Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on luonnevikaisia miniöitäkin jotka eivät tule kenenkään kanssa töissä toimeen, ei oman sukunsa ( hyvä esimerkki jossa naiset morkkasivat 40- luvulla syntyneitä äitejään) miehensä sukua suorastaan vihaavat. Ja silti ovat menneet naimisiin ja vielä lapsia huonoilla geeneillä??
Jos on äitiin tai miehen äitiin lähestymiskielto kyllä siinä on jo kahden hankalan naisen kissatappelu kyseessä. Ei ole viaton kumpikaan.
Kun kyse ei ole mistään narkkari-tappajamummosta, rikollisesta, vaan vain mummosta joka pitäisi yhteyttä lapseensa ja hänen lapsiinsa. Vaikka olisi joskus tahditon tai "liikaa" ei terve ihminen lähde lähestymiskieltoa hakemaan. Ehkä jo ikääntyneellekin.
Miten miehet kestävät nää häijyläiset puolisonsa jotka ovet paiskien lähtevät kävelylle ( vaikka kesken lapsen synttäreiden) ja pidä huoli ettei toi akka ( noi kaksi) ole täällä enää puolen tunnin päästä.
Joilla ei ole kuin minä itte.Jos se mummo kalkattaa tai apella huonot vitsit, miniä tiesi sen naimisiin mennessä.
Mutta kun miehen saa, pintasivistys häviää.
Meillä ainakin elämänlaatu pompsahti rajusti, kun rajattiin anoppi arkemme (hyvin pitkälle myös juhlamme) ulkopuolelle. Siis _me_, eli minä ja mieheni. Havaittiin myös, että riitely väheni huomattavasti, kun useimpien riitojemme syy oli poissa. Tiedostan toki että mun anoppi on melkoisen äärimmäinen tapaus, mikään yritys löytää kompromissia ei onnistunut. Kun anoppihan ei kersojen pillin mukaan hypi. Tältä osin omatuntoni on puhdas. Anopille esim sopiminen etukäteen vierailuista oli täysin mahdoton ajatus. Pysyköön sitten pois kokonaan.
En ymmärrä tuollaista. Yhteinen piha jossain maalla?
Itse käyn kylässä lapsilla, he meillä. 100 kilometrin päähän ei viitti lähteä sopimatta.
Jos en aina puhu mieleisiä, eivät hekään aina minun mieleisiäni.
Riitaiset luonteet ovat riitaisia, ei sille mitään mahda.
Miehillä kuitenkin vastuuntuntoa, he antavat rouvan päsmäröidä, kieltävät vaikka omsn sukunsa kuin Pietari kolikoista, miehet tosin lasten ja seksin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on luonnevikaisia miniöitäkin jotka eivät tule kenenkään kanssa töissä toimeen, ei oman sukunsa ( hyvä esimerkki jossa naiset morkkasivat 40- luvulla syntyneitä äitejään) miehensä sukua suorastaan vihaavat. Ja silti ovat menneet naimisiin ja vielä lapsia huonoilla geeneillä??
Jos on äitiin tai miehen äitiin lähestymiskielto kyllä siinä on jo kahden hankalan naisen kissatappelu kyseessä. Ei ole viaton kumpikaan.
Kun kyse ei ole mistään narkkari-tappajamummosta, rikollisesta, vaan vain mummosta joka pitäisi yhteyttä lapseensa ja hänen lapsiinsa. Vaikka olisi joskus tahditon tai "liikaa" ei terve ihminen lähde lähestymiskieltoa hakemaan. Ehkä jo ikääntyneellekin.
Miten miehet kestävät nää häijyläiset puolisonsa jotka ovet paiskien lähtevät kävelylle ( vaikka kesken lapsen synttäreiden) ja pidä huoli ettei toi akka ( noi kaksi) ole täällä enää puolen tunnin päästä.
Joilla ei ole kuin minä itte.Jos se mummo kalkattaa tai apella huonot vitsit, miniä tiesi sen naimisiin mennessä.
Mutta kun miehen saa, pintasivistys häviää.Meillä ainakin elämänlaatu pompsahti rajusti, kun rajattiin anoppi arkemme (hyvin pitkälle myös juhlamme) ulkopuolelle. Siis _me_, eli minä ja mieheni. Havaittiin myös, että riitely väheni huomattavasti, kun useimpien riitojemme syy oli poissa. Tiedostan toki että mun anoppi on melkoisen äärimmäinen tapaus, mikään yritys löytää kompromissia ei onnistunut. Kun anoppihan ei kersojen pillin mukaan hypi. Tältä osin omatuntoni on puhdas. Anopille esim sopiminen etukäteen vierailuista oli täysin mahdoton ajatus. Pysyköön sitten pois kokonaan.
Lapsina avioituneet? Mies ei sinkkuna asunut yksin missään, ees opiskelemassa vaan lapsuuskodista naimisiin?
Miksi te menette naimisiin hankalien geenien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennäänkö pian takaisin siihen tapaan, joka oli kauan sitten. Aikoinaan isovanhemmilta ei edes odotettu lahjoja syntymäpäivinä ja jouluisin.
Nykyään oletetaan, että isovanhempien pitää olla lahja-automaatteja. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Aikoinaan lapsenlapset kyläili mummoloissa, ja se oli sitä välittämistä, läsnäoloa. Se oli riittävää lapsille.
Nykyisin isovanhempien pitää ansaita hyväksyntä lahjakortein ja rahalahjoin. Muuten on ihan kamalia.
Jos yhdessäolo ei riitä isovanhemmuuteen, niin pitäkää tunkkinne.
