Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
Ei mitään muuta kuin ne isovanhempien raahaamat rikkinäiset, likaiset ja vääränkokoiset vaatteet yhteen isoon pahvilaatikkoon ja postiennakolla bumerangina heille (ilman palautusosoitetta, jotta eivät voi kieltäytyä paketista :D ). Hoitakoon itse omat roskansa.
Kuten joku täällä totesikin, tuo on ihan pelkästään yritystä hallita lapsen ja tämän puolison elämää sekä arkea kasaamalla valtavat määrät tarpeetonta krääsää toisten kotiin - nimenomaan vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus tätä keskustelua. Kahvitauolla viihdyttävää lukemista.
Oletteko ihan tosissanne? Ja miten edes muistatte, mitä anoppi sanoi vuosia sitten tai 10v sitten ja oliko puserot liian pieniä tai isoja.
Kun se pikkulapsi arki on niiin raskasta....eikä isovanhemmat anna hoitoapua riittävästi ja kylliksi.Minun anoppini jankuttaa oman anoppinsa vittupäisyyksiä 70-luvulta ja kostaa niitä minulle.[/quote
Ja sun on pakko jatkaa samaa jankutuksen kierrettä? Tuo demontikkomammat on kyllä osuva kuvaus tähän ketjuun. Pikku asiasta tehdään elämää isompi ongelma 🙄
Ei ole. En ole tekemisissä anoppini kanssa enkä jatka kierrettä.😂
Kun olet anoppi, väsytät kaikki ihmiset jauhamalla miten kamala anoppi oli ja miehen suku. Kun se käy nyt jo sujuvasti. Eihön siihen tarvitse näköjään ihmistä nähdä etteikö koko ajan voi hänestä jaanata.
Kun lapsenlapset isona tulee kun oot vanhus, nojatuolissasi katse kaukaisuuteen ja jaanaat
Ja jaanaat liian pienestä vauvanpaidasta ja miten ilkeä lasten isomummo isän puolelta oli.Mun käly istui ja jaanasi isästäni, miten he yhdessä valjastivat hevosta ja ajoivat rankoja metsästä ja miten hän hevosella kävi kirkolla kaupassa. Kun 50- luvulla oli äidin sairaalassa ollessa yhden talven karjaa ja meitä penskoja hoitamassa.
Omien lastensa lapsuudesta ei ollut muistikuvia ja he olivat käydessäänkin vain joitain miehiä joilla oli jotkut naiset mukana.
Jollekin on liian pieni pipo ja paita ja anoppi ne elämän mieleen jääneet elämykset.
Miksi niin tekisin? Minähän panin kierteen poikki jo vuosia, vuosia sitten. Toisin kuin oma anoppini.
Koko ajanhan jauhat täällä anopistasi. Ja se pahenee kun ikäännyt.
Tämä ketju käsittelee paska-anoppeja. Totta kai minä täällä sellaisesta keskustelen.
Sitä en ymmärrä mitä sinä täällä teet. Muuta kuin solvaat ja haukut keskustelijoita.
Itsehän sä riehut täällä kuin sekopää. Jos luit aloituksen, se ei koske paska-anoppeja, vaan isovanhempia. Sä oot se paskaminiä, joka valittaa kaikesta ja sun jutut on niin h"lvetin tylsää valitusta, ettei kukaan jaksa enää kuunnella. Täällä on satoja anoppien haukkumisketjuja, mene ulisemaan niihin.
Eri
Aloitus koskee kylläkin nimenomaan anoppia.
Jos olisit lukenut koko ketjun, ap puhuu moneen kertaan äidistään ja anopistaan, eli isovanhemmista. Lopeta jo se jankkaus!!!

Tuon siitä saa, kun maallikot yrittää esittää terapeuttia, niin heitellään näitä naurettavia "se on hallintaa* juttuja.
Ihan oikeasti, ettekö ymmärrä, että kaikki jo nauraa teidät typerine ongelminenne pihalle?

