Läheisestäni tuli terapian myötä väkivaltainen ja aggressiivinen

Jos jää kiinni vihaan, niin jää kiinni niihin ihmisiin, jotka ovat satuttaneet sinua. Roikut edelleen hihnan päässä kuin koira. Tulkitsen Raamatun sanoman anteeksiannosta pätevän tähän. Ikään kuin päästää irti menneestä. Se tekee ihmiselle hyvää. Sille pahantekijälle ei ole paljonkaan väliä oletko antanut hänelle anteeksi vai koetko edelleen vihaa häntä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä. Kun alkaa vetää rajoja, muut ei kestä että menettää ilmaisen apurin, jota oli kiva kiusata, polkea ja hyödyntää.

Ja, kun entinen kynnysmatto alkaa voimaantua, vihan ilmaisussa voi ensin tapahtua ylilyöntejä. Mutta se ei kuitenkaan kestä loputtomiin ja viimein tuhkasta nousee uusi vahva ihminen, jolle ei enää vittuilla.

Missä niitä terapian avulla normaaleiksi tulleita ihmisiä voi tavata? Haluaisin todisteita, että lopputulema voi oikeasti olla hyvä, eikä niin että potilaalle jää päälle joku outo oikeutuksen vaihe, jossa hän kilahtelee muille koska kokee sen oikeutetuksi. Itsekään en uskalla mennä (takaisin) terapiaan, koska terapeutit eivät vaikuta osaavan hommiaan.

Nyt puhut asiaa. Monesti näkee juuri tuota että oikeutuksen tunnelukko vaan pahenee. Ja tuhotaan muita sillä oikeutuksella joka on feikkiä. Koska syy on itsessä.

Kyllä, tämä on nähty. Läheiselläni on omasta mielestään vain oikeuksia, mutta ei mitään vastuuta mistään, kaikkein vähiten omasta käytöksestään. Ja tätä feikkiä itsensä kohottamista tehdään terapeutin ohjauksessa.

Olen suoraan kysynyt, että onko hän mielestään tehnyt jotain väärin, niin sanoo kyllä, että totta kai, mutta ei osaa nimetä yhtäkään omaa väärää tekoaan. Ei edes niitä väkivaltaisia ja aggressiivisia tekojaan. Niitä ei ikään kuin ole ollutkaan, ne vähätellään olemattomiksi. Niin vahva on se oikeutuksen tunne, jota terapiassa vahvistetaan.

Ap

Minkälaisia nuo väkivaltaiset tai aggressiiviset teot käytännössä ovat?

Terapeutit tunnistavat myös ilmiön, jossa potilas poimii terapeutin puheesta omaan agendaansa ja tulkintaansa sopivat osuudet ja ohittavat iloisesti kaiken muun. Terapian hyödyllisyys on pitkälti riippuvainen asiakkaan kyvystä rehelliseen itsereflektioon. Se vaatii kantin lisäksi jonkun verran älliä, minkä vuoksi kuntoutustukea ei helposti myönnetä niille, joiden vahvuudet ovat jossain muualla kuin äo:ssä.

Mikään määrä älyä ei silti riitä, jos on jatkuvasti tarve nähdä vika muissa, eikä halua nähdä omaa osuuttaan asioiden kulussa.

Väkivalta on minun satuttamista. Aggressiivisuus on esim. minun pelottelua omilla liikkeillään, ovien paiskomista, huutamista, uhkailua, jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä. Kun alkaa vetää rajoja, muut ei kestä että menettää ilmaisen apurin, jota oli kiva kiusata, polkea ja hyödyntää.

Ja, kun entinen kynnysmatto alkaa voimaantua, vihan ilmaisussa voi ensin tapahtua ylilyöntejä. Mutta se ei kuitenkaan kestä loputtomiin ja viimein tuhkasta nousee uusi vahva ihminen, jolle ei enää vittuilla.

Missä niitä terapian avulla normaaleiksi tulleita ihmisiä voi tavata? Haluaisin todisteita, että lopputulema voi oikeasti olla hyvä, eikä niin että potilaalle jää päälle joku outo oikeutuksen vaihe, jossa hän kilahtelee muille koska kokee sen oikeutetuksi. Itsekään en uskalla mennä (takaisin) terapiaan, koska terapeutit eivät vaikuta osaavan hommiaan.

