitsee ja monipuolista ruokaa reilusti vai pitää lasta nälässä makaroniketsupilla.
Meillä 3 alle 5-vuotiasta lasta ja kyllä lasten ruokiin menee enemmän rahaa kuin meidän kahden aikuisen. Halutaan antaa lapsille mahdollisimman parhaat rakennusainekset kasvuun ja kehitykseen, eli rahaa menee laadukkaaseen ruokaan. Pieni lapsikin syö yllättävän paljon kun sen antaa syödä vaikka lapsi olisi hoikka/normaalipainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos AP perheen nettotulot on 4478 euroa.
Perusosa olisi 2781,08 euroa.
Asuntolainan korko 1000 euroa
Sähkö 170 euroa (normi viidelle henkilölle)
Kotivakuutus 28 euroa (normi viidelle)Laskelma jää n. 500 euroa plussalle eli toimeentulotukeen ei olisi oikeutta. Toki, jos työmatka on pitkä, niin se syö tuosta osan ja jos on lääkekuluja ym.
Onko se nyt muutaman satasen väärti käydä aika vastuullisessakin työssä?
Lisäksi lasketaan menoiksi omistusasunnon kuluista mm. vesimaksut ja jätemaksut. Vesimaksut on näistä huomattavasti suuremmat, meitä on siis seitsemän henkilöä (ei viisi kuten tuossa edellä mainitaan). Toimeentulotuessa ei katsota esim. sähkökuluja kuten asumistuessa, vaan sähkökulut katsotaan toteutuneen mukaan (ei maksimia).
Ap
Ap
Ensin realisoitava omaisuus ja säästöt, lastenkin syntymäpäivä- ym säästöt.
Verottajalta todisteet jne.
Pikkujuttu tuo 28 euron kotivakuutus...tuollaisen voi lunastaa vai yksiön/kaksion haltija eikä taatusti ison perheen koti, oli sitten kerros-rivi-omakotitalo.
Veikkaan aloittajan olevan hallituspuolueen kokkari, persu tai rkp.
Propagandaa, häikäilemättömästi syyllistetään isoja lapsiperheitä, joilla muutoinkin taatusti rankkaa ja haasteellista saada jälkikasvu kasvatettua ja itse pysyttyä kasassa kun tuhkatkin yritetään riistää pesästä.
Itse kunnioitan heitä, jotka kestävät tämän päivän arjen haasteissa ja vielä lapsiaan kasvattaen.
Parempi on kun täysipäisinä selviää tulevaisuuden innovoinnin insinöörit ja sitkeät hoitajat, maamme rajojen puolustajat ja lempeät lastenhoitajat.
Näitä inhottavan häikäilemättömästi rajojen rakentajia ja hyvinvointiyhteiskunnan rikkojia kohtaan en sympatiseeraa.
Kysyn vain kumpi on helpompaa: rikkoa vai rakentaa?
Minä en voi ymmärtää miten joku voi kadehtia perheitä, jotka joutuvat joka kuukausi todistelemaan olemassa olonsa oikeutusta: muista kerätä kuitit ja todisteet hankinnoista ja laskuista, jonota sairastuessa muutaman viikon kun pääset hoitoa saamaan, kuukausien kuluttua mahdollisiin toimenpiteisiin jos erikoissairaanhoidon piiriin pääset. Ja kun et omista autoa niin sairaana ei ole suotavaa käyttää julkista liikennettä...taksia vain...ja sehän maksaa...ja vasta yli 25 euroa maksavat korvataan kelalta, siis kun olet jos saat seuraavalle kuulle.
Kerjää erityisesti jos lapset, saati itse tarvitset uusia vaatteita tai saati polkupyörää, oppikirjoja tai leirirahaa lapselle. Jne. Niitä ei saa kuin erityisesti haettuna, ei perustoimeentulona. Kuten ei muitakaan nykyään jokaisella olevia puhelimia tai koneita.
Tämä energia mikä tuhlataan vihaan heikoimmassa olevia kohtaan kääntyy kohta meitä omillaan toimeentulevia kohtaan.
Yhteiskuntarauha on menetetty.
Se on kuin Ukrainalla tuo köyhän osa. Jos autat, autat myös itseäsi ettei iso paha susi tule ja puhuu nurin kohta meitäkin, joilla vielä tilipussi kestää ilman kerjuulle joutumista.
T. Työkseenkin karuutta näkevä.
Tästä tulikin mieleeni vielä eräs työssäkäyvien etu: työterveydenhuolto. Tämäkin usein unohtuu heiltä kun vertaavat olevansa tienedteillään tt-asiakkaiden tasolla ja samassa asemassa.