Aloitus koski anoppia.
Eikä hän ole puhunut isovanhemmistaan mitään eikä kukaan muukaan. Paitsi sinä.
Vierailija kirjoitti:
Dementia, ainakaan Alzheimer, ei ala muistin huononemisena. Vaan vihana, vanhat katkeruudet tulee mieleen, laitetaan välit poikki ihmisiin joiden kanssa on ennen vietetty aikaa, keksitään ihan päästä mitä vääryyksiä joku on tehnyt tai varastanut käydessään jotain. Äkäillään , kiukutellaan..
Näin tuon kun sisareni sairastui 50 v alzheimeriin. Eihän sitä kukaan tajunnut, vaihdevuodet, hermot menneet jne. Oli työttömänä jo kun hirveillä riidoilla lähti kaikista työpaikoistaan.
Mies lopulta hoksasi kun hän ei enää ymmärtänyt lukemaansa ja saattoi lähteä alusvaatteissa ulosJa ikää oli 50 silloin
Tuo on hyvä pointti, sen takia täällä varmaan niin monet 40-60 v. äidit jauhavat ketjusta toiseen noita vuosikymmeniä sitten tapahtuneita juttuja. Moni tarina löytyy (vähän muunneltuna ja kasvaneena) useammasta anopinvihaketjusta. Sitä se dementia teettää - loputonta vihaa ja jankkaamista. Hellittää jo!
Tämä aihe on käytännössä lähes sama asia kuin se, että mun isä vuodesta toiseen raahaa tullessaan meille kaikenmaailman pullia kahvileiväksi. Kiva ajatus, mutta mulla on keliakia eikä kukaan muukaan täällä niitä pullia syö, eli roskiin menee (paitsi se yksi pulla minkä isä itse kahvinsa kanssa syö).
Erona tässä on se, että isä ei vaan kerta kaikkiaan tajua koko keliakiaa. Aina se sanoo sen saman mä katsoin että näissä on L. Niin, mutta kun pitäisi olla G. Ehkä osalla mummoista on samaa hahmotusongelmaa. Ei vaan kerta kaikkiaan tajua että se lapsenlapsi ei ole enää niin pieni mitä se oli puoli vuotta tai vuosi sitten.
Harmittaa vaan se ihan turha hävikki, ja rahan haaskuu roskiskamaan.
Ja sitten toki on ne jyrät. Kuten äitini. Jonka mielestä mun olis aina pitänyt hypätä hänen tahtonsa mukaan. Soittaa silloin kun hän haluaa että soitan, ja olla soittamatta silloin kun hän haluaa etten soita. Suuttui ja haukkui aivan pataluhaksi kun en kristallipallosta osannut katsoa mitä hän milloinkin olisi toivonut. Avioerokin olisi pitänyt ottaa ihan vaan kun hän oli omaan mieheensä suuttunut ja käänsi sen yleismaailmalliseksi miesvihaksi. Ja taas suuttui ja haukkui kun en ottanut eroa. Luojan kiitos kuoli pois, ei ole ollut ikävä.
En näe aloituksessa anoppi-sanaa. Enkö osaa enää lukea?
Onkohan mullakin ollut liian pieni pipo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä pienten ladten äidit näyttävät jankkaavan kuin dementiamummot pääsemättä eteepäin keskustelussa ja jumittuen johonkin lauseeseen jonka itse ovat mielessään kääntäneet joksikin tai haluavat käsittää. Ei ihme että anopinkin joka lause on väärä kun kaikki tahdotaan vääntää.
Joku kirjoitti, olkoon nyt 70 , 80, 90 - luku , että silloin kelpasi käytetty tavara, ei ollut niin noko nuukaa. Luultavasti tarkoitti värejä, materiaaleja, haalistuneisuutta, vaatteen merkkiä koska elintaso ei ollut nykyistä. Ainakaan kaikilla.
