Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä on luonnevikaisia miniöitäkin jotka eivät tule kenenkään kanssa töissä toimeen, ei oman sukunsa ( hyvä esimerkki jossa naiset morkkasivat 40- luvulla syntyneitä äitejään) miehensä sukua suorastaan vihaavat. Ja silti ovat menneet naimisiin ja vielä lapsia huonoilla geeneillä??
Jos on äitiin tai miehen äitiin lähestymiskielto kyllä siinä on jo kahden hankalan naisen kissatappelu kyseessä. Ei ole viaton kumpikaan.
Kun kyse ei ole mistään narkkari-tappajamummosta, rikollisesta, vaan vain mummosta joka pitäisi yhteyttä lapseensa ja hänen lapsiinsa. Vaikka olisi joskus tahditon tai "liikaa" ei terve ihminen lähde lähestymiskieltoa hakemaan. Ehkä jo ikääntyneellekin.
Miten miehet kestävät nää häijyläiset puolisonsa jotka ovet paiskien lähtevät kävelylle ( vaikka kesken lapsen synttäreiden) ja pidä huoli ettei toi akka ( noi kaksi) ole täällä enää puolen tunnin päästä.
Joilla ei ole kuin minä itte.Jos se mummo kalkattaa tai apella huonot vitsit, miniä tiesi sen naimisiin mennessä.
Mutta kun miehen saa, pintasivistys häviää.
Nyt puhuttiin luonnevikaisista anopeista. Miksi pitää ihan aina tulla pätemään, että sekopäitä on myös miniöissä? Ei se katso ikää, sukupuolta tai perheessä tiettyä titteliä, kaikilla voi olla enemmän tai vähemmän hankala luonne, persoonallisuushäiriö tai muuta vikaa päässä.
Vierailija kirjoitti:
Riittääköhän kirpparilta tuodut liian pienet vaatteet ja huonot lahjat lähestymiskiellon syyksi?
Tuskin.
En myöskään usko, että toistuvasti liian pieniä vaatteita raahaavilla tuo tavaravirta on ainut ongelma isovanhemman kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennäänkö pian takaisin siihen tapaan, joka oli kauan sitten. Aikoinaan isovanhemmilta ei edes odotettu lahjoja syntymäpäivinä ja jouluisin.
Nykyään oletetaan, että isovanhempien pitää olla lahja-automaatteja. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Aikoinaan lapsenlapset kyläili mummoloissa, ja se oli sitä välittämistä, läsnäoloa. Se oli riittävää lapsille.
Nykyisin isovanhempien pitää ansaita hyväksyntä lahjakortein ja rahalahjoin. Muuten on ihan kamalia.
Jos yhdessäolo ei riitä isovanhemmuuteen, niin pitäkää tunkkinne.
Milloin aikoinaan? Kyllähän aika kauan on ollut tapana, että lähisukulaiset muistavat lapsia esimerkiksi jouluisin ja syntymäpäivisin. Ihan omasta halusta vielä.
Mikä on aika kauan? 70- luvulla joulukortti riitti, joku kummi laittoi lapselle oman.
Me perheelliset lapset veimme jouluna äidillemme kahvipaketin, suklaata, joku sen vaaleanpunaisen kerraston, joulukukkia ei viety pieneen yksiöön, äiti saattoi itse ostaa joulutähden.
Mutta ei meille lukuisilla lapsilleen ja meidän lapsillemme kuin sen joulukortin jonka siihen kirjoitti hänen puolestaan yhden lapsenlapsen silloinen tyttöystävä, muutamana vuotena.Ja ailti isovanhempina kannatte ryönää koko ajan? Miksi?
En uskalla ajatella miniöitten/ tytärten raivoa jos mummot muistaisivat jouluna vaan joulukortilla ja vielä synttärinäkin.
Nuorilla tämä lahja/tavarakulttuuri on hyvän elintason aikana kehittynyt. Aina pitää olla lahja, tuominen, kallis ja laadukas. Ei mikään
" marketin kimppu. "
Tuossa yhdessä keskustelussa äiti luetteli mitä vähintään pitää tuoda vauvaa katsoessa.Tämä!!
Raivomammat osaa vaatia ja uhkailla, ettei ikinä saa nähdä lastenlapsia, jos ei hypitä hänen pillinsä mukaan. Todella ala-arvoista!
Mä en uhkaillut, vaan ulkoistin mummon ja lasteni kanssakäymisen miehelleni anopin jatkuvan huonon käytöksen vuoksi Vähemmän yllättäen miehenikään ei halunnut viedä lapsia tapaamaan äitiään, kovin on kyllästynyt hänkin äitinsä "ominaisuuksiin".
Tuskin miehellä oli muuta mahdollisuutta kuin totella rouva kenraalia, eikä viedä lapsia mummolaan. Sinun aivopesusi saa aikaan sen, ettei kukaan perheessäsi uskalla olla yhteydessä sukuunsa.
