Lapsi ei ole niin kallis kuin lapseton saattaisi ajatella
Saimme lapsemme opiskelijoina, joten alusta asti oli selvää, että melkein kaikki mahdollinen hankitaan käytettynä. Ilokseni sain jo silloin 10 vuotta sitten raskaana huomata, että tori.fi oli aivan täynnä puoli-ilmaista hyväkuntoista vauvakamaa ja vaatteita. Ostan edelleen vaatteita ja leluja/kirjoja/ym pääosin torista ja kirppiksiltä vaikka molempien palkat on nykyään 4000-4500€/kk. Paljon tulee myös synttärilahjoina.
Myöhemmin kuvioihin tulee harrastuksia ja muuta, mutta on niitä edullisiaki harrastuksia vaikka kuinka :) Meillä lapsi harrastaa karatea tällä hetkellä ja ei ole kallista.
Jos yhtään mietitte, että haluaisitte lapsen, niin älkää ainakaan lykätkö päätöstä kustannussyistä. Pointtini on, että pienen lapsen hintalappu on todella helposti itse säädeltävissä :) ja vaikka nykyään lapsen hankkiminen ei tunnu enää olevan muodissa, niin oma kokemukseni on, että lapsi on elämäni ihanin asia.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvälle se suurin menoerä on ansionmenetykset ja esimerkiksi päivähoitomaksut. Teille ei vain tullut kumpaakaan.
Tämäpä tämä. Tosiaan niihin pienen lapsen pieniin vaate- ja ruokakuluihin ei mene juuri rahaa. Mutta ansioille ja uralle melkoinen hitti olla ensin pois vuosi, sitten puolityökuntoisena kun lapsi sairastelee päivähoidon aloitettuaan. Toki siitä terveet aikuiset selviävät helpostikin enkä tarkoita etteikö Suomessa voisi tästä syystä tehdä lapsia, mutta itsekin olen ajatellut että opintojen ja lapsen yhdistäminen olisi ollut helpompaa kuin työn ja lapsen.
Riippuu lapsesta. Jos on neurotyypillinen ja terve, niin ei olekaan kallis, mutta jos tarvitset apua ja tukea, niin varaudu maksamaan itse. Yhteiskunta ei välttämättä tee tutkimuksia eikä anna kunnollista tukea.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Kyllä saa niin paljon rahaa kulumaan kun persuus vaan kestää.
Sitten kun niistä tulee työttömiä niin ne ovat ihmeissään kun ei entiseen elintasoon rahat riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksenkaan ei tarvitse olla mikään ohjattu treeni, vaikka nykyään usein niin ajatellaankin.
Jos lapsi harrastaa ilman ohjattuja treenejä, niin kokonaiskustannus 0-18v putoaa heti kymppitonneilla.
Mutta lapsen pitäisi voida itse valita harrastus, eikä vanhemman jo ennen kuin lapsi on edes syntynyt.
Ei vaan se valitaan perheen budjetin mukaan.
No minusta se nyt vaan ei ole oikein. Tehdä lapset tietoisesti köyhyyteen.
Ne kalliit vuodet on teillä vssta edessä. Teini-iässä ei enää meininki ole sama kuin alle 10v.
Harrastukset, vaatteet jne. Meillä tulossa taas vanhojentanssit tänä talvena. Rahaa menee myös opiskelijan tukemiseen vaikka on jo täysi-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Jaa. Enpä kyllä ole koskaan ajatellut mitään hintalappuja lapsille kun ne eivät ole koskaan kiinnostaneet niin paljon saati että olisin kokenut minkäänlaista tarvetta alkaa hankkimaan.
- vela
Catchi tässä on se, että pienenä lapset eivät juurikaan kuluta. Vaatteita löytyy kirppikseltä. Harrastukset ovat halpoja jne. Kulutus kuitenkin kokoajan kasvaa kun lapsi tulee isommaksi. Varsinkaan pojille ei enää kirppis vaatteita löydykään. Samalla ruokaan , harrastuksiin, liikkumiseen ja ylipäätän kaikkeen kuluu enemmän rahaa. Käyttörahaakin joutuu antamaan koko ajan enemmän. Kaverit alkaa harrastaa laskettelua/jääkiekkoa/ ratsastusta tms niin siinähän sitten niitä harrastus välineitä ja kuluja makselet ja kuskast harrastuksiin. Koulussa aletaan tekemään leirikouluja ulkomaille ja Lappiin ja kisamatkoja urheiluharradtuksen tiimoilta. Toki se helpottaa että lukion / American ksrn oppimateriaaleja ja koulumatkoja ei tarvitse enää maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Kyllä viimeistään 10-vuotiaalla pitää olla oma huone, kunnon pyörä ja muitakin vaatteita kuin kirppislöydöt.