Nyt puhut asiaa. Monesti näkee juuri tuota että oikeutuksen tunnelukko vaan pahenee. Ja tuhotaan muita sillä oikeutuksella joka on feikkiä. Koska syy on itsessä.

Kyllä, tämä on nähty. Läheiselläni on omasta mielestään vain oikeuksia, mutta ei mitään vastuuta mistään, kaikkein vähiten omasta käytöksestään. Ja tätä feikkiä itsensä kohottamista tehdään terapeutin ohjauksessa.

Olen suoraan kysynyt, että onko hän mielestään tehnyt jotain väärin, niin sanoo kyllä, että totta kai, mutta ei osaa nimetä yhtäkään omaa väärää tekoaan. Ei edes niitä väkivaltaisia ja aggressiivisia tekojaan. Niitä ei ikään kuin ole ollutkaan, ne vähätellään olemattomiksi. Niin vahva on se oikeutuksen tunne, jota terapiassa vahvistetaan.

Ap

Minkälaisia nuo väkivaltaiset tai aggressiiviset teot käytännössä ovat?

Terapeutit tunnistavat myös ilmiön, jossa potilas poimii terapeutin puheesta omaan agendaansa ja tulkintaansa sopivat osuudet ja ohittavat iloisesti kaiken muun. Terapian hyödyllisyys on pitkälti riippuvainen asiakkaan kyvystä rehelliseen itsereflektioon. Se vaatii kantin lisäksi jonkun verran älliä, minkä vuoksi kuntoutustukea ei helposti myönnetä niille, joiden vahvuudet ovat jossain muualla kuin äo:ssä.

Mikään määrä älyä ei silti riitä, jos on jatkuvasti tarve nähdä vika muissa, eikä halua nähdä omaa osuuttaan asioiden kulussa.

Asiakkaan älykkyystaso ei nyt taida olla se, mikä määrittelee terapian onnistumisen. Terapeutin taito mukauttaa terapiaa yksilötasolla kullekin sopivaksi lienee huomattavasti tärkeämpää.

Uskomattoman typerää tulla vielä alapeukuttamaan tätä kommenttia. Miten pimeitä ihmisiä täällä taas pyöriikään.. Ei taida mikään määrä terapiaa auttaa.

Kelan tuenmyöntämisperusteisiin lukeutuu vaatimus riittävästä kognitiivisesta kyvykkyydestä (lue älykkyydestä). Asia ei siitä nimittelemällä miksikään muutu. Vielä vähemmän se lisää mielipiteesi suosiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä. Kun alkaa vetää rajoja, muut ei kestä että menettää ilmaisen apurin, jota oli kiva kiusata, polkea ja hyödyntää.

Ja, kun entinen kynnysmatto alkaa voimaantua, vihan ilmaisussa voi ensin tapahtua ylilyöntejä. Mutta se ei kuitenkaan kestä loputtomiin ja viimein tuhkasta nousee uusi vahva ihminen, jolle ei enää vittuilla.

Missä niitä terapian avulla normaaleiksi tulleita ihmisiä voi tavata? Haluaisin todisteita, että lopputulema voi oikeasti olla hyvä, eikä niin että potilaalle jää päälle joku outo oikeutuksen vaihe, jossa hän kilahtelee muille koska kokee sen oikeutetuksi. Itsekään en uskalla mennä (takaisin) terapiaan, koska terapeutit eivät vaikuta osaavan hommiaan.

Nyt puhut asiaa. Monesti näkee juuri tuota että oikeutuksen tunnelukko vaan pahenee. Ja tuhotaan muita sillä oikeutuksella joka on feikkiä. Koska syy on itsessä.

Kyllä, tämä on nähty. Läheiselläni on omasta mielestään vain oikeuksia, mutta ei mitään vastuuta mistään, kaikkein vähiten omasta käytöksestään. Ja tätä feikkiä itsensä kohottamista tehdään terapeutin ohjauksessa.