Jotkut nyt on käsittäneet sanat noko nuuka tarkoittavan liian pientä vaatetta.
Itse otin vastaan jos joku antoi pussillisen. Siitä hyötykäyttöön sopivat, osa rievuksi, osa ehkä roskikseen. Ei ollut elämää suurempi asia.
Olkaa kuin Erkki, älkää jankatko kuin hoitokodin mummelit
Tämä!! Juuri tätä loputonta jankkaamista olemattomista ongelmista. Oikeasti käy sääliksi teidän isovanhempanne.
Eri
Mun isovanhemmat ovat olleet jo vuosia haudassa.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus tätä keskustelua. Kahvitauolla viihdyttävää lukemista.
Oletteko ihan tosissanne? Ja miten edes muistatte, mitä anoppi sanoi vuosia sitten tai 10v sitten ja oliko puserot liian pieniä tai isoja.
Kun se pikkulapsi arki on niiin raskasta....eikä isovanhemmat anna hoitoapua riittävästi ja kylliksi.Minun anoppini jankuttaa oman anoppinsa vittupäisyyksiä 70-luvulta ja kostaa niitä minulle.[/quote
Ja sun on pakko jatkaa samaa jankutuksen kierrettä? Tuo demontikkomammat on kyllä osuva kuvaus tähän ketjuun. Pikku asiasta tehdään elämää isompi ongelma 🙄
Ei ole. En ole tekemisissä anoppini kanssa enkä jatka kierrettä.😂
Kun olet anoppi, väsytät kaikki ihmiset jauhamalla miten kamala anoppi oli ja miehen suku. Kun se käy nyt jo sujuvasti. Eihön siihen tarvitse näköjään ihmistä nähdä etteikö koko ajan voi hänestä jaanata.
Kun lapsenlapset isona tulee kun oot vanhus, nojatuolissasi katse kaukaisuuteen ja jaanaat
Ja jaanaat liian pienestä vauvanpaidasta ja miten ilkeä lasten isomummo isän puolelta oli.Mun käly istui ja jaanasi isästäni, miten he yhdessä valjastivat hevosta ja ajoivat rankoja metsästä ja miten hän hevosella kävi kirkolla kaupassa. Kun 50- luvulla oli äidin sairaalassa ollessa yhden talven karjaa ja meitä penskoja hoitamassa.
Omien lastensa lapsuudesta ei ollut muistikuvia ja he olivat käydessäänkin vain joitain miehiä joilla oli jotkut naiset mukana.
Jollekin on liian pieni pipo ja paita ja anoppi ne elämän mieleen jääneet elämykset.
Miksi niin tekisin? Minähän panin kierteen poikki jo vuosia, vuosia sitten. Toisin kuin oma anoppini.
Koko ajanhan jauhat täällä anopistasi. Ja se pahenee kun ikäännyt.
Anopista on kestovitutus. Kun käy harmituksen purkamassa täällä palstalla, ei tarvitse miettiä tuota kammotusta palstan ulkopuolisessa elämässä.

Kyllä ukkos, lapsesi, työkamut varmaan kuulee koko ajan. Ja kun maailmasi typistyy eläkkeellä voi ne anopin 30 vuoden takaiset sanat ja huonot lahjat olla kielen päällä koko hereillä olo ajan.
Miten nuo teidän ukkonne kestää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennäänkö pian takaisin siihen tapaan, joka oli kauan sitten. Aikoinaan isovanhemmilta ei edes odotettu lahjoja syntymäpäivinä ja jouluisin.
Nykyään oletetaan, että isovanhempien pitää olla lahja-automaatteja. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Aikoinaan lapsenlapset kyläili mummoloissa, ja se oli sitä välittämistä, läsnäoloa. Se oli riittävää lapsille.
Nykyisin isovanhempien pitää ansaita hyväksyntä lahjakortein ja rahalahjoin. Muuten on ihan kamalia.
Jos yhdessäolo ei riitä isovanhemmuuteen, niin pitäkää tunkkinne.