Vanhojen tanssit yms. ovat tärkeitä siirtymärituaaleja.
Ahaa? Kiitos tiedosta ap. Alammekin heti tehdä lapsia, vaikka emme niitä yhtään halua, kun on kerran noin edullista.
Jep. Minä olen kasvanut perheessä, jossa lapsiin ei käytetty rahaa. Vaatteina minulla oli isonveljen ja isonsiskon vanhat. Mitään maksullisia harrastuksia ei ollut. Missään ei matkusteltu, olin 23 kun oli omaa rahaa käydä Ruotsin-risteilyllä.
Aikamoinen osattomuus.
Ostitko omasi siis alennusmyynnistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Näin kasvatetaan yksinäinen kiusattu luuseri, joka ei ole yhteiskunnan hyödyllinen jäsen missään elämänsä vaiheessa
Kumma millaisia luuserilaumoja on ennen kasvatettu, ja silti Suomi rakennettu. Nyt ei jaksa ei jaksa eikä uskalla.
Lapsi on ihan parasta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä onnellisempi olen. Vaikka siitä ei ole muodikasta eikä oikein edes lupa puhua, on myös ihania kaikella tapaa terveitä lapsia joista on vqnhemmille enimmäkseen iloa. Luulen että valtaosa on sellaisia, aina vain puhutaan kurjuudesta, ei onnesta. No, onhan tämä maailma vinossa muullakin tapaa.
En tunne ketään kelle lapsi olisi maksanut lähellekään 100 000. Itsellä useita lapsia ja omat tulot 15 000€ vuodessa. Suurinosa rahasta menee vuokraan, jota joutuisin maksamaan oli lapsia tahi ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Kas, kasvatit yksinäisen lapsen joka häpeää itseään ja kotiolojaan. "Joo kato mä en voi osallistua vanhojen tansseihin kun vanhemmat kieltää kun on niin kallista." "En voi tulla kaupungille kun ei ole bussilippua eikä rahaa." "En voi soittaa sulle sori."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pienistä lapsista tulee teinejä. Teini-ikäinen tarvitsee ruokaa enemmän, pojat etenkin syövät ihan älyttömiä määriä. Oma huone teinille = isommat asuinkustannukset. Vaatteet ja kengät, pyörä, bussilippu, kännykkä + liittymä, harrasteet, kampaamo/parturi, vanhojen tanssit, valmistujaisjuhlat...ei ole halpaa. On laskettu että keskimäärin lapsen saattaminen aikuiseksi maksaa 120 000 euroa. Kyllä se honkin verran on minusta.
Ruokaa on monen hintaista, oma huone ei ole välttämätön, vaatteita ja polkupyöriä on monen hintaisia, bussilippu ei yleensä ole välttämätön, kännykkään voi hankkia prepaid-liittymän noin 10 eurolla per vuosi (pieni käyttö), ohjatut eli kalliit harrastukset eivät ole välttämättömiä, lapsen tukan voi leikata itse, vanhojen tansseihin ei tarvitse osallistua ja valmistujaisjuhlia voi olla monen sorttisia.
... Tadaa, näin on säästetty varmaan puolet tuosta 120.000 eurosta.
Kyllä viimeistään 10-vuotiaalla pitää olla oma huone, kunnon pyörä ja muitakin vaatteita kuin kirppislöydöt.
Vanhojen tanssit yms. ovat tärkeitä siirtymärituaaleja.
Kuinka suurella osalla suomalaisista ei lapsena ole ollut omaa huonetta? Veikkaisin tätä osuutta aika merkittävän kokoiseksi.
Lapsen hinta maapallolle on hiilijalanjäljeltään 66 mannertenvälistä lentoa. Vuodessa. Että on se kallis.

Lapsen elämää ei kannata verrata johonkin vuosikymmenten takaiseen. Ja kyllä jo mniun kavereistani suurimmalla osalla oli oma huone 70-luvulla.
Mä maksan keskituloisena ihmisenä palkastani hevoseni ylläpitokulut. Ei jää enää lapseen rahaa 🤷🏼