Olen suoraan kysynyt, että onko hän mielestään tehnyt jotain väärin, niin sanoo kyllä, että totta kai, mutta ei osaa nimetä yhtäkään omaa väärää tekoaan. Ei edes niitä väkivaltaisia ja aggressiivisia tekojaan. Niitä ei ikään kuin ole ollutkaan, ne vähätellään olemattomiksi. Niin vahva on se oikeutuksen tunne, jota terapiassa vahvistetaan.

Ap

Minkälaisia nuo väkivaltaiset tai aggressiiviset teot käytännössä ovat?

Terapeutit tunnistavat myös ilmiön, jossa potilas poimii terapeutin puheesta omaan agendaansa ja tulkintaansa sopivat osuudet ja ohittavat iloisesti kaiken muun. Terapian hyödyllisyys on pitkälti riippuvainen asiakkaan kyvystä rehelliseen itsereflektioon. Se vaatii kantin lisäksi jonkun verran älliä, minkä vuoksi kuntoutustukea ei helposti myönnetä niille, joiden vahvuudet ovat jossain muualla kuin äo:ssä.

Mikään määrä älyä ei silti riitä, jos on jatkuvasti tarve nähdä vika muissa, eikä halua nähdä omaa osuuttaan asioiden kulussa.

Väkivalta on minun satuttamista. Aggressiivisuus on esim. minun pelottelua omilla liikkeillään, ovien paiskomista, huutamista, uhkailua, jne.

Tällaistahan ei tarvitse kenenkään sietää, oli toinen terapian missä vaiheessa tahansa.

Puolusta itseäsi ja tarvittaessa katkaise välit, jos muu ei auta. Niin minäkin jouduin tekemään äitini kanssa. Kaikki eivät ymmärrä ratkaisua, koska ongelmat eivät ole näkyneet ulospäin. Onneksi heidän ei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää että minä ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Jos jää kiinni vihaan, niin jää kiinni niihin ihmisiin, jotka ovat satuttaneet sinua. Roikut edelleen hihnan päässä kuin koira. Tulkitsen Raamatun sanoman anteeksiannosta pätevän tähän. Ikään kuin päästää irti menneestä. Se tekee ihmiselle hyvää. Sille pahantekijälle ei ole paljonkaan väliä oletko antanut hänelle anteeksi vai koetko edelleen vihaa häntä kohtaan.

No tuo on täyttä puppua ja väärintekijöiden hyysäämistä josta on jo terapiamaailmassakin luovuttu. Anteeksianto ei auta mitään, se on on iänikuinen pahantekijöiden manipulointikeino. Raamattu on erinomainen esimerkki narsistisen sadistin toimista ja kaasuvalottamisesta. Tapettuaan miljooniakin uhrit hokee, että Jumala on hyvä. Vääntäytyvät mutkalle miellyttääkseen pahantekijää ja hakiessa hyväksyntää. Rakkaus perustuu pelkkään opportunismiin ja pelkoon seurauksista mitä tapahtuu jos ei palvo. Ei mitään järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Hän on padonnut pitkään, nyt se kaikki tulee ulos. Viha on ihan tervettä ja se on yksi vaihe toipumista. Itseasiassa mikään toipuminen ei voi edes alkaa ennen kuin henkilö kykenee tuntemaan vihaa.

Kyllä, kaikki tunteet ovat sallittuja. Mutta nuo voimakkaat vihan tunteet tulee käsitellä siellä terapiassa. Ei niin, että terapiassa käyvä läheiseni purkaa ne terapiassa vapautuneet vihan tunteensa käyttämällä minuun väkivaltaa tai aggressiota. Mikään terapia ei oikeuta väkivaltaa. En minä ole mikään terapiaväline, vaan ne vihan tunteen purkuvälineet pitää ottaa käyttöön siellä terapiassa, ei sen ulkopuolella. Ja tätä tässä nyt ihmettelen, että miten tuollainen voi edes olla mahdollista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".

No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei. 

Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on padonnut pitkään, nyt se kaikki tulee ulos. Viha on ihan tervettä ja se on yksi vaihe toipumista. Itseasiassa mikään toipuminen ei voi edes alkaa ennen kuin henkilö kykenee tuntemaan vihaa.