Milloin aikoinaan? Kyllähän aika kauan on ollut tapana, että lähisukulaiset muistavat lapsia esimerkiksi jouluisin ja syntymäpäivisin. Ihan omasta halusta vielä.
Mikä on aika kauan? 70- luvulla joulukortti riitti, joku kummi laittoi lapselle oman.
Me perheelliset lapset veimme jouluna äidillemme kahvipaketin, suklaata, joku sen vaaleanpunaisen kerraston, joulukukkia ei viety pieneen yksiöön, äiti saattoi itse ostaa joulutähden.
Mutta ei meille lukuisilla lapsilleen ja meidän lapsillemme kuin sen joulukortin jonka siihen kirjoitti hänen puolestaan yhden lapsenlapsen silloinen tyttöystävä, muutamana vuotena.Ja ailti isovanhempina kannatte ryönää koko ajan? Miksi?
En uskalla ajatella miniöitten/ tytärten raivoa jos mummot muistaisivat jouluna vaan joulukortilla ja vielä synttärinäkin.
Nuorilla tämä lahja/tavarakulttuuri on hyvän elintason aikana kehittynyt. Aina pitää olla lahja, tuominen, kallis ja laadukas. Ei mikään
" marketin kimppu. "
Tuossa yhdessä keskustelussa äiti luetteli mitä vähintään pitää tuoda vauvaa katsoessa.Tämä!!
Raivomammat osaa vaatia ja uhkailla, ettei ikinä saa nähdä lastenlapsia, jos ei hypitä hänen pillinsä mukaan. Todella ala-arvoista!
Mä en uhkaillut, vaan ulkoistin mummon ja lasteni kanssakäymisen miehelleni anopin jatkuvan huonon käytöksen vuoksi Vähemmän yllättäen miehenikään ei halunnut viedä lapsia tapaamaan äitiään, kovin on kyllästynyt hänkin äitinsä "ominaisuuksiin".
Tuskin miehellä oli muuta mahdollisuutta kuin totella rouva kenraalia, eikä viedä lapsia mummolaan. Sinun aivopesusi saa aikaan sen, ettei kukaan perheessäsi uskalla olla yhteydessä sukuunsa.
Me emme ole tekemisissä minun äitini kanssa. Se ei liity mieheeni mitenkään, vaikka meilläkin toki äitini siitä pauhaa.
No, tämä antaakin hyvän kuvan käytöksestäsi - kaikki isovanhemmat ovat "pahiksia" ja "rajattu" ulos. Voi lapsiraukkoja!
Yhden kirjoittajan yksi äiti ei ole kaikki isovanhemmat.
Jos osaisit lukea koko lainatun ketjun, kyseessä on sekä anoppi että oma äiti.
Kuvaa sitä, että kyseinen tyyppi ei tule toimeen kenenkään kanssa, varsinkaan isovanhempien kanssa.
Täh? Ihan kuin täällä olisi yksi ainoa kirjoittaja.
Ja vaikka se olisikin yksi kirjoittaja, silti siinä sinulla on vasta kaksi isovanhempaa, ei kaikki isovanhemmat, kuten sinä luet. Ihan pikkasen nyt liioittelua.
Ei tuo sinunkaan lukutaito tai ymmärrys ole kovin kehuttavaa. Voihan sitä tietysti olla kymmeniä isovanhempia yhdellä naisella, mutta yleensä niitä on vain kaksi paria.
Kuvitteletko sinä tosissasi, että täällä ketjussa on yksi ainoa ihminen joka on kirjoittanut lastensa isovanhemmista???
En, enkä ole sitä väittänytkään. Sinä vaan et edelleenkään osaa lukea tai kommentoida aiheeseen, josta oli puhe, joten lopeta tuo jankutus!
Miten ne kaksi, äiti ja anoppi, on edes yhden ihmisen KAIKKI ISOVANHEMMAT, kuten väitit? Se on kaksi neljästä. Ei kaikki. Oletko sinä kännissä?