Milloin aikoinaan? Kyllähän aika kauan on ollut tapana, että lähisukulaiset muistavat lapsia esimerkiksi jouluisin ja syntymäpäivisin. Ihan omasta halusta vielä.
Mikä on aika kauan? 70- luvulla joulukortti riitti, joku kummi laittoi lapselle oman.
Me perheelliset lapset veimme jouluna äidillemme kahvipaketin, suklaata, joku sen vaaleanpunaisen kerraston, joulukukkia ei viety pieneen yksiöön, äiti saattoi itse ostaa joulutähden.
Mutta ei meille lukuisilla lapsilleen ja meidän lapsillemme kuin sen joulukortin jonka siihen kirjoitti hänen puolestaan yhden lapsenlapsen silloinen tyttöystävä, muutamana vuotena.Ja ailti isovanhempina kannatte ryönää koko ajan? Miksi?
En uskalla ajatella miniöitten/ tytärten raivoa jos mummot muistaisivat jouluna vaan joulukortilla ja vielä synttärinäkin.
Nuorilla tämä lahja/tavarakulttuuri on hyvän elintason aikana kehittynyt. Aina pitää olla lahja, tuominen, kallis ja laadukas. Ei mikään
" marketin kimppu. "
Tuossa yhdessä keskustelussa äiti luetteli mitä vähintään pitää tuoda vauvaa katsoessa.Tämä!!
Raivomammat osaa vaatia ja uhkailla, ettei ikinä saa nähdä lastenlapsia, jos ei hypitä hänen pillinsä mukaan. Todella ala-arvoista!
Mä en uhkaillut, vaan ulkoistin mummon ja lasteni kanssakäymisen miehelleni anopin jatkuvan huonon käytöksen vuoksi Vähemmän yllättäen miehenikään ei halunnut viedä lapsia tapaamaan äitiään, kovin on kyllästynyt hänkin äitinsä "ominaisuuksiin".
Tuskin miehellä oli muuta mahdollisuutta kuin totella rouva kenraalia, eikä viedä lapsia mummolaan. Sinun aivopesusi saa aikaan sen, ettei kukaan perheessäsi uskalla olla yhteydessä sukuunsa.
Me emme ole tekemisissä minun äitini kanssa. Se ei liity mieheeni mitenkään, vaikka meilläkin toki äitini siitä pauhaa.
No, tämä antaakin hyvän kuvan käytöksestäsi - kaikki isovanhemmat ovat "pahiksia" ja "rajattu" ulos. Voi lapsiraukkoja!
Yhden kirjoittajan yksi äiti ei ole kaikki isovanhemmat.
Jos osaisit lukea koko lainatun ketjun, kyseessä on sekä anoppi että oma äiti.
Kuvaa sitä, että kyseinen tyyppi ei tule toimeen kenenkään kanssa, varsinkaan isovanhempien kanssa.
Täh? Ihan kuin täällä olisi yksi ainoa kirjoittaja.
Ja vaikka se olisikin yksi kirjoittaja, silti siinä sinulla on vasta kaksi isovanhempaa, ei kaikki isovanhemmat, kuten sinä luet. Ihan pikkasen nyt liioittelua.
Ei tuo sinunkaan lukutaito tai ymmärrys ole kovin kehuttavaa. Voihan sitä tietysti olla kymmeniä isovanhempia yhdellä naisella, mutta yleensä niitä on vain kaksi paria.
Kuvitteletko sinä tosissasi, että täällä ketjussa on yksi ainoa ihminen joka on kirjoittanut lastensa isovanhemmista???
En, enkä ole sitä väittänytkään. Sinä vaan et edelleenkään osaa lukea tai kommentoida aiheeseen, josta oli puhe, joten lopeta tuo jankutus!
Miten ne kaksi, äiti ja anoppi, on edes yhden ihmisen KAIKKI ISOVANHEMMAT, kuten väitit? Se on kaksi neljästä. Ei kaikki. Oletko sinä kännissä?
Lopeta jo se juopottelu ja opettele lukemaan. Tuossa aiemmin mainitsin 2 paria - eli se on siis 4. Joko ymmärrät ja pitääkö piirtää kuva?
Yleensähän kun ei olla yhteydessä äitiin tai anoppiin, suljetaan myös ulos se isä tai appi. Nämä ongelmatapausmammat kun eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa.
Me olemme paljonkin tekemisissä appiukon kanssa, anopin kanssa emme niinkään. Ihan miehestäni lähtee tämä.
Ne on katsos eronneet. Ilmeisistä syistä.
Sama meillä, ollaan paljon tekemisissä appiukon kanssa. Nämä eivät ole vielä eronneet, mutta apella ei ole tarvetta olla ilkeä ketään kohtaan. Hänen kanssaan on mukava seurustella, kun käydään lasten kanssa mummolassa. Kun keskustelen hänen kanssaan, kuulen kuinka anoppi kihisee vihaansa toisessa huoneessa. :D Äyskii ja paiskoo tiskejä, hyvä ettei rikki mene. Olen entistä huonompi miniä nykyään, mutta siinähän mesoo, ei kiinnosta anopin oikut enää. Kyllä mulla on oikeus appiukon kanssa sananen vaihtaa.
Miksi väännyt anopin kotiin hänen tahtomattaan? Eiks sulla ole tilannetajua? Vaihda kuulumiset puhelimitse tai hae appiukko omaan kotiisi. Sä jyräät sitä anoppia.
Se on appiukonkin koti, itse asiassa appi on sen maksanut eikä köyhä anoppi. :D Kun ukki kutsuu meidät perheenä, niin todellakin mennään ja juttelen apen kanssa, vaikkei anoppi minusta pidäkään. Lähteköön itse pois, onhan se hänen miehensäkin koti.
