Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Läheisestäni tuli terapian myötä väkivaltainen ja aggressiivinen
22.09.2023 |
Kyllä siitä aggressiivisuudesta oli merkkejä jo aiemminkin, mutta silloin aggressio kuitenkin pysyi kutakuinkin kurissa. Terapian myötä aggressiivisuus oikein leimahti liekkeihin ja muuttui ihan pidäkkeettömäksi.
No en ole hänen kanssaan nyt sitten enää tekemisissä, mutta olen ihmeissäni asiasta. Terapian piti olla hyvä juttu.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Näitä terapiakliseitä terapeutit tykkäävät viljellä. Ei läheskään aina ole tuosta kyse. Vaikka terapiassa uskotellaankin, että vika on aina muissa, niin välillä pitäisi osata katsoa peiliinkin.
Ei terapiassa uskotella, että vika on aina muissa. Siinä vaan kestää aika kauan aikaa, että niitä omia vikoja pystyy myöntämään. Onnistuneessa terapiassa sekin vaihe kyllä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".
No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei.
Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.
Psykoterapiakoulutukseen kuuluu oman terapian läpikäyminen. Terapeutit ovat omat ongelmansa käsitelleet kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Tämä. Kun alkaa vetää rajoja, muut ei kestä että menettää ilmaisen apurin, jota oli kiva kiusata, polkea ja hyödyntää.
Ja, kun entinen kynnysmatto alkaa voimaantua, vihan ilmaisussa voi ensin tapahtua ylilyöntejä. Mutta se ei kuitenkaan kestä loputtomiin ja viimein tuhkasta nousee uusi vahva ihminen, jolle ei enää vittuilla.Missä niitä terapian avulla normaaleiksi tulleita ihmisiä voi tavata? Haluaisin todisteita, että lopputulema voi oikeasti olla hyvä, eikä niin että potilaalle jää päälle joku outo oikeutuksen vaihe, jossa hän kilahtelee muille koska kokee sen oikeutetuksi. Itsekään en uskalla mennä (takaisin) terapiaan, koska terapeutit eivät vaikuta osaavan hommiaan.
Minulle esimerkiksi oli terapiasta suuri apu. Pääsin eroon vanhojen ahdistavien ajatusten pyörittämisestä ja käänsin uuden sivun elämässä. Pelkällä terapialla se ei olisi onnistunut, myös elämäntilanne muuttui suotuisasti. Onnea piti olla mukana siinäkin asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Tämätämätämätämätämätämätämä Batman 🦇
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Tämä. Kun alkaa vetää rajoja, muut ei kestä että menettää ilmaisen apurin, jota oli kiva kiusata, polkea ja hyödyntää.
Ja, kun entinen kynnysmatto alkaa voimaantua, vihan ilmaisussa voi ensin tapahtua ylilyöntejä. Mutta se ei kuitenkaan kestä loputtomiin ja viimein tuhkasta nousee uusi vahva ihminen, jolle ei enää vittuilla.Missä niitä terapian avulla normaaleiksi tulleita ihmisiä voi tavata? Haluaisin todisteita, että lopputulema voi oikeasti olla hyvä, eikä niin että potilaalle jää päälle joku outo oikeutuksen vaihe, jossa hän kilahtelee muille koska kokee sen oikeutetuksi. Itsekään en uskalla mennä (takaisin) terapiaan, koska terapeutit eivät vaikuta osaavan hommiaan.
Nyt puhut asiaa. Monesti näkee juuri tuota että oikeutuksen tunnelukko vaan pahenee. Ja tuhotaan muita sillä oikeutuksella joka on feikkiä. Koska syy on itsessä.
Kyllä, tämä on nähty. Läheiselläni on omasta mielestään vain oikeuksia, mutta ei mitään vastuuta mistään, kaikkein vähiten omasta käytöksestään. Ja tätä feikkiä itsensä kohottamista tehdään terapeutin ohjauksessa.
Olen suoraan kysynyt, että onko hän mielestään tehnyt jotain väärin, niin sanoo kyllä, että totta kai, mutta ei osaa nimetä yhtäkään omaa väärää tekoaan. Ei edes niitä väkivaltaisia ja aggressiivisia tekojaan. Niitä ei ikään kuin ole ollutkaan, ne vähätellään olemattomiksi. Niin vahva on se oikeutuksen tunne, jota terapiassa vahvistetaan.
Ap
Kuulostaa ihan narsistiselta ihmiseltä, joka vain pahenee terapiassa.
Ei terapian tarkoitus ole rikkoa ihmissuhteita tai tehdä ihmisestä väkivaltaista!
Olen itse terapeutin avulla laittanut rajoja, joita en ennen edes tajunnut saavani laittaa, mutta samalla kysynyt apua siihen, miten se tehdään oikein ja toista turhaan satuttamatta.
Ei jokaisesta tule terapiassa väkivaltaista hullua, kyllä se on ollut siellä pohjalla jo valmiiksi. Ja vaikka terapiassa heräteltäisiin vihaakin pinnalle, ei sitä ole tarkoitus puhkua hallitsemattomasti joka suuntaan.