Lopeta jo se juopottelu ja opettele lukemaan. Tuossa aiemmin mainitsin 2 paria - eli se on siis 4. Joko ymmärrät ja pitääkö piirtää kuva?
Yleensähän kun ei olla yhteydessä äitiin tai anoppiin, suljetaan myös ulos se isä tai appi. Nämä ongelmatapausmammat kun eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa.
Me olemme paljonkin tekemisissä appiukon kanssa, anopin kanssa emme niinkään. Ihan miehestäni lähtee tämä.
Ne on katsos eronneet. Ilmeisistä syistä.
Sama meillä, ollaan paljon tekemisissä appiukon kanssa. Nämä eivät ole vielä eronneet, mutta apella ei ole tarvetta olla ilkeä ketään kohtaan. Hänen kanssaan on mukava seurustella, kun käydään lasten kanssa mummolassa. Kun keskustelen hänen kanssaan, kuulen kuinka anoppi kihisee vihaansa toisessa huoneessa. :D Äyskii ja paiskoo tiskejä, hyvä ettei rikki mene. Olen entistä huonompi miniä nykyään, mutta siinähän mesoo, ei kiinnosta anopin oikut enää. Kyllä mulla on oikeus appiukon kanssa sananen vaihtaa.
Miksi väännyt anopin kotiin hänen tahtomattaan? Eiks sulla ole tilannetajua? Vaihda kuulumiset puhelimitse tai hae appiukko omaan kotiisi. Sä jyräät sitä anoppia.
Miksi appi ei saa kutsua vieraita kotiinsa?
Anoppi ei halua jyrääjä-ämmää kotiinsa. Appiukko ei uskalla sanoa sitä suoraan. Tunneälyinen ymmärtää itsekin, missä paikassa ei hänen läsnäoloaan siedetä. Tätä ei opiskelemalla koulussa opita.
Ota nyt vaan onkees, ettei anoppi halua sua kotiinsa. Appiukko kutsuu lapsenlapset käymään. Ei se sua tarkoita, mutta et sitä vaan ymmärrä.
Ps. Kukaan ei kirjoittanut, että appiukko ei saa kutsua vieraita.Mikä kirjoittamaton sääntö tämä on, että jos anoppi ei voi sietää miniää, niin appiukkokaan ei saa olla tekemisissä miniän kanssa?
Mulle appiukkoon liittyvät säännöt ovat hukassa, kun appiukkoa en ole ikinä nähnyt. Kuoli vuosia ennen kuin tapasin mieheni.
Tässä vaan testataan niitä äitien "pyhiä" periaatteita, että he määräävät kaikesta omassa kodissaan, kukaan ei saa tulla tai tuoda sinne mitään ilman matriarkan lupaa. Eli onko anopilla sama oikeus suojella itseään vihamieliseltä miniältä omassa kodissaan, koska sinne änkeää kutsumatta tämä miniä.
Eli koskeeko samat säännöt kaikkia vai pelkästään näiden nykymammojen kotona?
Eihän se miniä edelleenkään tule kutsumatta kutsun on esittänyt appi.
Mun mies saa kutsua äitiään jos haluaa. Mä voin siksi aikaa mennä vaikka kirjastoon tai kuntosalille. Onneksi ei halua. Heidän väliensä etäisyys ei johdu minusta.
Eli menit siis ilman anopin lupaa hänen kotiinsa. Tämän halusin varmistaa - eli eri säännöt nykymammeleille ja eri säännöt anopeille. Olet aika tekopyhä selityksissäsi.
En ole käynyt anoppilassa varmaan viiteen vuoteen. Appeni on kuollut, joten ei mua sinne kukaan kutsu. Enkä menisi, vaikka anoppi kutsuisi. Mies kutsui valitettavasti äitinsä lapsen synttäreille vähän aikaa sitten, mutta ei tuota voi kieltää kun miehellä on velvollisuudentunto korkea. Hänkään ei äidistään tykkää, eikä pistänyt pahakseen kun anoppi oli ensimmäinen joka lähti pois. Pikemminkin huokaisi helpotuksesta.