Ihmeellisintä on, etten ole koskaan anopille mitään tehnyt, paitsi kouluttautunut paremmin kuin hänen tyttärensä, sekä lapseni pärjäävät elämässä paremmin kuin hänen tyttärensä lapset. Tyttären lapsista toinen on alkoholisti ja toinen tehnyt rikoksia, molemmat koulupudokkaita. Meidän lapset ovat lukiossa ja yksi aloitti juuri yliopisto-opinnot. Tämä on ainoa syy minkä keksin anopin vihalle, eli miniä pärjää äitiydessä 200 % paremmin kuin oma tytär, mikä ottaa anopilla koville. Appi on ylpeä meistä, niin kuin kuuluukin!
Sinä häiritset anopin kotirauhaa. Olet itse rikollinen ja sivistymätön.
Höpsis, anoppi on kasvattanut tyttären, jonka lapsista tuli rikollisia, mielenterveysongelmaisia ressukoita. Se häntä harmittaa, tiuski vihaisena jopa meidän lasten yo-juhlissa, kun ei kestä miniän lasten menestystä. Raukka. Mutta onneksi meillä on tuo ukki, joka tukee myös rahallisesti näitä meidän lapsia. <3 Eikä rahoita näiden ehdonalaisessa olevien prepaid-liittymiä joita mummo tukee. Pitäähän sitä (huume)kavereita olla, ja samalla voi näpäyttää miniän perhettä, etteivät he saa latiakaan. :D
Selvititkin jo paljon. Minun käy anoppiasi sääliksi. Olet sydämetön ihminen.
Anoppi ei ole kasvattanut tyttärensä lapsia miksikään. Syytät nyt anoppia, joka kasvatti tyttären, jonka lapsista tuli muuta kuin sinun lapsistasi. Oletko jotenkin vajaa?
Kukaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, jos yhtään avaat silmiäsi, tiedät, että kenelle tahansa voi käydä huonosti. Kenen tahansa lapset voivat ajautua syrjäteille. Myös sinut tulevat lapsenlapsesi.
Jos äidillä on kymmenen lasta, joilla menee hyvin, mutta yhdestoista, jolla ei mene hyvin, silloin äidin ajatukset ovat siinä yhdennessätoista lapsessa. Äidit kantavat aina huolta siitä kaikkein heikoimmasta. Kuten myös isoäidit.
Sinun anoppisi ei näytä saavan tukea keneltäkään, ei edes mieheltään. Tyttären lapset on dissattu. Heitä ei saisi auttaa, vaan heidän sijastaan pitäisi iloita vain sinun lapsistasi. Etkö ymmärrä, että tuollaisessa tilanteessa ilolta katkeaa kärki? Kyllä hän on ihan varmasti iloinen sinun lapsistasi, mutta kun samalla koko ajan sydänalassa kalvaa huoli toisesta lapsenlapsesta, ei sitä iloa niin helppo ole osoittaa eikä se tunnu niin suurelta.
On ihan oikein auttaa vaikeuksissa olevaa lapsenlastaan vaikkapa maksamalla prepaid-liittymät, koska tämä lapsi tarvitsee puhelimen, jolla hälyttää apua, jos sellainen tilanne tulee.
Sinun mielestäsi hänet pitäisi kai vain potkaista ojaan. Appiukko ilmeisesti kuvaannollisesti näin on tehnytkin. Se on miesten tapa työntää ikävä asia syrjään. Ja koska kyse ei ole sinun lapsestasi, olet sinäkin samaa mieltä.
Anoppisi tiettävästi kasvatti myös poikalapsen, eli sinun miehesi, joka ei ole kasvattanut lapsia, joilla menee huonosti. Sinulla on siihen varmaan tuhat ja yksi teoriaa, jotka kaikki vain kertoo anopin huonoudesta ja sinun hyvyydestäsi, mutta jokainen ymmärtää, että nyt jauhat vain omaa katkeruuttasi siitä, että anoppi ei ylistä ja lahjo sinun lapsiasi. Hän ei nimittäin jaksa, mutta sitähän sinä et täydellisyydessäsi ymmärrä.
Olet ymmärtämätön ihminen, mutta on mahdollista, että maailma sinuakin jossain vaiheessa lyö silmille, ja ehkä sitten ymmärryksesi kasvaa. Kukaan ei toivo sellaista, mutta se on mahdollista. Se on sitten ihmiselle aina se kasvun paikka. Olisi parempi, ettet haukuskelisi anoppiasi ja osoittaisi hänelle mieltään, koska sinäkin voit vielä joutua kokemaan vaikka mitä. Et sinä lastesi tietä pysty tasoittamaan ja joka kiveä sieltä pois vierittämään, vaikka miten paljon yrittäisit. Vielä vähemmän lastenlastesi.

En nyt hirveästi antaisi kunniaa hyvästä käytöksestä isoäidille, joka on lapsenlapsen juhlissa naama norsunreiällä.
Vierailija kirjoitti:
Jos on äitiin tai miehen äitiin lähestymiskielto kyllä siinä on jo kahden hankalan naisen kissatappelu kyseessä. Ei ole viaton kumpikaan.
Onnea! Et ole joutunut tekemisiin narsistin kanssa..
Sitä lähestymiskieltoa ei saa perustella "koska minä haluan". Pätevät syyt siihen tarvitaan, että sellaisen saa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista. Yhteinen piha jossain maalla?