Aivan tt asiakkaat saavat terveyskeskusmaksut, sairaskulut, lääkkeet ja hammashoidon ilmaiseksi. (ja tuo on hyvä asia)
Hiukan tarkennusta. Vain akuutin hammashoidon, esimerkiksi juuri yhden lohjenneen hampaan paikkauksen.
Ei mitään vuositarkastuksia, kuvauksia, muiden hampaiden kuin sen juuri yhden, pakollisen hoitoa. Ei ole siis mitään ennaltaltaehkäisevää toimintaa. Että esim. havaittaisiin pienet alkavat reiät. Ne hoidetaan vasta kun alkavat vaivata. Saavat rauhassa muhia siihen saakka.
Vain reseptilääkkeet korvataan.
Mitä tarkoittaa sairaskulut? Ei ole mitään yleistä sairaskulujen korvausta.
Vain terveyskeskuksen käynnit korvataan, näin olen käsittänyt.
Sairaskulut - jos joudut sairaalaan, vuodeosastomaksut. Ja kyllä maksetaan myös julkisessa hammashoidossa tehdyt tarkastukset, yleensä hammaslääkäri hoidon yhteydessä tekee pikatarkistuksen, ottaa välillä kuvatkin. Suuhygienistikäynnit eli hammaskiven poisto on myös korvattavaa.

Vain terveyskeskuksen käynnit korvataan, näin olen käsittänyt.Sairaskulut - jos joudut sairaalaan, vuodeosastomaksut. Ja kyllä maksetaan myös julkisessa hammashoidossa tehdyt tarkastukset, yleensä hammaslääkäri hoidon yhteydessä tekee pikatarkistuksen, ottaa välillä kuvatkin. Suuhygienistikäynnit eli hammaskiven poisto on myös korvattavaa.
No sittenhän ap ja lapsilaumansa ei tarvitse maksaa tuostakaan kun saavat tuonkin muiden maksamana julkiselta.
Miksi olette hankkineet VIISI lasta, jos sitten ulisette, että rahat ei riitä? Täysin oma valinta. Asutte omistusasunnossa, pitäisikö senkin yhteiskunnan teille maksaa tarjottimella? Ahneelle ei mikään riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Ota huomioon vielä se, että noille Kela-eläteille maksetaan myös sähkölaskut, lääkärilaskut, silmälaisit sekä aina voi hakea harkinnanvaraista, jos vaikka pesukone hajoaa.
Ap on Kela-elätti, samoin kuin lapsensa. Nehän elää kaikki yhteiskunnan rahoilla.
Persujen puoluetoimistosta alapeukutetaan tämän faktan toteamista liittyen typerään aloitusprovoon. Mutta teidän tarinan mukaan ap elää työmarkkinatuella ja kotihoidontuella, eli on Kela-elätti. Ja lapsensa elävät lapsilisillä, eli ovat Kela-elättejä.
Joten huono provo.
Kelasta saamme lapsilisät + minun työmarkkinatuen. Nettona noin 1479 euroa. Puolisoni maksaa palkkatuloista veroja ja muita maksuja 2000 euroa kuukaudessa. Mites teillä?
Ap
Hetkinen, eikös työmarkkinatuki ole Kelan maksama? Joten omalta osaltaan olet sinäkin Kelan tukea nostava ihminen.
Mites se eroaa Tt-tuesta esimerkiksi.
Kun niitä nyt tunnut harmittelevan.
Joo, melkoisen huonosti laadittu provo persujen puoluetoimistolta, jossa ap ilmoittaa olevansa työtön Kelan elätti ja samoin lastensa olevan Kelan elättejä. Ja samalla yrittää paheksua Kelan elättejä :=D Ei nyt mennyt ihan putkeen :=D
Yrittäkää seuraavaksi vaikka teeskennellä olevanne startup-miljardöörejä.
Kelalla on mun mielestä katto lämmityskuluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Ota huomioon vielä se, että noille Kela-eläteille maksetaan myös sähkölaskut, lääkärilaskut, silmälaisit sekä aina voi hakea harkinnanvaraista, jos vaikka pesukone hajoaa.
Ap on Kela-elätti, samoin kuin lapsensa. Nehän elää kaikki yhteiskunnan rahoilla.
Persujen puoluetoimistosta alapeukutetaan tämän faktan toteamista liittyen typerään aloitusprovoon. Mutta teidän tarinan mukaan ap elää työmarkkinatuella ja kotihoidontuella, eli on Kela-elätti. Ja lapsensa elävät lapsilisillä, eli ovat Kela-elättejä.