Me emme ole tekemisissä minun äitini kanssa. Se ei liity mieheeni mitenkään, vaikka meilläkin toki äitini siitä pauhaa.
No, tämä antaakin hyvän kuvan käytöksestäsi - kaikki isovanhemmat ovat "pahiksia" ja "rajattu" ulos. Voi lapsiraukkoja!
Yhden kirjoittajan yksi äiti ei ole kaikki isovanhemmat.
Jos osaisit lukea koko lainatun ketjun, kyseessä on sekä anoppi että oma äiti.
Kuvaa sitä, että kyseinen tyyppi ei tule toimeen kenenkään kanssa, varsinkaan isovanhempien kanssa.
Täh? Ihan kuin täällä olisi yksi ainoa kirjoittaja.
Ja vaikka se olisikin yksi kirjoittaja, silti siinä sinulla on vasta kaksi isovanhempaa, ei kaikki isovanhemmat, kuten sinä luet. Ihan pikkasen nyt liioittelua.
Ei tuo sinunkaan lukutaito tai ymmärrys ole kovin kehuttavaa. Voihan sitä tietysti olla kymmeniä isovanhempia yhdellä naisella, mutta yleensä niitä on vain kaksi paria.
Kuvitteletko sinä tosissasi, että täällä ketjussa on yksi ainoa ihminen joka on kirjoittanut lastensa isovanhemmista???
En, enkä ole sitä väittänytkään. Sinä vaan et edelleenkään osaa lukea tai kommentoida aiheeseen, josta oli puhe, joten lopeta tuo jankutus!
Miten ne kaksi, äiti ja anoppi, on edes yhden ihmisen KAIKKI ISOVANHEMMAT, kuten väitit? Se on kaksi neljästä. Ei kaikki. Oletko sinä kännissä?
Lopeta jo se juopottelu ja opettele lukemaan. Tuossa aiemmin mainitsin 2 paria - eli se on siis 4. Joko ymmärrät ja pitääkö piirtää kuva?
Yleensähän kun ei olla yhteydessä äitiin tai anoppiin, suljetaan myös ulos se isä tai appi. Nämä ongelmatapausmammat kun eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa.
Me olemme paljonkin tekemisissä appiukon kanssa, anopin kanssa emme niinkään. Ihan miehestäni lähtee tämä.
Ne on katsos eronneet. Ilmeisistä syistä.
Sama meillä, ollaan paljon tekemisissä appiukon kanssa. Nämä eivät ole vielä eronneet, mutta apella ei ole tarvetta olla ilkeä ketään kohtaan. Hänen kanssaan on mukava seurustella, kun käydään lasten kanssa mummolassa. Kun keskustelen hänen kanssaan, kuulen kuinka anoppi kihisee vihaansa toisessa huoneessa. :D Äyskii ja paiskoo tiskejä, hyvä ettei rikki mene. Olen entistä huonompi miniä nykyään, mutta siinähän mesoo, ei kiinnosta anopin oikut enää. Kyllä mulla on oikeus appiukon kanssa sananen vaihtaa.
Miksi väännyt anopin kotiin hänen tahtomattaan? Eiks sulla ole tilannetajua? Vaihda kuulumiset puhelimitse tai hae appiukko omaan kotiisi. Sä jyräät sitä anoppia.
Se on appiukonkin koti, itse asiassa appi on sen maksanut eikä köyhä anoppi. :D Kun ukki kutsuu meidät perheenä, niin todellakin mennään ja juttelen apen kanssa, vaikkei anoppi minusta pidäkään. Lähteköön itse pois, onhan se hänen miehensäkin koti.
Ihmeellisintä on, etten ole koskaan anopille mitään tehnyt, paitsi kouluttautunut paremmin kuin hänen tyttärensä, sekä lapseni pärjäävät elämässä paremmin kuin hänen tyttärensä lapset. Tyttären lapsista toinen on alkoholisti ja toinen tehnyt rikoksia, molemmat koulupudokkaita. Meidän lapset ovat lukiossa ja yksi aloitti juuri yliopisto-opinnot. Tämä on ainoa syy minkä keksin anopin vihalle, eli miniä pärjää äitiydessä 200 % paremmin kuin oma tytär, mikä ottaa anopilla koville. Appi on ylpeä meistä, niin kuin kuuluukin!
Sinä häiritset anopin kotirauhaa. Olet itse rikollinen ja sivistymätön.
Höpsis, anoppi on kasvattanut tyttären, jonka lapsista tuli rikollisia, mielenterveysongelmaisia ressukoita. Se häntä harmittaa, tiuski vihaisena jopa meidän lasten yo-juhlissa, kun ei kestä miniän lasten menestystä. Raukka. Mutta onneksi meillä on tuo ukki, joka tukee myös rahallisesti näitä meidän lapsia. <3 Eikä rahoita näiden ehdonalaisessa olevien prepaid-liittymiä joita mummo tukee. Pitäähän sitä (huume)kavereita olla, ja samalla voi näpäyttää miniän perhettä, etteivät he saa latiakaan. :D
Selvititkin jo paljon. Minun käy anoppiasi sääliksi. Olet sydämetön ihminen.