Mutta, tämän langan alussa olevassa tapauksessa miniä oli kutsuttu, joskaan ei anopin toimesta. Kai se anoppi voi kutsun evätä jos se miniä niin vastenmielinen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus tätä keskustelua. Kahvitauolla viihdyttävää lukemista.
Oletteko ihan tosissanne? Ja miten edes muistatte, mitä anoppi sanoi vuosia sitten tai 10v sitten ja oliko puserot liian pieniä tai isoja.
Kun se pikkulapsi arki on niiin raskasta....eikä isovanhemmat anna hoitoapua riittävästi ja kylliksi.Minun anoppini jankuttaa oman anoppinsa vittupäisyyksiä 70-luvulta ja kostaa niitä minulle.[/quote
Ja sun on pakko jatkaa samaa jankutuksen kierrettä? Tuo demontikkomammat on kyllä osuva kuvaus tähän ketjuun. Pikku asiasta tehdään elämää isompi ongelma 🙄
Ei ole. En ole tekemisissä anoppini kanssa enkä jatka kierrettä.😂
Kun olet anoppi, väsytät kaikki ihmiset jauhamalla miten kamala anoppi oli ja miehen suku. Kun se käy nyt jo sujuvasti. Eihön siihen tarvitse näköjään ihmistä nähdä etteikö koko ajan voi hänestä jaanata.
Kun lapsenlapset isona tulee kun oot vanhus, nojatuolissasi katse kaukaisuuteen ja jaanaat
Ja jaanaat liian pienestä vauvanpaidasta ja miten ilkeä lasten isomummo isän puolelta oli.Mun käly istui ja jaanasi isästäni, miten he yhdessä valjastivat hevosta ja ajoivat rankoja metsästä ja miten hän hevosella kävi kirkolla kaupassa. Kun 50- luvulla oli äidin sairaalassa ollessa yhden talven karjaa ja meitä penskoja hoitamassa.
Omien lastensa lapsuudesta ei ollut muistikuvia ja he olivat käydessäänkin vain joitain miehiä joilla oli jotkut naiset mukana.
Jollekin on liian pieni pipo ja paita ja anoppi ne elämän mieleen jääneet elämykset.
Miksi niin tekisin? Minähän panin kierteen poikki jo vuosia, vuosia sitten. Toisin kuin oma anoppini.
Koko ajanhan jauhat täällä anopistasi. Ja se pahenee kun ikäännyt.
Anopista on kestovitutus. Kun käy harmituksen purkamassa täällä palstalla, ei tarvitse miettiä tuota kammotusta palstan ulkopuolisessa elämässä.
Kyllä ukkos, lapsesi, työkamut varmaan kuulee koko ajan. Ja kun maailmasi typistyy eläkkeellä voi ne anopin 30 vuoden takaiset sanat ja huonot lahjat olla kielen päällä koko hereillä olo ajan.
Miten nuo teidän ukkonne kestää?
Mistä ne kuulee, kun puhun heidän kanssaan ihan muista asioista?
Anopista on kestovitutus. Kun käy harmituksen purkamassa täällä palstalla, ei tarvitse miettiä tuota kammotusta palstan ulkopuolisessa elämässä.[/quote]
Kyllä ukkos, lapsesi, työkamut varmaan kuulee koko ajan. Ja kun maailmasi typistyy eläkkeellä voi ne anopin 30 vuoden takaiset sanat ja huonot lahjat olla kielen päällä koko hereillä olo ajan.