Joten huono provo.
Kelasta saamme lapsilisät + minun työmarkkinatuen. Nettona noin 1479 euroa. Puolisoni maksaa palkkatuloista veroja ja muita maksuja 2000 euroa kuukaudessa. Mites teillä?
Ap
Ja yhteiskunta maksaa muista teidän kustannuksistanne tuhansia joka kuukausi. Mutta eiväthän persut noin monimutkaisia asioita ymmärrä. Mutta joka tapauksessa: te maksatte yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän kuin mitä miehesi tuosta surkeasta pikku palkastaan maksaa veroja.
Ensinnäkin 5000/kk on selvästi yli keskipalkkojen Suomessa. Jos se on jonkun mielestä surkea palkka ja sillä ollaan vielä kelaelättejä, niin mitä se kertoo kela-elättien maailmasta? Viiteen tonniin päässyt ihminen on todennäköisesti akateeminen. Hän on opiskellut vähintään 17 vuotta elämästään. Keskiverrosti reippaasti yli tienaavan elintaso kuuluisi kyllä olla selvästi parempi kuin tukielättien. Ei voi olla niin, että ilman töitten tekoa eletään samaa elintasoa. Joku tässä yhtälössä mättää ja se on liian suuret tuet. Ap ei vaadi itselleen enempää rahaa. Kyse on siitä, että mikä on siedettävä motivaattori itse kullekin tehdä itse elämänsä eteen ja käydä töissä, kouluttautua. Miksi tehdä, jos samaan pääsee kaivelemalla hanuriaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheet saa euromääräisesti paljon etuuksia ja kyllä se työssäkäyvänä perheellisenä hieman ihmetyttää, kun ei tunnu silti riittävän näille ihmisille. Töissäkäyvät ei saa paljoa enempää ja monilla jää hyväpalkkaisessa työssä vähemmän käteen kun toimeentulotukiasiakkailla, koska asuntolainan lyhennystä ei huomioida menona, joten oikeutta toimeentulotukeen ei synny. Silti se asuntolaina on maksettava, joten rahaa jää vähemmän käyttöön. Ja asunnon myyminen vaikeaa tällä hetkellä.
Aina tämä kitinä käteen jäävästä rahasta "pakollisten menojen" jälkeen! Ja noita pakollisia menoja on sitten vaikka omaisuuden kasvattaminen lainoja lyhentämällä ja esim. ylisuuren omakotitalon lämmityskulut, autojen maksut, kuntosalimaksut, suoratoistopalvelut .... Sillä toimeentulotukea saavalla EI saa olla omaisuutta, vaikka siis asuntoa tai säästöjä. Se nyt puuttuisi, jos hyväosaisille maksettaisiin tukea omaisuuden kartuttamiseen. Ja se toimeentulotukea saava ei kartuta tuellaan edes eläkettä, toisin kuin se kitisijä työllinen, joka kadehtii toisten tukieuroja.
No se nyt on vaan nykyisen tukijärjestelmän valuvikoja, että ei saa olla säästöjä ja omaisuutta ja pidetään köyhät köyhinä sillä tavalla. Kansalaispalkka olisi ratkaisu tähänkin, säästät mitä säästät ja se ei kenellekkään kuulu.
Ja ei, kansalaispalkka ei tarkoita että menot lisääntyisivät, riippui ihan siitä mille tasolle se asetetaan ja miten se toteutetaan. Ainakin kaikenlainen turha tilienkyttäys ja byrokratia jäis pois ja sen rahan voisi käyttää parantuneisiin tukiin ilman, että se kasvattaa kokonaispottia.
Ihan itsekkö keksit tuon toisten tukieuroja kadehtivan kitisevän työläisen? Tuli varmaan viisas olo kun vastasit.
En keksinyt itse vaan nämä kaikki viestit lukemalla löysin tuon mielipiteen ja olen samaa mieltä. Muuten kyllä toki olen viisas ihan viesteihin vastaamattakin.
Vierailija kirjoitti:
Kello on puoli viisi. Tulisiko työssäkäyvätkin mukaan keskusteluun pikku hiljaa. Suurin osa tähänastisista kommenteista taitaa koostua työttömien ja toimeentulotukea nostavien mielipiteistä.
Miksi me töitä tekevät olisimme kiinnostuneita Kela-elatti ap:sta ja sen Kela-elättien lapsilaumasta?