Anoppi ei ole kasvattanut tyttärensä lapsia miksikään. Syytät nyt anoppia, joka kasvatti tyttären, jonka lapsista tuli muuta kuin sinun lapsistasi. Oletko jotenkin vajaa?
Kukaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, jos yhtään avaat silmiäsi, tiedät, että kenelle tahansa voi käydä huonosti. Kenen tahansa lapset voivat ajautua syrjäteille. Myös sinut tulevat lapsenlapsesi.
Jos äidillä on kymmenen lasta, joilla menee hyvin, mutta yhdestoista, jolla ei mene hyvin, silloin äidin ajatukset ovat siinä yhdennessätoista lapsessa. Äidit kantavat aina huolta siitä kaikkein heikoimmasta. Kuten myös isoäidit.
Sinun anoppisi ei näytä saavan tukea keneltäkään, ei edes mieheltään. Tyttären lapset on dissattu. Heitä ei saisi auttaa, vaan heidän sijastaan pitäisi iloita vain sinun lapsistasi. Etkö ymmärrä, että tuollaisessa tilanteessa ilolta katkeaa kärki? Kyllä hän on ihan varmasti iloinen sinun lapsistasi, mutta kun samalla koko ajan sydänalassa kalvaa huoli toisesta lapsenlapsesta, ei sitä iloa niin helppo ole osoittaa eikä se tunnu niin suurelta.
On ihan oikein auttaa vaikeuksissa olevaa lapsenlastaan vaikkapa maksamalla prepaid-liittymät, koska tämä lapsi tarvitsee puhelimen, jolla hälyttää apua, jos sellainen tilanne tulee.
Sinun mielestäsi hänet pitäisi kai vain potkaista ojaan. Appiukko ilmeisesti kuvaannollisesti näin on tehnytkin. Se on miesten tapa työntää ikävä asia syrjään. Ja koska kyse ei ole sinun lapsestasi, olet sinäkin samaa mieltä.
Anoppisi tiettävästi kasvatti myös poikalapsen, eli sinun miehesi, joka ei ole kasvattanut lapsia, joilla menee huonosti. Sinulla on siihen varmaan tuhat ja yksi teoriaa, jotka kaikki vain kertoo anopin huonoudesta ja sinun hyvyydestäsi, mutta jokainen ymmärtää, että nyt jauhat vain omaa katkeruuttasi siitä, että anoppi ei ylistä ja lahjo sinun lapsiasi. Hän ei nimittäin jaksa, mutta sitähän sinä et täydellisyydessäsi ymmärrä.
Olet ymmärtämätön ihminen, mutta on mahdollista, että maailma sinuakin jossain vaiheessa lyö silmille, ja ehkä sitten ymmärryksesi kasvaa. Kukaan ei toivo sellaista, mutta se on mahdollista. Se on sitten ihmiselle aina se kasvun paikka. Olisi parempi, ettet haukuskelisi anoppiasi ja osoittaisi hänelle mieltään, koska sinäkin voit vielä joutua kokemaan vaikka mitä. Et sinä lastesi tietä pysty tasoittamaan ja joka kiveä sieltä pois vierittämään, vaikka miten paljon yrittäisit. Vielä vähemmän lastenlastesi.
En nyt hirveästi antaisi kunniaa hyvästä käytöksestä isoäidille, joka on lapsenlapsen juhlissa naama norsunreiällä.
Kunniaa siinä nyt ei kukaan kaipaa, mutta metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Ei anopilla ole kivaa juhlissa, joissa häneen suhtaudutaan ko. tavalla. AP: n tapa kertoa anopistaan ei suurta sympatiaa häntä itseään kohtaan herätä.
Mutta tuollaisiahan te olette. Minä minä -ihmisiä, niin kuin täällä on jo monta kertaa todettu.
Saako anoppi aitoa ymmärrystä, myötätuntoa, ystävällisyyttä osakseen, niin että hänen ilmeensäkin saattaisi siitä muuttua?
Aivan, ei pätkääkään.

Jos oli etukäteen tympeät juhlat tiedossa, niin miksi piti mennä paikalle murjottamaan? Niin kamala ilmeisesti se lapsenlapsikin mummolle, ettei voinut edes muutamaksi tunniksi etsiä hymyä. Olisi ehkä itsekin viihtynyt paremmin, jos ei olisi ollut niin kova tarve kietoutua marttyyrihuopaan.

Mistä tiedät, kuka se ensimmäinen metsään huutaja on?
Näitä juttuja lukiessa vaikuttaa siltä, että marina-milleniaaleille ei kelpaa mikään. Joka asiasta pitää valittaa, myös siitä jos niitä lahjoja ei tuoda.
Jos käyttäydyt itse fiksusti ja kunnioittavasti isovanhempia kohtaan, myös he toimivat niin.