Ota etäisyys läheiseesi tai poista kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".
No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei.
Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.
Psykoterapiakoulutukseen kuuluu oman terapian läpikäyminen. Terapeutit ovat omat ongelmansa käsitelleet kyllä.
Terapian voi läpikäydä myös ilman, että on todellisesti käsitellyt omat ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Näitä terapiakliseitä terapeutit tykkäävät viljellä. Ei läheskään aina ole tuosta kyse. Vaikka terapiassa uskotellaankin, että vika on aina muissa, niin välillä pitäisi osata katsoa peiliinkin.
Ei terapiassa uskotella, että vika on aina muissa. Siinä vaan kestää aika kauan aikaa, että niitä omia vikoja pystyy myöntämään. Onnistuneessa terapiassa sekin vaihe kyllä tulee.
Minun terapiani taas on lähtenyt siitä liikkeelle, että olen syyttänyt ihan kaikesta itseäni ja terapeutti on avannut silmiä sille, että syytä voisi olla toisissakin. Eli nämä riippuvat aina tapauksesta. Lisäksi terapeuteissakin on hyviä ja huonoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".
No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei.
Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.
Psykoterapiakoulutukseen kuuluu oman terapian läpikäyminen. Terapeutit ovat omat ongelmansa käsitelleet kyllä.
Ja heillekö ei ole sittemmin voinut tulla uusia ongelmia? Tai heidän terapiansa ei ole voinut alunperin jäädä liian kevyeksi? Tai he eivät voi muuten olla asiakkaalle vääriä ja sopimattomia?
Sillä kyllä minä ainakin olen tavannut ihmisen, joka ei vaikuta kovin tasapainoiselta ja on hyvin hysteerinen ja tuomitseva, vaikka sanoo olevansa terapeutti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Näitä terapiakliseitä terapeutit tykkäävät viljellä. Ei läheskään aina ole tuosta kyse. Vaikka terapiassa uskotellaankin, että vika on aina muissa, niin välillä pitäisi osata katsoa peiliinkin.
Ei terapiassa uskotella, että vika on aina muissa. Siinä vaan kestää aika kauan aikaa, että niitä omia vikoja pystyy myöntämään. Onnistuneessa terapiassa sekin vaihe kyllä tulee.
Jos kyse on vain vaiheesta, ja kaikki muuttuu vielä iloksi, niin läheiseni tai hänen terapeuttinsa olisi voinut tuon minulle kertoa, kun noista asioista kyselin. Ei minulle kuitenkaan edes yritetty väittää moista. Ehkä tässä ei olekaan kyseessä onnistunut terapia. Sitä mieltähän minä olen, mutta myöskään läheiseni tai terapeutti ei edes yrittänyt väittää, että kyse olisi normaalista onnistumiseen johtavasta terapian vaiheesta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta on tavallisesti hyötyä, siin oikeasta sellaisesta. Ainoastaan psykopaatille terapiaa ei suositella, saattaa muuttua siellä pahemmaksi.
Tämä ei muuten ole totta vaan vanhentunutta uskomusta. Nykyisen tutkimuksen mukaan terapia on todella haitallista isolle osalle ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Näitä terapiakliseitä terapeutit tykkäävät viljellä. Ei läheskään aina ole tuosta kyse. Vaikka terapiassa uskotellaankin, että vika on aina muissa, niin välillä pitäisi osata katsoa peiliinkin.
Ei terapiassa uskotella, että vika on aina muissa. Siinä vaan kestää aika kauan aikaa, että niitä omia vikoja pystyy myöntämään. Onnistuneessa terapiassa sekin vaihe kyllä tulee.
Juu juu, milloin? 10 vuoden jälkeen, siinä vaiheessa kun ihminen on jo tuhonnut itsensä, läheiset suhteensa ja työelämänsä?
Todellakin taas noita surkeiden ja ammattitaidottomien terapeuttien kliseita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".
No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei.
Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.
Psykoterapiakoulutukseen kuuluu oman terapian läpikäyminen. Terapeutit ovat omat ongelmansa käsitelleet kyllä.
Eivät todellakaan ole. Tunnen useita ja ovat kaikkein ongelmallisimpia ihmisiä. Täysin sekaisin eikä se oma terapia ole heitä kyennyt parantamaan.
Terapia vapauttaa tunteet niin kuin on tarkoituskin mutta ilmeisesti naiset ei ole miettinyt ihan loppuun asti kun terapiaa ylistää ja kaikille sitä kaikille suosittelee. Se mikä auttaa toiselle saattaa olla vahingollista toiselle ja joskus se tunteiden hillintä ja hallinta on hyvä juttu kuten se tässä tapauksessa olisi ollut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Näitä terapiakliseitä terapeutit tykkäävät viljellä. Ei läheskään aina ole tuosta kyse. Vaikka terapiassa uskotellaankin, että vika on aina muissa, niin välillä pitäisi osata katsoa peiliinkin.