Kyllä, kaikki tunteet ovat sallittuja. Mutta nuo voimakkaat vihan tunteet tulee käsitellä siellä terapiassa. Ei niin, että terapiassa käyvä läheiseni purkaa ne terapiassa vapautuneet vihan tunteensa käyttämällä minuun väkivaltaa tai aggressiota. Mikään terapia ei oikeuta väkivaltaa. En minä ole mikään terapiaväline, vaan ne vihan tunteen purkuvälineet pitää ottaa käyttöön siellä terapiassa, ei sen ulkopuolella. Ja tätä tässä nyt ihmettelen, että miten tuollainen voi edes olla mahdollista.

Ap

Miten niin mahdollista? Tietenkin se on, koska se terapeutti jankuttaa tuolle läheisellesi joka käynnillä, että kaikki hänen ongelmansa ovat muiden vika ja että hänen pitää "vetää rajoja" ja tuntea vihaa. Jota tuo läheisesi nyt sitten tekee.

Mutta olet täysin oikeassa, mikään ei oikeuta tuollaista käytöstä eikä ainakaan väkivaltaa. Sano se suoraan sille läheisellesi ja vedä sinä omat rajasi. Kenenkään ei kuulu kestää väkivaltaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".

No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei. 

Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.

Tämä! On tapauksia jossa terapiassa käyneestä tulee sadistinen ihmishirviö. Naamioi tämän rajojen vetämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se terapian syytä ole, aggressiivisuus ja vihaisuus ovat varmasti siellä jo olleet. Tunteiden säätely taitaa olla lapsen kengissä ystävälläsi.

Se agressiiiivuus ja viha on ollut piilossa koska ihminen on pelännyt menettämistä jos hän olisi ollut rehellisesti oma itsensä eikä valheellinen kuva ihmisestä jota ei oikeasti ole ollut koskaan olemassa.

No näinhän se toki on, että sieltä on nyt kuoriutunut sellainen ihminen, jota en ole ennen tuntenut, ja joka on sellainen, jonka kanssa kukaan täyspäinen ei halua olla tekemisissä, en minäkään.

Ja tuntuu ihan karmivalta, että se ihminen, jonka minä olen tuntenut, oli ehkä vain esitystä, eikä sitä ihmistä ollut ikinä olemassakaan. Ainakin se on kadonnut tyystin.

Loppu viimein tuo kaikki on esitystä. Jos oikein pohjalle mennään niin tuollainen ihminen pelkää kohdata itseään. Siksi show must go on.

Mikä on esitystä?

Ihminen joka lapsuudestaan saakka on ottanut eri rooleja ei pysty olemaan aito itsensä koskaan. Esitttää aina jotakin. On kuin kameolontti.

Niin, hänellä on ne monet roolit koska ympäristö on hänelle toistuvasti sanonut ja osoittanut, että hän ei kelpaa itsenään ja hänen pitää olla jokin muu ihminen saadakseen edes murusen hyväksyntää. 

Joka kerta kun hän on ollut oma itsensä siitä on seurannut sanktio.

Viha on ensimmäinen merkki siitä, että ihminen on löytänyt ydinminänsä. Se on vihainen kaikesta siitä mitä hänelle on tehty ja miten hänen persoonansa on tuhansia kertoja kielletty kelpaamattomana.

Henkilö suree sitä, että hänen ympäristönsä ihmiset estivät systemaattisesti hänen persoonansa syntymisen vain siksi, koska kokivat hänet rasiteena ja näkivät hänet vain hyödykkeenä heille itselleen.

Kun se omana itsenään oleminen tarkoittaa, että hän on väkivaltainen, niin kyllä, siitä seuraa "sanktio". Eli minä en halua enää olla hänen seurassaan ja hän menettää tämän ihmissuhteen.

Olenko minä nyt sitten se pahis, joka kieltää hänen persoonansa? Siltä se on vaikuttanut. Ja siltä, että terapiassa syötetään jotain tuollaista ajatusta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se terapian syytä ole, aggressiivisuus ja vihaisuus ovat varmasti siellä jo olleet. Tunteiden säätely taitaa olla lapsen kengissä ystävälläsi.