Itse käyn kylässä lapsilla, he meillä. 100 kilometrin päähän ei viitti lähteä sopimatta.Jos en aina puhu mieleisiä, eivät hekään aina minun mieleisiäni.
Riitaiset luonteet ovat riitaisia, ei sille mitään mahda.
Miehillä kuitenkin vastuuntuntoa, he antavat rouvan päsmäröidä, kieltävät vaikka omsn sukunsa kuin Pietari kolikoista, miehet tosin lasten ja seksin takia.
Raamatussakin sanotaan että mies jättää vanhempansa ja yhtyy vaimoonsa. Appivanhemmat hiiteen päsmäröimästä aikuisten ihmisten elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista. Yhteinen piha jossain maalla?
Itse käyn kylässä lapsilla, he meillä. 100 kilometrin päähän ei viitti lähteä sopimatta.Jos en aina puhu mieleisiä, eivät hekään aina minun mieleisiäni.
Riitaiset luonteet ovat riitaisia, ei sille mitään mahda.
Miehillä kuitenkin vastuuntuntoa, he antavat rouvan päsmäröidä, kieltävät vaikka omsn sukunsa kuin Pietari kolikoista, miehet tosin lasten ja seksin takia.Raamatussakin sanotaan että mies jättää vanhempansa ja yhtyy vaimoonsa. Appivanhemmat hiiteen päsmäröimästä aikuisten ihmisten elämää.
Silloin ei pidä sitten vinkua ettei appivanhemmat tuo lapselle housuja vaan lapsi housutonna, eivät anna rahaa elämiseen, eivät pyöriä, matkoja, ennakkoperintöjä.
Ihmissuhteet ovat kaksisuuntaisia enkä tarkoita kynttilänjalkojen vaihtamista.
Oisko niin että perheellisetkin jäävät joskus lapsellisiksi? He eivät anna mitään ystävällisyyttä appi/omiin vanhempiin vaan lapsen lailla odottavat että se aikuisuus, huomioiminen, ystävällisyys tulee sieltä vanhempien suunnalta kuten silloin 5- vuotiaana? Vanhemmat rakastivat vaikka polki jalkaa ja sai uhmakohtauksia.
Yhtäaikaa ei voi olla lapsi ja silti vaatia aikuisen kohtelua jos tarpeet ja käytös on lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on luonnevikaisia miniöitäkin jotka eivät tule kenenkään kanssa töissä toimeen, ei oman sukunsa ( hyvä esimerkki jossa naiset morkkasivat 40- luvulla syntyneitä äitejään) miehensä sukua suorastaan vihaavat. Ja silti ovat menneet naimisiin ja vielä lapsia huonoilla geeneillä??
Jos on äitiin tai miehen äitiin lähestymiskielto kyllä siinä on jo kahden hankalan naisen kissatappelu kyseessä. Ei ole viaton kumpikaan.
Kun kyse ei ole mistään narkkari-tappajamummosta, rikollisesta, vaan vain mummosta joka pitäisi yhteyttä lapseensa ja hänen lapsiinsa. Vaikka olisi joskus tahditon tai "liikaa" ei terve ihminen lähde lähestymiskieltoa hakemaan. Ehkä jo ikääntyneellekin.
Miten miehet kestävät nää häijyläiset puolisonsa jotka ovet paiskien lähtevät kävelylle ( vaikka kesken lapsen synttäreiden) ja pidä huoli ettei toi akka ( noi kaksi) ole täällä enää puolen tunnin päästä.
Joilla ei ole kuin minä itte.Jos se mummo kalkattaa tai apella huonot vitsit, miniä tiesi sen naimisiin mennessä.
Mutta kun miehen saa, pintasivistys häviää.Meillä ainakin elämänlaatu pompsahti rajusti, kun rajattiin anoppi arkemme (hyvin pitkälle myös juhlamme) ulkopuolelle. Siis _me_, eli minä ja mieheni. Havaittiin myös, että riitely väheni huomattavasti, kun useimpien riitojemme syy oli poissa. Tiedostan toki että mun anoppi on melkoisen äärimmäinen tapaus, mikään yritys löytää kompromissia ei onnistunut. Kun anoppihan ei kersojen pillin mukaan hypi. Tältä osin omatuntoni on puhdas. Anopille esim sopiminen etukäteen vierailuista oli täysin mahdoton ajatus. Pysyköön sitten pois kokonaan.
Lapsina avioituneet? Mies ei sinkkuna asunut yksin missään, ees opiskelemassa vaan lapsuuskodista naimisiin?
Miksi te menette naimisiin hankalien geenien kanssa?
Kersa tarkoitti tässä n 35-vuotiasta.
En käytännössä ollut missään tekemisissä anopin kanssa ennen kuin esikoinen ilmoitti tulostaan. Ensin anoppi pysyi hyvin kiltisti etäällä, yhtäkkiä täyskäännös ja anoppi päätti ruveta meidän perheen täysvaltaiseksi jäseneksi. Tuli yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on luonnevikaisia miniöitäkin jotka eivät tule kenenkään kanssa töissä toimeen, ei oman sukunsa ( hyvä esimerkki jossa naiset morkkasivat 40- luvulla syntyneitä äitejään) miehensä sukua suorastaan vihaavat. Ja silti ovat menneet naimisiin ja vielä lapsia huonoilla geeneillä??
Jos on äitiin tai miehen äitiin lähestymiskielto kyllä siinä on jo kahden hankalan naisen kissatappelu kyseessä. Ei ole viaton kumpikaan.