En tiedä näistä tukiasioista mitään, mutta ihmettelen kymmenlapsisen lestadiolaisperheen tulon muodostusta kun isä on rakennustyöntekijä ja äiti kotona hoitamassa porukkaansa. Vanhin lapsista 15 v ja nuorin 3 kk. Kuinkahan paljon he saavat tukia? 0makotitalo ja 2 keskihintaista 5v vanhaa autoa. Lapsilla Marimekkoa ja muita merkkivaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olette hankkineet VIISI lasta, jos sitten ulisette, että rahat ei riitä? Täysin oma valinta. Asutte omistusasunnossa, pitäisikö senkin yhteiskunnan teille maksaa tarjottimella? Ahneelle ei mikään riitä.
En ole missään vaiheessa sanonut että rahamme ei riitä. Rahat riittävät oikein hyvin, vaikka jäämme alle perustoimeentulon. Mutta onko toimeentulotukea nostavilla samankokoisilla perheillä myös oikeus jopa korkeampaan tulotasoon kun mitä meillä on?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Ota huomioon vielä se, että noille Kela-eläteille maksetaan myös sähkölaskut, lääkärilaskut, silmälaisit sekä aina voi hakea harkinnanvaraista, jos vaikka pesukone hajoaa.
Ap on Kela-elätti, samoin kuin lapsensa. Nehän elää kaikki yhteiskunnan rahoilla.
Persujen puoluetoimistosta alapeukutetaan tämän faktan toteamista liittyen typerään aloitusprovoon. Mutta teidän tarinan mukaan ap elää työmarkkinatuella ja kotihoidontuella, eli on Kela-elätti. Ja lapsensa elävät lapsilisillä, eli ovat Kela-elättejä.
Joten huono provo.
Kelasta saamme lapsilisät + minun työmarkkinatuen. Nettona noin 1479 euroa. Puolisoni maksaa palkkatuloista veroja ja muita maksuja 2000 euroa kuukaudessa. Mites teillä?
Ap
Ja yhteiskunta maksaa muista teidän kustannuksistanne tuhansia joka kuukausi. Mutta eiväthän persut noin monimutkaisia asioita ymmärrä. Mutta joka tapauksessa: te maksatte yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän kuin mitä miehesi tuosta surkeasta pikku palkastaan maksaa veroja.
Työssäkäyvän mielestä 5000 euroa on hyvä palkka, koska useimmat tienaavat vähemmän. Tt-asiakkaan mielestä se on paska palkka, mitä se siitä näkökulmasta onkin, ettei sillä elätä isoa perhettä paremmin kuin toimeentulotuella.
Molemmat ovat oikeassa. Valtion talouden kannalta ei ole vaan kovin kestävää, ettei edes 5000 euron palkka kannusta suurperheellistä menemään töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Ota huomioon vielä se, että noille Kela-eläteille maksetaan myös sähkölaskut, lääkärilaskut, silmälaisit sekä aina voi hakea harkinnanvaraista, jos vaikka pesukone hajoaa.
Ap on Kela-elätti, samoin kuin lapsensa. Nehän elää kaikki yhteiskunnan rahoilla.
Persujen puoluetoimistosta alapeukutetaan tämän faktan toteamista liittyen typerään aloitusprovoon. Mutta teidän tarinan mukaan ap elää työmarkkinatuella ja kotihoidontuella, eli on Kela-elätti. Ja lapsensa elävät lapsilisillä, eli ovat Kela-elättejä.
Joten huono provo.
Kelasta saamme lapsilisät + minun työmarkkinatuen. Nettona noin 1479 euroa. Puolisoni maksaa palkkatuloista veroja ja muita maksuja 2000 euroa kuukaudessa. Mites teillä?
Ap
Ja yhteiskunta maksaa muista teidän kustannuksistanne tuhansia joka kuukausi. Mutta eiväthän persut noin monimutkaisia asioita ymmärrä. Mutta joka tapauksessa: te maksatte yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän kuin mitä miehesi tuosta surkeasta pikku palkastaan maksaa veroja.
Ensinnäkin 5000/kk on selvästi yli keskipalkkojen Suomessa. Jos se on jonkun mielestä surkea palkka ja sillä ollaan vielä kelaelättejä, niin mitä se kertoo kela-elättien maailmasta? Viiteen tonniin päässyt ihminen on todennäköisesti akateeminen. Hän on opiskellut vähintään 17 vuotta elämästään. Keskiverrosti reippaasti yli tienaavan elintaso kuuluisi kyllä olla selvästi parempi kuin tukielättien. Ei voi olla niin, että ilman töitten tekoa eletään samaa elintasoa. Joku tässä yhtälössä mättää ja se on liian suuret tuet. Ap ei vaadi itselleen enempää rahaa. Kyse on siitä, että mikä on siedettävä motivaattori itse kullekin tehdä itse elämänsä eteen ja käydä töissä, kouluttautua. Miksi tehdä, jos samaan pääsee kaivelemalla hanuriaan.