Se agressiiiivuus ja viha on ollut piilossa koska ihminen on pelännyt menettämistä jos hän olisi ollut rehellisesti oma itsensä eikä valheellinen kuva ihmisestä jota ei oikeasti ole ollut koskaan olemassa.

No näinhän se toki on, että sieltä on nyt kuoriutunut sellainen ihminen, jota en ole ennen tuntenut, ja joka on sellainen, jonka kanssa kukaan täyspäinen ei halua olla tekemisissä, en minäkään.

Ja tuntuu ihan karmivalta, että se ihminen, jonka minä olen tuntenut, oli ehkä vain esitystä, eikä sitä ihmistä ollut ikinä olemassakaan. Ainakin se on kadonnut tyystin.

Loppu viimein tuo kaikki on esitystä. Jos oikein pohjalle mennään niin tuollainen ihminen pelkää kohdata itseään. Siksi show must go on.

Mikä on esitystä?

Ihminen joka lapsuudestaan saakka on ottanut eri rooleja ei pysty olemaan aito itsensä koskaan. Esitttää aina jotakin. On kuin kameolontti.

Niin, hänellä on ne monet roolit koska ympäristö on hänelle toistuvasti sanonut ja osoittanut, että hän ei kelpaa itsenään ja hänen pitää olla jokin muu ihminen saadakseen edes murusen hyväksyntää. 

Joka kerta kun hän on ollut oma itsensä siitä on seurannut sanktio.

Viha on ensimmäinen merkki siitä, että ihminen on löytänyt ydinminänsä. Se on vihainen kaikesta siitä mitä hänelle on tehty ja miten hänen persoonansa on tuhansia kertoja kielletty kelpaamattomana.

Henkilö suree sitä, että hänen ympäristönsä ihmiset estivät systemaattisesti hänen persoonansa syntymisen vain siksi, koska kokivat hänet rasiteena ja näkivät hänet vain hyödykkeenä heille itselleen.

Samat kokemukset entisestään ystävästäni. Terapian myötä hänestä tuli vihaisempi ja epätasapainoisempi. Ne hänen kiukunpuuskat kohdistuivat minuun. Olinko minä nyt polkenut häntä? Asia ei todellakaan ollut näin, ja se oli epäreilua. Koen että en enää ikinä halua olla hänen ystävänsä, koska minuun ei olla kohdistettu noin paljon vihaa tai katkeruutta enkä sitä hyväksy ystävältä, jos itse olen hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on.

No tämä juuri. Läheiseni ongelmat ovat ihan muualta kuin minusta lähtöisin. Silti nuo edellä mainitut vihanpurkaukset kohdistuvat minuun, ja kuten sinäkin, niin myös minä koen sen hyvin epäreiluna.

Hänen tekonsa ovat hänen valintojaan. Ja kun joku oli yllä huolissaan olenko vetänyt rajani selkeästi, niin kyllä olen. Olen nyt selkeästi kertonut hänelle mitkä ovat minun rajani ihmissuhteessa, ja koska ne eivät toteudu, niin emme voi olla tekemisissä. Eli myös minä olen tehnyt nyt omat valintani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se terapian syytä ole, aggressiivisuus ja vihaisuus ovat varmasti siellä jo olleet. Tunteiden säätely taitaa olla lapsen kengissä ystävälläsi.

Se agressiiiivuus ja viha on ollut piilossa koska ihminen on pelännyt menettämistä jos hän olisi ollut rehellisesti oma itsensä eikä valheellinen kuva ihmisestä jota ei oikeasti ole ollut koskaan olemassa.

No näinhän se toki on, että sieltä on nyt kuoriutunut sellainen ihminen, jota en ole ennen tuntenut, ja joka on sellainen, jonka kanssa kukaan täyspäinen ei halua olla tekemisissä, en minäkään.

Ja tuntuu ihan karmivalta, että se ihminen, jonka minä olen tuntenut, oli ehkä vain esitystä, eikä sitä ihmistä ollut ikinä olemassakaan. Ainakin se on kadonnut tyystin.

Loppu viimein tuo kaikki on esitystä. Jos oikein pohjalle mennään niin tuollainen ihminen pelkää kohdata itseään. Siksi show must go on.