Ilta-Sanomissa oli hauska juttu mummon Ranskan tuliaisista teinipojalle, ei ollut katsonut paidan tekstiä kovin tarkkaan. Sen sijaan, että äitykkä olisi aloittanut siitä sodan, sai kaikki hyvät naurut.

Mitä nauramista on siinä että joku kärrää väkisin koko ajan lisää liian pieniä vaatteita.

Ensinnäkin, siitä ei ollut tuossa puhe. Lue juttu, niin ehkä ulinasi loppuu siihen.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009886919.html
Toiseksi, kyllähän se nyt naurattaa miten pienestä asiasta voi saada aikaiseksi niin ison ongelman - en olisi ikinä uskonut, että nykymammelit ei selviä nyssykän viemisestä kierrätykseen ilman tuhansien kommenttien haukkumisketjua 😂
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja lukiessa vaikuttaa siltä, että marina-milleniaaleille ei kelpaa mikään. Joka asiasta pitää valittaa, myös siitä jos niitä lahjoja ei tuoda.
Jos käyttäydyt itse fiksusti ja kunnioittavasti isovanhempia kohtaan, myös he toimivat niin.
Ilta-Sanomissa oli hauska juttu mummon Ranskan tuliaisista teinipojalle, ei ollut katsonut paidan tekstiä kovin tarkkaan. Sen sijaan, että äitykkä olisi aloittanut siitä sodan, sai kaikki hyvät naurut.
Tuo oli hauska. Liian pieni pipo tai kuorma väärän kokoisia lumppuja ei naurata.
Vierailija kirjoitti:
Tää on hauska ketju.
Kommentista toiseen valitetaan mummojen lahjoista, joistakin väärän kokoisista vaatteista tai kirjasta, kun joka paikassa löytyy vaate- ja paperikeräys ja sekäjäte, jonne mummojen lahjat voi kipata avaamattomana.
Ja ne väärät kirjat ja lelut voi antaa eteenpäin. Kirjat ovat hyvin kysyttyä tavaraa päiväkodissa, terv.keskuksissa ja muissa julkisissa paikoissa, jossa lapset käyvät.
Ja ihako oikeasti nykymammat kuvittelevat teidän omien lahjojen menevän aina nappiin ja on oikea koko, kun annatte lahjoja kummilapsille ja muille.
Tosin luulen, nämä jotka haukkuvat nyt mummoja, ovat itse tuleevaisuuden mummoja, jotka haukkuvat tyttäriään ja miniöitään aikanaan. Eihän koira karvoistaan pääse eroon, kun lasi on aina vajaa ja vika nähdään muissa, ei itsessä.
Ja ne väärät kirjat ja lelut voi antaa eteenpäin. Kirjat ovat hyvin kysyttyä tavaraa päiväkodissa, terv.keskuksissa ja muissa julkisissa paikoissa, jossa lapset käyvät.''
Jos mummoille on sanottu monta kertaa ettei noi tavarat sovi, niin eikö se mummo voisi viedä ne tarpeettomat tavarat suoraan sinne päiväkotiin tai terkkariin? Miksi ne pitää kierrättää avaamattomana nuorempien kautta.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on sehauska ketju.
Kommentista toiseen valitetaan mummojen lahjoista, joistakin väärän kokoisista vaatteista tai kirjasta, kun joka paikassa löytyy vaate- ja paperikeräys ja sekäjäte, jonne mummojen lahjat voi kipata avaamattomana.
Ja ne väärät kirjat ja lelut voi antaa eteenpäin. Kirjat ovat hyvin kysyttyä tavaraa päiväkodissa, terv.keskuksissa ja muissa julkisissa paikoissa, jossa lapset käyvät.
Ja ihako oikeasti nykymammat kuvittelevat teidän omien lahjojen menevän aina nappiin ja on oikea koko, kun annatte lahjoja kummilapsille ja muille.
Tosin luulen, nämä jotka haukkuvat nyt mummoja, ovat itse tuleevaisuuden mummoja, jotka haukkuvat tyttäriään ja miniöitään aikanaan. Eihän koira karvoistaan pääse eroon, kun lasi on aina vajaa ja vika nähdään muissa, ei itsessä.Ja ne väärät kirjat ja lelut voi antaa eteenpäin. Kirjat ovat hyvin kysyttyä tavaraa päiväkodissa, terv.keskuksissa ja muissa julkisissa paikoissa, jossa lapset käyvät.''
Jos mummoille on sanottu monta kertaa ettei noi tavarat sovi, niin eikö se mummo voisi viedä ne tarpeettomat tavarat suoraan sinne päiväkotiin tai terkkariin? Miksi ne pitää kierrättää avaamattomana nuorempien kautta.?
Sama jankutus päivästä toiseen. Jos on saman sanonut 100 kertaa eikö jo voi ajatella muuta. Ai niin, sillä hoitokodin mumelillakin on se lehmän lypsy päivästä päivään mielessä.