Kun kyse ei ole mistään narkkari-tappajamummosta, rikollisesta, vaan vain mummosta joka pitäisi yhteyttä lapseensa ja hänen lapsiinsa. Vaikka olisi joskus tahditon tai "liikaa" ei terve ihminen lähde lähestymiskieltoa hakemaan. Ehkä jo ikääntyneellekin.
Miten miehet kestävät nää häijyläiset puolisonsa jotka ovet paiskien lähtevät kävelylle ( vaikka kesken lapsen synttäreiden) ja pidä huoli ettei toi akka ( noi kaksi) ole täällä enää puolen tunnin päästä.
Joilla ei ole kuin minä itte.Jos se mummo kalkattaa tai apella huonot vitsit, miniä tiesi sen naimisiin mennessä.
Mutta kun miehen saa, pintasivistys häviää.Meillä ainakin elämänlaatu pompsahti rajusti, kun rajattiin anoppi arkemme (hyvin pitkälle myös juhlamme) ulkopuolelle. Siis _me_, eli minä ja mieheni. Havaittiin myös, että riitely väheni huomattavasti, kun useimpien riitojemme syy oli poissa. Tiedostan toki että mun anoppi on melkoisen äärimmäinen tapaus, mikään yritys löytää kompromissia ei onnistunut. Kun anoppihan ei kersojen pillin mukaan hypi. Tältä osin omatuntoni on puhdas. Anopille esim sopiminen etukäteen vierailuista oli täysin mahdoton ajatus. Pysyköön sitten pois kokonaan.
Hyvät on selitykset 🙄 On se merkillistä kuinka itsessä ja omassa käytöksessä ei nähdä mitään vikaa, aina on ongelma pelkästään anopissa. Eiköhän sunkin miehen silmät aukea kohta, kun nalkutus jatkuu, anopista huolimatta.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista. Yhteinen piha jossain maalla?
Itse käyn kylässä lapsilla, he meillä. 100 kilometrin päähän ei viitti lähteä sopimatta.Jos en aina puhu mieleisiä, eivät hekään aina minun mieleisiäni.
Riitaiset luonteet ovat riitaisia, ei sille mitään mahda.
Miehillä kuitenkin vastuuntuntoa, he antavat rouvan päsmäröidä, kieltävät vaikka omsn sukunsa kuin Pietari kolikoista, miehet tosin lasten ja seksin takia.Raamatussakin sanotaan että mies jättää vanhempansa ja yhtyy vaimoonsa. Appivanhemmat hiiteen päsmäröimästä aikuisten ihmisten elämää.
Huvittavaa kun vetoat Raamattuun ja muuten käyttäydyt kuin piru.
Taidat olla malliesimerkki raivomammasta. Kaikki ei edelleenkään pyöri vain sinun ympärilläsi.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennäänkö pian takaisin siihen tapaan, joka oli kauan sitten. Aikoinaan isovanhemmilta ei edes odotettu lahjoja syntymäpäivinä ja jouluisin.
Nykyään oletetaan, että isovanhempien pitää olla lahja-automaatteja. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Aikoinaan lapsenlapset kyläili mummoloissa, ja se oli sitä välittämistä, läsnäoloa. Se oli riittävää lapsille.
Nykyisin isovanhempien pitää ansaita hyväksyntä lahjakortein ja rahalahjoin. Muuten on ihan kamalia.
Jos yhdessäolo ei riitä isovanhemmuuteen, niin pitäkää tunkkinne.
Milloin aikoinaan? Kyllähän aika kauan on ollut tapana, että lähisukulaiset muistavat lapsia esimerkiksi jouluisin ja syntymäpäivisin. Ihan omasta halusta vielä.
Mikä on aika kauan? 70- luvulla joulukortti riitti, joku kummi laittoi lapselle oman.
Me perheelliset lapset veimme jouluna äidillemme kahvipaketin, suklaata, joku sen vaaleanpunaisen kerraston, joulukukkia ei viety pieneen yksiöön, äiti saattoi itse ostaa joulutähden.
Mutta ei meille lukuisilla lapsilleen ja meidän lapsillemme kuin sen joulukortin jonka siihen kirjoitti hänen puolestaan yhden lapsenlapsen silloinen tyttöystävä, muutamana vuotena.Ja ailti isovanhempina kannatte ryönää koko ajan? Miksi?
En uskalla ajatella miniöitten/ tytärten raivoa jos mummot muistaisivat jouluna vaan joulukortilla ja vielä synttärinäkin.
Nuorilla tämä lahja/tavarakulttuuri on hyvän elintason aikana kehittynyt. Aina pitää olla lahja, tuominen, kallis ja laadukas. Ei mikään
" marketin kimppu. "
Tuossa yhdessä keskustelussa äiti luetteli mitä vähintään pitää tuoda vauvaa katsoessa.Tämä!!
Raivomammat osaa vaatia ja uhkailla, ettei ikinä saa nähdä lastenlapsia, jos ei hypitä hänen pillinsä mukaan. Todella ala-arvoista!
Mä en uhkaillut, vaan ulkoistin mummon ja lasteni kanssakäymisen miehelleni anopin jatkuvan huonon käytöksen vuoksi Vähemmän yllättäen miehenikään ei halunnut viedä lapsia tapaamaan äitiään, kovin on kyllästynyt hänkin äitinsä "ominaisuuksiin".
Tuskin miehellä oli muuta mahdollisuutta kuin totella rouva kenraalia, eikä viedä lapsia mummolaan. Sinun aivopesusi saa aikaan sen, ettei kukaan perheessäsi uskalla olla yhteydessä sukuunsa.
Me emme ole tekemisissä minun äitini kanssa. Se ei liity mieheeni mitenkään, vaikka meilläkin toki äitini siitä pauhaa.