Mikä on esitystä?

Ihminen joka lapsuudestaan saakka on ottanut eri rooleja ei pysty olemaan aito itsensä koskaan. Esitttää aina jotakin. On kuin kameolontti.

Niin, hänellä on ne monet roolit koska ympäristö on hänelle toistuvasti sanonut ja osoittanut, että hän ei kelpaa itsenään ja hänen pitää olla jokin muu ihminen saadakseen edes murusen hyväksyntää. 

Joka kerta kun hän on ollut oma itsensä siitä on seurannut sanktio.

Viha on ensimmäinen merkki siitä, että ihminen on löytänyt ydinminänsä. Se on vihainen kaikesta siitä mitä hänelle on tehty ja miten hänen persoonansa on tuhansia kertoja kielletty kelpaamattomana.

Henkilö suree sitä, että hänen ympäristönsä ihmiset estivät systemaattisesti hänen persoonansa syntymisen vain siksi, koska kokivat hänet rasiteena ja näkivät hänet vain hyödykkeenä heille itselleen.

Kun se omana itsenään oleminen tarkoittaa, että hän on väkivaltainen, niin kyllä, siitä seuraa "sanktio". Eli minä en halua enää olla hänen seurassaan ja hän menettää tämän ihmissuhteen.

Olenko minä nyt sitten se pahis, joka kieltää hänen persoonansa? Siltä se on vaikuttanut. Ja siltä, että terapiassa syötetään jotain tuollaista ajatusta.

Ap

Terapiassa syötetty ajatus jolla oikeuttaa väkivaltaisen käyttäytymisen eri muodoissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".

No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei. 

Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.

Tämä! On tapauksia jossa terapiassa käyneestä tulee sadistinen ihmishirviö. Naamioi tämän rajojen vetämiseen.

Todellakin. Ja kun asiat vain menevät huonompaan suuntaan niin terapeutti selittää sen sillä, että pitääkin tuntua huonolta. Samalla kun isoja laskuja maksava asiakas voi jatkuvasti huonommin ja tuhoaa ihmissuhteensa ja aiheuttaa kärsimystä muille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se terapian syytä ole, aggressiivisuus ja vihaisuus ovat varmasti siellä jo olleet. Tunteiden säätely taitaa olla lapsen kengissä ystävälläsi.

Se agressiiiivuus ja viha on ollut piilossa koska ihminen on pelännyt menettämistä jos hän olisi ollut rehellisesti oma itsensä eikä valheellinen kuva ihmisestä jota ei oikeasti ole ollut koskaan olemassa.

No näinhän se toki on, että sieltä on nyt kuoriutunut sellainen ihminen, jota en ole ennen tuntenut, ja joka on sellainen, jonka kanssa kukaan täyspäinen ei halua olla tekemisissä, en minäkään.

Ja tuntuu ihan karmivalta, että se ihminen, jonka minä olen tuntenut, oli ehkä vain esitystä, eikä sitä ihmistä ollut ikinä olemassakaan. Ainakin se on kadonnut tyystin.

Loppu viimein tuo kaikki on esitystä. Jos oikein pohjalle mennään niin tuollainen ihminen pelkää kohdata itseään. Siksi show must go on.

Mikä on esitystä?

Ihminen joka lapsuudestaan saakka on ottanut eri rooleja ei pysty olemaan aito itsensä koskaan. Esitttää aina jotakin. On kuin kameolontti.

Niin, hänellä on ne monet roolit koska ympäristö on hänelle toistuvasti sanonut ja osoittanut, että hän ei kelpaa itsenään ja hänen pitää olla jokin muu ihminen saadakseen edes murusen hyväksyntää. 

Joka kerta kun hän on ollut oma itsensä siitä on seurannut sanktio.

Viha on ensimmäinen merkki siitä, että ihminen on löytänyt ydinminänsä. Se on vihainen kaikesta siitä mitä hänelle on tehty ja miten hänen persoonansa on tuhansia kertoja kielletty kelpaamattomana.