Tai nykyaikasella joku muu tärkeä, vaikka lastenkirja. Kuka nyt ees lukeekan kun on tietokoneet ja äänikirjat.
Jospa lopetetaan koko joulu/symttärimuistamiset.
Yllättävän monen mielestä on ihan ok, että mummo muuttaa lapsensa kodin sorttiasemaksi, muutenkin kaikenlainen jyrääminen ja määräily on ok. Jos tämä ei nuoremmalle sukupolvelle käy, niin ongelma on täysin nuoremman sukupolven, kun voihan sillä anopilla olla vaikka alkava dementia ja pitää ymmärtää kiittää ja hymyillä, koska muuten on huonokäytöksinen milleniaali. Täysin mahdotonta, että se mummo voisi tehdä mitään väärin, koska pullantuoksuinen, hyvä hyvyys ja muut narskujen käyttämät kliseet. Persoonallisuushäiriötkin katoavat näköjään taianomaisesti , kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja lukiessa vaikuttaa siltä, että marina-milleniaaleille ei kelpaa mikään. Joka asiasta pitää valittaa, myös siitä jos niitä lahjoja ei tuoda.
Jos käyttäydyt itse fiksusti ja kunnioittavasti isovanhempia kohtaan, myös he toimivat niin.
Ilta-Sanomissa oli hauska juttu mummon Ranskan tuliaisista teinipojalle, ei ollut katsonut paidan tekstiä kovin tarkkaan. Sen sijaan, että äitykkä olisi aloittanut siitä sodan, sai kaikki hyvät naurut.
Mitä nauramista on siinä että joku kärrää väkisin koko ajan lisää liian pieniä vaatteita.
Ensinnäkin, siitä ei ollut tuossa puhe. Lue juttu, niin ehkä ulinasi loppuu siihen.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009886919.htmlToiseksi, kyllähän se nyt naurattaa miten pienestä asiasta voi saada aikaiseksi niin ison ongelman - en olisi ikinä uskonut, että nykymammelit ei selviä nyssykän viemisestä kierrätykseen ilman tuhansien kommenttien haukkumisketjua 😂
Merkillisesti se mummo ei saa sitä nyssykkää ikinä itse sinne kierrätykseen. Plajon helpompi yhden aikuisen on se sinne viedä kuin pienten lasten äidin niiden lastensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on hauska ketju.
Kommentista toiseen valitetaan mummojen lahjoista, joistakin väärän kokoisista vaatteista tai kirjasta, kun joka paikassa löytyy vaate- ja paperikeräys ja sekäjäte, jonne mummojen lahjat voi kipata avaamattomana.
Ja ne väärät kirjat ja lelut voi antaa eteenpäin. Kirjat ovat hyvin kysyttyä tavaraa päiväkodissa, terv.keskuksissa ja muissa julkisissa paikoissa, jossa lapset käyvät.
Ja ihako oikeasti nykymammat kuvittelevat teidän omien lahjojen menevän aina nappiin ja on oikea koko, kun annatte lahjoja kummilapsille ja muille.
Tosin luulen, nämä jotka haukkuvat nyt mummoja, ovat itse tuleevaisuuden mummoja, jotka haukkuvat tyttäriään ja miniöitään aikanaan. Eihän koira karvoistaan pääse eroon, kun lasi on aina vajaa ja vika nähdään muissa, ei itsessä.Ja ne väärät kirjat ja lelut voi antaa eteenpäin. Kirjat ovat hyvin kysyttyä tavaraa päiväkodissa, terv.keskuksissa ja muissa julkisissa paikoissa, jossa lapset käyvät.''
Jos mummoille on sanottu monta kertaa ettei noi tavarat sovi, niin eikö se mummo voisi viedä ne tarpeettomat tavarat suoraan sinne päiväkotiin tai terkkariin? Miksi ne pitää kierrättää avaamattomana nuorempien kautta.?
Ei neuvolat tai päiväkodit ota mitään kulahtaneita pehmoja jne. Ja saa kai se mummo itsekin ne sinne???
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monen mielestä on ihan ok, että mummo muuttaa lapsensa kodin sorttiasemaksi, muutenkin kaikenlainen jyrääminen ja määräily on ok. Jos tämä ei nuoremmalle sukupolvelle käy, niin ongelma on täysin nuoremman sukupolven, kun voihan sillä anopilla olla vaikka alkava dementia ja pitää ymmärtää kiittää ja hymyillä, koska muuten on huonokäytöksinen milleniaali. Täysin mahdotonta, että se mummo voisi tehdä mitään väärin, koska pullantuoksuinen, hyvä hyvyys ja muut narskujen käyttämät kliseet. Persoonallisuushäiriötkin katoavat näköjään taianomaisesti , kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy.
Keksikääs jotaun uutta sanottavaa jo kymmeneen kertaan luettujen kommenttien sijaan.
Miksi rasitatte hen.kohtaisilla ihmissuhteillanne yleistäen kaikki? Jos ette pärjää sosiaalisilla taidoillsnne ei se ome kaikkuen anoppien syytä.