Ei terapiassa uskotella, että vika on aina muissa. Siinä vaan kestää aika kauan aikaa, että niitä omia vikoja pystyy myöntämään. Onnistuneessa terapiassa sekin vaihe kyllä tulee.
Jos kyse on vain vaiheesta, ja kaikki muuttuu vielä iloksi, niin läheiseni tai hänen terapeuttinsa olisi voinut tuon minulle kertoa, kun noista asioista kyselin. Ei minulle kuitenkaan edes yritetty väittää moista. Ehkä tässä ei olekaan kyseessä onnistunut terapia. Sitä mieltähän minä olen, mutta myöskään läheiseni tai terapeutti ei edes yrittänyt väittää, että kyse olisi normaalista onnistumiseen johtavasta terapian vaiheesta.
Ap
Kerroin vain omia kokemuksiani terapiasta.
Minulla on kyllä myös mennyt välit poikki erään ihmisen kanssa terapian jälkeen. Ennen terapiaa olisin varmasti katsonut käytöstä läpi sormien ja riita olisi vain jätetty käsittelemättä kokonaan.
Eli vaikea sanoa tarkemmin tuntematta tilannetta. Väkivalta tietenkin väärin aina.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenelläkään mitään samansuuntaista kokemusta?
Exäni mielestä minusta tuli väkivaltainen terapian myötä. Siellä nimittäin tajusin, miten mies kohteli minua ja aloin pyrkiä pois tilanteista, joissa hän teki minulle pahaa, haukkui, käytti henkistä väkivaltaa, esti lähtemästä pois.
Miehelle ei siis käynyt, että lähden asunnosta tai kulloisestakin paikasta pois, vaan hän piteli minua väkisin paikoillani, tuli esteeksi eteeni, heitti vaikka ruokaa vaatteille, etten kehtaisi lähteä ovesta. Ja sitten se olin minä, josta terapia oli tehnyt väkivaltaisen raivohullun, kun kaikesta huolimatta voimalla pyrin pois ymmärrettyäni, ettei miehellä ole oikeutta minua estää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...
Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".
No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei.
Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.
Psykoterapiakoulutukseen kuuluu oman terapian läpikäyminen. Terapeutit ovat omat ongelmansa käsitelleet kyllä.
Ja heillekö ei ole sittemmin voinut tulla uusia ongelmia? Tai heidän terapiansa ei ole voinut alunperin jäädä liian kevyeksi? Tai he eivät voi muuten olla asiakkaalle vääriä ja sopimattomia?
Sillä kyllä minä ainakin olen tavannut ihmisen, joka ei vaikuta kovin tasapainoiselta ja on hyvin hysteerinen ja tuomitseva, vaikka sanoo olevansa terapeutti.
Alkuperäinen kommentti oli, että terapia on huijausta ja suurin osa terapeuteista on mielenterveysongelmaisia. Se ei pidä paikkaansa. Puhun nimenomaan psykoterapiasta ja se auttaa. Ei aina valitettavasti kaikkia, mutta auttoi minua.
Tuttavapariskunta meni pariterapiaan ja siihen kuului myös muutama yksilökäynti. Mies meni ihan sekaisin näiden käyntien jälkeen. Hänellä oli ollut rankka lapsuus, vanhemmat alkoholisteja. Nämä pari terapiakertaa nostivat ongelmat pintaan ja kun terapia loppui selkeästi ihan liian kesken, niin miehestä tuli todella aggressiivinen ja erohan siitä tuli. Eron aikana alkoi sitten vielä uhkailla ja kävi muutaman kerran käsiksi, kerran jopa ulkopuolisten nähden. Ei ole varmaan apua tähän hakenut myöhemmin, seuraavakin liitto päättyi eroon aika nopeasti.
Viime aikoina on ollut julkisuudessakin tutkimustuloksia, joiden mukaan pitkäaikainen terapia ei läheskään aina paranna asioita - nostaa pintaan ikäviä asioita ja tunteita. Että lyhytterapialla olisi huomattavasti paremmat tulokset. Lisäksi kaikki eivät ole valmiita käsittelemään rankkoja kokemuksiaan.
Voisi kuvitella, että mitä pahempia asioita on joutunut patoamaan ja mitä enemmän elää edelleen näiden asioiden tai niitä tehneiden ihmisten kanssa, sitä räjähdysherkämpi sitä on. Itse pystyin aloittamaan asioiden käsittelyn vasta sitten, kun traumat aiheuttaneet henkilöt olivat lopullisesti kokonaan poissa elämästä.
Ja se vaan valitettavasti ei riittäyt, ainakaan itselle, että nuo tapahtumat ovat historiaa ja henkilöt myös.
Alue: Aihe vapaa
Näitä terapiakliseitä terapeutit tykkäävät viljellä. Ei läheskään aina ole tuosta kyse. Vaikka terapiassa uskotellaankin, että vika on aina muissa, niin välillä pitäisi osata katsoa peiliinkin.