Henkilö suree sitä, että hänen ympäristönsä ihmiset estivät systemaattisesti hänen persoonansa syntymisen vain siksi, koska kokivat hänet rasiteena ja näkivät hänet vain hyödykkeenä heille itselleen.

Samat kokemukset entisestään ystävästäni. Terapian myötä hänestä tuli vihaisempi ja epätasapainoisempi. Ne hänen kiukunpuuskat kohdistuivat minuun. Olinko minä nyt polkenut häntä? Asia ei todellakaan ollut näin, ja se oli epäreilua. Koen että en enää ikinä halua olla hänen ystävänsä, koska minuun ei olla kohdistettu noin paljon vihaa tai katkeruutta enkä sitä hyväksy ystävältä, jos itse olen hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on.

Yleensä pahiten kiukuttelemme ihmisille joihin luotamme ja jotka koemme turvallisiksi. Valitettavasti joskus jopa voi harjoitella sen turvallisen kanssa itsensä ilmaisemista niin, että tosipaikan tullen on valmis suojelemaan rajojaan. Voitte yrittää keskustella miten selviätte tämän vaiheen yli, se ei kestä loputtomiin mutta voi olla liian pitkä kestettäväksi. Jos olet jo kaiken keskusteluvaiheen ohi, niin ei tarvitse tuntea pahaa mieltä. Kerrot vain että yritit, mutta sinun täytyy pitää huolta myös itsestäsi. Jos hän oikeasti välittää sinusta, hän ymmärtää.

Tästä olen samaa mieltä. Olen kaiken tämänkin huomioinut, että kyse voi olla jostain asiaankuuluvasta tilasta. Siksi olenkin kysynyt läheiseltäni, että osaako hän selittää mistä nämä muutokset johtuvat ja miten ne terapian edetessä helpottuvat. Ja olen sitäkin ehdottanut, että jos hän ei osaa asiaa minulle selittää, niin kysyy terapeutilta lisätietoja, tai peräti pyytää terapeuttia valaisemaan asiaa minulle. En ole kuitenkaan saanut vastausta kysymyksiini, joten keskusteluvaihtoehto on jo katsottu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".

No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei. 

Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.

Olen läheiseltäni kysynyt, että onko terapian tarkoitus rikkoa ihmissuhteet tai ylipäätään tuoda noin suuria huonoja puolia mukanaan. Ei hän siihen mitään kommentoinut, mutta olen myös sanonut, että minä en hänen sijassaan jatkaisi enää tuolla terapeutilla. Ei hän silloin heti ainakaan halunnut kuitenkaan lopettaa, ja sehän on ihan täysin hänen oikeutensa valita. Nyt kun emme enää ole olleet tekemisissä, niin en tiedä onko muuttanut mielipidettään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on padonnut pitkään, nyt se kaikki tulee ulos. Viha on ihan tervettä ja se on yksi vaihe toipumista. Itseasiassa mikään toipuminen ei voi edes alkaa ennen kuin henkilö kykenee tuntemaan vihaa.

Kyllä, kaikki tunteet ovat sallittuja. Mutta nuo voimakkaat vihan tunteet tulee käsitellä siellä terapiassa. Ei niin, että terapiassa käyvä läheiseni purkaa ne terapiassa vapautuneet vihan tunteensa käyttämällä minuun väkivaltaa tai aggressiota. Mikään terapia ei oikeuta väkivaltaa. En minä ole mikään terapiaväline, vaan ne vihan tunteen purkuvälineet pitää ottaa käyttöön siellä terapiassa, ei sen ulkopuolella. Ja tätä tässä nyt ihmettelen, että miten tuollainen voi edes olla mahdollista.

Ap

Miten niin mahdollista? Tietenkin se on, koska se terapeutti jankuttaa tuolle läheisellesi joka käynnillä, että kaikki hänen ongelmansa ovat muiden vika ja että hänen pitää "vetää rajoja" ja tuntea vihaa. Jota tuo läheisesi nyt sitten tekee.

Mutta olet täysin oikeassa, mikään ei oikeuta tuollaista käytöstä eikä ainakaan väkivaltaa. Sano se suoraan sille läheisellesi ja vedä sinä omat rajasi. Kenenkään ei kuulu kestää väkivaltaa. 