Keskustelu ei edes anopeista vaan isovanhemmista.

Yleistyksen tekee kyllä joku muu. Jotkut mummot käyvät uhriutumassa, kun joku tuntematon saa toistuvasti liian pieniä vaatteita -> en enää ikinä osta mitään lapsenlapsille kun mikään ei kelpaa.
On ihan eri asia saada silloin tällöin joku sopiva, lapselle mieluinen vaate kuin pussillinen lumppujätekeräykseen sopivaa tekstiilimateriaalia. Mutta toisille mummoille palaute esim vaatteen koosta on jo liikaa, hän ostaa mitä haluaa, kaikki muu on "tilaamista". Ostamista ei ole kukaan kieltämässä. Mutta nämä ihanuudet on syytä viedä sitten ihan johonkin muualle kuin lapsensa perheeseen päänvaivaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennäänkö pian takaisin siihen tapaan, joka oli kauan sitten. Aikoinaan isovanhemmilta ei edes odotettu lahjoja syntymäpäivinä ja jouluisin.
Nykyään oletetaan, että isovanhempien pitää olla lahja-automaatteja. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Aikoinaan lapsenlapset kyläili mummoloissa, ja se oli sitä välittämistä, läsnäoloa. Se oli riittävää lapsille.
Nykyisin isovanhempien pitää ansaita hyväksyntä lahjakortein ja rahalahjoin. Muuten on ihan kamalia.
Jos yhdessäolo ei riitä isovanhemmuuteen, niin pitäkää tunkkinne.
Milloin aikoinaan? Kyllähän aika kauan on ollut tapana, että lähisukulaiset muistavat lapsia esimerkiksi jouluisin ja syntymäpäivisin. Ihan omasta halusta vielä.
Mikä on aika kauan? 70- luvulla joulukortti riitti, joku kummi laittoi lapselle oman.
Me perheelliset lapset veimme jouluna äidillemme kahvipaketin, suklaata, joku sen vaaleanpunaisen kerraston, joulukukkia ei viety pieneen yksiöön, äiti saattoi itse ostaa joulutähden.
Mutta ei meille lukuisilla lapsilleen ja meidän lapsillemme kuin sen joulukortin jonka siihen kirjoitti hänen puolestaan yhden lapsenlapsen silloinen tyttöystävä, muutamana vuotena.Ja ailti isovanhempina kannatte ryönää koko ajan? Miksi?
En uskalla ajatella miniöitten/ tytärten raivoa jos mummot muistaisivat jouluna vaan joulukortilla ja vielä synttärinäkin.
Nuorilla tämä lahja/tavarakulttuuri on hyvän elintason aikana kehittynyt. Aina pitää olla lahja, tuominen, kallis ja laadukas. Ei mikään
" marketin kimppu. "
Tuossa yhdessä keskustelussa äiti luetteli mitä vähintään pitää tuoda vauvaa katsoessa.Tämä!!
Raivomammat osaa vaatia ja uhkailla, ettei ikinä saa nähdä lastenlapsia, jos ei hypitä hänen pillinsä mukaan. Todella ala-arvoista!
Mä en uhkaillut, vaan ulkoistin mummon ja lasteni kanssakäymisen miehelleni anopin jatkuvan huonon käytöksen vuoksi Vähemmän yllättäen miehenikään ei halunnut viedä lapsia tapaamaan äitiään, kovin on kyllästynyt hänkin äitinsä "ominaisuuksiin".
Tuskin miehellä oli muuta mahdollisuutta kuin totella rouva kenraalia, eikä viedä lapsia mummolaan. Sinun aivopesusi saa aikaan sen, ettei kukaan perheessäsi uskalla olla yhteydessä sukuunsa.
Me emme ole tekemisissä minun äitini kanssa. Se ei liity mieheeni mitenkään, vaikka meilläkin toki äitini siitä pauhaa.
No, tämä antaakin hyvän kuvan käytöksestäsi - kaikki isovanhemmat ovat "pahiksia" ja "rajattu" ulos. Voi lapsiraukkoja!
Yhden kirjoittajan yksi äiti ei ole kaikki isovanhemmat.
Jos osaisit lukea koko lainatun ketjun, kyseessä on sekä anoppi että oma äiti.
Kuvaa sitä, että kyseinen tyyppi ei tule toimeen kenenkään kanssa, varsinkaan isovanhempien kanssa.
Täh? Ihan kuin täällä olisi yksi ainoa kirjoittaja.
Ja vaikka se olisikin yksi kirjoittaja, silti siinä sinulla on vasta kaksi isovanhempaa, ei kaikki isovanhemmat, kuten sinä luet. Ihan pikkasen nyt liioittelua.
Ei tuo sinunkaan lukutaito tai ymmärrys ole kovin kehuttavaa. Voihan sitä tietysti olla kymmeniä isovanhempia yhdellä naisella, mutta yleensä niitä on vain kaksi paria.