No, tämä antaakin hyvän kuvan käytöksestäsi - kaikki isovanhemmat ovat "pahiksia" ja "rajattu" ulos. Voi lapsiraukkoja!
Yhden kirjoittajan yksi äiti ei ole kaikki isovanhemmat.
Jos osaisit lukea koko lainatun ketjun, kyseessä on sekä anoppi että oma äiti.
Kuvaa sitä, että kyseinen tyyppi ei tule toimeen kenenkään kanssa, varsinkaan isovanhempien kanssa.
Täh? Ihan kuin täällä olisi yksi ainoa kirjoittaja.
Ja vaikka se olisikin yksi kirjoittaja, silti siinä sinulla on vasta kaksi isovanhempaa, ei kaikki isovanhemmat, kuten sinä luet. Ihan pikkasen nyt liioittelua.
Ei tuo sinunkaan lukutaito tai ymmärrys ole kovin kehuttavaa. Voihan sitä tietysti olla kymmeniä isovanhempia yhdellä naisella, mutta yleensä niitä on vain kaksi paria.
Kuvitteletko sinä tosissasi, että täällä ketjussa on yksi ainoa ihminen joka on kirjoittanut lastensa isovanhemmista???
En, enkä ole sitä väittänytkään. Sinä vaan et edelleenkään osaa lukea tai kommentoida aiheeseen, josta oli puhe, joten lopeta tuo jankutus!
Miten ne kaksi, äiti ja anoppi, on edes yhden ihmisen KAIKKI ISOVANHEMMAT, kuten väitit? Se on kaksi neljästä. Ei kaikki. Oletko sinä kännissä?
Lopeta jo se juopottelu ja opettele lukemaan. Tuossa aiemmin mainitsin 2 paria - eli se on siis 4. Joko ymmärrät ja pitääkö piirtää kuva?
Yleensähän kun ei olla yhteydessä äitiin tai anoppiin, suljetaan myös ulos se isä tai appi. Nämä ongelmatapausmammat kun eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa.
Me olemme paljonkin tekemisissä appiukon kanssa, anopin kanssa emme niinkään. Ihan miehestäni lähtee tämä.
Ne on katsos eronneet. Ilmeisistä syistä.
Sama meillä, ollaan paljon tekemisissä appiukon kanssa. Nämä eivät ole vielä eronneet, mutta apella ei ole tarvetta olla ilkeä ketään kohtaan. Hänen kanssaan on mukava seurustella, kun käydään lasten kanssa mummolassa. Kun keskustelen hänen kanssaan, kuulen kuinka anoppi kihisee vihaansa toisessa huoneessa. :D Äyskii ja paiskoo tiskejä, hyvä ettei rikki mene. Olen entistä huonompi miniä nykyään, mutta siinähän mesoo, ei kiinnosta anopin oikut enää. Kyllä mulla on oikeus appiukon kanssa sananen vaihtaa.
Miksi väännyt anopin kotiin hänen tahtomattaan? Eiks sulla ole tilannetajua? Vaihda kuulumiset puhelimitse tai hae appiukko omaan kotiisi. Sä jyräät sitä anoppia.
Miksi appi ei saa kutsua vieraita kotiinsa?
Anoppi ei halua jyrääjä-ämmää kotiinsa. Appiukko ei uskalla sanoa sitä suoraan. Tunneälyinen ymmärtää itsekin, missä paikassa ei hänen läsnäoloaan siedetä. Tätä ei opiskelemalla koulussa opita.
Ota nyt vaan onkees, ettei anoppi halua sua kotiinsa. Appiukko kutsuu lapsenlapset käymään. Ei se sua tarkoita, mutta et sitä vaan ymmärrä.
Ps. Kukaan ei kirjoittanut, että appiukko ei saa kutsua vieraita.Mikä kirjoittamaton sääntö tämä on, että jos anoppi ei voi sietää miniää, niin appiukkokaan ei saa olla tekemisissä miniän kanssa?
Mulle appiukkoon liittyvät säännöt ovat hukassa, kun appiukkoa en ole ikinä nähnyt. Kuoli vuosia ennen kuin tapasin mieheni.
Tässä vaan testataan niitä äitien "pyhiä" periaatteita, että he määräävät kaikesta omassa kodissaan, kukaan ei saa tulla tai tuoda sinne mitään ilman matriarkan lupaa. Eli onko anopilla sama oikeus suojella itseään vihamieliseltä miniältä omassa kodissaan, koska sinne änkeää kutsumatta tämä miniä.
Eli koskeeko samat säännöt kaikkia vai pelkästään näiden nykymammojen kotona?
Eihän se miniä edelleenkään tule kutsumatta kutsun on esittänyt appi.
Mun mies saa kutsua äitiään jos haluaa. Mä voin siksi aikaa mennä vaikka kirjastoon tai kuntosalille. Onneksi ei halua. Heidän väliensä etäisyys ei johdu minusta.
Eli menit siis ilman anopin lupaa hänen kotiinsa. Tämän halusin varmistaa - eli eri säännöt nykymammeleille ja eri säännöt anopeille. Olet aika tekopyhä selityksissäsi.
En ole käynyt anoppilassa varmaan viiteen vuoteen. Appeni on kuollut, joten ei mua sinne kukaan kutsu. Enkä menisi, vaikka anoppi kutsuisi. Mies kutsui valitettavasti äitinsä lapsen synttäreille vähän aikaa sitten, mutta ei tuota voi kieltää kun miehellä on velvollisuudentunto korkea. Hänkään ei äidistään tykkää, eikä pistänyt pahakseen kun anoppi oli ensimmäinen joka lähti pois. Pikemminkin huokaisi helpotuksesta.