Näin juuri tiedän terapeutin jankuttavan, sillä läheiseni on aiemmin kertonut minulle tällaisista keskusteluista terapiassa.

Mutta muotoilen ihmettelyni uudelleen: Ihmettelen, että Suomen terveydenhuollossa voi toimia ammattilaisia, joiden ammatillisuus on tuota tasoa. Ihmettelen, että kela tukee tuollaista terapiaa. Ja ihmettelen, ettei terapeuttien toimintaa valvota riittävästi, jotta tuollainen ei olisi mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten läheisesi osaakin laittaa eri tavalla rajoja kuin ennen ja se harmittaa lähipiiriä...

Tämä! Jos on ikänsä ollut hymyilevä , kiltti kynnysmatto eikä enää suostukaan sellainen olemaan. Se herättää lähipiirissä kummastusta ja närää "mikä sille nyt on tullut". Joskus omia rajoja puolustettaessa asia näkyy "agressiivisuutena".

No, kuten tämänkin keskustelun viesteistä on tullut selväksi, niin tuo "rajojen vetäminen" ja viha yleensä rikkoo sitten toisten ihmisten rajoja ja terapiassa käynyt huomaakin nopeasti olevansa yksin siinä "voimaantumisessaan". Siinä sitä on sitten kiva nauttia siitä vihastaan ja rajoistaan täysin yksin. Onko tuolloin terapia ollut hyväksi? Ei. 

Terapia on täysin huijausta ja terapeutit itse yleensä kaikkein pahimmin sekaisia ja ongelmaisia. Suurin osa hakeutuukin alalle toiveenaan ratkoa omia mt-ongelmiaan joita sitten projisoivat muihin.

Tämä! On tapauksia jossa terapiassa käyneestä tulee sadistinen ihmishirviö. Naamioi tämän rajojen vetämiseen.

Olen käyttänyt tuota hirviö-sanaa itsekin.

Ap (kuten edellinen myös)

Terapia voi olla myös haitallista! Itse sairastuin ahdistuneisuushäiriöön psykodynaamisen psykoterapian aikana :(  Syön nyt vuosia myöhemmin, edelleen ahdistuneisuuteen lääkettä ja terapia meni kohdallani pieleen, koska väärä suuntaus ja vääränlainen terapeutti.

Minusta terapian autuutta korostetaan nykyään liikaa, ei se kaikille toimi eikä kaikkien psyyke kestä, etenkään jos käsitellään varhaislapsuuden erittäin kipeitä kokemuksia...

Terapiasta on tavallisesti hyötyä, siin oikeasta sellaisesta. Ainoastaan psykopaatille terapiaa ei suositella, saattaa muuttua siellä pahemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä terapiasta silti suurimmalle osalle taitaa olla hyötyä. Niin myös itselle on ollut. Noissa terapioissa on kuitenkin sellainen haastava puoli että vaikka sama terapeutti voi olla hyvä käsittelemään jokun toisen asiaa, niin sama terapeutti ei toisen henkilön kohdalla välttämättä ole se oikea, ja tässä kohtaa terapeutin tulisi ohjata asiakas toiselle terapeutille. Myös asiakkaalla on oikeus vaihtaa terapeuttia.

Ja tämä on tärkeää: Jos terapiassa joutui kaivamaan vanhoja traumoja, niin isoin virhe tässä kohtaa on keskeyttää terapia lopettaa, ilman että on käsitellyt asioita loppuun. Terapiassa avataan vanhat arkut ja sitten ne suljetaan, eikä niitä missään nimessä ole tarkoitus jättää auki.

Tästä tuli mieleen, että minusta on vähän omituistakin, että hoitoketjussa asiakas jätetään yksin valitsemaan terapeuttinsa. Usein se on sitten kuin tikan heittämistä tauluun.

Kun hoitoketjun ammattilaiset eivät osaa kertoa millainen terapeutti sopii asiakkaan ongelmia ratkomaan, niin miten maallikkoasiakas sen voisi tietää.

Terapiasyysteemiä tehostaisi paljon, kun asiakkaat ja sopivat terapeutit saatettaisi yhteen. Yhteiskunnan kustannuksetkin pienenisivät.