Kuvitteletko sinä tosissasi, että täällä ketjussa on yksi ainoa ihminen joka on kirjoittanut lastensa isovanhemmista???
En, enkä ole sitä väittänytkään. Sinä vaan et edelleenkään osaa lukea tai kommentoida aiheeseen, josta oli puhe, joten lopeta tuo jankutus!
Miten ne kaksi, äiti ja anoppi, on edes yhden ihmisen KAIKKI ISOVANHEMMAT, kuten väitit? Se on kaksi neljästä. Ei kaikki. Oletko sinä kännissä?
Lopeta jo se juopottelu ja opettele lukemaan. Tuossa aiemmin mainitsin 2 paria - eli se on siis 4. Joko ymmärrät ja pitääkö piirtää kuva?
Yleensähän kun ei olla yhteydessä äitiin tai anoppiin, suljetaan myös ulos se isä tai appi. Nämä ongelmatapausmammat kun eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa.
Me olemme paljonkin tekemisissä appiukon kanssa, anopin kanssa emme niinkään. Ihan miehestäni lähtee tämä.
Ne on katsos eronneet. Ilmeisistä syistä.
Sama meillä, ollaan paljon tekemisissä appiukon kanssa. Nämä eivät ole vielä eronneet, mutta apella ei ole tarvetta olla ilkeä ketään kohtaan. Hänen kanssaan on mukava seurustella, kun käydään lasten kanssa mummolassa. Kun keskustelen hänen kanssaan, kuulen kuinka anoppi kihisee vihaansa toisessa huoneessa. :D Äyskii ja paiskoo tiskejä, hyvä ettei rikki mene. Olen entistä huonompi miniä nykyään, mutta siinähän mesoo, ei kiinnosta anopin oikut enää. Kyllä mulla on oikeus appiukon kanssa sananen vaihtaa.
Miksi väännyt anopin kotiin hänen tahtomattaan? Eiks sulla ole tilannetajua? Vaihda kuulumiset puhelimitse tai hae appiukko omaan kotiisi. Sä jyräät sitä anoppia.
Se on appiukonkin koti, itse asiassa appi on sen maksanut eikä köyhä anoppi. :D Kun ukki kutsuu meidät perheenä, niin todellakin mennään ja juttelen apen kanssa, vaikkei anoppi minusta pidäkään. Lähteköön itse pois, onhan se hänen miehensäkin koti.
Ihmeellisintä on, etten ole koskaan anopille mitään tehnyt, paitsi kouluttautunut paremmin kuin hänen tyttärensä, sekä lapseni pärjäävät elämässä paremmin kuin hänen tyttärensä lapset. Tyttären lapsista toinen on alkoholisti ja toinen tehnyt rikoksia, molemmat koulupudokkaita. Meidän lapset ovat lukiossa ja yksi aloitti juuri yliopisto-opinnot. Tämä on ainoa syy minkä keksin anopin vihalle, eli miniä pärjää äitiydessä 200 % paremmin kuin oma tytär, mikä ottaa anopilla koville. Appi on ylpeä meistä, niin kuin kuuluukin!
Sinä häiritset anopin kotirauhaa. Olet itse rikollinen ja sivistymätön.
Höpsis, anoppi on kasvattanut tyttären, jonka lapsista tuli rikollisia, mielenterveysongelmaisia ressukoita. Se häntä harmittaa, tiuski vihaisena jopa meidän lasten yo-juhlissa, kun ei kestä miniän lasten menestystä. Raukka. Mutta onneksi meillä on tuo ukki, joka tukee myös rahallisesti näitä meidän lapsia. <3 Eikä rahoita näiden ehdonalaisessa olevien prepaid-liittymiä joita mummo tukee. Pitäähän sitä (huume)kavereita olla, ja samalla voi näpäyttää miniän perhettä, etteivät he saa latiakaan. :D
Selvititkin jo paljon. Minun käy anoppiasi sääliksi. Olet sydämetön ihminen.
Anoppi ei ole kasvattanut tyttärensä lapsia miksikään. Syytät nyt anoppia, joka kasvatti tyttären, jonka lapsista tuli muuta kuin sinun lapsistasi. Oletko jotenkin vajaa?
Kukaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, jos yhtään avaat silmiäsi, tiedät, että kenelle tahansa voi käydä huonosti. Kenen tahansa lapset voivat ajautua syrjäteille. Myös sinut tulevat lapsenlapsesi.
Jos äidillä on kymmenen lasta, joilla menee hyvin, mutta yhdestoista, jolla ei mene hyvin, silloin äidin ajatukset ovat siinä yhdennessätoista lapsessa. Äidit kantavat aina huolta siitä kaikkein heikoimmasta. Kuten myös isoäidit.
Sinun anoppisi ei näytä saavan tukea keneltäkään, ei edes mieheltään. Tyttären lapset on dissattu. Heitä ei saisi auttaa, vaan heidän sijastaan pitäisi iloita vain sinun lapsistasi. Etkö ymmärrä, että tuollaisessa tilanteessa ilolta katkeaa kärki? Kyllä hän on ihan varmasti iloinen sinun lapsistasi, mutta kun samalla koko ajan sydänalassa kalvaa huoli toisesta lapsenlapsesta, ei sitä iloa niin helppo ole osoittaa eikä se tunnu niin suurelta.