Ap voi varmaan Kela-elättinä valaista Kela-elättien maailmaa.
Itse en sitä tunne. Ja kyllä, 5000 eur/kk on surkea palkka jos sillä yrittää elättää 2 aikuista ja 5 lasta. Itse en ole tehnyt noin pienellä palkalla töitä opiskeluaikojen jälkeen.
Ja ap: sinä ja lapsesi olette Kela-elättejä. Ole kiitollinen meille muille rahoistamme. Ja mene töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisihenkinen perhe ja käydään töissä molemmat vanhemmat.
Meidän vanhempien ja lasten iänmukaiset perusosat on 2781,07 euroa. Kelan vuokranormi tänne, missä asutaan, näyttää olevan 1455 euroa eli yhteensä etuuksia saa meidän kokoonpanolla 4236,07 euroa.
Meidän vuokra on 1470 euroa eli aikalailla Kelan tasoa. Molempien vanhempien yhteenlaskettu nettopalkka on 3600 euroa. Lapsilisä 679,44 euroa. Tekee 4279,44 euroa. Kokonaiset 43 euroa enemmän kuin työttömällä perheellä.
MUTTA tämän aloituksen myötä selvitin, että me vissiin saatais joku satanen asumistukea. Ei olla haettu ku ollaan pärjätty. Ihmettelen, miten joku ei pärjää näillä tuloilla. Mutta siis työssä käymällä saa vissiin pari sataa enemmän kun olemalla kotona. Ai niin, mutta asumistukea leikataan kohta eli varmaan sillon tulee jo kannattavammaksi olla sillä toimeentulotuella.
Toimeentulotuesta pitäisi leikata. Millä ihmeellä nämä työttömät ja mahdollisesti kouluttamattomat vanhemmat saisi edes sellaisen työn, jossa nettopalkka olisi yli tuon 1800e että heidän kannattaisi mennä töihin?!
Ota huomioon vielä se, että noille Kela-eläteille maksetaan myös sähkölaskut, lääkärilaskut, silmälaisit sekä aina voi hakea harkinnanvaraista, jos vaikka pesukone hajoaa.
Ap on Kela-elätti, samoin kuin lapsensa. Nehän elää kaikki yhteiskunnan rahoilla.
Persujen puoluetoimistosta alapeukutetaan tämän faktan toteamista liittyen typerään aloitusprovoon. Mutta teidän tarinan mukaan ap elää työmarkkinatuella ja kotihoidontuella, eli on Kela-elätti. Ja lapsensa elävät lapsilisillä, eli ovat Kela-elättejä.
Joten huono provo.
Kelasta saamme lapsilisät + minun työmarkkinatuen. Nettona noin 1479 euroa. Puolisoni maksaa palkkatuloista veroja ja muita maksuja 2000 euroa kuukaudessa. Mites teillä?
Ap
Ei noita niin lasketa. Eivät ne ole korvamerkittyjä rahoja.
Eli näin laskien nappaat miehesi maksamista veroista yhteiskunnan rahoja päältä 1479 euroa. Kuten vastaavasti omalta osaltaan ne muutkin joita kadehdit.
Yhteiskunta siis maksaa sinullekin tuon summan.
Ethän sinäkään voi tietää miten pajon joku perhe maksaa tai on maksanut veroja vaikka saa jossain tilanteessa tt-tukea tms.
Eivät työstä maksetut verot ole sellaisia jotka menevät ikäänkuin sen talouden omaan pussiin ja käyttöön. Ne menevät ikäänkuin isoon yhteiseen pussiin. Sieltä sitten kukin ottaa mitä milloinkin on tarpeen ja on heille myönnetty.
Ei siellä ole tuollaista laskutapaa ja kastijakoa kuten esitit.
Kaikki ovat silloin samassa veneessä ottajana ja käyttävät yhteiskunnan tukia kun sellainen aika on.
Ei toinen ole toistaan parempi tai huonompi.
Et sinä, en minä, eikä naapuri.
No nyt kun kysyit. Niin miehen bruttotulot ovat 11 000 euroa/kk ja omani 8000 euroa/kk. Ei mitään tukia Kelasta.
Joten ole hyvä, sinä ja lapsilaumasi elätte meidän rahoillamme.