Mutta, tämän langan alussa olevassa tapauksessa miniä oli kutsuttu, joskaan ei anopin toimesta. Kai se anoppi voi kutsun evätä jos se miniä niin vastenmielinen on.
Miksiköhän koulussa kymmestä lapsesta 9 kokee koulussa viikottain koulukiusaamista tai jätetään ulkopuolelle? Sama päiväkodissa, jopa 3v.
Saako koulu- ja päuväkotikiusaajat mallin ja esimerkin kotoa kiusaamiseensa tai ettei, ole tarpeen edes tulla toimeen kaikkien kanssa.
Eilenkin kolme teini-ikäistä tyttöä kiusasivat, haukkuivat ja pahoinpitelivät yhden teinitytön sairaala kuntoon ja paikalle tarvittiin lääkärihelikopteri, poliisi ja ensiapu.
Saako nämä lapset ja nuoret mallin, asenteen ja esimerkin kotoa, omilta vanhemmiltaa - joidenkin äidiltä, jos naama ei mielytä, voi haukkua, solvata ja kiusata ja viedä vaikka hengen.
Tuli vain mieleen näitä kommentteja lukiessa.
Tämä!!
Olen pitkään miettinyt samaa, mutta eihän täällä uskalla enää mitään sanoa, kun hirviömammat on heti kimpussa. Jos mammat itse muka käyttäytyy niin hyvin, niin miksi nykynuoret voi niin huonosti? Onko ympäriltä karkoitettu muu perhe ja suku, kun ei tulla kenenkään kanssa toimeen?
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopista on kestovitutus. Kun käy harmituksen purkamassa täällä palstalla, ei tarvitse miettiä tuota kammotusta palstan ulkopuolisessa elämässä.
Kyllä ukkos, lapsesi, työkamut varmaan kuulee koko ajan. Ja kun maailmasi typistyy eläkkeellä voi ne anopin 30 vuoden takaiset sanat ja huonot lahjat olla kielen päällä koko hereillä olo ajan.
Miten nuo teidän ukkonne kestää?
Tämä on keskustelupalsta, jossa voi anonyyminä valittaa ja saada vertaistukea asioista, joista ei irl viitsi valittaa.
Näiden loputtomien anopinvihaketjujen takia tästä palstasta on tullut niin he"vetin tympeä! Mene jo terapiaan/hoitoon jne., koska ei tota vihaa ja siinä vellomista kestä enää kukaan.
Jos aihepiiri ei kiinnosta, niin lue muita ketjuja? Luulisi luettavaa ja kommentoitavaa riittävän ilman näitä ketjuja.
Se on itse veemäinen anoppi, etsii lisäsyitä täältä kiusata miniäänsä.
Pieleen meni ja pahasti. Niin kuin tuolla joku jo kommentoikin, niin aika moni ketju on pilattu näillä hirviömammojen vuodatuksilla ja valheilla. Jos vähääkään yrittää tuoda esiin toista puolta asioista, täällä ulistaan kurkku suorana anopin pahuutta. Ei uskoisi kuinka monta vuosikymmentä nämä uikutukset jatkuu.
Nim. Vela

Hitto. Nyt välähti bisnes-idea. Anoppi voisi perustaa firman, palkata pari muuta vinksahtanutta mummoa, täältä saanee suosituksia. Mieluusti joku, joka omasta pyhyydestään huolimatta on saanut oman lapsen perhettä kohtaan lähestymiskiellon.
Nämä sitten reissaavat ympäri maata pitämässä luentoja ja/tai keskustelutilaisuuksia. Aiheina muun muassa: parhaat tavat karkottaa miniä, miten panetella somessa lapsen perhettä, miten ylläpitää puhtoinen ulkokuori perheen ulkopuolelle, syyllistämisen jatkokurssi....
Onpa kummallista, että tälläkin palstalla on kymmeniä, ellei satoja anoppien/isovanhempien haukkumisketjuja. En ole kovin montaa miniöiden/nykyäitien mollaamisketjua löytänyt. Eli ei täällä anopit huutele, riehu tai uhriudu, vaan ne nykyäidit. Osa tietenkin velloo 40v. sitten tapahtuneissa sanomisissa (samat jutut joka ketjussa), ja välillä tulee joku uusi "kokemus", joka kohta väritettynä trollataan useampaan kohteeseen. Missä välissä te ehditte niitä lapsia hoitaa? Vai onko ne viety mummolaan, että pääsee tänne ulisemaan.
Yleensä isovanhemmat elävät normaalia elämää, eivätkä ehdi täällä panetella ketään. Jonkun pitää tienata ne rahat, joita ahneet äitylit kuluttaa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista. Yhteinen piha jossain maalla?
Itse käyn kylässä lapsilla, he meillä. 100 kilometrin päähän ei viitti lähteä sopimatta.Jos en aina puhu mieleisiä, eivät hekään aina minun mieleisiäni.
Riitaiset luonteet ovat riitaisia, ei sille mitään mahda.
Miehillä kuitenkin vastuuntuntoa, he antavat rouvan päsmäröidä, kieltävät vaikka omsn sukunsa kuin Pietari kolikoista, miehet tosin lasten ja seksin takia.
Ei nyt sentään yhteistä pihamaata, mutta liian lähellä kuitenkin.
Jos se ongelma olisi siinä, että ei ole yhteistä jutun aihetta, niin silloin ongelma on vielä pieni.
Siis ap jos otat vastaan liian pieniä ja rikkinäisiä. Mitä tähän lisäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopista on kestovitutus. Kun käy harmituksen purkamassa täällä palstalla, ei tarvitse miettiä tuota kammotusta palstan ulkopuolisessa elämässä.