Miten nuo teidän ukkonne kestää?[/quote]
Tämä on keskustelupalsta, jossa voi anonyyminä valittaa ja saada vertaistukea asioista, joista ei irl viitsi valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä esimerkki tuo polkupyörä! Sellainenkin ostettiin itse ja isovanhemmilta saatiin liian pieni pipo samalla käyntikerralla. AP
No, nyt olet aika kohtuuton. Pipo ja polkupyörä on aika eri hintatason ostoksia. Minä olen ostanut lapsenlapsilille monta pyörää, mutta myös oikeankokoisia ulko-ja sisävaatteita. Kukin tavallaan. Ja mikäs se vanha sanonta olikaan " ei ole lahjahevosen suuhun katsomista".

Pipon sijaan toivottiin siihen oikeasti tarpeellisen pyörän hankintaan OSALLISTUMISTA, jos osaat lukea. Vaikka sillä kympillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä pienten ladten äidit näyttävät jankkaavan kuin dementiamummot pääsemättä eteepäin keskustelussa ja jumittuen johonkin lauseeseen jonka itse ovat mielessään kääntäneet joksikin tai haluavat käsittää. Ei ihme että anopinkin joka lause on väärä kun kaikki tahdotaan vääntää.
Joku kirjoitti, olkoon nyt 70 , 80, 90 - luku , että silloin kelpasi käytetty tavara, ei ollut niin noko nuukaa. Luultavasti tarkoitti värejä, materiaaleja, haalistuneisuutta, vaatteen merkkiä koska elintaso ei ollut nykyistä. Ainakaan kaikilla.
Jotkut nyt on käsittäneet sanat noko nuuka tarkoittavan liian pientä vaatetta.
Itse otin vastaan jos joku antoi pussillisen. Siitä hyötykäyttöön sopivat, osa rievuksi, osa ehkä roskikseen. Ei ollut elämää suurempi asia.
Olkaa kuin Erkki, älkää jankatko kuin hoitokodin mummelit
Tämä!! Juuri tätä loputonta jankkaamista olemattomista ongelmista. Oikeasti käy sääliksi teidän isovanhempanne.
Eri
Mun isovanhemmat ovat olleet jo vuosia haudassa.
-eri
Luojan kiitos - miksi täällä silti pitää sitten niitä menneitä jankuttaa loputtomiin?

Tiedän perheitä, jossa tällaiset onnistuvat ongelmitta. Puuttuu jyrät, jotka haluavat ostaa sen oman lapsuuden toivelahjan tai "oman näköisen" paidan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä pienten ladten äidit näyttävät jankkaavan kuin dementiamummot pääsemättä eteepäin keskustelussa ja jumittuen johonkin lauseeseen jonka itse ovat mielessään kääntäneet joksikin tai haluavat käsittää. Ei ihme että anopinkin joka lause on väärä kun kaikki tahdotaan vääntää.
Joku kirjoitti, olkoon nyt 70 , 80, 90 - luku , että silloin kelpasi käytetty tavara, ei ollut niin noko nuukaa. Luultavasti tarkoitti värejä, materiaaleja, haalistuneisuutta, vaatteen merkkiä koska elintaso ei ollut nykyistä. Ainakaan kaikilla.
Jotkut nyt on käsittäneet sanat noko nuuka tarkoittavan liian pientä vaatetta.
Itse otin vastaan jos joku antoi pussillisen. Siitä hyötykäyttöön sopivat, osa rievuksi, osa ehkä roskikseen. Ei ollut elämää suurempi asia.
Olkaa kuin Erkki, älkää jankatko kuin hoitokodin mummelit
Tämä!! Juuri tätä loputonta jankkaamista olemattomista ongelmista. Oikeasti käy sääliksi teidän isovanhempanne.
Eri
Mun isovanhemmat ovat olleet jo vuosia haudassa.
-eri
Luojan kiitos - miksi täällä silti pitää sitten niitä menneitä jankuttaa loputtomiin?
Eri
Kukaan ei ole puhunut äidin isovanhemmista.

Ei mulla ole ongelmia ollut isovanhempieni kanssa. Lapseni yhden isovanhemman kanssa sitäkin isompia.