On ihan oikein auttaa vaikeuksissa olevaa lapsenlastaan vaikkapa maksamalla prepaid-liittymät, koska tämä lapsi tarvitsee puhelimen, jolla hälyttää apua, jos sellainen tilanne tulee.
Sinun mielestäsi hänet pitäisi kai vain potkaista ojaan. Appiukko ilmeisesti kuvaannollisesti näin on tehnytkin. Se on miesten tapa työntää ikävä asia syrjään. Ja koska kyse ei ole sinun lapsestasi, olet sinäkin samaa mieltä.
Anoppisi tiettävästi kasvatti myös poikalapsen, eli sinun miehesi, joka ei ole kasvattanut lapsia, joilla menee huonosti. Sinulla on siihen varmaan tuhat ja yksi teoriaa, jotka kaikki vain kertoo anopin huonoudesta ja sinun hyvyydestäsi, mutta jokainen ymmärtää, että nyt jauhat vain omaa katkeruuttasi siitä, että anoppi ei ylistä ja lahjo sinun lapsiasi. Hän ei nimittäin jaksa, mutta sitähän sinä et täydellisyydessäsi ymmärrä.
Olet ymmärtämätön ihminen, mutta on mahdollista, että maailma sinuakin jossain vaiheessa lyö silmille, ja ehkä sitten ymmärryksesi kasvaa. Kukaan ei toivo sellaista, mutta se on mahdollista. Se on sitten ihmiselle aina se kasvun paikka. Olisi parempi, ettet haukuskelisi anoppiasi ja osoittaisi hänelle mieltään, koska sinäkin voit vielä joutua kokemaan vaikka mitä. Et sinä lastesi tietä pysty tasoittamaan ja joka kiveä sieltä pois vierittämään, vaikka miten paljon yrittäisit. Vielä vähemmän lastenlastesi.
En nyt hirveästi antaisi kunniaa hyvästä käytöksestä isoäidille, joka on lapsenlapsen juhlissa naama norsunreiällä.
Kunniaa siinä nyt ei kukaan kaipaa, mutta metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Ei anopilla ole kivaa juhlissa, joissa häneen suhtaudutaan ko. tavalla. AP: n tapa kertoa anopistaan ei suurta sympatiaa häntä itseään kohtaan herätä.
Mutta tuollaisiahan te olette. Minä minä -ihmisiä, niin kuin täällä on jo monta kertaa todettu.
Saako anoppi aitoa ymmärrystä, myötätuntoa, ystävällisyyttä osakseen, niin että hänen ilmeensäkin saattaisi siitä muuttua?
Aivan, ei pätkääkään.Jos oli etukäteen tympeät juhlat tiedossa, niin miksi piti mennä paikalle murjottamaan? Niin kamala ilmeisesti se lapsenlapsikin mummolle, ettei voinut edes muutamaksi tunniksi etsiä hymyä. Olisi ehkä itsekin viihtynyt paremmin, jos ei olisi ollut niin kova tarve kietoutua marttyyrihuopaan.
Täytyykö tätä nyt todella vielä jatkaa? No hyvä on, vastaan vielä tämän kerran, sitten poistun tältä palstalta kokonaan. Jos vastaat jotain, en lue.
Ehkäpä ne isovanhemmat ihan oikeasti haluttiin sinne. Heidät arvattavasti ihan kutsuttiin!
Ja tietysti toivottiin mukana tulevaa lahjaa, joka ei sitten ehkä ollutkaan sopivan suuruinen (rahastahan aivan varmasti oli kyse) ja sen tämä mummo varmasti myös huomasi.
Miniän mielestä mummo ei riittävän vuolaasti kehunut ylioppilasta. Mikäänhän ei riitä.
Kukaan ei täällä tiedä, oliko se mummo nyt sitten koko ajan vihaisen näköinen?
Enpä usko. Eihän sitä tarvitse anopin kuin yhden kerran ja hetken olla totisena, kun se jo tulkitaan vihaisuudeksi.
Tämä mummohan oli jo lähtökohtaisesti ei-toivottu vieras, mutta pakko nyt kohteliaisuudesta kutsua.
Jos tämä anoppi olisi noudattanut neuvoasi eikä olisi mennyt sinne ollenkaan, niin mikähän myrsky siitä olisikaan noussut. Että ei tullut lapsenlapsensa juhliin!!!!
Ja terve! Tämä on nyt minulta ohi.

Heippa! Iloa päivääsi
Voiko pyytää kuitin näistä ostoksista, jos on vaihto- tai palautus oikeus vielä voimassa? Ja näyttää vanhemmille, että vaate ei sovi lapselle, että on liian pieni? Sopiiko tämä edes heille?