Kyllä ukkos, lapsesi, työkamut varmaan kuulee koko ajan. Ja kun maailmasi typistyy eläkkeellä voi ne anopin 30 vuoden takaiset sanat ja huonot lahjat olla kielen päällä koko hereillä olo ajan.
Miten nuo teidän ukkonne kestää?
Tämä on keskustelupalsta, jossa voi anonyyminä valittaa ja saada vertaistukea asioista, joista ei irl viitsi valittaa.
Näiden loputtomien anopinvihaketjujen takia tästä palstasta on tullut niin he"vetin tympeä! Mene jo terapiaan/hoitoon jne., koska ei tota vihaa ja siinä vellomista kestä enää kukaan.
Jos aihepiiri ei kiinnosta, niin lue muita ketjuja? Luulisi luettavaa ja kommentoitavaa riittävän ilman näitä ketjuja.
Se on itse veemäinen anoppi, etsii lisäsyitä täältä kiusata miniäänsä.
Pieleen meni ja pahasti. Niin kuin tuolla joku jo kommentoikin, niin aika moni ketju on pilattu näillä hirviömammojen vuodatuksilla ja valheilla. Jos vähääkään yrittää tuoda esiin toista puolta asioista, täällä ulistaan kurkku suorana anopin pahuutta. Ei uskoisi kuinka monta vuosikymmentä nämä uikutukset jatkuu.
Nim. Vela
Ihan kuin esim tämä viesti toisi mitään lisäarvoa tähän keskusteluun. Haluat velaksi naamioituneena anoppina vain käydä lyömässä lyötyjä, mitätöimässä muiden kokemuksia rajattomista anopeista.

Vain hirviömammat voi keksiä tuollaisia. Näitä ketjuja on liikaa täällä, toisaalta näkee näistä miten pöpejä nykymammat on. Lopettakaa jo se valitusta ja yrittäkää kasvattaa niistä penskoistanne täyspäisiä - mikä lienee vaikeaa, kun itse on noin katkera. Sääliksi käy teidän lapset.
Nim. Vela
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopista on kestovitutus. Kun käy harmituksen purkamassa täällä palstalla, ei tarvitse miettiä tuota kammotusta palstan ulkopuolisessa elämässä.
Kyllä ukkos, lapsesi, työkamut varmaan kuulee koko ajan. Ja kun maailmasi typistyy eläkkeellä voi ne anopin 30 vuoden takaiset sanat ja huonot lahjat olla kielen päällä koko hereillä olo ajan.
Miten nuo teidän ukkonne kestää?
Tämä on keskustelupalsta, jossa voi anonyyminä valittaa ja saada vertaistukea asioista, joista ei irl viitsi valittaa.
Näiden loputtomien anopinvihaketjujen takia tästä palstasta on tullut niin he"vetin tympeä! Mene jo terapiaan/hoitoon jne., koska ei tota vihaa ja siinä vellomista kestä enää kukaan.
Jos aihepiiri ei kiinnosta, niin lue muita ketjuja? Luulisi luettavaa ja kommentoitavaa riittävän ilman näitä ketjuja.
Se on itse veemäinen anoppi, etsii lisäsyitä täältä kiusata miniäänsä.
Pieleen meni ja pahasti. Niin kuin tuolla joku jo kommentoikin, niin aika moni ketju on pilattu näillä hirviömammojen vuodatuksilla ja valheilla. Jos vähääkään yrittää tuoda esiin toista puolta asioista, täällä ulistaan kurkku suorana anopin pahuutta. Ei uskoisi kuinka monta vuosikymmentä nämä uikutukset jatkuu.
Nim. Vela
Ihan kuin esim tämä viesti toisi mitään lisäarvoa tähän keskusteluun. Haluat velaksi naamioituneena anoppina vain käydä lyömässä lyötyjä, mitätöimässä muiden kokemuksia rajattomista anopeista.
Kuinka sairas sä olet, kun kuvittelet mua anopiksi? Vain milleniaalit on noin sekoja 🙄
Vastasin vain minulle heitettyyn herjaukseen. Mitä lisäarvoa olet itse tuonut tähän riehumalla ja valehtelemalla?
Kyllä niitä on luonnevikaisia miniöitäkin jotka eivät tule kenenkään kanssa töissä toimeen, ei oman sukunsa ( hyvä esimerkki jossa naiset morkkasivat 40- luvulla syntyneitä äitejään) miehensä sukua suorastaan vihaavat. Ja silti ovat menneet naimisiin ja vielä lapsia huonoilla geeneillä??
Jos on äitiin tai miehen äitiin lähestymiskielto kyllä siinä on jo kahden hankalan naisen kissatappelu kyseessä. Ei ole viaton kumpikaan.
Kun kyse ei ole mistään narkkari-tappajamummosta, rikollisesta, vaan vain mummosta joka pitäisi yhteyttä lapseensa ja hänen lapsiinsa. Vaikka olisi joskus tahditon tai "liikaa" ei terve ihminen lähde lähestymiskieltoa hakemaan. Ehkä jo ikääntyneellekin.
Miten miehet kestävät nää häijyläiset puolisonsa jotka ovet paiskien lähtevät kävelylle ( vaikka kesken lapsen synttäreiden) ja pidä huoli ettei toi akka ( noi kaksi) ole täällä enää puolen tunnin päästä.
Joilla ei ole kuin minä itte.
Jos se mummo kalkattaa tai apella huonot vitsit, miniä tiesi sen naimisiin mennessä.